Huomio!

On sanottu että mielipide on vähän kuten persereikä. Jokaisella on sellainen.

Mutta nyt tarkkana, oppositioni täällä;
te_olette_persereikiä!

Olen jo aiemmin kertonut miksi.

Esim. Tellu, tuo baabelin homoportto, on pilkannut ja käyttänyt itseriittoisuutensa ponnahduslautana negatiivisessa merkityksessä kristinuskoa.
Sitten hän vinkuu kuin shallow little bitch at back of the car että kun minä sitten annan samalla mitalla takaisin.
Lisäksi oli jo vaihe jossa hän oli jo lopettamassa vittuilua, ja vieläpä myönsi virheensä.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000006&posting=22000000001081961
(Wanha kunnon klassikko!)

Mutta mitä sitten tapahtui, eikös se sitten tehnyt täysin päinvastoin, alkaen kunnon loan heiton minua kohden!
Sitten minä olen se joka pitäisi poistaa?

Asiahan on juurkin päinvastoin, jos Tellun toive toteutuisi se tarkoittaisi sitä että uskontopalstan korvaisi "tellu-palsta" jossa hänen luvallaan voitaisiin puhua myöskin uskonnosta.

Häiriköt, joita voidaan verrata perskärpäsiin rakentavuudeltaan kuten Fenrir, ja pp, ovat myöskin näitä vinkuvia ääliöitä joiden mukaan heidän antikristillistä mielivaltaa vastaan puolustautuminen on pöyristyttävää?!
Hyvänen aika, fenrir, tuo elämäntaparunkkarin logiikan mukaan jokainen asia mitä hän ei tajua, ja jokainen kristinuskoa puoltava, tai minun kautta esiin tullut asia on "mukatietoa".
Vaikka kyseinen muka-ihminen itse puoltaa skandinaavista mytologiaa (ainakin nimimerkin perusteella), jonka mukaan ihminen on syntynyt rantaan ajatuneesta puusta, ja että koko maailmakin jäästä jota nuoli lehmä!?

Tässä pari esimerkkiä hänestäkin:

Buddha ja fenfirin sekava maailma. (likaiset, urbaanit legendat):
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000001139498

http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000001139362

"Gematria-kritiikki" (mikä farssi!)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000001139309

Tälläisten kanssa sitä sitten yrittää "keskustella", ihmettelevät vielä miksi jutut menevät vittuilun puolelle.
Miksi ihmeessä?!

Vastaan heidän puolesta:
"What else could I write
I don't have the right
What else should I be
All apologies

I wish I was like you
Easily amused
Find my nest of salt
Everything is my fault
I'll take all the blame"
;)
601188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Heh heh, kuinkahan kauan tämäkin threadi täällä kestää...?

Kysymys:
Pitäiskö tämän tekstin muuttaa/vahvistaa siinä mainittujen henkilöiden, sinun itsesi vai kaikkien muiden lukijoiden käsitystä vai onko joku muu syy sen olemassaoloon?

Äänestä
  • "Heh heh, kuinkahan kauan tämäkin threadi täällä kestää...?"

    Jaa-a, luulen että kyllä tämä varmaan ainakin iltaan kestää. :)

    "Kysymys:
    Pitäiskö tämän tekstin muuttaa/vahvistaa siinä mainittujen henkilöiden, sinun itsesi vai kaikkien muiden lukijoiden käsitystä vai onko joku muu syy sen olemassaoloon?"

    Kaikki yhdessä, ja erikseen.
    Kun kerran minua ajojahdataan on tämän loan heiton seuraajien syytä nähdä myöskin asian totuudellisin puoli.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    "Heh heh, kuinkahan kauan tämäkin threadi täällä kestää...?"

    Jaa-a, luulen että kyllä tämä varmaan ainakin iltaan kestää. :)

    "Kysymys:
    Pitäiskö tämän tekstin muuttaa/vahvistaa siinä mainittujen henkilöiden, sinun itsesi vai kaikkien muiden lukijoiden käsitystä vai onko joku muu syy sen olemassaoloon?"

    Kaikki yhdessä, ja erikseen.
    Kun kerran minua ajojahdataan on tämän loan heiton seuraajien syytä nähdä myöskin asian totuudellisin puoli.

    >Kaikki yhdessä, ja erikseen.
    >Kun kerran minua ajojahdataan on tämän loan
    >heiton seuraajien syytä nähdä myöskin asian
    >totuudellisin puoli.

    Eikös "totuudellisin puoli" voidaan käsittää myös että "toinen puoli"? Ja tässähän ei kai ole kyse kuin yhden henkilön totuudesta. Jokaisellahan on omansa. On siis melko turhaa kertoa toiselle "totuudestaan" kun tämän näkemys asiasta on joka tapauksessa jollakinlailla erinlainen.

    Ja mikäs ajojahti tämä nyt on? Ulkopuolisen (=minun :) silmistä katsottuna pelkkää vittuilua puolin ja toisin, ilman mitään kummempaa sisältöä...

    Kaiken tämän keskellä rupesin miettimään, että oliko tällä kaikella joku pointtikin? Se tuppautui hukkumaan kirousten ja julistusten keskelle... Tahdoitko tuoda julki ajatuksiasi, kumota muitten ajatuksia, oppia jotain uutta, ärsyttää muita kirjoittajia vai jotain muuta (kenties kaikkia noita mainittuja asioita?)

    Äänestä

  • Filosofi kirjoitti:

    sitähän se kaikkii oooooooooooo-on

    "Eikös "totuudellisin puoli" voidaan käsittää myös että "toinen puoli"? Ja tässähän ei kai ole kyse kuin yhden henkilön totuudesta. Jokaisellahan on omansa."

    Totuudella on taipumus olla uskosta riippumaton, ja objektiivinen.
    Etenkin tässä asiassa kun itselleen liian vaativan pelin aloittaneet, valittavat mukaan otetulle osapuolelle 'että ei niin lujaa.':)
    Sitten minussa on tietenkin kaikki vika, kyllähän sitä mitä minä pidän pyhänä, saadaan rienata.
    Ja jos se nyt ei sovikkaan minulle, niin otetaan minutkin siihen soppaan mukaan.
    Mitä se kertoo?

    "Tahdoitko tuoda julki ajatuksiasi, kumota muitten ajatuksia, oppia jotain uutta, ärsyttää muita kirjoittajia vai jotain muuta (kenties kaikkia noita mainittuja asioita?)"

    Ehkäpä sinun tehtäväsi on ottaa siitä selko?

    >"Tahdoitko tuoda julki ajatuksiasi, kumota
    >muitten ajatuksia, oppia jotain uutta, ärsyttää
    >muita kirjoittajia vai jotain muuta (kenties
    >kaikkia noita mainittuja asioita?)"
    >
    >Ehkäpä sinun tehtäväsi on ottaa siitä selko?

    Ehkäpä. Ehkäpä ei :) Kuka tietää.

    Voin toki ruveta arvuuttelemaan (kuten kaikki muut ovat täällä tehneet vittuilun välissä), mutta totuudenmukaisempaa on jos vastaat kysymykseen ihan itse. Vai onko se mahdotonta?

    ottaa kaikki vaihtoehdot.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    ottaa kaikki vaihtoehdot.

    Kiitän.

    Äänestä

on tietysti suuri kunnia päästä "profeetan" armoitetulle listalle, en tiennytkään että harrastan "antikristillistä mielivaltaa" kun kommentoin sinun sekoilujasi täällä, mutta tokihan sen täytyy sitä olla kerran sinä niin sanot?
Sinullahan tieto on hallussa, ainakin mitä tuohon todistamattomaan tietoon tulee, sinullehan riittää mikä vain "sekoilu" tieto jos se vähänkin auttaa sinua mielikuvitus maailmassasi, tarvitsematta sitä sen kummemmin todistella onko siinä mitään järkeä.
Mutta niinkuin sanotaan, tyhjä tynnyri se eniten kolisee, että etköhän edelleenkin tuo viellä meille monet naurut naurettaviksi, sillä sinä olet niitä harvoja täällä, joka viellä kaiken kirjoituksien päälle haluaa todistaa tyhmyytensä, ei siis pelkästään näyttää sitä.

Äänestä

  • "on tietysti suuri kunnia päästä "profeetan" armoitetulle listalle"

    In your dreams perhaps?
    ("Yhtä vähän kuin lumi kesällä ja sade elonaikana soveltuu tyhmälle kunnia.")

    "en tiennytkään että harrastan "antikristillistä mielivaltaa" kun kommentoin sinun sekoilujasi täällä, mutta tokihan sen täytyy sitä olla kerran sinä niin sanot?"

    Heh, niin ilmeisesti "sekoilujani" edustaa myöskin Raamattu, kun esität joiltain sivustoilta copy pasteattuja teorioita jne?`
    Osoitat suurta typeryyttä pitämällä muita niinkin tyhminä etteivät ne muka näe sinun motiivejasi.
    Sinuun pätee juurikin se kritiikki mitä sanoin:
    lähtökohtaisesti hyökkäät perusteettomasti kristillisyyttä vastaan, ja sitä myötä sen kannattajia (minua esim.).

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    "on tietysti suuri kunnia päästä "profeetan" armoitetulle listalle"

    In your dreams perhaps?
    ("Yhtä vähän kuin lumi kesällä ja sade elonaikana soveltuu tyhmälle kunnia.")

    "en tiennytkään että harrastan "antikristillistä mielivaltaa" kun kommentoin sinun sekoilujasi täällä, mutta tokihan sen täytyy sitä olla kerran sinä niin sanot?"

    Heh, niin ilmeisesti "sekoilujani" edustaa myöskin Raamattu, kun esität joiltain sivustoilta copy pasteattuja teorioita jne?`
    Osoitat suurta typeryyttä pitämällä muita niinkin tyhminä etteivät ne muka näe sinun motiivejasi.
    Sinuun pätee juurikin se kritiikki mitä sanoin:
    lähtökohtaisesti hyökkäät perusteettomasti kristillisyyttä vastaan, ja sitä myötä sen kannattajia (minua esim.).

    ihan itse sekoilujasi ja valehtelujasi.
    Yrität liittää uskontoihin omia valheitasi ja tulkintojasi huuhaa teorioistasi, sinä tuskin edes ymmärrät mitä kristillisyys merkitsee.
    Olet vain surkea valehtelia joka tuo tyhmyytensä joka käänteessä esiin.

    Toisekseen sinä juuri et perustele "väitteitäsi", eli valheitasi millään, senkun suollat mitä sylki suuhun tuo, mutta miten valheita voisikaan perustella, muuten kuin räävimällä vastapuolta.

    Äänestä

  • .pp.. kirjoitti:

    Lähetä rippikuvasi kun ripiltä kolmen vuoden päästä pääset. Saa ainakin nauraa.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    Lähetä rippikuvasi kun ripiltä kolmen vuoden päästä pääset. Saa ainakin nauraa.

    tolvana luulisit, kävisinkö minä rippikoulun?
    Sinulla on kyllä hauska tapa todistaa, tuo typeryyteesi, kyllä se nyt vähemmälläkin uskottaisiin.

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    saati edes peruskoulun!

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    saati edes peruskoulun!

    kävin jo silloin, kun sinä olit viellä isäsi kiveksissä ja siihen aikaan sinut olisi laitettu apu-kouluun jossa heikkolahjaiset koulutettiin.

    Äänestä

Sinä vaikutat olevan demonien riivaama. Minä en ikinä kykenisi tuollaiseen törkeyteen ja saastaisuuteen mitä teet.

Äänestä
  • " Mutta hän tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: "Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, eikä mikään kaupunki tai talo, joka riitautuu itsensä kanssa, pysy pystyssä.
    12:26 Jos nyt saatana ajaa ulos saatanan, niin hän on riitautunut itsensä kanssa; kuinka siis hänen valtakuntansa pysyy pystyssä?"

    Äänestä

Varmaan nyt olisi jokaisen hyvä katsoa itseensä ja omaan sydämensä tilaan, ennenkuin jatkaa mitään..onko rakentavaa keskustelua ja mitä hedelmää se tuottaa, kun vain toisiaan haukutaan.

Silloin kun ihminen on vapaa toisten ihmisten ikeistä ja pystyy järkevästi katsomaan asioita vähän kauempaa eikä ota niin henk.koht.itseensä

..niin silloin voi tulla hedelmällistä ja rakkaudellista kanssakäymistä.

Niinkuin Jeesus meille opettaa kääntämään toisen posken..niin silloin kiistat pysähtyy, eikä turhat haukkumiset enää jatku vaan suunta kääntyy
tutkimaan oman sydämen tilaa ja sitä onko järkevää jatkaa..

Kunpa voisi siunata sitä joka loukkaa, niin silloin vaputuisi antamaan myös anteeksi..

..ja keskusteluihin tulisi syvempi ja rakkaudellisempi sävy joka myös kantaisi hedelmää.

Jokainen ihminen on arvokas :))

Äänestä
  • on normaali 68 lyöntiö minutissa, verenpainekin on luultavasti aika normaali, eli sydän pumpaa niinkuin sen pitääkin.
    Mutta jotkut voisivat tietysti tarkastella mielen tilaansa, siinä tuntuu noita ongelmia löytyvän, eikä pelkästään tyhmyydessä.

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    on normaali 68 lyöntiö minutissa, verenpainekin on luultavasti aika normaali, eli sydän pumpaa niinkuin sen pitääkin.

    esimerkki ihmisestä jolle vertauksellinen puhe on täyttä hepreaa.
    No tulee se tasosi noinkin esiin.

    Äänestä

  • "Niinkuin Jeesus meille opettaa kääntämään toisen posken..niin silloin kiistat pysähtyy, eikä turhat haukkumiset enää jatku vaan suunta kääntyy
    tutkimaan oman sydämen tilaa ja sitä onko järkevää jatkaa.."

    Vaan mitä tehdä kun molemmat posket on käännetyt?
    Tai kun vastapuolella ei ole aikomustakaan keskustella asiallisesti, vaan hyväksyttävän epäilevän etsimisen sijasta tuomitsee heppoisin ja päästä keksityin perustein toisen, ja tämän näkemyksen, niin silloin sitä ei ole salliminen.

    EIkö Jeesuskin sanonut:

    "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette
    pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu."

    Ei Raamattu pakota kynnysmattokrisitllisyyteen mitä nämä halveksuttavat olennot, laiturilimaan verrattavat hylkiöt yrittävät käyttää oman tarkoituksettoman elämänsä ja kivitalon kokoisen korttitalo-egonsa ponnahduslautana.
    -'mennään vittuilemaan hihhuleille, ne ei puolustaudu' jne..
    Mitä epäoikeudenmukaista laupeuden väärinkäyttöä se onkaan!

    Onhan sanottu:
    "Tyhmälle on iloksi ilkityön teko, mutta ymmärtäväiselle miehelle viisaus."

    "Tyhmän halu ei ole ymmärrykseen, vaan tuomaan julki oma mielensä.
    18:6 Tyhmän huulet tuovat mukanaan riidan, ja hänen suunsa kutsuu lyöntejä.
    18:7 Oma suu on tyhmälle turmioksi ja omat huulet ansaksi hänelle itselleen"

    "Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi."
    (Tämä kun ei vain kerta kaikkiaan muuta voi.)

    "Leppeä vastaus taltuttaa kiukun, mutta loukkaava sana nostaa vihan."

    Se pätee molempiin osapuoliin.

    Rakkaus on kaiken lähtökohtana se on kyllä totta, ja siihen kaikki päättyvät.
    Voi niitä jotka ottavat akanan osan, ja jotka ovat rakkaudelle viholliset, heille pahinta on se että he saavat mitä ovat tilanneet.
    En usko tosin että tietämättömyydestä tai heikkoudesta niin rangaistaisi, en minäkään niin tee. Tai siihen ainakin pyrin.

    Tämä ongelma saataisiin loppumaan tekemällä suljettu/ rekisteröintipalsta, josta voi tarpeen tullen karsia epärakentavan materiaalin pois.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    "Niinkuin Jeesus meille opettaa kääntämään toisen posken..niin silloin kiistat pysähtyy, eikä turhat haukkumiset enää jatku vaan suunta kääntyy

    "Tämä ongelma saataisiin loppumaan tekemällä suljettu/ rekisteröintipalsta, josta voi tarpeen tullen karsia epärakentavan materiaalin pois."

    Sinä Pimennys joutuisit ensimmäisenä menettämään tunnuksesi.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Pimennyksen kannattaisi siirtyä keskustelemaan kolmasluokkalaisten kanssa... Siinä ikäryhmässä South Parkia siteraamalla saattaa jopa saavuttaa jonkinlaista respectia...

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    esimerkki ihmisestä jolle vertauksellinen puhe on täyttä hepreaa.
    No tulee se tasosi noinkin esiin.

    Sinähän et edes tiedä mitä vertauskuvallisuus on, koska otat ne Raamatussakin olevat tosissaan.
    Tehän uskovaiset muuten uskotte tosissaan, että teillä sydämmessänne "asuu" jokin, onhan tuo nyt tullut monta kertaan esiin.
    Eli sinhän taas tollouttasi todistelet, onneksi olkoon.

    Äänestä

  • Fenris kirjoitti:

    Pimennyksen kannattaisi siirtyä keskustelemaan kolmasluokkalaisten kanssa... Siinä ikäryhmässä South Parkia siteraamalla saattaa jopa saavuttaa jonkinlaista respectia...

    En usko että ainakaan minun tokaluokkalainen pitäisi Pimennystä coolina. Meillä päin kun jo pennusta pitäen on nähty millaisia hihhulit ovat.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    En usko että ainakaan minun tokaluokkalainen pitäisi Pimennystä coolina. Meillä päin kun jo pennusta pitäen on nähty millaisia hihhulit ovat.

    "En usko että ainakaan minun tokaluokkalainen"

    Jollei kyseessä ole sinun koulukaverisi, niin toinen, valitettampi vaihtoehto onkin että kyseessä on puolisosi. Hyi helvetti, olet sairaampi kuin oletin!

    Vai luokitteletko lehmät?

    Äänestä

  • Fenris kirjoitti:

    Pimennyksen kannattaisi siirtyä keskustelemaan kolmasluokkalaisten kanssa... Siinä ikäryhmässä South Parkia siteraamalla saattaa jopa saavuttaa jonkinlaista respectia...

    tuli hyvin selville. Jos kolmasluokkalaiset sinun mukaasi ovat south park-väkeä, ja sinä lipsautit sitä katselevasi myöskin, niin voidaan sanoa että tuo kommentti kertoi enempi sinusta, kuin minusta.

    PS. Sinä ja sodomiitti (m) muuten hyvin toitte esille sen että miten sopivia olisitte suljetulle palstalle.
    Molemmat ovat aloittaneet uransa häiriköimällä, ja siten sitä vielä jatkavatkin.
    Loistavaa, sain heti elävän esimerkin!

    Te olette kyllä totaaliurpoja.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    "Tämä ongelma saataisiin loppumaan tekemällä suljettu/ rekisteröintipalsta, josta voi tarpeen tullen karsia epärakentavan materiaalin pois."

    Sinä Pimennys joutuisit ensimmäisenä menettämään tunnuksesi.

    sodomiitti (m) muuten hyvin toitte fenfirin tuon kusikiukaan kanssa esille sen että miten sopivia olisitte suljetulle palstalle.
    Molemmat ovat aloittaneet uransa häiriköimällä, ja siten sitä vielä jatkavatkin.
    Loistavaa, sain heti elävän esimerkin!

    Kokeilepa vaihtaa lääkitystä.

    Äänestä

  • .pp.. kirjoitti:

    Sinähän et edes tiedä mitä vertauskuvallisuus on, koska otat ne Raamatussakin olevat tosissaan.
    Tehän uskovaiset muuten uskotte tosissaan, että teillä sydämmessänne "asuu" jokin, onhan tuo nyt tullut monta kertaan esiin.
    Eli sinhän taas tollouttasi todistelet, onneksi olkoon.

    Sinä olet oikeastikkin jurpo, etkö olekkin? Juurpoo?

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    "En usko että ainakaan minun tokaluokkalainen"

    Jollei kyseessä ole sinun koulukaverisi, niin toinen, valitettampi vaihtoehto onkin että kyseessä on puolisosi. Hyi helvetti, olet sairaampi kuin oletin!

    Vai luokitteletko lehmät?

    Kuin puimakone!

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Kuin puimakone!

    ..totesi pakana, ja otti näppäimistön kirjoitti tyypillisen, hänen älynsä suoman vastauksen.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    tuli hyvin selville. Jos kolmasluokkalaiset sinun mukaasi ovat south park-väkeä, ja sinä lipsautit sitä katselevasi myöskin, niin voidaan sanoa että tuo kommentti kertoi enempi sinusta, kuin minusta.

    PS. Sinä ja sodomiitti (m) muuten hyvin toitte esille sen että miten sopivia olisitte suljetulle palstalle.
    Molemmat ovat aloittaneet uransa häiriköimällä, ja siten sitä vielä jatkavatkin.
    Loistavaa, sain heti elävän esimerkin!

    Te olette kyllä totaaliurpoja.

    "tuli hyvin selville. Jos kolmasluokkalaiset sinun mukaasi ovat south park-väkeä, ja sinä lipsautit sitä katselevasi myöskin, niin voidaan sanoa että tuo kommentti kertoi enempi sinusta, kuin minusta."

    Luehan uudelleen. Kirjoitin, että South Park -kielenkäytöllä (jota sinä tunnut innolla viljelemään) onnistuu tekemään vaikutuksen korkeintaan kolmannen luokan oppilaisiin.

    Sen sijaan tuota kypsemmän kuulijakunnan parissa (joista tämäkin palsta ilmeisestikin sinua lukuunottamatta koostuu) tuollaisella isottelulla onnistuu korkeintaan todistamaan oman lapsellisuutensa... Noh, sinun mielestäsi on varmasti todella "viileetä" sanoa, että toisella on "hiekkaa vaginassaan". Pitäähän sen nyt olla oikeasti tosi hieno kommentti, kun Eric Cartmankin sanoo noin.

    (Olettaisin, että olet valvonut koko viime yön kiihkoissasi odottaessasi että pääset käyttämään tuota uskomattoman nerokasta argumenttia... Kyllä ihmisten tälläkin palstalla on pakko alkaa kunnioittaa sinua, jos olet niin kova jätkä, että uskallat sanoa että vastapuolella on hiekkaa vaginassaan)

    Niin, ja tuo kolmasluokkalaisia koskeva arvioni perustuu havaintoihin silloiselta työpaikaltani, niiltä ajoilta, kun South Parkin alkoi pyöriä televisiossa.

    Tosin veikkaan että nykyisten kolmasluokkalaisten parissa "South Parkismien" viljely on jo pitkään ollut auttamatta out. Toisinsanoen olet jälkeenjäänyt jopa ikäistesi mittapuulla.

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    on normaali 68 lyöntiö minutissa, verenpainekin on luultavasti aika normaali, eli sydän pumpaa niinkuin sen pitääkin.
    Mutta jotkut voisivat tietysti tarkastella mielen tilaansa, siinä tuntuu noita ongelmia löytyvän, eikä pelkästään tyhmyydessä.

    mahtuu vain yksi m:ä

    Äänestä

  • Fenris kirjoitti:

    "tuli hyvin selville. Jos kolmasluokkalaiset sinun mukaasi ovat south park-väkeä, ja sinä lipsautit sitä katselevasi myöskin, niin voidaan sanoa että tuo kommentti kertoi enempi sinusta, kuin minusta."

    Luehan uudelleen. Kirjoitin, että South Park -kielenkäytöllä (jota sinä tunnut innolla viljelemään) onnistuu tekemään vaikutuksen korkeintaan kolmannen luokan oppilaisiin.

    Sen sijaan tuota kypsemmän kuulijakunnan parissa (joista tämäkin palsta ilmeisestikin sinua lukuunottamatta koostuu) tuollaisella isottelulla onnistuu korkeintaan todistamaan oman lapsellisuutensa... Noh, sinun mielestäsi on varmasti todella "viileetä" sanoa, että toisella on "hiekkaa vaginassaan". Pitäähän sen nyt olla oikeasti tosi hieno kommentti, kun Eric Cartmankin sanoo noin.

    (Olettaisin, että olet valvonut koko viime yön kiihkoissasi odottaessasi että pääset käyttämään tuota uskomattoman nerokasta argumenttia... Kyllä ihmisten tälläkin palstalla on pakko alkaa kunnioittaa sinua, jos olet niin kova jätkä, että uskallat sanoa että vastapuolella on hiekkaa vaginassaan)

    Niin, ja tuo kolmasluokkalaisia koskeva arvioni perustuu havaintoihin silloiselta työpaikaltani, niiltä ajoilta, kun South Parkin alkoi pyöriä televisiossa.

    Tosin veikkaan että nykyisten kolmasluokkalaisten parissa "South Parkismien" viljely on jo pitkään ollut auttamatta out. Toisinsanoen olet jälkeenjäänyt jopa ikäistesi mittapuulla.

    "Luehan uudelleen. Kirjoitin, että South Park -kielenkäytöllä (jota sinä tunnut innolla viljelemään) onnistuu tekemään vaikutuksen korkeintaan kolmannen luokan oppilaisiin."

    Jotta tietäisi täysin mitä tuon ikäiset ajattelee pitäisi olla tuon ikäinen.

    "Noh, sinun mielestäsi on varmasti todella "viileetä" sanoa, että toisella on "hiekkaa vaginassaan". Pitäähän sen nyt olla oikeasti tosi hieno kommentti, kun Eric Cartmankin sanoo noin."

    Kieltämättä Erickin vaikuttaa asiallisemmalta keskustelijalta kuin sinä.
    Mietippä siis miksi juuri sinuun sovelsin tuota letkautusta? Ehkäpä koin että se sopii hyvin sinun kielelliseen lahjakkuuteen, ja keskustelutapaan.

    "Olettaisin, että olet valvonut koko viime yön kiihkoissasi odottaessasi että pääset käyttämään tuota uskomattoman nerokasta argumenttia..."

    En erityisesti valvo tämän palstan takia.
    Saati sen takia että voin sanoa sinulle, jonkin kommentin minkä epäilet olevan "viileä" mielestäni.

    "Tosin veikkaan että nykyisten kolmasluokkalaisten parissa "South Parkismien" viljely on jo pitkään ollut auttamatta out"

    Heh, sinähän sen tiedät.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    Sinä olet oikeastikkin jurpo, etkö olekkin? Juurpoo?

    jo idiootilta selvät sanatkin, alatko vääntää jotain tollojen murretta, vai onko toi sitä "kielillä" puhumista?
    Urpo mikä urpo.

    Äänestä

  • Y.B kirjoitti:

    mahtuu vain yksi m:ä

    kyllä mulla menee helposti pari "ämmää".

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    "Luehan uudelleen. Kirjoitin, että South Park -kielenkäytöllä (jota sinä tunnut innolla viljelemään) onnistuu tekemään vaikutuksen korkeintaan kolmannen luokan oppilaisiin."

    Jotta tietäisi täysin mitä tuon ikäiset ajattelee pitäisi olla tuon ikäinen.

    "Noh, sinun mielestäsi on varmasti todella "viileetä" sanoa, että toisella on "hiekkaa vaginassaan". Pitäähän sen nyt olla oikeasti tosi hieno kommentti, kun Eric Cartmankin sanoo noin."

    Kieltämättä Erickin vaikuttaa asiallisemmalta keskustelijalta kuin sinä.
    Mietippä siis miksi juuri sinuun sovelsin tuota letkautusta? Ehkäpä koin että se sopii hyvin sinun kielelliseen lahjakkuuteen, ja keskustelutapaan.

    "Olettaisin, että olet valvonut koko viime yön kiihkoissasi odottaessasi että pääset käyttämään tuota uskomattoman nerokasta argumenttia..."

    En erityisesti valvo tämän palstan takia.
    Saati sen takia että voin sanoa sinulle, jonkin kommentin minkä epäilet olevan "viileä" mielestäni.

    "Tosin veikkaan että nykyisten kolmasluokkalaisten parissa "South Parkismien" viljely on jo pitkään ollut auttamatta out"

    Heh, sinähän sen tiedät.

    "Jotta tietäisi täysin mitä tuon ikäiset ajattelee pitäisi olla tuon ikäinen."

    Heh, pätee ehkä kaltaiseesi idioottiin.
    Minulle riittää työskentely tuon ikäisten parissa.

    "Kieltämättä Erickin vaikuttaa asiallisemmalta keskustelijalta kuin sinä.
    Mietippä siis miksi juuri sinuun sovelsin tuota letkautusta? Ehkäpä koin että se sopii hyvin sinun kielelliseen lahjakkuuteen, ja keskustelutapaan"

    Tai ehkäpäs sinulle tuli pakonomainen tarve päästä esittelemään uutta hienoa lausetta, jonka olit vasta oppinut.

    jokseenkin outo pakkomielle teille pakanoille esittää vastapuoli valehtelijaksi, jos tämä esim. erehtyy jossain asiassa.
    Kaunis, ja rakentava luonteenpiirre, kerta kaikkiaan.
    Tosin, psykologinen selitys onkin että kun on huomannut omassa näkemyksessään vikaa, aletaankin sitä etsimään/ projisoimaan vastakkaiseen näkemykseen.

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    jo idiootilta selvät sanatkin, alatko vääntää jotain tollojen murretta, vai onko toi sitä "kielillä" puhumista?
    Urpo mikä urpo.

    tykkäätkö sinä, Jurpo, kulkea paskat housuissa?

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    tykkäätkö sinä, Jurpo, kulkea paskat housuissa?

    kokemusta mutta miltä tuntuu kun sitä on päässäsi?

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    sodomiitti (m) muuten hyvin toitte fenfirin tuon kusikiukaan kanssa esille sen että miten sopivia olisitte suljetulle palstalle.
    Molemmat ovat aloittaneet uransa häiriköimällä, ja siten sitä vielä jatkavatkin.
    Loistavaa, sain heti elävän esimerkin!

    Kokeilepa vaihtaa lääkitystä.

    "palstalta" sinä olisit sopivampi suljetulle osastolle, siellä ei tarvitse vaihtaa vaan siellä märäätään lääkitys sinullekin sopivaksi.

    Äänestä

  • .pp.. kirjoitti:

    "palstalta" sinä olisit sopivampi suljetulle osastolle, siellä ei tarvitse vaihtaa vaan siellä märäätään lääkitys sinullekin sopivaksi.

    Sinähän sen tunnut tietävän:"suljetulle osastolle, siellä ei tarvitse vaihtaa vaan siellä märäätään lääkitys sinullekin sopivaksi."

    Minkäs värisiä pillereitä sinä syöt?

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    Sinähän sen tunnut tietävän:"suljetulle osastolle, siellä ei tarvitse vaihtaa vaan siellä märäätään lääkitys sinullekin sopivaksi."

    Minkäs värisiä pillereitä sinä syöt?

    kyllä tiedän, koska voisin jakaa niitä sinulle ja sinä tarvisisit eri värisiä, sillä et pärjäisi yhdellä värillä?

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    "Luehan uudelleen. Kirjoitin, että South Park -kielenkäytöllä (jota sinä tunnut innolla viljelemään) onnistuu tekemään vaikutuksen korkeintaan kolmannen luokan oppilaisiin."

    Jotta tietäisi täysin mitä tuon ikäiset ajattelee pitäisi olla tuon ikäinen.

    "Noh, sinun mielestäsi on varmasti todella "viileetä" sanoa, että toisella on "hiekkaa vaginassaan". Pitäähän sen nyt olla oikeasti tosi hieno kommentti, kun Eric Cartmankin sanoo noin."

    Kieltämättä Erickin vaikuttaa asiallisemmalta keskustelijalta kuin sinä.
    Mietippä siis miksi juuri sinuun sovelsin tuota letkautusta? Ehkäpä koin että se sopii hyvin sinun kielelliseen lahjakkuuteen, ja keskustelutapaan.

    "Olettaisin, että olet valvonut koko viime yön kiihkoissasi odottaessasi että pääset käyttämään tuota uskomattoman nerokasta argumenttia..."

    En erityisesti valvo tämän palstan takia.
    Saati sen takia että voin sanoa sinulle, jonkin kommentin minkä epäilet olevan "viileä" mielestäni.

    "Tosin veikkaan että nykyisten kolmasluokkalaisten parissa "South Parkismien" viljely on jo pitkään ollut auttamatta out"

    Heh, sinähän sen tiedät.

    Kas niin... Nyt kun olen omalta osaltani osoittanut perättömäksi ne sinun esittämäsi valehtelusyytökset (siis ne joiden mukaan olen valehdellut tällä palstalla viettämäni ajan pituuden) on puolestaan sinun vuorosi osoittaa jotain, parahin Eclipse:

    "Kieltämättä Erickin vaikuttaa asiallisemmalta keskustelijalta kuin sinä.
    Mietippä siis miksi juuri sinuun sovelsin tuota letkautusta? Ehkäpä koin että se sopii hyvin sinun kielelliseen lahjakkuuteen, ja keskustelutapaan."

    Tämä ylläoleva lainaus nimittäin on jatkoa sinun vakioVALHEESI ketjuun: selität jatkuvasti, miten sinun riehumisesi tällä palstalla pelkästään heijastaa vastapuolen käytöstä.

    OKAY, todistapas väitteesi: Osoita, että minä olen vaikkapa sen viimeisen kahden viikon ajalta, jolloin ilmeisesti olet olemassaoloni suostunut noteeraamaan, käyttänyt vastaavanlaisia karkeuksia, joista on muodostunut sinulle suoranainen tavaramerkki.

    "Screw you..ja ota hiekka pois vaginastasi"
    "Minkälaisen "kasvatuksen" olet saanut? Son of the whore?"
    "Olet kapinen paskan jauhaja"
    "Joko poistit hiekan vaginastasi?"
    "Mitäpä jos ottaisi "hiekan pois vaginastasi" niin järkikin ehkäpä kulkisi paremmin?"
    "Mitäpä jos pukisit pakkopaidan päällesi, lobotomia tuntuu sinulla olevan jo valmiina."
    "Fenris- the gaydog!"
    "Osaatko sinä hikinen poronperse edes perustella miksi tuo olisi huttua?"
    "oh, you hopeless little wanker!"

    Valitettavasti muutamia henkilökohtaisia suosikkejani jäi löytymättä, koskapa ylläpito on katsonut parhaaksi poistaa joitain törkeimpiin henkilökohtaisuuksiin meneviä avauksiasi.
    Mikä on sinänsä sääli, koskapas kyseiset kirjoitukset todistivat lähinnä omasta heikkoudestasi.

    Kas niin... Olehan nyt ystävällinen, ja osoita ne minun viestini jossa käytän sellaisia navanaluksen ympärillä pyöriviä ilmaisuja, jotka ovat tyyliltään edes lähellä noita sinun suosikki-ilmaisujasi.

    "Kas niin... Nyt kun olen omalta osaltani osoittanut perättömäksi ne sinun esittämäsi valehtelusyytökset (siis ne joiden mukaan olen valehdellut tällä palstalla viettämäni ajan pituuden)"

    Valheelliset syytökset, kappas, minkäs sinä luonteellesi voit, osoittaa fasistista luonnetta, tai epätoivoista asenneetta sanoa toista erehdyksen, kysymyvän toteamuksen pohjalta valehtelijaksi.
    Tuollainen käytös kertoo enempi sinusta, kuin minusta.

    "Osoita, että minä olen vaikkapa sen viimeisen kahden viikon ajalta, jolloin ilmeisesti olet olemassaoloni suostunut noteeraamaan, käyttänyt vastaavanlaisia karkeuksia, joista on muodostunut sinulle suoranainen tavaramerkki."

    Koko sinä aikana, jolloin muistan sinun täällä olleen, et ole muuta kuin vittuillut, ja syyttänyt aiheettomasti A. Minua, ja B. Kristinuskoa. Kyseessä ei todellakaan ole vain joku kielenkäyttöön liittyvä asia, vaan huomattavasti suuremman luokan asenteellinen vammaisuus.
    Näin ollen koko käytöksesi, ja asenteesi on perseestä, siten kielenkäyttöni on puhdasta retoriikkaa.

    "Valheelliset syytökset, kappas, minkäs sinä luonteellesi voit, osoittaa fasistista luonnetta, tai epätoivoista asenneetta sanoa toista erehdyksen, kysymyvän toteamuksen pohjalta valehtelijaksi.
    Tuollainen käytös kertoo enempi sinusta, kuin minusta."

    Ihankos tosi??? Entäpä se, että kyseisessä Threadissa jo valmiiksi julistit minut valehtelijaksi, mikä sitten osoittautuikin perättömäksi. Ja se, että tämän koko "kysyvän toteamuksesi" tarkoitus oli mustamaalaata allekirjoittanutta (erheellisin perustein)

    "Koko sinä aikana, jolloin muistan sinun täällä olleen, et ole muuta kuin vittuillut, ja syyttänyt aiheettomasti A. Minua, ja B. Kristinuskoa. Kyseessä ei todellakaan ole vain joku kielenkäyttöön liittyvä asia, vaan huomattavasti suuremman luokan asenteellinen vammaisuus."

    Tarkoittanet, että mielestäsi jokainen joka täällä uskaltaa sanoa vastaan sinulle, tai omaa ei-kristillisen elämänkatsomuksen on asennevammainen?
    Kannattaisiko ehkä katsoa peiliin...

    Siksi toisekseen: koskapas olet moneen otteeseen julistanut nimenomaan vastaavasi minulle "omalla kielelläni", niin nähtävästi joudut jälleen keksimään erilaisia selityksiä peittelemään valheitasi...

    "Näin ollen koko käytöksesi, ja asenteesi on perseestä, siten kielenkäyttöni on puhdasta retoriikkaa."

    Ymmärrätkö lapsi pieni ollenkaan, mitä retoriikalla tarkoitetaan? Sinun ulosantisi on sellaisesta valovuosien päässä.

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    kyllä tiedän, koska voisin jakaa niitä sinulle ja sinä tarvisisit eri värisiä, sillä et pärjäisi yhdellä värillä?

    tiedät, mutta vaikka hullu näkeekin muut hulluna, ei se tarkoita etteikö se silti olisi hullu.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    tiedät, mutta vaikka hullu näkeekin muut hulluna, ei se tarkoita etteikö se silti olisi hullu.

    siis jo kokemusta, miten hullu näkee muut hulluna?

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    siis jo kokemusta, miten hullu näkee muut hulluna?

    et siis osaa lukea kunnolla?

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    et siis osaa lukea kunnolla?

    Poronnussija se vain vikisee.

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    Poronnussija se vain vikisee.

    ole huoleta, en minä sinua nussisi.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    ole huoleta, en minä sinua nussisi.

    sinulle käykin nuo kotieläimet mukavasti.

    Äänestä

Katsos kuinka musta on kylkesi, sanoo kattila padasta...

Eikö tämä pitäisi olla uskonto-palsta.
Ei EclipseE ja Tellu Palsta.

En ole pahemmin riitojanne jaksanut seurata, mutta kumpanenkin voisi vain miettiä omia sanomisiaan.

Jokainen tekee itse itsensä naurettavaksi omilla rääväämisillään. Näin ollen toisen rääväämisiin on aivan turha vastata, sillä pilkka sattuu aina eniten omaan nilkkaan.

Näin siis täysin ulkopuolisena seurattuna.

Raamatussakin on puhe siitä tikusta veljen silmässä ja malkasta omassa.

Ande

Äänestä
  • "Katsos kuinka musta on kylkesi, sanoo kattila padasta..."

    Eikö se ole ihan tavallista jos kyseessä on alumiininen kattila?

    "Eikö tämä pitäisi olla uskonto-palsta.
    Ei EclipseE ja Tellu Palsta."

    En minä ole niinkään esittänyt juttuja itsestäni, mutta kelaamalla keskusteluja taaksepäin, voit havaita että kumpi on.

    Äänestä

osoitus tasostasi, oikea hihhulin tasonäyte. Se ei kaipaa minkäänlaista kommenttia, olet itse oman itsesi paras tulkki!

Äänestä
  • unohdin sinut parahin ääliö, mutta sen sijaan että leikit palstalla antikristusta, oletkin ilmeisesti tyytynyt leikkimään mansikin kanssa navetassa sodomiaa? Kumpparit ja lypsyjakkara matkaan ja menoksi..

    Äänestä

> Meillä ei ole enää mitään annettavaa toisillemme. Tätä pohdiskelin pitkään ja perusteellisesti lähtien perjantai-illasta, kun tulin kotiin ja tarkastelin mitä olit kirjoittanut, ja vastasin itse mitä mieleen tuli.

Pelkkä pottuilu pottuilun ilosta kun ei enää tyydytä minua. Toivottavasti löydät toisen vertaisesi vastustajan, minä otan eron.

MIELI VOI AINA MUUTTUA. JOS YRITTÄÄ SAADA TOISELLE JÄRKEÄ PÄÄHÄN. JOS ON NIIN HULLU ETTÄ LUULEE SELLAISESSA ONNISTUVANSA. TAPAUKSESSASI EI ONNISTUTTU.

Äänestä
  • "MIELI VOI AINA MUUTTUA. JOS YRITTÄÄ SAADA TOISELLE JÄRKEÄ PÄÄHÄN. JOS ON NIIN HULLU ETTÄ LUULEE SELLAISESSA ONNISTUVANSA. TAPAUKSESSASI EI ONNISTUTTU."

    Mistä tiedät että juurikin sinä olet tässä se jolla on järkeä, eikä päinvastoin?

    Äänestä

moon oikias
soot vääräs
soon kans vääräs
moomma oikias
tootta vääräs
noon aivan mettäs!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

EclipsE kirjoitti:

On sanottu että mielipide on vähän kuten persereikä. Jokaisella on sellainen.

Mutta nyt tarkkana, oppositioni täällä;
te_olette_persereikiä!

Olen jo aiemmin kertonut miksi.

Esim. Tellu, tuo baabelin homoportto, on pilkannut ja käyttänyt itseriittoisuutensa ponnahduslautana negatiivisessa merkityksessä kristinuskoa.
Sitten hän vinkuu kuin shallow little bitch at back of the car että kun minä sitten annan samalla mitalla takaisin.
Lisäksi oli jo vaihe jossa hän oli jo lopettamassa vittuilua, ja vieläpä myönsi virheensä.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000006&posting=22000000001081961
(Wanha kunnon klassikko!)

Mutta mitä sitten tapahtui, eikös se sitten tehnyt täysin päinvastoin, alkaen kunnon loan heiton minua kohden!
Sitten minä olen se joka pitäisi poistaa?

Asiahan on juurkin päinvastoin, jos Tellun toive toteutuisi se tarkoittaisi sitä että uskontopalstan korvaisi "tellu-palsta" jossa hänen luvallaan voitaisiin puhua myöskin uskonnosta.

Häiriköt, joita voidaan verrata perskärpäsiin rakentavuudeltaan kuten Fenrir, ja pp, ovat myöskin näitä vinkuvia ääliöitä joiden mukaan heidän antikristillistä mielivaltaa vastaan puolustautuminen on pöyristyttävää?!
Hyvänen aika, fenrir, tuo elämäntaparunkkarin logiikan mukaan jokainen asia mitä hän ei tajua, ja jokainen kristinuskoa puoltava, tai minun kautta esiin tullut asia on "mukatietoa".
Vaikka kyseinen muka-ihminen itse puoltaa skandinaavista mytologiaa (ainakin nimimerkin perusteella), jonka mukaan ihminen on syntynyt rantaan ajatuneesta puusta, ja että koko maailmakin jäästä jota nuoli lehmä!?

Tässä pari esimerkkiä hänestäkin:

Buddha ja fenfirin sekava maailma. (likaiset, urbaanit legendat):
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000001139498

http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000001139362

"Gematria-kritiikki" (mikä farssi!)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000001139309

Tälläisten kanssa sitä sitten yrittää "keskustella", ihmettelevät vielä miksi jutut menevät vittuilun puolelle.
Miksi ihmeessä?!

Vastaan heidän puolesta:
"What else could I write
I don't have the right
What else should I be
All apologies

I wish I was like you
Easily amused
Find my nest of salt
Everything is my fault
I'll take all the blame"
;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu