Risicumista vitun paska kokemus

Lainasin 200 euroa. Halusin peruuttaa lainan joten kyselin ainakin 3:lla sähköpostilla risicumilta tilinumeroa mihin pääoman voi palauttaa (laskua ei ollut vielä tullut). Joka kerta sama vastaus - eivät anna tilitietoja ennen kuin ovat saaneet kirjallisen peruutusilmoituksen (muissa paikoissa tämä seikka toiminut aina ongelmitta, joko tilinumero on heti kerrottu tai se on jo lukenut ehdoissa.)

Lähetin 6. päivänä lainan ottamisesta peruutusilmoituksen ja palautin samana päivänä lainan pääoman 200 euroa laskun tiedoilla. Sain kuitenkin mailia että peruutus on RAUENNUT (MITÄ **TTUA??!) koska olen maksanut laskun tiedoilla risicumin mukaan "osan lainasta". Soitin kuluttajaneuvontaan, ja siellä oltiin samaa mieltä kanssani - olin peruuttanut lainan laillisesti, ja palauttanut 6. päivänä pääoman risicumin tilille - jos heidän mielestään väärä tili, oma vikansa koska eivät suostuneet ilmoittamaan toista tilinumeroa.

Sain vihdoin vedottuani kuluttajaneuvonnan ohjeisiin risicumin uskomaan että heidän toimintansa oli väärin, ja he lähettivät minulle laskelman todellisesta vuosikorosta noilta kuudelta päivältä ja suoritin maksun heti.

Onko risicumilla kenties tavoitteena viedä tuhkatkin pesästä, he olisivat suvainneet laskea vuosikoron ja ilmoittamaan tilinumeron vasta sitten kun olisivat saaneet ilmoituksen postissa?! Pahimmassa tapauksessahan voi mennä vaikka viikko kirjeellä postissa jos laskee 3 pv postille, viikonlopun ja 1 päivän käsittelylle - joka ikinen päivä tulee korkoa lisää 1,70 euroa.

Asiaa ei yhtään helpota se että risicumilla on aivan PÖYRISTYTTÄVÄN kallis asiakaspalvelu - 1,50 euroa MINUUTTI! Herää kysymys kuinka saatanan ahne ja väärin toimiva firma on kyseessä! Heikompi olisi tässäkin tilanteessa saattanut antaa periksi ja sallia oikeuksiensa polkeminen maanrakoon.

KIERTÄKÄÄ RISICUM HYVIN KAUKAA!

Muilla vastaavia kokemuksia
72741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Miksi vitussa otit lainan jos et sitä tarvinnut?

Äänestä
  • Otin sen tietenkin sen vuoksi, että siaisin aiheen kirjoittaa tälle palstalle. En jaksa enää kysellä, mitä perintätoimistoa joku vippifirma käyttää ja mulla alkaa olla tylsää.

    Äänestä

  • Joten otin sen alunperinkin se mielessä että palautan viikon sisällä enkä kuukauden päästä. En siis tarvinnut sitä kuin muutamaksi päiväksi joten ei ole järkevää maksaa kuukauden kuluja (n. 50 euroa) jotka olin risicumin mielestä heille velkaa "peruutukseni rauettua".

    Äänestä

yksi syy mikis ite en enää käytä risicumia. Sit vielä ne ***tun tekstarimainokset, mitä ne pukkaa härskisti koko ajan.

Äänestä

Onko vasta auennut uutta vippipaikkaa? Pitäis saada vippi ja pikaisesti. Help me.

Äänestä
  • uusin kultavippi.fi

    Äänestä

  • ei lopu kirjoitti:

    uusin kultavippi.fi

    kylläkään myönnä lainaa...Onko sitten samaa firmaa kuin G4-vippi ja Vippiraha kun ei tule lainaa sieltäkään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Vittuuntunut kirjoitti:

Lainasin 200 euroa. Halusin peruuttaa lainan joten kyselin ainakin 3:lla sähköpostilla risicumilta tilinumeroa mihin pääoman voi palauttaa (laskua ei ollut vielä tullut). Joka kerta sama vastaus - eivät anna tilitietoja ennen kuin ovat saaneet kirjallisen peruutusilmoituksen (muissa paikoissa tämä seikka toiminut aina ongelmitta, joko tilinumero on heti kerrottu tai se on jo lukenut ehdoissa.)

Lähetin 6. päivänä lainan ottamisesta peruutusilmoituksen ja palautin samana päivänä lainan pääoman 200 euroa laskun tiedoilla. Sain kuitenkin mailia että peruutus on RAUENNUT (MITÄ **TTUA??!) koska olen maksanut laskun tiedoilla risicumin mukaan "osan lainasta". Soitin kuluttajaneuvontaan, ja siellä oltiin samaa mieltä kanssani - olin peruuttanut lainan laillisesti, ja palauttanut 6. päivänä pääoman risicumin tilille - jos heidän mielestään väärä tili, oma vikansa koska eivät suostuneet ilmoittamaan toista tilinumeroa.

Sain vihdoin vedottuani kuluttajaneuvonnan ohjeisiin risicumin uskomaan että heidän toimintansa oli väärin, ja he lähettivät minulle laskelman todellisesta vuosikorosta noilta kuudelta päivältä ja suoritin maksun heti.

Onko risicumilla kenties tavoitteena viedä tuhkatkin pesästä, he olisivat suvainneet laskea vuosikoron ja ilmoittamaan tilinumeron vasta sitten kun olisivat saaneet ilmoituksen postissa?! Pahimmassa tapauksessahan voi mennä vaikka viikko kirjeellä postissa jos laskee 3 pv postille, viikonlopun ja 1 päivän käsittelylle - joka ikinen päivä tulee korkoa lisää 1,70 euroa.

Asiaa ei yhtään helpota se että risicumilla on aivan PÖYRISTYTTÄVÄN kallis asiakaspalvelu - 1,50 euroa MINUUTTI! Herää kysymys kuinka saatanan ahne ja väärin toimiva firma on kyseessä! Heikompi olisi tässäkin tilanteessa saattanut antaa periksi ja sallia oikeuksiensa polkeminen maanrakoon.

KIERTÄKÄÄ RISICUM HYVIN KAUKAA!

Muilla vastaavia kokemuksia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu