Alkaa epäilyttämään kaikki mitä avaruusalus ja sateliitti ja luotain puolella puuhataan. Tieteen varjolla kerrotaan kaikenmaailman hienoista kaukaisuuteen lähetetyistä tutkimus sateliiteistä ja niiden lähettämistä kuvista kaukaisista planeetoista ja plaa plaa plaaa. Nekin kuvat on samaa bluffia kuin kuukuvatkin. Rahat avaruus tutkimukseen on käytetty ja käytetään aivan muuhun. Lähinnä vakoiluun ja valoilusateliitien kehittelyyn ja niiden radoille lähettämisiin. Ne eivät käy ulkoavaruudessa. Onhan tietenkin sääsatelliitit erittäinkin tarpeellisia ja hyvä juttu. Tietää milloin ottaa saderokulin ja voi alkaa ryyppäämään jo illalla, kun tietää, että huomenna sataa, ja kun on ulkotyöläinen, niin se vapauttaa, ettei tartte hermoilla töihin menoa. Miten yksikään ulkoavaruuteen lähetetty sateliitti voi ja pystyy väistelemään sitä roinan määrää mitä siellä liikkuu. Meteoriittien määrä on tavaton ja kai se Armstrongin paskapussikin liitää jossain iankaikkeudessa odottaen tilaisuutta törmätä venäläiseen marsluotaimeen. Leikki leikkinä, mutta ulkoavaruushan on täynnä pientä kiertolaista, joten maassa ei voida tietää sellaista reittiä esim. marssiin, etteikö luotaimeen törmäisi kiven murikka kokoa a 1 cm - 2 km. Siellä on niin paljon kamaa uskokaa nyt jumalauta. Ja uskokaa, että meitä kusetetaan. Rahaa kerätään vakoilun kehittämiseen, ettei meillä olisi enää mitään mahdollisuutta lintsata töistä, kun krapula iskee.
Minua alkaa
epäilyttämään
14607
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei mene avaruuden tutkimisen määrärahat mihinkään "vakoiluun". Kyllä Viking-luotaimet ovat Marsiin menneet ja Mariner 10 myös kartoitti Marsia. Samaten Voyager-luotaimet ovat jo aurinkokunnan ulkopuolella.
Ei sitä tiedetäkään reittiä, mutta tyhjiössä ei kellu kiviä koko aikaa. Itse asiassa niitä on niin vähän ettei ollenkaan tarvitse ajatella jonkin tehtävän epäonnistumista sellaisten vuoksi.
http://www.goroadachi.com/etemenanki/mars-hiddencolors.htm
Joku idiootti/häirikkö/rahanahne huijari on keksinyt että vääntelee Marsin pintakuvia Photoshopilla ja sitten väittää saamiensa tuloksien perusteella jostain "huijauksesta".
Ei mene läpi.
> Joku idiootti/häirikkö/rahanahne huijari on
> keksinyt että vääntelee Marsin pintakuvia
> Photoshopilla ja sitten väittää saamiensa
> tuloksien perusteella jostain "huijauksesta".
Alkuperäiset kuvathan ovat suoraan marsroverin sivulta..
Eipä noilla paljon rahoiksi laiteta.
Käsityksesi "kaman" määrästä avaruudessa on selkeästi jostain sarjakuvakirjasta tai piirretystä elokuvasta peräisin ja hörhöilysi muutenkin täyttä huuhaata. Asteroidivyöhyke sijaitsee Marsin ja Jupiterin välillä ja sielläkin on asteroideja melko harvakseltaan. Hohhoijaa.
Tässä nykyistä avaruustutkimuksen arkipäivää:
"Phoenix valmistautuu laskeutumaan Marsiin - Nasan komentokeskuksessa hikoillaan sillä Phoenix Mars Lander -luotain yrittää vajaan viiden päivän päästä laskeutua Marsin napa-alueen tuntumaan. Jos kaikki menee hyvin, uusi luotain on naapuriplaneettamme pinnalla varhain sunnuntai aamuyöllä."
http://www.ursa.fi/blogit/ta/index.php?title=phoenix_valmistautuu_laskeutumaan_marsii&more=1&c=1&tb=1&pb=1
Kas kun se ei laskeudu yöllä sänkyihinne tutkimaan robottikäsivarsineine teidän persperäänne. Lyödäänkö sata vetoa niin Nasa selviää tästä bluffista ilmoittamalla ettei laskeutuminen onnistunut ja luotain tuhoutui, siillä nyt on niin monta valveutunutta ihmistä kriittisin silmin tutkimassa sitä paskaa mitä Nasa syöttää maailmalle. Sata vetoo ja palaamme asiaan.
Älä retard sekoita uskontoa ja tiedettä.
Tämäpä onkin ihan uusi ja mielenkiintoinen salaliittoteoria, että jopa nykyiset planeettaluotaimet ovat feikkiä. Olisikos sinulla retard esittää jonkinlaista todistetta hörhöilyllesi? Vai laitetaanko se vain pahan alkoholiongelmasi piikkiin?
Miten se kaapii marssia sillä robotti käsivarrellaan. Kauko ohjataaanko sitä täältä maasta käsin. Ja sitten se muka lentää maahan takas. Eikä mikään vahingossakaan törmää siihen paluu matkallaan. Ei edes Armstrongin paskapussi, jonka ne tyhmyydessään otti mukaansa modulin alta ja kun huomasivat sen ollenkin täynnä astronauttien ulosteita niin viskasivat ikkunasta (huom ikkunasta) ulos.
Miksi hörhöilet retard?
Phoenix ei todellakaan lennä takaisin Maahan.
Ni olis voinu takas tullessaan napata sen jätkien paskapussin hillumasta tua avaruudessa. Vai jäikö se kuuhun. On kuussa sitten ainakin nyt elämää. Miljoonia bakteereita vilisee siellä pussin sisustoissa vai olisko ne karannu ulkopuolelle. Bakteerithan kestää vaikka kummosia sääolosuhteita niinkuin kuun päivän n. 100 c ja yön n. -150 vai kuinka kylmä siellä yöllä onkaan. Ja kauanko bakteerit ylipäätään elää ja onko kuussa haitallista säteilyä niille, että sen takia menehtyisivät. Happeahan ne ei tartte hengitykseen kun niillä rassukoilla ei ole edes suuta saatika keuhkoja, persereijästä puhumattakaan. Ninkuin joillekin on suu ja persereikä vaihtanut paikkaa, kun suoltavat 'suustaan' tollasta käsittämätöntä paskaa. Hohhoijjaaa
Vain sinä suollat silkkaa paskaa.
on siinä kustakin seas. Mutta sinä suollat järjetöntä paskaa ei vain silkkaa.
Eipä tuo kovin ilotulitusta öisin ole ehkä pari tähdenlentoa näkee jos oikein sinnikkäästi jaksaa tuijottaa.
!!!!