Minua masentaa jatkuvasti lisääntyvä ateistien määrä Suomessa. Onko syy luterilaisen kirkon toiminnassa, vai onko tämä niitä lopunajan merkkejä?
ateismi
lisääntyy
19382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Enpä ole ihan varma, lsääntyykö ateistien määrä oikeasti, tai väheneekö uskovien määrä vastaavasti. Jeesuksen lauma on aina ollut piskuinen ja on edelleen. Ateistien lisääntymisen tunne johtuu vain siitä, että yksilökeskeisenä aikana jokainen torvensoittaja saa meuhkata julkisesti, oli sanottavaa tai ei. Ennen osattiin olla hiljaa, jollei ollut mitään hyvää sanottavaa.
Jo Raamatunkin mukaan ahtaasta portista käyvien ihmisten määrä on aina ollut pieni ja tulee aina olemaan. Jeesus tiesi ennalta, ettei hänen sanomansa monelle kelpaa.
Tässä välillä Suomessakin oli pitkä aikajakso, jolloin valtiota johdettiin "kristillisenä", mutta vallanpitäjille se taisi olla hyvä keino pitää porukka hallinnassa, pahoin pelkään. Ja kun "kristilliset" päättäjät kaveerasivat piispojen kanssa, niin yhdessä he saivat kansan pidettyä hiljaisena ja kristilliset tai sellaisiksi luullut ihanteet olivat voimassa kansan keskuudessa. Tosiasia lienee kuitenkin, että suurin osa kansasta ei Jeesusta tuntenut, vaan oli kaikenlaista piilo- ja julkiateistia, nimikristittyä ja hengellisen väkivallan käyttäjää. Nämä poppoot ovat aina itse asiassa vainonneet ja naureskelleet elävässä uskossa olevaa porukkaa, usein myös kristityn valtion nimissä, tottakai. Ateismin lisääntymisen illuusio syntynee siitä, että kaikki nämä rikkaruohot saavat nyt näyttää todellisen karvansa, kun kristillisyys ei ole kansan ihanne enää, eikä nimikristillisyys ole mikään keino saada yhteiskunnallisia lisäpisteitä, vaan päinvastoin. Nyt on pop osoittaa individualismia ja itse keksittyä moraalia. Jopa entisen valtiomahdin, eli kirkon nokkamiehet moderneina miehinä julkisesti kertovat, miten moukkaa on noudattaa Raamatun sanaa ja totella Jeesusta enemmän kuin ihmistä.
Mutta Herra Jeesus on paimen, ja hänen lampaansa kuulevat hänen äänensä kautta historian. Se nyt vaan on fakta, että suurin osa laitumella meuhkaavasta väestä mieluummin kuuntelevat Teräsbetonia ja Salattuja elämiä. Mutta ei se vastaava populaation valtaosa ole historiassakaan Jeesusen ääntä halunnut kuulla.
Tuntuu vaan kipeältä, kun moni ystäväni on luopunut uskosta, eikä sille mitään itse voi tehdä.
harmittaa, eivätkö he enää ole ystäviäsi?
Ovat he ystäviäni, mutta joutuvat kadotukseen, elleivät tee parannusta. Se on varsin surullista.
tiedossa, jota nykyisellä sukupolvella on paljon aikaisempia enemmän. Tiede ei tue uskomuksia ihmeellisesti syntyneistä ja kuolleista heränneistä jumalista, jotka ovat vanhoissa myyteissä yleisiä, ja joihin Jeesuskin kuuluu.
Jorma Hietamäen väitöskirjatutkimuksen mukaan yli puolet yliopistoväestä ei usko Jumalaan. Teknisillä ja luonnontieteellisillä aloilla ylivoimainen enemmistö on epäuskoisia, teologeista enemmistö sen sijaan on edelleenkin uskovia.
Tuo selitys tieteen vaikutuksesta pätisi, jos Jumala olisi jonkinlainen maailmankuvan tilke hämärän rajamailla, täyttämässä niitä kohtia, mitä eri tieteenalat eivät (vielä) ole selvittäneet.
Mutta kun se on päin honkia ajateltu!
Eihän Jumnala ole jossakin hämärissä nurkissa kyyhöttävä olento, vaan kaiken luoja ja ylläpitäjä, kaikki kaikessa - myös tässä ja nyt.
Kirjoitan tätä hänen kämmenellään istuskellen.
että tiedonsaanti on helpompaa. Enää ei olla sensuroidun lehdistön ja kirkon kannanottojen armoilla, vaan vaikkapa netistä löytyy uskomattoman paljon tietoa.
Ihmiset oppivat ajattelemaan ja kyseenlaistamaan uskontojen väitteitä ja jättävät taakseen sadut jumalista. Hyvä näin.
Kirkkomonitor 2007 -tutkimuksen mukaan vakaumuksellisia ateisteja on 5 %.
Vapaa-ajattelijoiden liitto teki yhdessä Suomen Gallupin kanssa v. 1973 kyselytutkimuksen jumalan olemassaolosta. Tässä väitteet ja väitteitä kannattavien prosenttiluvut:
1 ) Uskon jumalan olemassaoloon, koska kaikkeudella on luoja. 38%
2 ) Uskon jumalan olemassaoloon, koska joku ohjaa luonnnon järjestystä. 30%
3 ) Uskon jumalan olemassaoloon, koska jumala antaa kaikelle elämälle tarkoituksen. 34%
4 ) Uskon jumalan olemassaoloon, koska muuten ei tiedettäisi, mikä on hyvää/pahaa. 24%
5 ) Uskon jumalan olemassaoloon, koska olen kokenut jumalan avun. 17%
6 ) En tiedä, onko jumalaa olemassa, mutta uskon, että joku korkeampi voima on. 29%
7 ) Kysymys on mielestäni yhdentekevä/pohtiminen tarpeeton. 4 %
8 ) Jumalaa ei ole olemassa. 3 %
9 ) Tieteen avulla ei voida sanoa mitään jumalan olemassaolosta. 8 %
10 ) Tieteeseen perustuen voidaan osoittaa, ettei jumalaa ole olemassa. 1 %
11 ) En osaa sanoa. 3 %
Tutkimuksen tekoon osallistuneen Suomen ateistiyhdistyksen puheenjohtajan Erkki Hartikaisen mukaan tutkimusta ei ole voitu toistaa, koska mahdolliset rahoittajat ( Vapaa-ajattelijoiden liitossa ) pelkäävät jakauman edelleen pitävän paikkansa. Että näin.
heikko yleissivistys ja logiikan taju.
Virheellisiä premissejä tai päätelmiä näkee ensi silmäyksellä kohtiin 1, 2, 3, 4, 9 myöntävästi vastanneilla.
Ei jaksa selittää, mikä niissä on vikana, koska uskikset ei kuitenkaan tajua.
tietoa
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000035383862#22000000035383862
Ateismin lisääntyminen korreloi
yhteiskunnan eettisen rappeutumisen kanssa.
Kun usko katoaa, raaistuu myös yhteiskunta.
kun uskonto oli voimissaan ihmisiä kidutettiin ja poltettiin elävältä kuoliaaksi.
Ei usko silloin ole ollut voimissaan.
Suvaitsevainen ja humaani ja demokraattinen yhteiskunta on kristillisen etiikan luomus.
Ateismin ollessa voimissaan ruumiita on tullut ja tulee jatkuvasti. Neukkula, Natsi-Saksa, Kamputsea, Pohjois-Korea ja muut.
aina olleet uskonnollisia, oli systeemi siellä mikä vaan. Stalinkin oli pappiskoululainen ja jatkoi ripittäytymässä käyntejä vallassa ollessaan.
Kommunismin isukit vastustivat kyllä uskontoa, koska se oli valjastettu turvaamaan parempiosaisten edut sääty-yhteiskunnassa. Köyhille ja nälkäisille opetettiin alamaisuutta aatelisille ja papeille, ja heille luvattiin kirkas kruunu sitten taivaassa.
Demokraattinen ja suvaitsevainen, tasa-arvoinen yhteiskunta on paljolti työväenliikkeen saavutusta. Ei väkivaltaisia kumouksia ajavan työväenlikkeen, vaan rauhalliseen kehitykseen pyrkivän. Venäjällä tilanne oli toinen, köyhillä ei ollut tsaarin hallitessa poliittisia oikeuksia, mikä ruokki vallankumousta.
Neukkula ja Natsi-Saksa ovat työväenliikkeen johdossa.
Ei Tiflisin pappiskoulu tehnyt Dzhukasvilista uskovaista.
Ei tarvitse paljonkaan historiaa lukea, kun jo huomaa, että NL kristittyjen vainoineen ja keskitysleireineen oli ateistinen.
Simonaholla on tietysti oma historiansa.
että tämä on Luterilaisuuspalsta, jossa tulisi keskustella lähinnä luterilaisuudesta, eikä sinun käsityksistäsi. Ei sinun tarvitse selittää mitään, keskustellakin voisit varmaankin paremmin omiesi parissa, siellä kun kirjoittajilla mielestäsi varmaan on yleissivistystä ja logiikan tajua.
ateistien määrästä tänne laitoit, eihän se kuulu luterilaisuuteen?
Loogisuudessa, siis premissien totuudessa ja päättelyn virheettömyydessä, ei ole kyse kenenkään henkilökohtaisista käsityksistä. On tosi epäloogista luulla, että logiikka olisi jokin "makuasia".
Motiivini oli seuraavanlainen: Olen itse luterilainen ja halusin keskustella toisten luterilaisten kanssa ateismin lisääntymisestä.
Logiikkani on siis yhtä loogista, kuin lokin loki.
Aivan niin Aivan niin Aivan niin Aivan niin Aivan niin Aivan niin