Tietäiskö kukaan siitä mitään. Harjoitetaanko sitä jotenkin? Harvoin kuulee puhuttavan bahailaisuudesta mutta kai sellaisia vielä on.
Bahai?
haahu
4204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
vainonalaisina. Bahai uskonto on myös jokin Muhametin sukulaiseen uskova, Bahaullah nimiseen, mutta hyväksyy 8 muun suuren uskonnon ihmeet ja uskomukset. Kristitty on yhdestä portista yhtä tervetullut joukkoon kuin muutkin jos oman uskonsa ihmeitten lisäksi uskoo muitten ihmeet. Shia- muslimit vainoavat bahai-uskolaisia. iranissa heidän 7 johtajaansa on juuri vangittu. Heidän talojaan ja kauppojaan poltetaan, heitä ryöstetään. Eläkkeellä olevat valtion virkamiehet pakotetaan maksamaan eläke takaisin. Heidän talojaan ajetaan raivaustraktoreilla matalaksi. He ovat jollain tavalla kuin jehovalaiset, heidän uskoonsa kuuluu, että pitää julistaa sitä, joten he ovat yhteiskunnasa näkyviä ja täten keräävät vainoojat niskaansa. He ovat aseettomia ja rauhan ihmisiä, valtiolle lojaaleja siellä missä asuvat.Iran on myös heidän uskonsa kehto, joten eivät he osaa minnekään paetakaan.Aikoinaan heidän Bahaullah karkotettiin Iranista Israeliin, ja siltä ajalta on Israelissa Bahai temppeli. Kaunis muuten.
Sillä pitäisi olla yli viisi miljoonaa seuraajaa ainakin 235 maassa ja suomessakin 700 jäsentä.
Näin muutama vuosi sitten festareilla esiteltävän, mutta ei ole ainakaan pariin vuoteen näkynyt.
Joo, eli kyllä sellaisia vielä on :) Heidät ja lisää infoa löydät mm. sivuilta www.bahai.fi
Meitä löytyy kyllä vielä yli 700 (muistaakseni) täältä suomesta. Ja aktiivisia löytyykin. Vaikka ei meitä kuulu niin kyllä me olemme.
Vaasassa on jopa 80 Bahá'ita mutta harvapa siitä tietää. Vaasasa on siis eniten Bahá'ita koko suomessa.
Niin, ja jos kiinnostaa niin tulkaapa kansallisiin talvi ja kesäkouluihin jotka järjestetään joka vuosi. Lisätietoa tietämättömille: www.bahai.fi/koulut