Bensan hinta

Olen kuullut ennustettavan,
että bensan hinta saattaa syksyyn
mennessä nousta litralta jopa
€ 1,90 :een

Haluatko, että bensan hinta laskee?
SE ON MAHDOLLISTA!

Sen puolesta on toimittava NYT HETI ja viisaasti!

Viime vuonna esitettiin mm., että: « Älkää ostako tiettynä päivänä lainkaan bensaa!»

Öljyfirmojen johtajat nauroivat, sillä he tiesivät, että maanantaisin ostamatta jätetty bensa ostettaisiin kuitenkin tiistaina.

Tästä saattoi olla heille hiukan haittaa, mitään merkitystä kokonaisuudelle ei ollut.

Joku fiksu on keksinyt idean, joka saattaa toimia,
JOS TODELLA HALUAMME.

Bensa myydään tänään noin 1,50 € / Litra
Tiedämme kaikki, että isot öljyfirmat tekevät mahtavasti voittoa kustannuksellamme.

Muistelkaapa, mitä sanottiin, kun hinnan aikoinaan anneettiiin nousta lähelle Euroa. Silloin väitettiiin, että öljy on maailmasta loppumassa. Tänään ei edes väitetä, että öljy loppuu – öljyä on käytetettävissä enemmän kuin 35 vuotta sitten. Silloin bensa maksoi 0,20€ litra.

Meidän täytyy toimia agressiivisesti ja näyttää, että kuluttajat voivat hallita markkinoita. Että asiakas saa olla oikeassa!

Ainoa mahdollisuus saada hinnat laskemaan, on lyödä öljyfirmoja sinne ainoaan paikkaan, missä se tekee kipeää: lompakkoon!
VOIMME TEHDÄ SEN!

MITEN?

Kun kerran kaikki tarvitsemme ajokkejamme, emme voi jättää bensoja ostamatta.. Mutta voimme vaikuttaa hintaan: KUN TOIMIMME KAIKKI YHDESSÄ niin saamme aikaan HINTASODAN!!!

Ehdotan seuraavaa ideaa:
Emme kukaan koko loppuvuonna OSTA ENÄÄ LAINKAA BENSAA 2:lta johtavalta yhtiöltä: NESTEeltä tai
SHELLiltä.

Ajatelkaapa!

Kun 2 suurinta öljy-yhtiötä eivät enää onnistu myymään bensaa, täytyy niiden pakon edessä laskea litrahintaansa. Tämä johtaa välittömästi hintasotaan ja muiden on seurattava. Mutta, jotta saavutamme toivotun tuloksen, täyttyy meidän tavoittaa ja vakuuttaa satojatuhansia NESTE- ja SHELL- asiakkaita. Ja kaikkien toimia johdonmukaisesti.

Toimitaan kaikki näin!

Myös firman autolla!
6416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

www.adressit.comissa. Siellä on muutama adressi jossa bensan hinnan laskua vaaditaan. Yllätyin miten vähän nimiä niissä loppujen lopuksi oli??

Kyllä vähintään 100 000 nimeä pitäisi saada.

Mulle ainakin sopii etten käy nesteellä tai shellillä. Siis täällä yksi joka on boikotissa mukana.

Äänestä

Eduskuntahan sen menoveden loppupeleissä hinnottelee. Suurin osa bensiinin ja dieselin hinnassa on veroa. Vanhanen ja Katainen kun hyppäävät itse limon takapenkille, niin ei siinä tavallisen kuolevaisen bensakulut paljon paina!

Äänestä

Hirville on jo Suomesa kiintiö mutta paljon tärkeämpää olisi saada autoille kiintiö.

Äänestä
  • Ai että riistanhoitoyhdistykset alkaa pitää lukua autoista, ja antaa sitä myöten metsästyslupia niille. Ja autovarkaatkaan ei oikeastaan joutuisi linnaan koska ne ovat vain metsästäjiä jotka pitää autokannan kurissa etteivät autot pääse tekemään vahingoa tavalliselle kaduntallaajille ja poroyrittäjille. Onhan se surullista nähdä kun autot hyökkää viattomien hirvienkin kimppuun suomen teillä. Mutta jos ne luokitellaankin pedoiksi niin eu päättää kuitenkin alkaa suojelemaan niitä.

    Äänestä

Kyllä tuo alkaa olla niin röyhkeää ryöstöä tuo bensan hintakin että. Jos ei bensan hintaa saatas alemmas niin olis kyllä hyvä että edes ne joilla on pitkät työmatkat sais jotku valtion myöntämät alennuskortit tai reippaasti vero% pienemmäksi. Onhan se mukavaa saada palautusta jouluna, mutta vituttaa sitä elää näkkäripoliitikalla siihe asti kun menee kahen viikon palkastaki toista sataa euroa bensaan. Itelläki on 35km matka työpaikalle ja naapurikin pistää paremmaksi likemmäksi sadan kilometrin työmatkalla. Kimppakyytejä käytetään se mikä on mahollisuus, mutta tässäkin viimeset 10kk menny ettei semmosta oo saanu aikaan. Teboilin kanta-asiakas kortillakin saa sen hikiset 1,5 senttiä litralta alennusta eikä se saatana tunnu missään. Vituttaahan tuo tankatakin 80 eurolla ja huomata että jaa.. ei tullu tankki ees vielä täyteen lyödään parikymppiä lisää. Pari vuotta sitten tuossa oli isompi auto ja isompi tankki niin silläkin 80:llä sai jo hyvin tankin täyteen vaikka oli nuoltu kuivaksi. itekin ostan bensani teboililta. Siellä on melkeinpä aina ollut halvempaa bensaa mitä muilla, mutta sekin on kyllä hyvin näennäistä. Tosin kun teboilista saa 95:n 1.539 niin abc:lla on 1.559. >30 sentin alennuskortti niille joilla on oikeasti tuota työmatkaa ja muutenkin asuu täällä korvessa että sitä kauppaankin ja muihi paikkoihin saattaa tulla yli 12km. Ei paljoa enää pyörällä/kävellen kuljeta siinä vaiheessa eikä varmasti minkäännäköistä bussiakaan tule näkymään.

Äänestä

Sitte tulee jostain muusta bensan myyjästä markkina johtaja joka nostaa hintoja. Eli autot tallii ja pyörä alle..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


nyt poykottiin kirjoitti:

Olen kuullut ennustettavan,
että bensan hinta saattaa syksyyn
mennessä nousta litralta jopa
€ 1,90 :een

Haluatko, että bensan hinta laskee?
SE ON MAHDOLLISTA!

Sen puolesta on toimittava NYT HETI ja viisaasti!

Viime vuonna esitettiin mm., että: « Älkää ostako tiettynä päivänä lainkaan bensaa!»

Öljyfirmojen johtajat nauroivat, sillä he tiesivät, että maanantaisin ostamatta jätetty bensa ostettaisiin kuitenkin tiistaina.

Tästä saattoi olla heille hiukan haittaa, mitään merkitystä kokonaisuudelle ei ollut.

Joku fiksu on keksinyt idean, joka saattaa toimia,
JOS TODELLA HALUAMME.

Bensa myydään tänään noin 1,50 € / Litra
Tiedämme kaikki, että isot öljyfirmat tekevät mahtavasti voittoa kustannuksellamme.

Muistelkaapa, mitä sanottiin, kun hinnan aikoinaan anneettiiin nousta lähelle Euroa. Silloin väitettiiin, että öljy on maailmasta loppumassa. Tänään ei edes väitetä, että öljy loppuu – öljyä on käytetettävissä enemmän kuin 35 vuotta sitten. Silloin bensa maksoi 0,20€ litra.

Meidän täytyy toimia agressiivisesti ja näyttää, että kuluttajat voivat hallita markkinoita. Että asiakas saa olla oikeassa!

Ainoa mahdollisuus saada hinnat laskemaan, on lyödä öljyfirmoja sinne ainoaan paikkaan, missä se tekee kipeää: lompakkoon!
VOIMME TEHDÄ SEN!

MITEN?

Kun kerran kaikki tarvitsemme ajokkejamme, emme voi jättää bensoja ostamatta.. Mutta voimme vaikuttaa hintaan: KUN TOIMIMME KAIKKI YHDESSÄ niin saamme aikaan HINTASODAN!!!

Ehdotan seuraavaa ideaa:
Emme kukaan koko loppuvuonna OSTA ENÄÄ LAINKAA BENSAA 2:lta johtavalta yhtiöltä: NESTEeltä tai
SHELLiltä.

Ajatelkaapa!

Kun 2 suurinta öljy-yhtiötä eivät enää onnistu myymään bensaa, täytyy niiden pakon edessä laskea litrahintaansa. Tämä johtaa välittömästi hintasotaan ja muiden on seurattava. Mutta, jotta saavutamme toivotun tuloksen, täyttyy meidän tavoittaa ja vakuuttaa satojatuhansia NESTE- ja SHELL- asiakkaita. Ja kaikkien toimia johdonmukaisesti.

Toimitaan kaikki näin!

Myös firman autolla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu