Barack Hussein Obama on puoliksi Kenialainen ja hänen perheensä oli muslimeita, koko lehdistön suureksi yllätykseksi, hän oli muslimi koko elämänsä kunnes vähän aikaa sitten hän liittyi mustaan kristittyyn lahkoon, jonka kuollut kulttijohtaja, on natsi, ihailee Hitleria, vihaa valkoisia. Barrack Hussein koulutettiin Indonesiassa. Obama on henkilö, johon me tuntematta mitään oikeasta ihmisestä, projisoimme kaiken mitä haluaisimme nähdä. Mutta hän on ,melkein nerokas psykopaatti, kenelle tämä kaikki oli huijauspeliä. Tällä tavalla uskotaan(islam uskoo) tuhottavan USA:n. Mutta B.Hussein Obama jäi kiinni, ennen kuin hän ehti huijata meidät kaikki. Islamilaiset ovat ennen kaikkea poliittinen järjestö, joka haluaa tappaa kaikki juutalaiset ja valkoiset, mutta lopulta kaikki muutkin. Kunnes he ovat valloittaneet koko maailman, dokumentteja islamilaisista you tube:ssa dispatches undercover mosque, mitä lännen tulisi tietää islamista, saudi slave, obsession.Nämä ovat USA:n pääuutiset. Maailma, joskus voi hieman yllättää. Mutta kun tietää, että islamilainen maailma on suunnitellut lännen valloitusta,kieroimpia keinoja kaihtamatta (islam opettaa, että valeet ja kierous on hyvä) jo yli 1000 vuotta sen voi ymmärtää, että he ovat jo jotain saavuttaaneet. Sanotaan ,että Barrack Hussein Obama tapetaan, jos hänet valitaan, ja arvatkaa onko silloin islamilaiset salaliittoteoriotsijat (keskeinen osa islamilaista traditiota) luovalla tuulella. Olen opiskellut lähi-itää, tunnen hyvin asiat mistä puhun.
Allahilla on 99 nimeä, tässä kolme niistä; sodanjumala, suuri ukottaja, kaikista ylpein.
Ei siis yhtään lähellä kristinuskoa tai juutalaisuutta.
Allahilla on 99 nimeä, tässä kolme niistä; sodanjumala, suuri ukottaja, kaikista ylpein.
Ei siis yhtään lähellä kristinuskoa tai juutalaisuutta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jos he ovat eri rotua tai kuuluvat eri uskontokuntaan. Minulla ei ole mitään ketään vastaan oli sitten minkä värinen tahansa, teot ratkaisevat, ei rotu tai uskonto, ei ihonväri tai muu fysikaalinen erilaisuus. On täysin järjetöntä että ihmisiä johdetaan aatteilla toisiaan vastaan ja tappamaan, siinä ei ole mitään järkeä ja on täysin uskomatonta että ihmiset tappelevat keskenään kun voisivat rakastaa ja elää sovussa.
Kuinka kauan ihmisten pitää tapella kunnes he huomaavat kuuluvansa samaan planeettaan, tähtijärjestelmään, galaksiin, universumiin, multiversumiin ja yhteen olevaiseen joka on meidät synnyttänyt, kuinka kauan. Ei kauaa sillä totuus valkenee nyt.
Vaikuttavaa ajatuksenvirtaa, myönnetään. Tuosta saisi paremman jos valitsisit mitä haluat sanoa ja missä järjestyksessä, lyhentäisit lauseita ja pysyisit yhdessä kielessä.
Lähdetiedotkin voisivat olla tarpeen uskottavuuden lisäämiseksi.
Pienen hiomisen jälkeen tekstiisi voisi jotain sanoakin eikä vain urputtaa muotoseikoista.
jumalan 99 nimest islamis ei ole mitä siihe sunta mitä arvailit vaan ,valo , armahtaja , antaja ja niin eteenpäin , elikäs elämäntarina äijä oot sekas ja lapseline, sulla on fobia islamin uskoa kohta ja se näky sun tekstis, uskoksa evoluutio apinoihi ?