Tuli mieleen tässä kun on ollut ihan oikea tapaus nyt esillä, tämä adventtikirkon tapaus, niin mitä tapahtai täällä pienessä kaupungissa Etelä-Suomessa 90-luvun alussa.
Mullahan oli siihen aikaan paljon aikaa, oli nääs se lama ja rahaa käytössä, olin työstä saanut potkut, niikuin moni muukin. No kavereiden kanssa hengailtiin ja alkomahoolia käytettiin eikä hirveästi ollut näköaloja.
Mulla on pikkuveli, joka on 8vuotta nuorempi. No se oli silloin ylä-asteella ja mä asuin kotona, riittipä rahat bailaamiseen, tai laulamiseen niiku silloin puhuttiin. Pikkuveli katteli menoa ihmeissään ja yritin sitä aina varoitella, ettei tää ole mitään oikeeta elämää, oo sinä mies. No minkäs teet sehän katto mua kuitenkin niiku ylöspäin. Mä tykkäsin ja tykkään ihan helvetisti mun veljestä.
No kerran oteetiin kuppia meillä ja pikkuveli oli kavereidensa kanssa myös kotona ja tuli katsoo meidän touhuja. alkoivat heittää keskenään tarinaa niiden sijaisopettajasta joka oli mm jumppamaikkana. Oli kuulemma ihan selvä hinttii ja siinä jutustellessa alkoivat kertoa lisää ukon touhuista. Loppujen lopuksi veli kertoi että on tullut suihkuun ja taputellu poikienn peppuja ja ottanut velipoikaa kiveksistä kiinni. Toinen kertoi että sama ope oli pyytänyt sitä kotiinsa.
No tämähän riitti meille. Tiedettiin tää kaveri sanotaan sitä vaikka Masaksi, se oli ollut samaan aikaan meidän kanssa samalla yläasteella. Alettiin muistella, joo homo se oli ja sellainen outo vaikka olikin aika kova urheileen. Kuka tietää missä se asuu. nio pikkukaupunki kohta oli osoite tiedossa.
Ei muuta kuin 4 äijää vanhaan letukkaan ja vierailulle. tavattiin äijä lenkiltä kotiinsa menossa. Otettiin mukaan kyytiin, joskaan ei niin hirveän ystäällisesti. Ajettiin vanhaan armeijan harjoitusmetsään ja siellä olevalle pienelle sorakuopalle. Pelattiin vähän jalkapalloa sillä äijällä ja muutenkin pidettiin hyvänä. Oltiin ilta-sanomista tai jostain luettu, kun jossain Joensuussa tai vastaavassa oltiin ukko laitettu alasti kaivamaan omaa hautaansa, kun velkoja oltiin peritty. No Masa löyti kohta itsensä manasillen lapion kanssa kaivuuhommista.
No homma alkoi jo tympimään ja alkoi vähän jo höyryt väistymään ja alettiin miettii että mitä vittua me oikeen ollaan tekemässä. Mutta vitun haiseva poikein ahdistelija,kyllä se pitää turpansa kiinni, veli ja sen kaveri tekee oman jutun jos tää menee laulaa poliisille. Vannotettiin että turpa pysyy kiinni ja lopuksi vielä käskettiiin pysyä kaukaka mun veljestä ja yleensä kaiksita nuoremmista pojista.
Kävikin niin, ettei kuulemma Masa enää kouluun mennyt töihinsä, jäi sairaslomalta palaamatta ja muuttii kuulemma jonkin ajan päästä Helsinkiin. Ihan oikein ajattelee joku.
Pari vuotta sitten oltiin mökillä ja siinä olutta juodessa otti pikkuveli asian puheeksi. Kysyi oltiinko me jotenkin asiaan osallisia, ei oltu äsköistä sille kerrottu, mutta juttuja oli kuulemma liikkunut. Kerroin mitä oli päässyt käymään.
Velipoikaa asia painaa edelleen ja on painannut sittä asti ja tulee aina painamaan.
Oli keksinyt koko jutun. Oli ollut hienoo kun kerrankin oli isot ukot kuunneellu heidän juttujaan....

Vastaukset 1
Vanhimmat
...niin ei kannata olla turhan hätäinen...