Rikoslain 40 luku 4 § sanoo
Lahjuksen ottaminen kansanedustajana
Rikoslain 40 luku 4 § on seuraava:
Jos kansanedustaja itselleen tai toiselle
1) pyytää lahjan tai muun oikeudettoman edun taikka tekee muutoin aloitteen sellaisen edun saamiseksi taikka
2) ottaa vastaan tai hyväksyy lahjan tai muun oikeudettoman edun taikka hyväksyy sitä koskevan lupauksen tai tarjouksen
ja lupaa toimia edun vuoksi edustajantoimessaan jonkin eduskunnassa käsiteltävänä olevan tai käsiteltäväksi tulevan asian päättämiseksi tietyllä tavalla, hänet on tuomittava lahjuksen ottamisesta kansanedustajana sakkoon tai vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.
Täyttyykö tämä KEPUkansanedustajien suhteen? Entä keskeisten KEPUministereiden suhteen? Miten on pääministeri Matti Vanhasen ja ympäristöministeri Paula Lehtomäen tapaukset?
KEPU-kansanedustajille lahjuksia?
4
136
Vastaukset
- Biggström
Ei ole lahjottu, koska laki on sorvattu siten, että lahjominen on lähes mahdotonta, vaikka saaja ja antaja sitä oikein yrittäisivätkin.
"Lain mukaan kun ei riitä, että kansanedustaja ottaa vastaan lahjuksen, lupaa lahjan antajalle tehdä jotakin ja tekee niin. Pitäisi vielä löytyä näyttöä siitä, että kansanedustaja antoi lupauksensa nimenomaan saamansa lahjuksen vuoksi.
"Käytännössä tällaisen näytön löytäminen olisi mahdotonta", Turun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Pekka Viljanen toteaa. "
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Suomalainen kansanedustaja on mahdoton lahjoa/1135236544115 - Rikokset on selvitettävä
Koska oikeusvaltiossa ei ole toverituomioistuinta, mahdolliset lain rikkomukset selvitettävä lakiemme mukaan.
Tämäkin omatoimisyyttäjän viesti on lähetetty eteenpäin:
[email protected]
Eiliset Känän rikollissyytökset on jostain syystä putsattu palstalta.
Nekin on tuonne kirjaamoon toimitettu ja asiamukaiset jäljennökset ovat olemassa.- kuullut semmosista ku
anonyymiproxy?
- Otsikossa hymiö
kuullut semmosista ku kirjoitti:
anonyymiproxy?
...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477