Minua kiinnostaa näissä aikaisemmissa elämissä se, että onko kaikki eläneet sellaisia? Onko elämien määrä vakio? Väkilukuhan on kasvanut vuosisatojen ja -kymmenien saatossa, eihän niitä aikaisempia elämiä voi riittää kaikille?
Kuinka tämä asia oikein menee? Vai eikö kaikki ole eläneet aikaisemmin.
Kuinka tämä asia oikein menee? Vai eikö kaikki ole eläneet aikaisemmin.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Epäilemättä kaikki ovat niitä eläneet, mutta eivät aina IHMISKEHOSSA. Ja elämien määrä vaihtelee yksilökokemuksen mukaan ja kyllä, niitä aikaisempia elämiä riittää kaikille. Hyvin harva tulee maapallolle elämään ensimmäistä elämää.
>>Minua kiinnostaa näissä aikaisemmissa elämissä se, että onko kaikki eläneet sellaisia?> Onko elämien määrä vakio? Väkilukuhan on kasvanut vuosisatojen ja -kymmenien saatossa, eihän niitä aikaisempia elämiä voi riittää kaikille?
>>Jotkut ovat, toiset eivät. Jotkut oppivat yhdestä kerrasta, toiset eivät vielä tuhannennestakaan.
Mulla on jonkinlaisia erittäin haaleita muistoja jostain...en tiedä mistä...kai se voi olla edellisestä elämästä.
Katson ikkunasta, kun kaksi erittäin sairasta naista makaa sängyssä(vierekkäin). Sänky on iso, rotevarakentainen, sängyssä on iso puinen(tummaa puuta) sängynpääty. Toinen naisista nukkuu ja toinen huomaa minut ikkunan takana ja alkaa huitoa käsillä ja huutaa jotakin mistä en saa selvää, mölyää jotenki oudosti.
Nukkuva nainen on huomattavasti nuorempi kuin hereillä oleva, vanhempi nainen on harmaapäinen ja hänellä on vaalea paita päällä...he nukkuvat leveän peiton alla. Tunnen sääliä jotenkin näitä naisia kohtaan, mutta samalla pelkään heitä.Tämä on muistikuva jonka olen ihan pienestä asti muistanut ja jo pienenä ihmettelin ittekseni tuota muistoa.
riippuu kehityskulun edistymisestä. Nuoria sieluja syntyy maapallolle suhteellisen paljon, tämä selittäisi määrän kasvun. Ei maapallo ole ainoa paikka syntyä, olettaisin korkeammin kehittyneitten sielujen syntyvän muualle, ainakin osittain.
Kehityksen ainoa tavoite on mestaruus ja tämä ei ole mikään läpihuutojuttu.
Ikuisuus on aikaa, joten propleemia ei synny yhdellekään sielulle, kaikki pääsevät 'rytmiin' ajallaan.
En ole guru ja luoja varjelkoon minusta sellaista tulemankaan. Yritän kuitenkin mahdollisimman selkeästi tässä jakaa omaa, ehkä hieman vaikeaselkoista ja poukkoilevaa ajatuksenjuoksuani.
Oletteko kuulleet sanottavan, että elämä nukkuu kivessä, uneksii kasvissa, on hereillä eläimessä ja tulee tietoiseksi itsestään ihmisessä? Minulla on se käsitys, että energian määrä on vakio. Se ei lisäänny, eikä vähene. Se vain muuttaa muotoaan. Uskon, että olemme kaikki lähtöisin samasta lähteestä. Toiset kutsuvat sitä Jumalaksi, toiset Taoksi. Intiaanit puhuvat suuresta valkeasta hengestä. Me kaikki olemme tavallaan yhtä vanhoja sieluja näin ajatellen. Sielun ikää mitataan kuitenkin usein ihmiselämien määrän tai sen ajan mukaan, kuinka kauan olemme olleet maan päällä ihmiskehoissa. Uskon, että sielut, erkaantuessaan tuosta energiasta,taosta, voi hyvinkin ensin sieluttaa vaikka osaa valtamerta, elää kivessä, olla puu, sitten eläin jne. Lopulta sielu on valmis syntymään ihmiskehoon. Ei ole tarkoituksenmukaista sielun kehitystietä ajatellen, että ihmiskehosta poistuttuaan sielu palaisi vaikka sisiliskoksi. Vai mitä mieltä olette?
Uusia sieluja syntyy edelleen, mutta vähemmän kuin ennen, maapallon keskimääräinen sielunikä vanhenee kokoajan. Olen tehnyt huvikseni omaa pientä tutkimusta silmien ja syntymäkuunvaiheen kesken. Sanotaan, että on kolmenlaisia silmiä; uuden sielun silmiä, soturin silmiä ja neptunussilmiä. Neptuniaalinen katse on ikivanhoilla sieluilla ja olen (mielestäni, voin toki olla väärässä)oppinut tunnistamaan erilaisia silmiä. Olen verrannut havaintojani ihmisen astrologisen kartan kuunvaiheeseen ja todennut seuraavaa: Poikkeuksetta neptunussilmien kohdalla kuu on aina vanha, eli hetki ennen uutta kuuta. Tämä tukisi sitä ajatusta, jota monet astrologit esittävät, että kuun vaihe on suhteessa sielun ikään. Uuden kuun ihmiset ovat lapsisieluja jne.
Mutta palatakseni aiheeseen, tuo energia, josta olemme tulleet, on kaikkialla olevaa energiaa, jonka tietoisuus kasvaa sielujen kokemuksen myötä. Ehkä sitten, kun sielu on kulkenut kehitystiensä loppuun, se voi palata kotiin, eli taoon, eli jumalaan....
Toivottavasti joku sai tästä tolkkua. Kommentoikaa! Tämähän on siis minun totuuteni, ja sekin ajoittain kovin horjuvainen. Sinun totuutesi voi olla aivan toinen. Eikä kukaan tiedä absoluuttista totuutta.
Olen tosi kiitollinen asiallisista vastauksista.
Markoolio, ..., piika, myötäeläjä, vänkis.
Maristronautti, sinun analyysissa minua jäi vaivaamaan tämä "valmis syntymään ihmiskehoon" sekä "...palaisi vaikka sisiliskoksi". Onko ihmiskeho jollain lailla ylin ja näin tavoitelluin muoto?
Minusta kun joskus tuntuu, että ihminen on se kaikkein pahin ja tuhoisin laji.
Yritän tarkentaa. En missään nimessä tarkoittanut arvottaa eri eläväisiä. Mutta ihmiskehossa on, paitsi eniten opittavaa, myös eniten stressiä kestettävänä. Kuten aiemmin tähän nimenomaiseen kysymykseen viittasin: ...elämä uneksii eläimessä ja tulee tietoiseksi itsestään ihmisessä. Ihmisen aivot mahdollistavat abstraktin ajattelun. Ainakaan alkeellisten (siis aivotoiminnaltaan) eläinten aivot ovat melko rajoittavia ja eläin toimii usein pelkän vaiston varassa. Mutta eläimiäkin on eri tasoisia, esimerkiksi delfiineistähän löydetään jatkuvasti jotain uutta. He ovat ilmeisesti paljon kyvykkäämpiä ja viisaampia, mitä on aiemmin ajateltu. Myös joillain linnuilla on mielestäni kykyä vaikka mihin.
Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että ihminen on se pahin kaikista. Se on totta. Mutta ihminen on yhtä hyvä kuin pahakin. Missä muussa eläimessä maailman hyvyys ja pahuus kärjistyisi yhtä vahvasti kuin ihmisessä? Sen vuoksi ihmiskehossa myös tietoisuuden kasvu on voimakkainta. Tämän vuoksi ei ole mielekästä sielulle palata takaisin. Tarkoitushan on oppia lisää. Kysymys ei siis ole arvonnoususta vaan opintiestä. Toivotavasti tämä selkeytti.
"elämä uneksii kasvissa, on hereillä eläimessä..."
Tuli vielä mieleen pohdinnat suurista uskonnollisista johtajista ja uskontojen luojista. Uskon, että esim. Jeesus Nasaretilainen, Buddha, Mohammed, Mooses...ovat kaikki olleet valaistuja sieluja, joiden tarkoitus on ollut luoda erilaisia tapoja turvautua johonkin. Ihminen tarvitsee jotain, johon turvata. Jotain lainalaisuutta, jonka mukaan elää. Uskon, että kun sielu on lähellä tiensä päätä, hän voi löytää ehdottoman rakkauden, jumaluuden itsestään ja on valmis ottamaan itse vastuun. Eikä siis tarvitse enää tiukkaa raameihin sidottua uskontoa.
Tarkensit tosi hyvin, kiitos siitä.
Ihminen kun olen, tartun aina kaikkeen ja kyseenalaistan vieläkin enemmän.
Onko ihmisen ajattelu tavoiteltevaa? Olisiko sittenkin elämä parempaa ns. eläinten vaistoilla. Eihän silloin kukaan juonisi tai tarkoituksella hakisi pahaa, vaan elämä perustuisi tiukasti saalistamiseen. Syö tai tule syödyksi.
Onko ns. alkeellisten elävien elämä oikestaan alkeellisempaa?
Minulla on kovin paljon kysymyksiä :o)
Sanot _uskovasi_ suurien uskonnollisten johtajien, esim. Jeesuksen, Mohammedin, Buddhan, Mooseksen... olleen valaistuja sieluja, joiden tarkoitus _on ollut luoda_ erilaisia tapoja turvautua johonkin. ??
Vai _tiedätkö_ näiden em. henkilöiden elämästä ja opetuksesta?
Verrattaessa esim. Jeesuksen ja Mohammedin opetuksia, huomataan selvä ero; Jeesuksen persoona ja opetus on ylivertaista verrattuna perin inhimilliseltä tuntuvaan Mohammediin, jonka opetus ja elämä oli ristiriitaista ja ailahtelevaa.
Mooses oli yksi niistä Jumalan valitsemista henkilöistä pitkässä pelastushistoriallisessa ketjussa huipentuen Jeesukseen, joka tuli valmistamaan tien takaisin Jumalan yhteyteen. Buddha ja Mohammed eivät kuulu tähän jumalalliseen henkilöketjuun.
Sinulle ihmisen turva on siis ihminen itse; no sitähän Buddha opetti, mikä on vastoin Jeesuksen opetusta. On loogisesti kestämätöntä sanoa samanarvoisiksi täysin vastakkaisia opetuksia. Kristinusko ei ole tiukka raameihin sidottu uskonto vaan suhde elävään persoonaan.
http://lindell.netmission.fi/jeesmuh.html
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/islam/koraani.htm#ero
itsekin.
Kuitenkin pitäisi olla kehitystasoissa ns. mestaritasoa ennenkuin pystyy sanomaan oikeastaan mitään absoluuttista?
Tämä lienee ymmärrettävää, eihän kehitys etene, jos kaikki annetaan valmiina ja selitettyinä?
DeltaEssiivi, kuinka hyvin Sinä tunnet buddhalaisuutta?
Oletko kenties kuinka hyvin tutustunut sen eri suuntauksiin, oppeihin, kirjoihin, uskonelämään?
Muhammed - no, hänestä voimme olla kyllä hyvin montaa mieltä, mutta hänen elämäntarinansa kyllä kertoo jotain.
Olen miettinyt vähän samansuuntaisia juttuja. Maailmassa on tapahtunut viime aikoina paljon pahaa. Luonnonmullistuksia, isoja onnettomuuksia, raakoja surmatöitä. Toisinaan tuntuu siltä, että maailma on hukkumassa omaan mahdottomuuteensa. Olen ajoittain hirvittävän väsynyt ihmisen pahuuteen. Kun tuntuu, että koko planeettaa ympäröi negatiivinen energia. Ihmiset ovat järjettömän itsekkäitä. Nöyryys ja pyyteetön toisen ihmisen hyväksyminen näyttää usein olevan lähes mahdotonta. Mutta yritän uskoa enemmän hyvään.
Ehkä luonnon katastrofien tarkoitus on osaltaan kääntää maapallon negatiivinen energia positiiviseksi. Aina kun tapahtuu jotain järkyttävää, kuten tsunamit, maanjäristykset, tulvat, maanvyörymät...silloin alkaa ihmiset toimimaan yhdessä. Silloin keskitytään toisten auttamiseen, tunnetaan myötätuntoa ja hätää toisten puolesta, tuntemattomienkin. Tällainen energia, niin tuskallista kun se onkin niille, jotka joutuvat osallisiksi, on kuitenkin hyvää, positiivista energiaa ja osoittaa, että ihmisestä löytyy myös se hyvä.
En osaa vastata kysymykseesi, eikö olisi parempi, jos eläisimme eläiminä eläinten vaistoilla. Maapallon kannalta varmasti olisikin. Mutta se ei varmasti vastaisi sitä tarkoitusta, miksi ihmislaji on ylipäätään olemassa. Sitä perimmäistä tarkoitusta tälle kaikelle en tiedä. Ehkä joku viisas osaisi siihenkin vastata. Minulla on vain aavistus siitä, miten tämä kehitystie olisi kuljettava loppuun. Ja oppimassahan täällä ollaan.
No tiedän ettei oppi buddhalaisuudesta mahdu yhteen lauseeseen vaikka yksinkertaistinkin rajusti!
En ole buddhalaisuuden oppeja käytännössä harjoittanut, mutta tiedän sen verran kuin on tarpeen ymmärtääkseni uskonnon olevan tyypillinen oman yrityksen tie, oman jumalallisuuden oivaltamista, 'ateistinen uskonto' ilman jumalia, vailla yhteyttä suurempaan luojaan. Vaikka myöhemmin Buddhaan on liitetty yhtäläisyyksiä jopa Jeesukseen!
Minusta jokainen tuo uskontoon oman näkemyksensä ja näin ollen koko uskonto muuttuu vuosien aikana. Näin minä olen asian nähnyt.
Sen takia mielestäni on aika vaikeaa sanoa absoluuttista totuutta mistään uskonnosta. Se vain muuttuu jatkuvasti.
Tuota positiivisuutta ja uskoa hyvään minäkin haluan vaalia.
Maailmassa on tosiaankin tapahtunut viime aikoina aivan hirvittäviä asioita, kaikenlaiset raakuudet ja pedofiliat, ne ovat tuskaista luettavaa.
Tulvat ja maanjäristykset kertovat luonnon hädästä, nämä katastrofit otan viestinä ihmisen yltäkylläisyydelle. Maapallo ei kaikkea kestä, eikö kukaan näe sitä?
Oppimista minäkin toivon, ja sitä, että ihmiset oikeasti tajuaisivat alkaa oppia. Siihen tarvitaan oivallusta.
Olisi aika onnetonta totuuden kannalta, että jokainen voisi lisätä omat näkemyksensä siihen. Näinhän tietysti on tapahtunut ihmisistä lähtöisin olevissa uskonnoissa.
Kristinuskon Jumala ilmoittaa itse olevansa muuttumaton ja sama ikuisesti.
Kun totuus on ihmisen ulkopuolella oleva muuttumaton entiteetti, ei ihmisen häilyväinen ja muutoksiin altis mieli pääse totuutta mestaroimaan. Vaikka langennut ihminen on kristinuskostakin erilaisia uskomuksia saanut väännetyksi, pysyy Jumala ja sanansa kuitenkin muuttumattomina.
ovat ihmisistä lähtöisin.
Niin että ötökät ovat vähentyneet ja ihmiset lisäntyneet? Eikö niin?!
en tiedä teidän käsityksiänne, mutta mä uskon, että sielut menee "chillaamaan" jonnekin (esim kesämaahan), ennen uuteen elämään siirtymistä. siitä siis johtuu ihmisten eri määrä maapallolla.
Elämä on kaikille sama kaikkialla maailmankaikkeudessa, ja maan matonenkin on samaa elämää kuin me, mutta ihmiselle on syntynyt kehityksen kautta ajatus joka oli hyvä asia,mutta käyttäessään ajatusta henkisissä asioissa, niin ihminen tajunnut varoa vaaraa
tietämättään synnytti sille alueelle keskuksen egon ajattelijan sielun joka sitoi ihmisen aikaan koska se oli materiasta syntyisin, ja niin ihminen joutui ulos paratiisista
Nämä asiat kerrotaan kaikkien uskontojen luomiskertomuksissa, mutta ne on aikojen kulessa muuttuneet niin että niistä sitä ei enään ymmärretä oikein
Ajaton elämä on aina ollut ja tulee aina olemaan, sillä se ei ole milloinkaan syntynyt, eikä se näinollen milloinkaan kuole
Elämä täällä maapallolla on tuon ajattoman elämän ilmennystä ajassa ja aineessa
Tuo ajallinenerillisyyden keskus joka syntyi sanotaan syntiinlankeemukseksi, joka sitten perisyntinä psykologisena perimänä seuraa meitä elämästä toiseen
Tuon tapahtuman jälkeen ihminen joutui henkisestikin syyn ja seurauksen lain piiriin
ja nuot syyt ja seuraukset eivät pääty yhden elämän aikana, vaan syntyvät uudelleen niin kauan kuin ihminen ymmärtää sen mistä tuo kaikki on saanut alkunnsa kun ihminen on joutunut kärsimykseen tuskaan ja ahdistukseen, ja se vain jatkuu kaikenlaisista jumalista uskonnoista riippumatta.
Täällä maanpäällä ollessaan ihminen on tuon erillisyydensä hankkinut ja täällä hänen on itselleen selvitettävä henkilökohtaisesti miten on tähän tilaan joutunut, sillä kuoleman jälkeen se on liian myöhäistä, ja kärsimysten pyörä jatkuu
Ymmärrys tässä asiassa johtaa syitten seurausten eli karman päättymiseen, ja samalla päättyy erillisyys joka on kärsimystä tuskaa ja ahdistusta, ja siitä syntyy uskomaton elämä joka on autuutta
Tämä on niin yksinkertainen asia, mutta ihmisen maailman viisautta täynnä oleva monimutkainen mieli ei voi sitä ymmärtää koska se ei ole yksinomaan älyllisesti ymmärrettävissä, vaan siihen tarvitaan kohdistumatonta tunnevoimaa joka on rakkautta, ja se hajoitta tuon erillisyyden
puhun kokemuksesta
kiitos elämälle
Ihmisen ajatteleva ja tunteva keskus, joka luulee olevansa yksin olemassa jostakin erillään, koostuu erilaisista mielikuvista. Pääasiassa moninaisista kasvoista ja henkilöhahmoista, kun niitä tarkemmin tarkastelee. Näihin mielikuvahahmoihin sitoutuminen on kärsimyksen alkusyy.
Kun analysoi mielen tuotokset kokonaisuudessaan, mitään itsessään olemassaolevaa, itsevalaisevaa, ei jää jäljelle. Kaikki mielessä redusoituu ajatus- ja tunnefragmenteiksi.
Jaloimmista ajatuksista käsin on mahdollista tehdä kvanttihyppy hiljaisuuteen. Se on tietoisuus. Kun kadottaa havainnon tietoisuudesta objektina, on vain tietoisuudessa sitä noteeraamatta, niin silloin sanotaan, että on mennyt "tietoisuuden toiselle puolelle". Kaikkien kasaumien ylittäminen, myös tietoisuuden.
Tämä täyteytenä ilmenevä tyhjiö on se Lähde, mistä nuo eri inkarnaatiot eli kuvat on lähteneet ikäänkuin virtuaalimaailmaan. Elävä tyhjiö kätkee sisäänsä paljon muutakin, mutta tässä alku johon arjuuna viittaa. Tähän päästyään hiljaisuus opastaa ja intuitio "sanomattomilla sanoilla".
-Ensimmäinen taso on state of presence valveilla: tällöin oivallus kestää vain niinkauan kuin ollaan hereillä.
-Toinen taso on state of being sydämessä: oivallus kestää valveilla ja nukkuessa.
-Kolmas taso on ylivertainen oivallus koko olemuksessa ( ulkoinen maailma sulaa sisäiseen sillä tavalla, että materiakin havaitaan hengen ilmentymäksi - taivas on kaikkialla ja on samantekevää missä on. Hyvin käyttökelpoinen tietoisuus, kun tietoisuus ei vierasta mitään olosuhdetta millään tasolla ).