Nimimerkki "Pystyyn kuollut" kirjoitti toisaalla, että koko Ideparkista jauhaminen on turhaa, koska se kuuluu Vihdin kaavoitusmonopolin alaisuuteen. Pystyyn kuollut on väärässä.
Vihdin kaavoitushanke on nimittäin alistettava ympäristöministeriön vahvistettavaksi. Tällaisia suuria liikekeskushankkeita säätelee niistä annettu laki. Siinä taas edellytetään, että tällaisiin liikekeskuksiin on oltava toimivat joukkoliikenneyhteydet. Vihdin Ideapark-hankkeen osalta tämä edellytys ei täyty ja ympäristöministeriö jättänee juuri sen perusteella kaavan vahvistamatta. Lakiahan on kuitenkin yritettävä noudattaa, vaikka kepulaisilla tuntuu olevan sellainen käsitys, etteivät lait heitä koske.
Pääministeri Vanhanen on antanut tukensa sellaiselle hankkeelle, joka on suurella todennäköisyydellä lainvastainen. Tämä vaan osoittaa pääministerimme heikkoa laintuntemusta taikka sitten juuri sitä kepulaista näkemystä, etteivät lait koske heitä. Voi vain kysyä, miksi pääministeri oli niin innokkaasti tukemassa sellaista liiketoimintaa, jota mitä ilmeisemmin ei voida toteuttaa, koska se on lainvastainen.
Pystyyn kuollut ja kuopattu
11
280
Vastaukset 11
- on...
pystyssä 2-3 vuoden päästä.
En löisi isoja vetoja sen puolesta. Tuskin edes kepulainen ministeri voi asettaa itsensä siihen, että hyväksyttäisi mitä ilmeisimmin lainvastaisen kaavahankkeen. Tosin Lempäälän Ideapark oli jo samalla tavoin kyseenalainen hanke ja siellä kaava vahvistettiin. Nyt kuitenkin ympäristöministeriön sisältä eli korkealta virkamiestaholta on kerrottu, että Vihdin hanketta pidetään laittomana. On siinä Lehtomäelläkin silloin kova urakka saada musta näyttämään valkoiselta.
- Minä vaan
Mielipidepankki kirjoitti:
En löisi isoja vetoja sen puolesta. Tuskin edes kepulainen ministeri voi asettaa itsensä siihen, että hyväksyttäisi mitä ilmeisimmin lainvastaisen kaavahankkeen. Tosin Lempäälän Ideapark oli jo samalla tavoin kyseenalainen hanke ja siellä kaava vahvistettiin. Nyt kuitenkin ympäristöministeriön sisältä eli korkealta virkamiestaholta on kerrottu, että Vihdin hanketta pidetään laittomana. On siinä Lehtomäelläkin silloin kova urakka saada musta näyttämään valkoiselta.
Keskustalainen ympäristöministeri tekisi nyt hyvän työn, kun teettäisi Lempäälän ideaparkin ympäriltä puolueettoman selvityksen.
Olisi hyvä tietää paljonko aiemmat palvelut ovat vähentyneet ja montako kyläkauppaa jouduttu lopettamaan mm. Valkeakoskelta, Lempäälästä, Viialasta, Toijalasta tai oikeastaan kaikista vanhoista kuntataajamista Hämeenlinnan ja Tampereen väliltä.
Tällä selvityksellä keskusta saisi faktaa myös tulevaan kunnallisvalikampanjaansa maaseudun kestävän kehityksen ja terveen aluepolitiikan puolesta. Minä vaan kirjoitti:
Keskustalainen ympäristöministeri tekisi nyt hyvän työn, kun teettäisi Lempäälän ideaparkin ympäriltä puolueettoman selvityksen.
Olisi hyvä tietää paljonko aiemmat palvelut ovat vähentyneet ja montako kyläkauppaa jouduttu lopettamaan mm. Valkeakoskelta, Lempäälästä, Viialasta, Toijalasta tai oikeastaan kaikista vanhoista kuntataajamista Hämeenlinnan ja Tampereen väliltä.
Tällä selvityksellä keskusta saisi faktaa myös tulevaan kunnallisvalikampanjaansa maaseudun kestävän kehityksen ja terveen aluepolitiikan puolesta.Tällaiselle selvitykselle olisi tosiaan tarvetta.
- Minä vaan
Mielipidepankki kirjoitti:
Tällaiselle selvitykselle olisi tosiaan tarvetta.
Narutinpas sinut kehuman itseäni. ;-))))))
- Minä vaan
Kaavan vastaista on rakentaa ostos-ja palvelukeskittymiä kauas vanhoista taajamista, koska se näivettää taajamien elinkelpoisuuden, iheutta pidempiä työ- ja asiointimtkoja, vähentää kaikkien palvelujen luonnollista saatavuutta läheltä ihmistä ja on myös vapaan mrkkinatalouden periaatteen vastaista, koska kilpailu vähenee yrittäjyyden keskittyessä vain suurille kauppaketjuille.
Vanhasen suhdetta asiaan vain liitoittelet, sillä ei hän tällaista hankettä tukenut, vaan pekkätään sitä, että pääkaupunkiseudun reunmillekin saataisi enemmän palvelualan työpaikkoja ja niissä työskenteleville lapsiperheiden vanhemmille idyllisiä omakotitaloja.
Vanhanen asettuu Vapaavuoren kannalle, kunhan ehtii ajatella asian tarkemmin.Kyllä Vanhanen tuki nimenomaisesti Sukarin hanketta. Vanhanen oli pohtinut asiaa jopa niin pitkälle, että arveli kansalaisten tulevan huonekalujen ostoon joka tapauksessa autolla, vaikka olisikin joukkoliikenneyhteydet. Tässä kohdin Vanhanen juuri vähättelee lain vaatimia yhteyksiä. Osinhan nämä lain vaatimukset ovat lähteneet siitä, että myös niille (erityisesti vanhuksille ja nuorille), joilla ei ole autoja käytössä, pitää taata mahdollisuus päästä ostoksille samaan tapaan kuin autollisilla. Vanhasen tuki asiassa on merkittävä esiintulo. Onhan hän sentään pääministeri, joka asettuu pääministerin arvovallalla toiselle kannalla kuin lakia noudattamaan pyrkivä asuntoministeri.
Tämä tausta-ajatus onkin tärkeä. Voi nimittäin käydä juuri niin, että tällainen ostoskeskus tappaa lähikauppoja ja silloin osa kansalaisista jää vaille palveluja siksi, ettei heillä ole omaa autoa eikä ostoskeskukseeen pääse joukkoliikennevälineillä. Pääkaupunkiseudullahan muutamat liikekeskukset ovat ottaneet tämän huomioon ja järjestäneet ilmaisia joukkoliikennekuljetuksia kauppakeskuksiin.- Minä vaan
Mielipidepankki kirjoitti:
Kyllä Vanhanen tuki nimenomaisesti Sukarin hanketta. Vanhanen oli pohtinut asiaa jopa niin pitkälle, että arveli kansalaisten tulevan huonekalujen ostoon joka tapauksessa autolla, vaikka olisikin joukkoliikenneyhteydet. Tässä kohdin Vanhanen juuri vähättelee lain vaatimia yhteyksiä. Osinhan nämä lain vaatimukset ovat lähteneet siitä, että myös niille (erityisesti vanhuksille ja nuorille), joilla ei ole autoja käytössä, pitää taata mahdollisuus päästä ostoksille samaan tapaan kuin autollisilla. Vanhasen tuki asiassa on merkittävä esiintulo. Onhan hän sentään pääministeri, joka asettuu pääministerin arvovallalla toiselle kannalla kuin lakia noudattamaan pyrkivä asuntoministeri.
Tämä tausta-ajatus onkin tärkeä. Voi nimittäin käydä juuri niin, että tällainen ostoskeskus tappaa lähikauppoja ja silloin osa kansalaisista jää vaille palveluja siksi, ettei heillä ole omaa autoa eikä ostoskeskukseeen pääse joukkoliikennevälineillä. Pääkaupunkiseudullahan muutamat liikekeskukset ovat ottaneet tämän huomioon ja järjestäneet ilmaisia joukkoliikennekuljetuksia kauppakeskuksiin.Halusi saivarrella ohitti vasemmalta kykysi tarkastella asioita objektiivisesti.
Minä vaan kirjoitti:
Halusi saivarrella ohitti vasemmalta kykysi tarkastella asioita objektiivisesti.
Minähän ole kovasti puolustanut tässä asuntoministeri Vapaavuoren näkemyksiä. Ne ovat tässä kohdin erinomaisia, mutta en silti pidä häntä erityisen vasemmistolaisena. Vapaavuorella on myös valtion virastojen hajasijoituskysymyksiin erinomaisen "vasemmistolaisia" mielipiteitä. Jopa sellaisia, etten ole nähnyt niitä muiden vasemmistolaisten paljon esittävänkään.
- Minä vaan
Mielipidepankki kirjoitti:
Minähän ole kovasti puolustanut tässä asuntoministeri Vapaavuoren näkemyksiä. Ne ovat tässä kohdin erinomaisia, mutta en silti pidä häntä erityisen vasemmistolaisena. Vapaavuorella on myös valtion virastojen hajasijoituskysymyksiin erinomaisen "vasemmistolaisia" mielipiteitä. Jopa sellaisia, etten ole nähnyt niitä muiden vasemmistolaisten paljon esittävänkään.
Puutuit Vanhaseen kovin samanlaisella otteella kuin pelimerkkinsä hukannut SDP-oppositio yleensä. Muuta en tarkoittanut.
Maltillisesta, keskustaoikeistolaisesta kokoomuksesta on alkanut löytyä sen verran paljon uutta ja nuorekasta otetta politiikan konkretiaan, jossa keskustan kannattaa pysyä mukana, ettei putoa kyydistä.
Vanhaselta vähän lipsahti, kun joku avustaja lienee luetuttanut hänellä jonkin Sukarin lobbarin muistion ideaparkkien eduista. Tuskin hänen blogissaan on muusta kyse. Ei Vanhanen maaseututaajamien tappolinjalla ole, kunhan ehtii miettiä asian kunnolla läpi.
- olisi tukenut
ideaparkia Vihtiin, niin mielipuolip. olisi suu ammollaan kannattanut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802127Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3681293Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu321210- 1411058
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa154931- 103876
- 62756
- 45747
- 61716
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63692