Totuusko on

4202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tämähän on aivan loistokamaa :D Lainaus yakovin tekstistä :D

"Noista ja muutamista muistakin jakeista olen vetänyt sen johtopäätöksen, että J-lalle on Kaikkivaltiutensa perusteella ja sen perusteella, että Hän on täydellinen ja kyvykäs Luojana ilman aikarajoitteita, mahdollista luoda koko universumimme 6000 vuotta sitten sellaiseksi, jolla oli luomishetkenään jo olemassa ’linkkinsä’ historiaan peräti koko menneeseen ikuisuuteen saakka eli hetkeen ennen aikojen alkua. Ne olivat Hänessä itsessään kätkettyinä. Samoin on mielestäni mahdollista, että J-lalla oli jo silloin ’linkit’ myös koko tulevaan ikuisuuteen koskien universumiamme kaikkine joukkoineen".

Uskislogiikkaa huipussaan! Tällainen logiikka selittää miksi nyt löytyy miljoonia vuosia vanhoja dinosauruksen jalanjälkiä - julle loi ne sinne 6000 vuotta sitten :D:D:D

Äänestä

Sitten tajusin, että Saatana vain eksyttää häntä. Ei ihminen voi tietää, milloin joku jumalolento häntä huijaa. Tai voisihan Jumala saada hänet vakuuttuneeksi, mutta ihmiskunnan pelastumisen kannalta olisi oikeudenmukaiselle kaikkivaltiaalle toimivampaa vain poistaa Saatana olemasta. Koska Hän ei niin tee, hän haluaa Saatanan eksyttävän ihmisiä. Siksi tuon ukon horinat voi jättää huomioitta; ei voi ottaa sitä riskiä, että joutuisi itsekin Saatanan pauloihin.

Äänestä

pahasti kesken, kun hän luikki pois ateismipalstalta vastaamatta viimeisiin kysymyksiin. Olen tässä odotellut paluuta. Mies kertoi kehuskelevaan sävyyn olleensa suurrikollisten kanssa tekemisissä, opettajana ilmeisesti ainakin. Sen perusteella hän kyllä tietää kaiken tarpeellisen ja myös tuntee kaikkien ihmisten ja etenkin ateistien ajattelumaailman ja taipumukset. Hän kyseli pahaa-aavistavan sävyisesti, mitä salattavaa ihmisillä on, kun profiilia ja valokuvaa ei löydy julkisesta galleriasta.

Hänellä oli hauska tyyli. Ensin hän selitti jonkun uskonasian, ja sanoi jotain sen suuntaista, että tämä on kai nyt sitten selvä, ikäänkuin jumaluskoon tarvittaisiin vain hänen asiantuntemuksensa ja opetuksensa. Entisaikojen opettajan lailla hän yritti pitää keskustelun ohjat käsissään, eikä vastannut ei-toivottuihin kysymyksiin. Hän lopetti lopetti valistusrupeamansa nopeasti, kun hänen ennakkosuunnitelmastaan alettiin livetä. Jaa'a, pitäiskö lähteä raamattusivulle leikkimään Yakovin kanssa.

Äänestä

Huh huh:) Olipa Yakovilla pitkä sepustus... En jaksanut lukea kokonaan, mutta olipas pari huvittavaa kohtaa:" ..selkeimmistä ateistisen maailmankatsomusopin hengen mukaisimmista teoksista..", hih enpä ole koskaan kuullut tähtitiedettä koskevaa kirjallisuutta kutsuttava tuolla tavalla! Ja minkä "hengen":D Ateismilla ei ole maailmankatsomusoppia:)) (Niin, ellei sellaiseksi lasketa jumalien olemattomuus..)

Ja tämä:"..evoluutioteorian uskomuksista..", evoluutio ja evoluutioteoriahan ei ole uskon asia... Toisin kuin luomisoppi ja Nooan edesottamukset..:))

Ja tää on paras:"...olen oppinut erottamaan todellisen tiedon (TT) ja tieteellisten teorioiden pohjalle rakennetun ihmisperäisen tiedon (IT) toisistaan." Mitenköhän hän määrittelee "todellisen" tiedon? Onko todellista tietoa myös Koraani ja Veda-kirjoitukset? Kenties islantilaiset jumaltarustot, ehkä myös Kalevala? "Todellinen tieto" on vain kovin subjektiivista, tosin valitettavasti kovin moni muukin elää samanlaisten harhojen vallassa....:D

Ei voi muuta kuin huvittua ja hämmästyä uskovien mielenliikkeitä...:D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämä. kirjoitti:

Maapallon ja ihmiskunnan ikä.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000035379124

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu