Upeat indigolapset

I&S

Tässä on kymmenen yleisintä indigolasten piirrettä:

1. He tulevat maailmaan ikään kuin kuninkaallisina (ja käyttäytyvät usein sen mukaisesti).
2. Heistä tuntuu, että he "ovat täällä ansiosta" ja ovat hämmästyneitä, kun muut eivät tunne samoin.
3. Itsensä arvostaminen ei ole tärkeä asia. He kertovat usein vanhemmille "keitä he ovat".
4. Heillä on vaikeuksia ehdottomina annettujen käskyjen suhteen (määrääminen ilman selitystä tai vaihtoehtoa).
5. He eivät yksinkertaisesti halua tehdä tiettyjä asioita, esimerkiksi jonottaminen on heille vaikeaa.
6. He turhautuvat rituaalinomaisiin systeemeihin, jotka eivät vaadi luovaa ajattelua.
7. He keksivät usein parempia toimintatapoja niin kotona kuin koulussa, mikä saa heidät vaikuttamaan "järjestelmän murtajilta" (järjestelmään sopeutumattomilta).
8. He vaikuttavat asosiaalisilta, elleivät he ole relevantissa seurassa. Ellei heidän ympärillään ole muita vastaavaa tietoisuutta omaavia, he kääntyvät usein sisäänpäin ja heistä tuntuu, että muut eivät ymmärrä heitä. Koulu on heille usein tavattoman vaikeaa sosiaalisesti.
9. He eivät suostu "syyllisyys"-kuriin ("Odota, kunnes isäsi tulee kotiin ja näkee, mitä olet tehnyt.").
10. He eivät ujostele ilmoittaa, mitä he tarvitsevat.

Ja tälläisia nämä lapsukaiset ovat(tuntomerkkien perusteella):

http://www.youtube.com/watch?v=9wGWBuED5gM
http://www.youtube.com/watch?v=uzztFxoYbcs&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=Fat0mZo5ZXU&feature=related

Selvät merkit siitä että jälleensyntyminen kehittää ihmistä ja nämä indigolapset ovat jälleensyntymisen huippu!

Yksi video vielä indigolasten oppi-isästä:
http://www.youtube.com/watch?v=whhbPVrb5KM&feature=related

96

9085

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Erjuth
      • Henkimaailmaan siirtyneet taiteilijat voivat työskennellä hänen kauttaan. Ei se sen kummoisempaa oli.
        Indigo on yksi muotioikku jota jokainen äiti hakee ja toivoo lapsestaan.
        Kaikella on aikansa.
        Olen lukenut kirjat heistä, mielestäni nuo sopii jokaiseen lapseen hetkellisesti.

        On myös hopealapsia joista olen lukenut ja kas kummaa tunnistin niistä piirteistä itseni. Minulla on jo hopeahapset joten ihan lapsi en enään ole.
        Lapsen uskoinen kyllä.

      • Erjuth
        maagikko kirjoitti:

        Henkimaailmaan siirtyneet taiteilijat voivat työskennellä hänen kauttaan. Ei se sen kummoisempaa oli.
        Indigo on yksi muotioikku jota jokainen äiti hakee ja toivoo lapsestaan.
        Kaikella on aikansa.
        Olen lukenut kirjat heistä, mielestäni nuo sopii jokaiseen lapseen hetkellisesti.

        On myös hopealapsia joista olen lukenut ja kas kummaa tunnistin niistä piirteistä itseni. Minulla on jo hopeahapset joten ihan lapsi en enään ole.
        Lapsen uskoinen kyllä.

        "Henkimaailmaan siirtyneet taiteilijat voivat työskennellä hänen kauttaan. Ei se sen kummoisempaa oli."

        Eli vain muutamalla harvalla hengellä on tarvittavat kyvyt luoda hyvää taidetta, joiden kautta muut saavat kykynsä itselleen? Eipä kovin vakuuta. Kyllä se on itse hankittua taitoa, jos työtä ei tee transsissa.

    • kok

      Kyllähän nuo ominaisuudet ainakin meikäläiseen sopii aika hyvin..

    • huomannut

      Tuollaisilla sinisillä lapsilla varmaankin sydämentoiminnanvajaus. Sydänkohtauksen saaneet menevät sinisiksi!

    • open mind

      Kiitos indigojen (eivät enää niin lapsia!) maailma tulee muuttumaan. Onneksi!

    • Ihan jees!
    • Aritta

      kuuluu muuten uskovaisten klaaniin jos et sattunut tietämään.

      Ja näistä sinun ivaamista indigoista sen verran että esim uskonnollisella kasvatuksella voi saada indigolapsista rebellejä. Ja muutenkin he taistelevat auktoriteetteja vastaan koska he tietävät että sellainen on väärin. He ovat vapaita sieluja ja tietävät sen ja kun heitä yritetään laittaa näihin vanhoihin muotteihin he protestoivat.

      • I&S

        Hei, et muuten viitsis vastailla minun viesteihin.......ei oo aikaa hörhöille joiden ainoa elämäntehtävä on vakuuttaa jälleensyntymää ja muuta p...aa näillä palstoilla.

      • Aritta
        I&S kirjoitti:

        Minulla on kyllä ikuisuus aikaa vastailla sinunkin tyyppisille - hmm, sanonko nyt sitten kuitenkin hihhuleille kun se on niin yleinen nimitys uskiksista.

        Korjaus viestiisi: En ole vakuuttamassa täällä mitään.

        Eipä ne teikäläistenkään jutut niin välkkyjä ole.

      • .....
        Aritta kirjoitti:

        :))))

      • Johanna1234
        I&S kirjoitti:

        Hei, et muuten viitsis vastailla minun viesteihin.......ei oo aikaa hörhöille joiden ainoa elämäntehtävä on vakuuttaa jälleensyntymää ja muuta p...aa näillä palstoilla.

        ...ja kuka pakottaa kuluttaa aikaa? Kuka pakottaa lukeen? KESKUSTELUN OTSIKKOKIN KERTOO AIHEEN! Mene takas esikouluun, opettelee mite hiekkakakkuja tehään tai jotai muuta kehittävää, jos tää ei o! :) Ihan vain rakkaudella. On mullaki sulle ikuisuus aikaa!

        Tekuin, Indigo-penikka ;)

      • jiiijiii:)
        Johanna1234 kirjoitti:

        ...ja kuka pakottaa kuluttaa aikaa? Kuka pakottaa lukeen? KESKUSTELUN OTSIKKOKIN KERTOO AIHEEN! Mene takas esikouluun, opettelee mite hiekkakakkuja tehään tai jotai muuta kehittävää, jos tää ei o! :) Ihan vain rakkaudella. On mullaki sulle ikuisuus aikaa!

        Tekuin, Indigo-penikka ;)

        musta indigojen se peruspiirre on, että he hyväksyvät ja ymmärtävät maailmaa ja kaikkea siinä, vaikka tää kaikki nyt vähän perseellään onkin niin he ymmärtävät että jotain on tehtävissä;D
        Ja nykymaailmalla on tarve lokeroida ihmisiä josmihinkin lokerikkoon luonteenpiirteiden perusteella ja ymsyms...(lista loputon)
        Toivottavasti kaikille joille on jossain vaiheessa muodostunu tuommonen käsitys näistä "indigo"/ summuista lapsista ja aikuisista, tapaisi tällaisen henkilön ja muodostaisi sitten vasta kuvan ja kertoisi että no onko heissä jotain vialla. Muistuttaisin vielä että kukaan ei ole täydellinen ja että ihmiset tekevät virheitä huomaamattaankin.
        aah voisin kirjottaa vaikka kuinka pitkän liutan asiaa.:D

        terveisin toinen indigo

    • DeltaEssiivi

      Herää vahva ajatus ravitsemuksen kehityksestä jenkkilässä / koko maailmassa ja sen kuten myös median vaikutuksista lasten mieliin tällaisten sinisilmäkullannuppujen syntymisiin! Puheet ADHD:sta ei ole lainkaan epärelevanttia. Aivojen fyysisen kehityksen häiriöt ravinnon laadun heikkenemisen myötä nähtynä maailman pelastavan superrodun syntymisenä, osoittaa miten mielipuolisesti ihminen on valmis valehtelemaan itselleen, kun räyhäävä oma kullannuppu onkin pelkkä 'kakkiainen'.

      On hämmästyttävää miten ihmiset ovat narutettavissa aivan järjettömiin uskomuksiin. Loogista olisi, jos nämä indigot olisi jotain superrotua ja uudenlaisen tietoisuuden esiairueita, niin käytöksensä tukisi heidän missiotaan: toisten huomioon ottaminen, uhrautuvaisuus, rakastettavuus, epäitsekkyys, palvelualttius, myötäelämisen kyky, rauhallisuus, ystävällisyys, itsensä hillitseminen, lempeys, pitäisi olla silmiinpistävimmät piirteet.
      No kristitty tietää että vain Jeesus vaikuttaa hengen hedelminä em. piirteitä ihmisessä, itse niitä on mahdoton itsestään puristaa.

      Indigothan todistavat aivan päinvastaista olemuksellaan mitä uuden ajan syntyminen korkeampine värähtelyineen antavat ymmärtää: taitaakin olla niin että new age tulee olemaan itsekkyyden huipentumaa potenssiin äärettömyys kun tästä vielä noustaan yhä korkeammille värähtelyn tasoille!

      Loogisuudesta viis, pääasia tuntuu olevan että oman mielen hekuman halut tulevat tyydytetyksi itselle mukavilla uskomuksilla.

      Ilmiön havaitseminen nimenomaan uudenlaisena _ongelmana_ lastenkasvatuksessa kertoo omaa kieltään siitä mistä lähteestä ilmiön juuret löytyy.

      Raamattu sanoo lopun ajoista: ihmiset ovat itserakkaita, ylpeitä, herjaavia, vanhemmilleen tottelemattomia...

      • Aritta

        Superrotu on kuulemma vasta tulossa. Tiedä häntä sitten.

        "Indigothan todistavat aivan päinvastaista olemuksellaan mitä uuden ajan syntyminen korkeampine värähtelyineen antavat ymmärtää: taitaakin olla niin että new age tulee olemaan itsekkyyden huipentumaa potenssiin äärettömyys kun tästä vielä noustaan yhä korkeammille värähtelyn tasoille!"

        Olen tässä yrittänyt selittää että indigojen kasvatus ratkaisee kaiken, mutta eihän se mene perille.

      • ei oooo

        Jos indigojen (tuskin niitä on) kasvatus ratkaisee kaiken niin miksei niitä laiteta koulussa jo ala-asteella tarkkikselle? Siellä he sitten oppisivat elämään kuten me muut.
        Ihmetyttää miten tuollainen älykäs indigolapsi ei sitten älyä sivistyksestä mitään vaan käyttäytyy kuin huligaani.
        Paskapuhetta koko indigokeksintö.

      • ...
        ei oooo kirjoitti:

        Ehdotat siis herkkusienikasvatusta:

        - pidetään pimeässä
        - lapioidaan skeidaa päälle
        - kun on kasvanut tarpeeksi isoksi, leikataan pää poikki.

        Muistan itse olleeni lapsena täydellinen vastarannan kiiski ja saaneeni opettajat turhautumaan kanssani moneen otteeseen. Jouduin jälki-istuntoon haastettuani hyvin punaisen opettajani väittelyyn kommunismista ja sen autuudesta. Minulla oli ylikorkea ÄO jo silloin ja on sitä yhä.

        Uhmaani ei saatu nujerrettua rangaistuksilla eikä uhkailuilla. Eikä yhdenkään indigolapsen uhmaa kyetä nujertamaan natsittamisella - päinvastoin, sillä saadaan aikaan vain kahta pahempia rikollisia.

        Ḱyse on siitä, että lasta pitää osata käsitellä eikä tylyttää. Olen ikuisesti kiitollinen sille opettajalleni, joka osasi kanavoida uhmani hyödylliseen toimintaan ja ohjata minut koulussa oikeaan harrastuspiiriin. Jos haluat houkutella kärpäsiä, käytä hunajaa, älä etikkaa.

        Kyse on siitä, että korkea älykkyys on kaksiteräinen miekka. Se voi saada aikaan joko Einsteinin tai sitten Stalinin, jonka ÄO:ksi arvioidaan 178. Kyse on siitä, mihin sitä käyttää ja mihin se kanavoidaan. Olennaista on se, että lapselle kasvaa empatiakyky mahdollisimman ajoissa. Rangaistuksilla ja tarkkiksilla saadaan aikaan vain empatiakyvyn korruptoituminen lopullisesti.

        Jokainen tämän palstan sananjulistaja on varmaan havainnut sen saman uhman, mikä mihulla oli jo lapsena ja on yhä. Mutta ne, jotka haluavat keskustella asiallisesti, ovat havainneet sitten sen kääntöpuolenkin - toivottavasti. Siedän huonosti saarnaajia ja raamatulla päähän mätkijöitä, mutta hyvin asiallista keskustelua.

      • Juupajuu!
        ... kirjoitti:

        Tätä et varmaan ymmärtänyt:

        Minusta tyhmät ihmiset eivät osaa ottaa toisia huomioon.

        Ja todella älykkäät eivät mainosta älykkyyttään.

      • ...
        Juupajuu! kirjoitti:

        Tätä et varmaan ymmärtänyt:
        Ihmetyttää miten tuollainen älykäs indigolapsi ei sitten älyä sivistyksestä mitään vaan käyttäytyy kuin huligaani.

        Minusta tyhmät ihmiset eivät osaa ottaa toisia huomioon.

        Ja todella älykkäät eivät mainosta älykkyyttään.

        Lapsi on lapsi ja älykkyys ei ole sama asia kuin viisaus. Lapset eivät ole tyhmiä, mutta he voivat olla lapsellisia. Ja juuri älykkääle lapselle täytyy juurta jaksaen _selittää_, miksi auktoriteetteja pitää totella, ja _perustella_ asiat. He eivät tottele vain siksi että käsketään.

        Olennaista on se, että empatiankyky kehittyy mahdollisimman nopeasti. Sen jälkeen käytös muuttuu myös välittömästi. Ja empatiankyky ei kehity natsittamalla.

        Se, osaako ottaa toiset ihmiset huomioon, vaiko ei, ei riipu älykkyydestä. Se riippuu empatiankyvystä. Psykopaattien joukossa on paljon huippuälykkäitä ihmisiä, jotka eivät ota toisia huomioon tippaakaan.

        Samoin tuo "todella älykkäät eivät mainosta älykkyyttään" ei ole muuta kuin pelkkä heitto. Todella älykkäät todella joutuvat usein kätkemään lamppunsa vakan alle välttyäkseen tyhmempiensä kiusaamiselta, ahdistelulta ja suoranaiselta vainolta. Ei ole yksi eikä kaksi lasta, joka on lapsena joutunut koulukiusaamisen uhriksi siksi, että on ollut älykkäämpi kuin kaverinsa. Siksi nuo katkerat kokemukset itseään tyhmemmistä ihmisistä voivat todellakin pakottaa ihmisen halveksimaan omaa lahjakkuuttaan ja oppimaan käyttäytymään tyhmän ihmisen tavoin.

      • wängwäng
        Aritta kirjoitti:

        Superrotu on kuulemma vasta tulossa. Tiedä häntä sitten.

        "Indigothan todistavat aivan päinvastaista olemuksellaan mitä uuden ajan syntyminen korkeampine värähtelyineen antavat ymmärtää: taitaakin olla niin että new age tulee olemaan itsekkyyden huipentumaa potenssiin äärettömyys kun tästä vielä noustaan yhä korkeammille värähtelyn tasoille!"

        Olen tässä yrittänyt selittää että indigojen kasvatus ratkaisee kaiken, mutta eihän se mene perille.

        Se superrotu on kuulemma reptoidit ja ihmishybridit.

      • kyllästynyt sossutäteihi
        ... kirjoitti:

        Ehdotat siis herkkusienikasvatusta:

        - pidetään pimeässä
        - lapioidaan skeidaa päälle
        - kun on kasvanut tarpeeksi isoksi, leikataan pää poikki.

        Muistan itse olleeni lapsena täydellinen vastarannan kiiski ja saaneeni opettajat turhautumaan kanssani moneen otteeseen. Jouduin jälki-istuntoon haastettuani hyvin punaisen opettajani väittelyyn kommunismista ja sen autuudesta. Minulla oli ylikorkea ÄO jo silloin ja on sitä yhä.

        Uhmaani ei saatu nujerrettua rangaistuksilla eikä uhkailuilla. Eikä yhdenkään indigolapsen uhmaa kyetä nujertamaan natsittamisella - päinvastoin, sillä saadaan aikaan vain kahta pahempia rikollisia.

        Ḱyse on siitä, että lasta pitää osata käsitellä eikä tylyttää. Olen ikuisesti kiitollinen sille opettajalleni, joka osasi kanavoida uhmani hyödylliseen toimintaan ja ohjata minut koulussa oikeaan harrastuspiiriin. Jos haluat houkutella kärpäsiä, käytä hunajaa, älä etikkaa.

        Kyse on siitä, että korkea älykkyys on kaksiteräinen miekka. Se voi saada aikaan joko Einsteinin tai sitten Stalinin, jonka ÄO:ksi arvioidaan 178. Kyse on siitä, mihin sitä käyttää ja mihin se kanavoidaan. Olennaista on se, että lapselle kasvaa empatiakyky mahdollisimman ajoissa. Rangaistuksilla ja tarkkiksilla saadaan aikaan vain empatiakyvyn korruptoituminen lopullisesti.

        Jokainen tämän palstan sananjulistaja on varmaan havainnut sen saman uhman, mikä mihulla oli jo lapsena ja on yhä. Mutta ne, jotka haluavat keskustella asiallisesti, ovat havainneet sitten sen kääntöpuolenkin - toivottavasti. Siedän huonosti saarnaajia ja raamatulla päähän mätkijöitä, mutta hyvin asiallista keskustelua.

        Meillä on poika joka on pian 12 vuotias, joka on syntymästään asti ollut "erilainen" kuin muut sisaret. Neljä vuotiaana alkoi rumpa sosiaalihuollon ja psykiatrien kanssa. Kaiken maailman testejä on kyllä tehty diagnoosiksi on vain saatu epäsosiaalinen tapaus. Ja edellenkin hypätään lastenpsykiatrisella kun nämä niinsanotut fiksut ei ymmärrä että joku voi olla voimakastahtoinen ja tietoinen siitä mitä tahtoo elämältä. Eihän lapsella saisi olla omia mielipiteitä vaan pitäisi sopia tiettyyn muottiin.
        On lottovoitto kun on sellaisen opettajan joka ymmärtää vaikka muun koulun henkilökunnan kanssa ei oikeen synkkaa.
        minulla on kirja indikolapsista ja olen lukenut sen, ja pitää todellakin huomioida että kirjottajat on jenkeistä missä tiettyihin asiohin suhtaudutaan fanaattisemmin. Löysin kirjasta kyllä todella paljon yhtäläisyyksiä omaan lapseeni.

      • aivan.
        ei oooo kirjoitti:

        Jos indigojen (tuskin niitä on) kasvatus ratkaisee kaiken niin miksei niitä laiteta koulussa jo ala-asteella tarkkikselle? Siellä he sitten oppisivat elämään kuten me muut.
        Ihmetyttää miten tuollainen älykäs indigolapsi ei sitten älyä sivistyksestä mitään vaan käyttäytyy kuin huligaani.
        Paskapuhetta koko indigokeksintö.

        DORKA!!!!

        Eikö mee teksti perille vaiko mitä, sehän on just se pointti, että ku ei halua olla "niinku me muut"

        Kaikki ei vaan kertakaikkiaan halua kuulua tähän paskamaailmaan ja sen menoon, se on nykyään aivan kammottavaa.

        Minun elämän päämääriin ei todellakaan kuulu se, että olisin osa tätä hiiren pyörää, käy töissä maksa verot maksa laskut, eläkä vaan nauti vahingossakaan elämästäsi, joku voi olla kateellinen, tai sitte se on laitonta, elät sitä varten, että voit ostaa muovi plastiikka sontaa niin paljon, että hukut siihen lopulta. ihmisten ainut keino olla iloisia ja nauttia on se ku ne pääsee päihittämään jonkun läheisen varakkuudessa tms. Sitte ku on sitä roinaa ja turhia titteleitä vaikka muille jakaa, niin ihminen turhaantuu, tässäkö tämä on. Minun henkilökohtaiset päämäärät on pikkusen tuon yläpuolella.

        Onko joku ihme jos lapsi alkaa käyttäytyä "oudosti" tuommoste ihmisten keskellä. Väkisin taivutetaan muottiin, eikä anneta ihmisen olla oma itsensä. Ihmisillä on niin paljon opittavaa. Lopeta ensimmäiseksi ajattelemasta pelkkää itseäsi, miksi edes haluat olla noin ilkeä'? saatko siitä jotain mielihyvää kun pääset niittaamaan muita ihmisiä? jos saat niin säälin sinua.

      • Aritta
        aivan. kirjoitti:

        Tämä maailma on Matrix. Illuusio. Meidän ei tosiaankaan pidä seurata lammaslaumana tämän maailman johtajia.

    • Hehhehhe...

      joo, hauska huomio..

    • Johanna1234

      hih! Oppiisäni! :) Hyvä huuli!

    • YÖKS

      Moiset itsekkäät öykkärit voisivat jäädä sinne mistä tulivatkin. Toinen nimitys tuollaiselle on NARSISTINEN PERSOONALLISUUSHÄIRIÖ! Sellainen ihminen ei kykene tuntemaan rakkautta ja on kaikkea muuta kun kehittynyt sielu!

      • Aritta

        mutta täällä materiassa heidän on vaikea tuoda sitä esille varsinkin kun heidät kasvatetaan väärin.

        Miksi muuten lapsia haukutaan huonosta käytöksestä kun vanhemmat ovat ensin opettaneet heidät sellaisiksi kuin he ovat?

      • ..........

        Ihan sama miten narsistin kasvattaa. Narsisti on narsisti, vaikka sen voissa paistaisi. Kokeilet hyvällä, ei onnistu. Kokeilet pahalla, ei onnistu. Yhtä hyvin voi lopettaa. Kannattaa lukaista Narsistien uhrien tuki ry:n sivuilta narsistisen ihmisen luonnekuvaus. Sopii meinaan justiinsa tuollainen MINÄ-asenne ja MIKSI MUA EI ARVOSTETA-asenne narsistiin. Kaikenlisäksi narsistit eivät osaa jonottaa!

        Miten sellainen ihminen voisi olla kehittynyt? Päinvastoin, hyvin nuori ja kokematon sielu, joka luulee voivansa kohdella muita miten haluaa ja imeä ihmiset ympäriltään kuiviin.

      • bolgrad**
        .......... kirjoitti:

        En ole muuten törmännyt ikinä lapseen, joka olisi diagnisoitu narsismiksi luonnehäiriöksi, mutta saattaahan niitäkin olla, mutta....
        Tämä luonnehäiriö taitaa kehittyä vasta murrosiässä, kun on tarpeeksi kypsä/viisas pelaamaan omaan pussiin.
        ihan pienet ja ainoat lapset ovat usein itsekkäitä, mutta se karisee laumassa usein pois. Viimeistään koulussa. Ei kaikilla kuitenkaan.
        Minä tunnen kolme Narsistista ihmistä ja tiedän kyllä, millaisia he ovat. Yksi on niin paha, että syö lääkkeitä ja on pistetty jo aika nuorena sairaseläkkeelle. Agressiivinen luonne... mutta niin kova lepertelemään naisille, mutta kun ohi on kävellyt, hän jo saa raivarin, kun häntä ärsyttää juuri kehuttu naineen niin maan...
        usein taustalla on joku juttu, ei sen tarvi olla kovin isokaan...
        Yksi nainen oli lapsena koko suvun palvonnan kohde, mutta kun hän meni kouluun, hän ei saanut ystäviä ja opettaja otti silmätikuksi... myöhemmin hän sai ystävän, joka oli todella varakkaasta perheestä. Kateus iski ja katkeruus... eikä seuraavat 30 vuottakaan olleet helppoja. Hän ei ehkä ole puhdas narsisti, mutta katkera ja taistelunhaluinen ihminen joka ei häpeä sanoa ihmisille, mitä hän heistä on mieltä. Ikävää, sillä vain hän itse siitä kärsii... ei muut.

        Mutta onko hän kehittynyt? Voi olla... mutta mikä on saanut heidät kohtelemaan muita miten tahtoo?
        Oliko he ennen kuuluisia, rikkaita, palvottuja? Senkö vuoksi he ovat hämmentyneitä, kun ihmiset eivät heitä palvokkaan?
        Jos Elviskin syntyisi tavalliseen perheeseen, mitä hän ajattelisi, jos opettajakin antaisi aina vaan 6 musiikista ja tytöt pitäisi rumana? Kuitenkin takaraivossa on muisto menneestä, jossa asiat oli aivan toisin.

      • Aritta
        .......... kirjoitti:

        Ihan sama miten narsistin kasvattaa. Narsisti on narsisti, vaikka sen voissa paistaisi. Kokeilet hyvällä, ei onnistu. Kokeilet pahalla, ei onnistu. Yhtä hyvin voi lopettaa. Kannattaa lukaista Narsistien uhrien tuki ry:n sivuilta narsistisen ihmisen luonnekuvaus. Sopii meinaan justiinsa tuollainen MINÄ-asenne ja MIKSI MUA EI ARVOSTETA-asenne narsistiin. Kaikenlisäksi narsistit eivät osaa jonottaa!

        Miten sellainen ihminen voisi olla kehittynyt? Päinvastoin, hyvin nuori ja kokematon sielu, joka luulee voivansa kohdella muita miten haluaa ja imeä ihmiset ympäriltään kuiviin.

        mutta minä kyllä tarkoitinkin indigoja.

      • Rakkaus

        Ja tämäkö on "Rakkaudellista" puhetta arvon ystäväni ?

    • Heh heh...

      Koko höpinä indigolapsista ja jälleensyntymisestä on sentimentaalisten mystikkonaisten houreita. Ei ole mitään indigoja. Sen sijaan nuo antamasi kuvaukset sopivat täydellisesti narsistisen luonnehäiriön omaavaan ihmiseen. Narsismi on mielisairautta.

      • horse from U.S.

        Mielestäni kyseessä on jenkkilästä lähtöisin oleva newage vouhotus.

        Lastenkin parissa työskennelleenä sanon kuitenkin sen verran, että nykylapset ovat aikamoisen höykytyksen kohteena. Joutuvat näkemään jo varhaisessa vaiheessa medioiden kautta kainkenlaista aikuisten juttua. Pelaavat väkivaltaisia pelejä ja katselevat väkivaltaisia elokuvia aivan liian varhain. Myös seksiasiat tuntuvat olevan hyvin hallussa.

        Eipä ollut vielä 1970- ja 1980-luvuilla näin.

        Ja kotoahan se malli aina kuitenkin saadaan. Rikkinäiset perheet tuottavat rikkinäisiä lapsia. Ja ihmiset kuulevat mielellään lohduttavia satuja, jotka uskottelevat, että heidän lapsensa olisi erityisempi kuin muiden lapset. Näinhän ne ihmiset usein toimivat. Oli ihminen sitten uskova tai new-ageri.

    • bolgrad**

      En oikein usko tähän juttuun, sillä juuri ne hankalat (käytöshäiriöiset) lapset, joiden kotona ei ole mitään rajoja, niin juuri näiden lasten vanhemmat mainostaa omiaan indigoiksi.
      Mutta, jos tämä nyt ihan totta olisi, niin sitten tiedän yhden sellaisen lapsen. (hänen vanhemmat ei tiedä mitään indigoista)
      Lapsi oli sellainen, etten voisi kuvata häntä muulla sanalla kuin aurinko. Tosin hän tahtomattaan ärsyttää monia, mutta se ei ollut hänen tarkoitus.
      Hän on luova. rohkea, eloisa, kujeileva... mutta samalla väärin ymmärretty, aiheuttaa olemuksellaan kateutta muissa, hyvin omalaatuinen ja kyllästyy nopeasti, jos joku ei vastaa hänen "tasoaan". Hän pitää haasteista.
      Kuitenkin hän on kiltti, empaattinen ja tuntee syyllisyyttä, jos on syylinen. Hänen kanssa oli mukava keskustella ja hän on ikäisiä lapsia viisaampi ja oivaltaa hyvin asioita.
      Hän joutui koulukiusatuksi, jopa opettajien taholta. Vaihtoi koulua, ja sama juttu. Nyt hän on 11v. ja yhä iloinen aurinko, vaikka on paljon joutunut sulattamaan (ei ole ollut helppoa) Mutta se usko parempaan elämään näkyy hänen ruskeista silmistä ja luonnostaan kupari/mahonki värisistä hiuksista, jotka hehkuu auringossa kun hän huolettomasti tepastelee kadulla jalassa oranssit kumisaappaat ja vaarin vanha lakki päässä...
      "Ei niin mitään välii, mitä muut ajattelee." -tyyliin.

      • vänkis

        että jos joku on oikeasti "jotain" niin ei sitä turuilla ja toreilla kaikille kuuluteta.

        Kiusatut onkin varsin usein juuri tällaisia "vähän pidemmälle ehtineitä" sieluja.

        Pikkusielut on kimpussa kuin varikset raadolla. :/

        Vielä ainakin meikäläisen lapsuudessa ja nuoruudessa ei menty massan mukana. Mullakin oli varsin kypsiä harrastuksia. Kaikenlaista tuli tutkittua ja ihmeteltyä. Myös erätaitojakin opeteltua vaikka stadin kundi olenkin.

        Eikä tommonen isoisän hatussa kävelevä poika olis ollut mitenkään kumma näky vielä muutama kymmenen vuotta sitten. Vaikeeta kyllä käsittää, että opettajatkin olis ollu tätä poikaa kiusaamassa. Meikäläistä taas muutama opettaja suorastaan ylisti. Olin kuulemma heidän mielestään esimerkillinen oppilas. Tosin kyllästyin aika pahasti kouluun 15-vuotiaana, mutta pääsin kuitenkin ylioppilaaksi.

        Toivon, että lapset ja nuoret alkas uudestaan tehdä kaikenlaista yksilöllistä tekemistä. Ehkä jo joskus 10 vuoden päästä...

        ;)

      • bolgrad**
        vänkis kirjoitti:

        Mutta sillä nyt ei väliä... eikä se muuta mitään.

    • Heather-J

      Hienosti yksinkertaistettu mutta/ja väärin ymmärretty
      sehän oli tarkoituksesikin vai mitä

      googlaamalla kyllä löytyy asiaakin
      minä sitä en sinulle/teille tuo
      ajatelkaa mitä haluatte

      tunnen monia indigo- ja kritallilapsia sekä -aikuisia
      ja jätän mielipiteesi aivan omaan arvoonsa

      "Selvät merkit siitä että jälleensyntyminen kehittää ihmistä ja nämä indigolapset ovat jälleensyntymisen huippu!" -ei pidä paikkaansa ns. indigoiksi kutsutut ovat vain välivaihe kehittymisessämme

      (ps. noi video esimerkit on "perseestä" näin kauniisti esitettynä ja voit ....noh!! hyi minua)

      • bolgrad**

        joko indigoita, eli hajottajia ja kristalleja eli kokooajia. Jin ja jang. Niin ei siinä sitten mitään ihmeellistä enää olekkaan.

      • Heather-J
        bolgrad** kirjoitti:

        indigot eivät ole hajoittajia -mistä sellainen päätelmä on tullut?!
        kyseenalaistajia ja uuden energian tuojia ovat indigot (siksi heidän on pitänyt hajoittaa luutuneita, mm.2000-vuotta vanhoja käsityksiä maailmastamme)
        ja
        kristallit ovat jalostajia eli vievät energiansa uudelle tasolle josta jokainen saa ja tulee nauttimaan tulevaisuudessa esim. uusien keksintöjen muodossa jotka helpottavat elämäämme täällä ..tämä näin lyhyesti
        ps. on olemassa myös indigo-kristalleja

      • Aritta
        Heather-J kirjoitti:

        ovat indigoja. Mistä sen tietää? Juu, he ovat sitä mieltä että kun aurinko paistaa ei ole ihan välttämätöntä tehdä töitä koko päivää. :-)

        Indigoilla on muita arvoja kuin työnteko. Töitä he tekevät sen verran kuin on pakko. :-)

        että arvot ovat kohdallaan ;-D
        sama se on minullakin ja hyvin olen pärjäillyt
        "otsasi hiessä sinun tulee leipäsi antsaitseman" niin ehkä?!
        mutta ei enään "meillä" ja "leipää" on pöydässä :-D
        indigoja paheksutaan kun ei tiedetä mistä on kyse
        ja ainahan erillaisuus on ollut tuomittavaa...ei kuulu ryhmään tai ei päästetä sinne

        Meikäläisen sukupolvi on opetettu siihen että vain kovalla työnteolla pärjää ja se on se ainoa tärkeä asia. Vaan kun se ei ole. Indigot tietävät.

        Minä jouduin kerran kinaan erään työnantajani kanssa kun sanoin hänelle että perheeni on tärkeämpi kuin työni. Hän ei voinut käsittää sitä. :-)

        Kun nyt väreistä puhutaan niin ilmoitan tässä että olen violetti. Eli indigon edelläkävijä. Vähän samoja oireita minulla siis. :-)

      • bolgrad**
        Heather-J kirjoitti:

        indigot eivät ole hajoittajia -mistä sellainen päätelmä on tullut?!
        kyseenalaistajia ja uuden energian tuojia ovat indigot (siksi heidän on pitänyt hajoittaa luutuneita, mm.2000-vuotta vanhoja käsityksiä maailmastamme)
        ja
        kristallit ovat jalostajia eli vievät energiansa uudelle tasolle josta jokainen saa ja tulee nauttimaan tulevaisuudessa esim. uusien keksintöjen muodossa jotka helpottavat elämäämme täällä ..tämä näin lyhyesti
        ps. on olemassa myös indigo-kristalleja

        Tuo oli ehkä väärä sana, mutta tarkoitan sillä kaiken totutun rikkomista, kyseenalaistamista ja jopa kapinoimista. Luin jostain joskus että kaaos teoria sopii indigoihin. He tulevat ensin ja järkyttävät tasapainoa ja sitten tulee kristallit ja kokoaa kaiken uudestaan, paremmaksi.

        Itse olen 70 luvun lapsi, mutta lapsena olin oikea kapinahenki tietyissä asioissa. Minulle ei sopinut massa käyttäytyminen, mutta itsevarmuus puuttui ja olin aina jotenkin joukkoon kuulumaton joten se siitä kapinasta... ja indigosta.

        Mutta olen oikeasti tavannut lapsia, jotka ovat henkisesti "kypsiä" ja tietävät paljon, mutta en sanoisi niitä indigoiksi enkä kristalli lapsiksi. He ovat jotain paljon enemmän.

      • arjuuna
        Aritta kirjoitti:

        Meikäläisen sukupolvi on opetettu siihen että vain kovalla työnteolla pärjää ja se on se ainoa tärkeä asia. Vaan kun se ei ole. Indigot tietävät.

        Minä jouduin kerran kinaan erään työnantajani kanssa kun sanoin hänelle että perheeni on tärkeämpi kuin työni. Hän ei voinut käsittää sitä. :-)

        Kun nyt väreistä puhutaan niin ilmoitan tässä että olen violetti. Eli indigon edelläkävijä. Vähän samoja oireita minulla siis. :-)

        Ovat nuo indigo ja kristallilapset,mikä on heidän psykologinen perimänsä jota he tulevat
        välttämättömyyden pakosta toteuttamaan.
        Ovatko he menneisyydessä samansuuntaisesti ajattelevia joilla on karmallisia siteitä
        tulla samaan aikaan tänne .
        Ymmärtävätkö he paremmin primänsä kuin nykypäivän ihminen jotka uskonnot ja aatteet ovat uinuttaneet ikuiseen uneen
        J os heillä on negatiivinen ajattelutapa niinkuin noista kuvauksista voi päätellä, silloin he
        kyseenalaitavat auktoriteetit, ja negaation kautta päätyvät positiivisuuteen
        Ja pahimman oman sisäisen auktoteetin ymmärtäminen on kaikkein vaikeinta (sielu,ajatteluja ego)
        Silloin ihmiskunta saa uuden suunnan, ja uskonnot ja aatteet käyvät tarpeettomiksi, ja
        syntyy uusi järjestys, jossa ei tarvita enään politiikkoja ja pappeja

      • maailmaa

        ihmisten opeilla. Olemme kaikki Jumalan kirkkautta vailla, niin indigot kuin kristallitkin. Kuka olikaan se, joka kerran yritti nostaa itsensä kukkulan kuninkaaksi?

        Missä niitä hajottajia nyt sitten on? Johan niitä on aikuisina. Missä he muuttavat maailmaa? On niin helppoa yleisluonteisista indigolasten ominaisuuspiirteistä luokitella itsensä indigo-kristalli-hopea-rauta-vesi-multa-savi-sammal-whatever -lapseksi. Mutta missä se näkyy? Maailman ongelmat vaikuttavat pikemminkin lisääntyvän. Eikö heidän pitäisi juuri politiikkaan pyrkiä ja sitä kautta maailman muutosta? Juuri politiikan huipulla olevat vaikuttavat maailmaan. Kun taloudelliset arvot ovat vuosi vuodelta tulleet määrääviksi globaalisti, on ihmisen asemaa ja arvoa poljettu rahanvallan puristuksessa. Ja tämä trendi kiihtyy yhä. Ei näy indigoita, ei kristalleja. Kylläkin kaikenmaailman kristallipalloon tuijottelijoita ja pallostaan häikäistyneenä ovat kykenemättömiä näkemään ajan ilmiöitä ja ongelmia...

        Indigoiksi itseään kutsuvat vaikuttavat enemmänkin ADHD-tyypeiltä...

        Kun indigot ovat lapsena määräileviä, niin mitä he ovat aikuisena? Eräässä perheessä indigolapsi ilmoitti olevansa Jeesus ja häntä pitää totella. Hänen äitinsä ilmoitti olevansa Jumala, ja koska Jeesus on Jumalan poika, niin hän määrää miten kotona toimitaan.

        Enpä haluaisi moisten mestareiden 'korjaamassa' maailmassa elää.

      • Heather-J
        maailmaa kirjoitti:

        kopioitua tekstiä indigoista:

        Uskolliset indigot

        Ne joilla on indigolapsia, tietävät, miten uskollisia he ovat ystävilleen. He valehtelevat näiden puolesta, suojelevat heitä harmeilta tai vaikeuksilta, seisovat heidän rinnallaan kaikessa ja jopa asettuvat itse haitallisen asian eteen. Jos indigolla on avuliaita ystäviä, tämä uskollisuus muodostaa kestävän ystävyyden. Mutta jos heillä on ystäviä, jotka ovat vaikeuksissa, niin uskollisuus saa aikaan enemmän ongelmia, koska indigot kieltäytyvät näkemästä, miten heidän ystäväänsä voi auttaa sekaantumatta hänen asioihinsa. Ja joskus indigon uskollisuus ystäviä kohtaan on suurempaa kuin omia vanhempiaan kohtaan.

        On vaikeaa selittää indigolle, joka ymmärtää kärsimystä, hämmennystä, epäilyä ja kamppailua, että toiset oppivat löytämällä omat ratkaisut ongelmiinsa. Itse asiassa, on vaikeaa kertoa hänelle mitään, mikä liittyy uskollisuuteen ja ystäviin, koska hän tuntee, että hänen on oltava paikalla ystäviään varten riippumatta siitä, mitä se merkitsee hänelle itselleen. Ja joskus tämä uskollisuus ulottuu myös toisille alueille, kuten työpaikkaan, kouluun, asuinpaikkaan sekä asuinkumppaneihin. He ovat täällä auttamassa maailmaa muuttumaan ja joskus heidän kykynsä keskittyä siihen muutokseen, minkä he haluavat nähdä tapahtuvan, sokaisee heidät sille tosiasialle, että joku ei ehkä halua muuttua tai kykene siihen.

        Indigot ovat uskollisia jopa niille, jotka ovat pettäneet tai aiheuttaneet vaikeuksia heille aiemmin. Jos he tuntevat jonkun katuvan, he antavat tällä toisen mahdollisuuden - ja useammankin. Tämä voi olla turhauttavaa meille, heidän vanhemmilleen, kun katselemme heitä kohdeltavan väärin ja käytettävän hyväksi kerta toisensa jälkeen. Mutta he näkevät hyvyyttä ja potentiaalia ihmisissä ja ovat valmiita antamaan heille niin monta mahdollisuutta, kuin tarvitaan sen tuomiseksi esiin. Lopettavatko he koskaan?

        Kyllä, lopulta he lakkaavat antamasta tilaisuuksia niille, jotka loukkaavat heitä, mutta se vie kauan ja viimeinen räjähdys voi olla järkyttävä. Heidän on usein koettava pettäminen sellaisella tasolla, joka todistaa kaiken epäilyksen yli sen, ettei heidän ystävänsä ole todellisuudessa ollenkaan ystävä. Miten voitte auttaa? Muistuttamalla heille, että ystävät ovat auttavaisia, ystävällisiä, myötätuntoisia ja välittäviä. Silloin kun he ovat tilanteessa, missä tiedätte, että heidän pitäisi päästää irti, niin älkää syyttäkö heitä ja heidän sokeaa uskollisuuttaan ja osoittako asioita, mitä he eivät pysty näkemään. Keskittykää sen sijaan heidän tunteisiinsa, siihen miten heidän ystävänsä loukkaa heitä ja että he ansaitsevat ystäviä, jotka käyttäytyvät ystävyyttä arvostavalla tavalla. He oppivat lopulta, että ystävyysoppituntiin liittyy joskus irtipäästämistä, jotta voidaan solmia aitoja ystävyyssuhteita.
        Jennifer Hoffman ( www.urielheals.com)
        Uutiskirjeestä 22.6.2009
        "sattumalta" törmäsin tekstiin juuri nyt ;-)
        niin sattumia ei ole

        indigo...?
        eivät indigot mitenkään itsevarmoja ole, ainakaan kaikki ;-)

        indigoja ollaan...uskoisin ?!

      • Heather-J
        arjuuna kirjoitti:

        mietit!! ja vaikeaa on kaikkeen vastata -minulla ei ole aikaa
        mutta....
        (Silloin ihmiskunta saa uuden suunnan, ja uskonnot ja aatteet käyvät tarpeettomiksi, ja
        syntyy uusi järjestys, jossa ei tarvita enään politiikkoja ja pappeja)
        Kyllä tuo loppun kysyväpohdinto on oikeilla jäljillä
        nimenomaan siihen on pyrkimys ja kehitys
        tässä linkki indigoista:
        http://www.indigocrystalcoach.com/areyou.htm

      • bolgrad**
        Heather-J kirjoitti:

        kopioitua tekstiä indigoista:

        Uskolliset indigot

        Ne joilla on indigolapsia, tietävät, miten uskollisia he ovat ystävilleen. He valehtelevat näiden puolesta, suojelevat heitä harmeilta tai vaikeuksilta, seisovat heidän rinnallaan kaikessa ja jopa asettuvat itse haitallisen asian eteen. Jos indigolla on avuliaita ystäviä, tämä uskollisuus muodostaa kestävän ystävyyden. Mutta jos heillä on ystäviä, jotka ovat vaikeuksissa, niin uskollisuus saa aikaan enemmän ongelmia, koska indigot kieltäytyvät näkemästä, miten heidän ystäväänsä voi auttaa sekaantumatta hänen asioihinsa. Ja joskus indigon uskollisuus ystäviä kohtaan on suurempaa kuin omia vanhempiaan kohtaan.

        On vaikeaa selittää indigolle, joka ymmärtää kärsimystä, hämmennystä, epäilyä ja kamppailua, että toiset oppivat löytämällä omat ratkaisut ongelmiinsa. Itse asiassa, on vaikeaa kertoa hänelle mitään, mikä liittyy uskollisuuteen ja ystäviin, koska hän tuntee, että hänen on oltava paikalla ystäviään varten riippumatta siitä, mitä se merkitsee hänelle itselleen. Ja joskus tämä uskollisuus ulottuu myös toisille alueille, kuten työpaikkaan, kouluun, asuinpaikkaan sekä asuinkumppaneihin. He ovat täällä auttamassa maailmaa muuttumaan ja joskus heidän kykynsä keskittyä siihen muutokseen, minkä he haluavat nähdä tapahtuvan, sokaisee heidät sille tosiasialle, että joku ei ehkä halua muuttua tai kykene siihen.

        Indigot ovat uskollisia jopa niille, jotka ovat pettäneet tai aiheuttaneet vaikeuksia heille aiemmin. Jos he tuntevat jonkun katuvan, he antavat tällä toisen mahdollisuuden - ja useammankin. Tämä voi olla turhauttavaa meille, heidän vanhemmilleen, kun katselemme heitä kohdeltavan väärin ja käytettävän hyväksi kerta toisensa jälkeen. Mutta he näkevät hyvyyttä ja potentiaalia ihmisissä ja ovat valmiita antamaan heille niin monta mahdollisuutta, kuin tarvitaan sen tuomiseksi esiin. Lopettavatko he koskaan?

        Kyllä, lopulta he lakkaavat antamasta tilaisuuksia niille, jotka loukkaavat heitä, mutta se vie kauan ja viimeinen räjähdys voi olla järkyttävä. Heidän on usein koettava pettäminen sellaisella tasolla, joka todistaa kaiken epäilyksen yli sen, ettei heidän ystävänsä ole todellisuudessa ollenkaan ystävä. Miten voitte auttaa? Muistuttamalla heille, että ystävät ovat auttavaisia, ystävällisiä, myötätuntoisia ja välittäviä. Silloin kun he ovat tilanteessa, missä tiedätte, että heidän pitäisi päästää irti, niin älkää syyttäkö heitä ja heidän sokeaa uskollisuuttaan ja osoittako asioita, mitä he eivät pysty näkemään. Keskittykää sen sijaan heidän tunteisiinsa, siihen miten heidän ystävänsä loukkaa heitä ja että he ansaitsevat ystäviä, jotka käyttäytyvät ystävyyttä arvostavalla tavalla. He oppivat lopulta, että ystävyysoppituntiin liittyy joskus irtipäästämistä, jotta voidaan solmia aitoja ystävyyssuhteita.
        Jennifer Hoffman ( www.urielheals.com)
        Uutiskirjeestä 22.6.2009
        "sattumalta" törmäsin tekstiin juuri nyt ;-)
        niin sattumia ei ole

        En enää ihan kaikkea jaksa ottaa vastaan. (olen saanut kovan opin)

        Mutta en minä itseäni indigona pidä. Olen vaan minä, ainutlaatuinen persoona, niinkuin meistä jokainen = )

      • Aritta
        arjuuna kirjoitti:

        Ovat nuo indigo ja kristallilapset,mikä on heidän psykologinen perimänsä jota he tulevat
        välttämättömyyden pakosta toteuttamaan.
        Ovatko he menneisyydessä samansuuntaisesti ajattelevia joilla on karmallisia siteitä
        tulla samaan aikaan tänne .
        Ymmärtävätkö he paremmin primänsä kuin nykypäivän ihminen jotka uskonnot ja aatteet ovat uinuttaneet ikuiseen uneen
        J os heillä on negatiivinen ajattelutapa niinkuin noista kuvauksista voi päätellä, silloin he
        kyseenalaitavat auktoriteetit, ja negaation kautta päätyvät positiivisuuteen
        Ja pahimman oman sisäisen auktoteetin ymmärtäminen on kaikkein vaikeinta (sielu,ajatteluja ego)
        Silloin ihmiskunta saa uuden suunnan, ja uskonnot ja aatteet käyvät tarpeettomiksi, ja
        syntyy uusi järjestys, jossa ei tarvita enään politiikkoja ja pappeja

        avaamaan meille muille tien. Heidän "negatiivisuutensa" näyttää meille konkareille mikä elämässä on tärkeää ja mikä ei. Olemme niin juuttuneet kiinni vanhoihin periaatteisiin ja kulttuuritarinoihin että tarvitsemme apua irtautuaksemme niistä.

      • Aritta
        Heather-J kirjoitti:

        indigoja ollaan...uskoisin ?!

        Luonteesta päätellen. :-)

      • Aritta
        maailmaa kirjoitti:

        ihmisten opeilla. Olemme kaikki Jumalan kirkkautta vailla, niin indigot kuin kristallitkin. Kuka olikaan se, joka kerran yritti nostaa itsensä kukkulan kuninkaaksi?

        Missä niitä hajottajia nyt sitten on? Johan niitä on aikuisina. Missä he muuttavat maailmaa? On niin helppoa yleisluonteisista indigolasten ominaisuuspiirteistä luokitella itsensä indigo-kristalli-hopea-rauta-vesi-multa-savi-sammal-whatever -lapseksi. Mutta missä se näkyy? Maailman ongelmat vaikuttavat pikemminkin lisääntyvän. Eikö heidän pitäisi juuri politiikkaan pyrkiä ja sitä kautta maailman muutosta? Juuri politiikan huipulla olevat vaikuttavat maailmaan. Kun taloudelliset arvot ovat vuosi vuodelta tulleet määrääviksi globaalisti, on ihmisen asemaa ja arvoa poljettu rahanvallan puristuksessa. Ja tämä trendi kiihtyy yhä. Ei näy indigoita, ei kristalleja. Kylläkin kaikenmaailman kristallipalloon tuijottelijoita ja pallostaan häikäistyneenä ovat kykenemättömiä näkemään ajan ilmiöitä ja ongelmia...

        Indigoiksi itseään kutsuvat vaikuttavat enemmänkin ADHD-tyypeiltä...

        Kun indigot ovat lapsena määräileviä, niin mitä he ovat aikuisena? Eräässä perheessä indigolapsi ilmoitti olevansa Jeesus ja häntä pitää totella. Hänen äitinsä ilmoitti olevansa Jumala, ja koska Jeesus on Jumalan poika, niin hän määrää miten kotona toimitaan.

        Enpä haluaisi moisten mestareiden 'korjaamassa' maailmassa elää.

        tämä kaikki on. Ja Jumalan kirkkaus on meissä. Indigoissa se loistaa vielä kirkkaampana koska he muistavat keitä he ovat.

      • Aritta
        Heather-J kirjoitti:

        indigo...?
        eivät indigot mitenkään itsevarmoja ole, ainakaan kaikki ;-)

        Silloin heistä voi tulla sietämättömiä, mutta se ei ole heidän vikansa vaan vanhempien.

        Indigot eivät siedä vanhanaikaista kasvatusta jossa remeli heiluu. Eikä tietenkään mikään lapsi mutta indigo protestoi.

      • vänkis
        Aritta kirjoitti:

        avaamaan meille muille tien. Heidän "negatiivisuutensa" näyttää meille konkareille mikä elämässä on tärkeää ja mikä ei. Olemme niin juuttuneet kiinni vanhoihin periaatteisiin ja kulttuuritarinoihin että tarvitsemme apua irtautuaksemme niistä.

        siihen, että nykyaikana olis jotenkin erikoisempia sieluja täällä maan päällä. Vähän tulee Harry Potter mieleen. Kuka on rohkelikko ja kuka on mikä lie liero. Enhän mä edes muista niitä luokitteluja. Mutta antaahan se lohtua vanhemmille, kun niiden naapurin mummon kissantappajakersa ei ookkaan mitään ADHD/ACDC vaan INDIGO!

        Ainahan nuoriso on kapinoinut tai oikeastaan vasta 1950-luvulta alkaen. Hipitkin jo aikanaan kyseenalaisti kaiken jäykistelyn. Heissä oli paljon sellaisia sieluja, jotka olivat syntyneet sota-aikaan tai heti sen jälkeen. Todennäköisesti sodassa kuolleita monet heistä? Heidän sieluissaan on siis "muistijälki" sodan karmeudesta. Hippiys sopii aika hyvin yhteen sen kanssa. Sitä karmeutta sielu yleensä voimakkaasti vastustaa heti seuraavassa elämässään minkä se edellisessä elämässään omakohtaisesti koki.

        Mutta lapsiahan pitää suojella ja kasvattaa heistä omanarvontuntoisia ihmisiä! Nykylapset saa nähdä kaikenlaista jo varhaisessa iässä. Väkivaltaa ja seksiäkin tunkee nykyisin joka puolelta heidän tajuntaansa. Maailma on nykyisin aika sairas paikka ja se näkyy lapsissakin. Materialistiset arvot murskaavat kaiken alleen. Toivotaan todellakin sitä, että nämä lapset saisivat käännettyä tämän typeryyden terveelle kurssille. Mutta näiden lasten on löydettävä myös sellaisia aikuisia, jotka osaavat käsitellä heitä. Innostaa ja kannustaa tutkimaan tätä ihmeellistä maailmaa sillä suurella edulla mikä vain lapsilla on: ennakkoluulottomuudella.

        Mutta eivät he silti ole sen kummempia kuin muutkaan. Heillä on vain erilainen tehtävä.

        Mutta nämä lapset jotka nyt alkavat syntyä - eivät kaikki - ovat vielä erikoisempia koska heillä tulee olemaan paljon erilaisia kykyjä.

        Saa sitten nähdä miten on. :-)

        Kunhan ihmisaivojen salat selvitetään, niin jokainen osaa maalata kuin Picasso ja säveltää kuin Beethoven! Ja jokaisen äly leikkaa Einsteiniakin paljon paremmin!

        Jo nyt osataan vaikuttaa hetkellisesti aivoihin niin, että ihminen saadaan väliaikaisesti taiteelliseksi.

        Eikös se ole jo lähellä taivasta? Luominen on taivaallista! ;)

        Ja kun nämä tietokoneetkin tästä vielä vähän kehittyvät niin jo ihan pikkuvauvatkin alkaa tehdä ihmejuttuja!

        Eikä tätä tartte edes mitenkään nähdä. Itsestäänselvä juttu! ;)

      • maailmaa
        bolgrad** kirjoitti:

        En enää ihan kaikkea jaksa ottaa vastaan. (olen saanut kovan opin)

        Mutta en minä itseäni indigona pidä. Olen vaan minä, ainutlaatuinen persoona, niinkuin meistä jokainen = )

        maailma tuhoaa itseään koko ajan.

        Missä niitä hajottajia nyt sitten on? Johan niitä on aikuisina. Missä he muuttavat maailmaa? On niin helppoa yleisluonteisista indigolasten ominaisuuspiirteistä luokitella itsensä indigo-kristalli-hopea-rauta-vesi-multa-savi-sammal-whatever -lapseksi. Mutta missä se näkyy? Maailman ongelmat vaikuttavat pikemminkin lisääntyvän. Eikö heidän pitäisi juuri politiikkaan pyrkiä ja sitä kautta maailman muutosta?

        Onko indigoita muualla kuin hömppäpalstoilla? Miksi he eivät OLE MUUTTAMASSA maailmaa? Onko jankuttaminen sitä maailman muuttamista?

        Miksi näihin kysymyksiin ei saa vastausta? Sen sijan linkitetään hömppäsivuja, jotka eivät vastaa näihin kysymyksiin vaan siellä ylistetään indigoiden ihmeellisyyksistä vailla minkäänlaisia perusteita.

        Täälläkin eräs indigoksi itseään kutsuva on antanut hyvin selvästi ADHD-mielikuvan itsestään.

      • Aritta
        vänkis kirjoitti:

        Kunhan ihmisaivojen salat selvitetään, niin jokainen osaa maalata kuin Picasso ja säveltää kuin Beethoven! Ja jokaisen äly leikkaa Einsteiniakin paljon paremmin!

        Jo nyt osataan vaikuttaa hetkellisesti aivoihin niin, että ihminen saadaan väliaikaisesti taiteelliseksi.

        Eikös se ole jo lähellä taivasta? Luominen on taivaallista! ;)

        Ja kun nämä tietokoneetkin tästä vielä vähän kehittyvät niin jo ihan pikkuvauvatkin alkaa tehdä ihmejuttuja!

        Eikä tätä tartte edes mitenkään nähdä. Itsestäänselvä juttu! ;)

        jos vain ymmärtäisimme sen. Ja koko ajan luomme elämää.

        En tiedä onko sillä mitään tekemistä aivojen kanssa. :-)

      • Aritta
        maailmaa kirjoitti:

        maailma tuhoaa itseään koko ajan.

        Missä niitä hajottajia nyt sitten on? Johan niitä on aikuisina. Missä he muuttavat maailmaa? On niin helppoa yleisluonteisista indigolasten ominaisuuspiirteistä luokitella itsensä indigo-kristalli-hopea-rauta-vesi-multa-savi-sammal-whatever -lapseksi. Mutta missä se näkyy? Maailman ongelmat vaikuttavat pikemminkin lisääntyvän. Eikö heidän pitäisi juuri politiikkaan pyrkiä ja sitä kautta maailman muutosta?

        Onko indigoita muualla kuin hömppäpalstoilla? Miksi he eivät OLE MUUTTAMASSA maailmaa? Onko jankuttaminen sitä maailman muuttamista?

        Miksi näihin kysymyksiin ei saa vastausta? Sen sijan linkitetään hömppäsivuja, jotka eivät vastaa näihin kysymyksiin vaan siellä ylistetään indigoiden ihmeellisyyksistä vailla minkäänlaisia perusteita.

        Täälläkin eräs indigoksi itseään kutsuva on antanut hyvin selvästi ADHD-mielikuvan itsestään.

        vaan ovat pienenemässä. Mutta vain ongelmat näkyvät koska niistä puhutaan ja niitä näytetään tv:ssä ja lehdissä. Kukaan ei ole kiinnostunut hyvistä asioista, luulevat meedioiden tekijät.

        Indigot ovat täällä avaamassa tietä. Se ei ole parin päivän juttu eikä parin vuodenkaan. Ihmisten tietoisuus kasvaa heidän avullaan. Ja kun nämä indigot alkavat täyttää maailmaa ei mistään saa esim sotilaita.

      • vänkis
        Aritta kirjoitti:

        jos vain ymmärtäisimme sen. Ja koko ajan luomme elämää.

        En tiedä onko sillä mitään tekemistä aivojen kanssa. :-)

        Se niin taitaa olla, että aivotutkimuskin antaa meille aivan uutta tietoa. Jo nyt ihminen pystyy ohjaamaan tietokonetta pelkän ajatuksen voimalla. Tuleekos siellä Ruottissa ollenkaan näitä dokumentteja joissa kerrotaan näitä asioita?

        Kyllä se "raaka" tiede on kuitenkin se, joka ihmiskunnan pelastaa. Eikä mitkään "henkiset hömppäjutut". Jonain päivänä tiede pystyy jopa todistamaan Jumalankin olemassaolon. Sitä vartenhan Jumala on meille sen tieteen antanutkin.

        Kyl mä ymmärrän, että naiset diggaa enemmän jotain numerologiaa ja horoskooppeja, kuin tylsää ja kuivaa tiedejuttua...

        aivot vain egon kautta kun elämme täällä. Mitään sielulle järkevää ei aivotoiminnalla saada, mutta ego elää onnellisena.

        Ja mistä meidät pitäisi pelastaa? :-) Sama kysymys kuin uskovaisille.

      • vänkis
        Aritta kirjoitti:

        aivot vain egon kautta kun elämme täällä. Mitään sielulle järkevää ei aivotoiminnalla saada, mutta ego elää onnellisena.

        Ja mistä meidät pitäisi pelastaa? :-) Sama kysymys kuin uskovaisille.

        että voidaan vaan istuskella rauhassa puun alla ja todeta: "Kyl se siitä!"???

        Ei se nyt ihan niin mene!

        Eiks niitä aivoja tarvitakaan ihan ite ajattelemiseen? Ja mä kun luulin, että aivoissa nääkin jutut syntyy, mutta taisinkin olla väärässä?

        Mennääs sitten kattomaan vaikka dementiaosastolle, miten ne on vapautuneet egostaan!

        Mun mielestäni meidät pitää pelastaa omalta itseltämme. Maailma hukkuu nimittäin kakkaan, jos et ole sattunut huomaamaan? Ehkä siellä Ruottissa on sitten kaikki toisin? ;)

        Mutta tässä elämässä tarvitsemme aivoja. Tuntuu vain siltä että niitä käytetään ihan liikaa ja turhaan.

        Intiassa Golden Cityssä on muutamia jotka ovat vapautuneet egostaan. He istuvat meditoimassa koko ajan ja heitä on syötettävä ja hoidettava koko ajan että he pysyisivät hengissä. Siellä se toimii, mutta ei tavallisessa elämässä.

      • arjuuna
        Aritta kirjoitti:

        Silloin heistä voi tulla sietämättömiä, mutta se ei ole heidän vikansa vaan vanhempien.

        Indigot eivät siedä vanhanaikaista kasvatusta jossa remeli heiluu. Eikä tietenkään mikään lapsi mutta indigo protestoi.

        Joita tällä palstalla luetellaan, taitaakin vain osoittaa sitä,että maailma on jäämässä näiden uusavuttomien käsiin, mutta kenties heidän joukostaan löytyy sellaisia, joiden
        oivalluskyky herää ymmärtämään ihmiskunnan todellisen historian, eikä tuota tieteen , uskontojen ja aatteiden vääristämää historiaa.

      • vänkis
        Aritta kirjoitti:

        Mutta tässä elämässä tarvitsemme aivoja. Tuntuu vain siltä että niitä käytetään ihan liikaa ja turhaan.

        Intiassa Golden Cityssä on muutamia jotka ovat vapautuneet egostaan. He istuvat meditoimassa koko ajan ja heitä on syötettävä ja hoidettava koko ajan että he pysyisivät hengissä. Siellä se toimii, mutta ei tavallisessa elämässä.

        ole siinä, että joku käyttää liikaa aivojaan ja joku taas liian vähän, kun pitäs käyttää sopivasti.

        Muukin ruumis tarttee tietenkin harjotusta.

        Enkä mä tota meditointiakaan nyt niin hirveesti diggaile. Metsässä kävely ajaa saman asian. Siellä Intiassakin ne hienosti istuu kaikkien nähtävillä. "Pyhiä miehiä"! HAH! Sallikaa mun pyyhkiä pyhä peppuni pyhällä vessapaperilla!

        Keinot on monet...

      • kokija
        arjuuna kirjoitti:

        Ovat nuo indigo ja kristallilapset,mikä on heidän psykologinen perimänsä jota he tulevat
        välttämättömyyden pakosta toteuttamaan.
        Ovatko he menneisyydessä samansuuntaisesti ajattelevia joilla on karmallisia siteitä
        tulla samaan aikaan tänne .
        Ymmärtävätkö he paremmin primänsä kuin nykypäivän ihminen jotka uskonnot ja aatteet ovat uinuttaneet ikuiseen uneen
        J os heillä on negatiivinen ajattelutapa niinkuin noista kuvauksista voi päätellä, silloin he
        kyseenalaitavat auktoriteetit, ja negaation kautta päätyvät positiivisuuteen
        Ja pahimman oman sisäisen auktoteetin ymmärtäminen on kaikkein vaikeinta (sielu,ajatteluja ego)
        Silloin ihmiskunta saa uuden suunnan, ja uskonnot ja aatteet käyvät tarpeettomiksi, ja
        syntyy uusi järjestys, jossa ei tarvita enään politiikkoja ja pappeja

        http://www.spiritindigo.com/indigo lake.jpg

        Ylläolevassa kuvassa on niitä sävyjä, joita liitän indigoihmisten psykologiseen ympäristöön. Perustilassaan hyvin rentoutuneessa tilassa kun mieli on stressitön niin ihmisen ympäristö on tuon värinen. Subjektiivisen havainnon perusteella.

        Nuo värit kertovat siitä että ihmisellä on suhteellisen vähän psykologisia sidonnaisuuksia. Ehkä auktoriteetteihin sitoutumattomuus varsinkin psykologisella ja uskonnollisella alueella on indigopainotteisen ihmisen perusominaisuuksia. Hän ns. "pappien ja hengellisten oppimestareiden kauhu". Hän tajuaa kuitenkin sisäsyntyisesti sen mikä oppimestareilta itseltään saattaa uskonnollisessa mielessä jäädä huomaamatta. Indigot ovat tietämättään opettajia ollen vanhojen jämähtäneiden kaavojen rikkojia.

        Voiko indigo olla täydellinen anarkisti? En usko, sillä tuon värinen aura tajuaa että esim. poliisin auktoriteettia on syytä kuunnioittaa mutta olennaisissa asioissa (psykologis-henkiset asiat) auktoriteeteilla ei ole mitään merkitystä heidän kehitysvaiheessaan.

      • Aritta
        vänkis kirjoitti:

        ole siinä, että joku käyttää liikaa aivojaan ja joku taas liian vähän, kun pitäs käyttää sopivasti.

        Muukin ruumis tarttee tietenkin harjotusta.

        Enkä mä tota meditointiakaan nyt niin hirveesti diggaile. Metsässä kävely ajaa saman asian. Siellä Intiassakin ne hienosti istuu kaikkien nähtävillä. "Pyhiä miehiä"! HAH! Sallikaa mun pyyhkiä pyhä peppuni pyhällä vessapaperilla!

        Keinot on monet...

        on käytettävä aivoja. Riippuu ihan siitä minkälaista elämää haluaa elää. Aina ei aivojen käyttö takaa hyvää elämää.

        Metsässä kävelykin on meditointia. Jopa tiskaamisenkin saa meditoinniksi. Ei ole pakko istua hiljaa paikallaan. Minusta on kuitenkin ihan mahtavaa istua hiljaa ja häipyä tästä maailmasta vähäksi aikaa. Mukavaa on myös metsässä kävely ja siivoamisenkin saan meditoinniksi jos haluan. :-)

        Saat pyyhkiä pyhän peppusi pyhällä vessapaperilla jos haluat. En väittänytkään että kaikkien olisi pyrittävä tuohon egottomaan elämään. Eivätkä he ole sen pyhempiä kuin muutkaan. He ovat vain poistaneet egonsa ja kun se on vek eivät he älyä edes syödä kun ei ruumis hälytä.

      • Aritta
        kokija kirjoitti:

        http://www.spiritindigo.com/indigo lake.jpg

        Ylläolevassa kuvassa on niitä sävyjä, joita liitän indigoihmisten psykologiseen ympäristöön. Perustilassaan hyvin rentoutuneessa tilassa kun mieli on stressitön niin ihmisen ympäristö on tuon värinen. Subjektiivisen havainnon perusteella.

        Nuo värit kertovat siitä että ihmisellä on suhteellisen vähän psykologisia sidonnaisuuksia. Ehkä auktoriteetteihin sitoutumattomuus varsinkin psykologisella ja uskonnollisella alueella on indigopainotteisen ihmisen perusominaisuuksia. Hän ns. "pappien ja hengellisten oppimestareiden kauhu". Hän tajuaa kuitenkin sisäsyntyisesti sen mikä oppimestareilta itseltään saattaa uskonnollisessa mielessä jäädä huomaamatta. Indigot ovat tietämättään opettajia ollen vanhojen jämähtäneiden kaavojen rikkojia.

        Voiko indigo olla täydellinen anarkisti? En usko, sillä tuon värinen aura tajuaa että esim. poliisin auktoriteettia on syytä kuunnioittaa mutta olennaisissa asioissa (psykologis-henkiset asiat) auktoriteeteilla ei ole mitään merkitystä heidän kehitysvaiheessaan.

        Luin tänään lehdestä näistä mellakoista Iranissa ja samalla siinä lehdessä oli artikkeli Iranin nuorisosta jotka käyvät laskettelemassa jossain ja elävät täysin rebelleinä. Siellä ei saa käyttää hiihtohissiäkään naiset ja miehet yhdessä vaan molemmille on omat hissit ja jopa omat mäet, mutta nämä nuoret viis veisaavat säännöistä. Indigoja, ajattelin tietysti. :-)

      • Aritta
        arjuuna kirjoitti:

        Joita tällä palstalla luetellaan, taitaakin vain osoittaa sitä,että maailma on jäämässä näiden uusavuttomien käsiin, mutta kenties heidän joukostaan löytyy sellaisia, joiden
        oivalluskyky herää ymmärtämään ihmiskunnan todellisen historian, eikä tuota tieteen , uskontojen ja aatteiden vääristämää historiaa.

        Indigot eivät välitä uskonnoista eikä politiikasta. He ajattelevat sydämellään.

      • nuorivanha
        maailmaa kirjoitti:

        maailma tuhoaa itseään koko ajan.

        Missä niitä hajottajia nyt sitten on? Johan niitä on aikuisina. Missä he muuttavat maailmaa? On niin helppoa yleisluonteisista indigolasten ominaisuuspiirteistä luokitella itsensä indigo-kristalli-hopea-rauta-vesi-multa-savi-sammal-whatever -lapseksi. Mutta missä se näkyy? Maailman ongelmat vaikuttavat pikemminkin lisääntyvän. Eikö heidän pitäisi juuri politiikkaan pyrkiä ja sitä kautta maailman muutosta?

        Onko indigoita muualla kuin hömppäpalstoilla? Miksi he eivät OLE MUUTTAMASSA maailmaa? Onko jankuttaminen sitä maailman muuttamista?

        Miksi näihin kysymyksiin ei saa vastausta? Sen sijan linkitetään hömppäsivuja, jotka eivät vastaa näihin kysymyksiin vaan siellä ylistetään indigoiden ihmeellisyyksistä vailla minkäänlaisia perusteita.

        Täälläkin eräs indigoksi itseään kutsuva on antanut hyvin selvästi ADHD-mielikuvan itsestään.

        maailma tuhoaa itseään koko ajan.

        Missä niitä hajottajia nyt sitten on? Johan niitä on aikuisina. Missä he muuttavat maailmaa? On niin helppoa yleisluonteisista indigolasten ominaisuuspiirteistä luokitella itsensä indigo-kristalli-hopea-rauta-vesi-multa-savi-sammal-whatever -lapseksi. Mutta missä se näkyy? Maailman ongelmat vaikuttavat pikemminkin lisääntyvän. Eikö heidän pitäisi juuri politiikkaan pyrkiä ja sitä kautta maailman muutosta?

        Onko indigoita muualla kuin hömppäpalstoilla? Miksi he eivät OLE MUUTTAMASSA maailmaa? Onko jankuttaminen sitä maailman muuttamista?

        Miksi näihin kysymyksiin ei saa vastausta? Sen sijan linkitetään hömppäsivuja, jotka eivät vastaa näihin kysymyksiin vaan siellä ylistetään indigoiden ihmeellisyyksistä vailla minkäänlaisia perusteita.

        Täälläkin eräs indigoksi itseään kutsuva on antanut hyvin selvästi ADHD-mielikuvan itsestään.

        Pahan mielen saat vaan muille. Kysymyksiin et saa vastauksia koska et niitä selvästikkään ansaitse. indigon tarkoitus ei ole konkreettisesti muuttaa maailmaa vaan kaikki lähtee ajatuksista ja siitä mitä elämässäs haluat. Kun on aikaisemmat sielut tms. kuolleet pois syntyvät idigoina ja kun lukumäärä kasvaa kasvaa myös hyvyys. Nyky-yhteiskunta ei ole terve sen tajuaa aasikin. Muutos parempaan lähtee aina sisältäpäin ja tapahtuu aina hitaasti.

        -18v indigolapsi

      • ihanat ja itsekkäät
        arjuuna kirjoitti:

        Joita tällä palstalla luetellaan, taitaakin vain osoittaa sitä,että maailma on jäämässä näiden uusavuttomien käsiin, mutta kenties heidän joukostaan löytyy sellaisia, joiden
        oivalluskyky herää ymmärtämään ihmiskunnan todellisen historian, eikä tuota tieteen , uskontojen ja aatteiden vääristämää historiaa.

        Jep, Näin tehdään indigolapsia. Helppoa ku mikä. Täältä löytyy ohjekirja, miten tehdään erityisiä lapsia. Kannattee lukee toi sepustus tarkkaan kuvan alla.

        http://www.katsomo.fi/?treeId=33011076

    • sunnyriver

      Vaan onpa Luojan lykky,
      että meikäläisen perilliset ovat ihan tavallisia
      Jumalan luomia
      ja toivon mukaan elämänsä niin elävät,
      että aikanaan Taivassa kohdataan.
      Yhtään indigolapsen tavalla käyttäytyvää
      en olisi halunnut,
      jos se minusta riippunut olisi.
      Kyllä tässä ihan tavallisessa
      pikku Vanhan Aatun poiskitkemisessä
      ihan tarpeeksi vaivaa on ollut!

      • Aritta

        ovat tavallisia lapsia. He muistavat vain mistä ovat lähtöisin. Ehkä sinullakin on joku indigo. Voit olla itsekin. :-)

      • Aritta kirjoitti:

        ovat tavallisia lapsia. He muistavat vain mistä ovat lähtöisin. Ehkä sinullakin on joku indigo. Voit olla itsekin. :-)

        SYNTYY, juuri sellaisia kuin on heidän karmansa, ja jos indigolapsiila on tuollaisia ominaisuuksia, niin se on heidän karmansa mukaista, ja jos heitäsyntyy tänne samanaikaisesti, niin siillä on karmallinen tarkoitus

        Onko se sitten hyväksi vai pahaksi, se riippuu miten ne ymmärtävät oman karmansa niin että päsevät eroon
        tuottamasta uutta karmaa, silloin se on hyväksi
        Vain onko heillä joku karmallinen tehtävä, jonka ne joutvat suorittamaan
        Jo sodan jälkeen selvinäkijät ennustivat maailmansodassa kuolleet natsit tulevat syntymään balkanilla
        Nyt kun näemme mitä balkanilla on tapahtunut, niin näyttää pitäneen paikkansa

      • Retuliininenkö
        Aritta kirjoitti:

        ovat tavallisia lapsia. He muistavat vain mistä ovat lähtöisin. Ehkä sinullakin on joku indigo. Voit olla itsekin. :-)

        Sieltä ollaan lähtöisin mihin mennään takaisin, eli olemattomuuteen.
        Kukahan tuonkin indigon taas keksi, ennen se oli farkkujen väriaine. Pitäsiköhän minunkin alkaa miettimään, jospa keksisin jonkin uuden värin ja sen ympärille myytin:)

      • ^*^*^^*^*^*^*
        Aritta kirjoitti:

        ovat tavallisia lapsia. He muistavat vain mistä ovat lähtöisin. Ehkä sinullakin on joku indigo. Voit olla itsekin. :-)

        Olen erimieltä siitä,ettäkö muistaisivat mistäv ovat lähtöisin. Kun tietää kuka On todellisuudessa, ei tarvitse adjektiiveja kuvaamaan olemustaan. Ei ole enää erillinen ja irrallaan muista mielistä. Eikä samaistu keho itseen. Niin kauan kuin kuvailee olevansa jonkinlainen, ei tunne Todellisuutta, eikä Todellista Itseään. Todellinen Itse on Luojan luomus,eikä tarvitse määritelmää. Kuka siis vastaa kysymykseen, ollakko indigo,kristalli tai jokin muu - ego. Kun On se, mikä On,ei koe itseään enää egon kautta.

        Kuka keksi tietoisuuden, henkisen kehityksen, eri tasot, hierarkiat, ym. - ego-itse.

    • 88779898798798989879

      oman kirjoitustensa mukaan ei tirauttanut itkun kyyneltä vaikka oma isä hakkas perseen verille

      ja tuo sinun kohta 10. "10. He eivät ujostele ilmoittaa, mitä he tarvitsevat." passaa hitlerin myöhempään elämään kuin nenä päähän.

    • kuffaar66

      vaan vitun vaikeilta kakaroilta

    • PJ

      miksi kaikki lapset pitäisi saada tekemään auktoriteettien tahdon mukaan? :O ja ängätä kaikki samaan muottiin? jos itse tiesit lapsena mikä on oikein ja mikä väärin niin teitkö niinkuin sinulle sanottiin ja tottelitko tuosta vain?? en minä ainakaan ja se ei tarkoita että on vaikea kakara.. ja luulen että olen indigo lapsi koska nuo kertovat niin paljon luonteestani lapsena ja nyt. ja voin sanoa että minua ärsyttää suunnattomasti se että ihmiset puhuvat rahasta! ihan niinkuin tässä elämässä ei olisi tärkeämpiä asioita. mutta ihan sama onko idigo tai cristalli tai mikä vaan lapsi, kaikki ovat yhtä tärkeitä luojia, rakkauden valoja. ykseyden laki, yksi ovat kaikki ja kaikki ovat yksi, jos minulle sattuu jotain niin sinulle sattuu jotain. rakkaudella PJ.

    • indigoäiti

      Indigolapsilla diagnosoidaan virheellisesti ADD ja / tai ADHD, koska lääkärit ja suuri osa väestöstä ei ole tietoisia tästä ilmiöstä ja sen laajuudesta. Ongelmaa pahentaa vielä se, että hyvin usein tällaista ilmiötä pidetään ortodoksaalisessa maailmankatsomuksessa ”huuhaana” ja siitä ei uskalleta puhua tai se tehdään naurunalaiseksi.

      http://tietoisuudenlaajentuminen.wordpress.com/johdanto/starseed-wanderer/
      http://tietoisuudenlaajentuminen.wordpress.com/johdanto/indigot-tulevaisuuden-ihmisen-prototyyppi/

    • niiiiinni

      Oho, tuo kuvaus pätee minuun täydellisesti... mutta en ymmärrä mikä tekee indikolapsista sen erikoisempia kuin muista? En ainakaan itse koe olevani sen parempi kuin muutkaan, vain erilainen.

    • jhuytreeoo

      Ääliöihmiset maailmassa heitä noin 80%

      1. luulevat tietävän kaiken
      2. luulevat olevansa muita parempia
      3. luulevat olevansa muita kauniimpia
      4. luulevat syntyvänsä aina uudelleen
      5. todellisuudessa ovat narsisteja, ahneita ja erittäin tyhmiä

      • <.<.

        Kaikki viisi kohtaa täsmää omaan äitiini. Ihme kun yleensä olen hengissä

    • ristiriitoja täynnä

      indigojen kuvaus topcissa,ku ovat välinpitämättömiä,voi johtaa tälläseen kasvatusmetodiin. Välinpitämättömyys, laiskuus,hällä väliä asenne ja vastuunottokyvyttömyys johtaa myös holtittomaan ryyppäämiseen ja huumeriippuvuuteen. Millään ku ei oo mitään väliä.

      Tänään Ylellä esitetyssä Poliisi-tv:ssä kerrottiin, että Suomessa pahoinpidellään kymmeniätuhansia lapsia vuosittain. Näistä keskimäärin kuusi johtaa kuolemaan. Onko nyt kovinkaan kehittyneitä nää indigot.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012031015308249_uu.shtml

      Voisitko selittää,mitä tarkoitat tällä kohdalla? Miten he kokevat tämän "ovat täällä ansiosta". Mistä ansiosta? Tää ei nimittäin ihan natsaa,vaan kuulostaa ristiriitaiselta sananhelinältä.

      "2. Heistä tuntuu, että he "ovat täällä ansiosta" ja ovat hämmästyneitä, kun muut eivät tunne samoin."

    • ristiriitoja täynnä

      Tässä on kymmenen yleisintä indigolasten piirrettä:

      Olisko täs kysees ylimielisyys,joka näiden tulis itsestään hioa pois.

      Enpä ole tavannu ainootakaan indigoa (pitävät itseään indigoina),joka ajattelis näin tai toimis sen mukaisesti,et yhteistyössä muiden kans toisivat jotain uutta. Puhumattakaan,et neuvottelutaidot olis olemassa,vaan yli mennään.

      Eivät osaa kertoa keitä ovat. Suurinosa on luulottelua siitä keitä ovat. Ekas väittämäs tulee kuninkaallisina, tokas tietävät keitä ovat. Kolmas on ristiriidas kahden ekan kans. Ehkä täs olis just oppimista. Ku arvostaa itseään,arvostaa muitaki.

      Tää väittämä sopii keneen tahansa. Ei tarvii olla indigo,eikä kristalli.

      Toisten arvostaminen ja kunnioittaminen on näköjään vaikeeta,ku ollaan kuninkaallisia ja etuoikeutettuja saamaan palvelua heti ja mulle. Kärsivällisyys ja muiden arvostus on haaste,jota vois alkaa opetteleen.

      Aina on ollu ihmisiä,joita ei rituaalinen käyttäytyminen kiinnosta. Monet toimii ammatissaan luovasti,joten tääki väite on per rectumista.

      Tätäkin käyttää monet ihmiset,joten ei mitää yhteyttä indigoihin tai muihin. Tätä kutsutaan kokemukseksi. Ihan normaalia toimintaa.

      Ehkä ongelma onki siinä,et nää ei halua tulla toimeen kaikkien kans. Olis hiomista yhteistyötaitojen kans. Ehkä ongelma onki siinä,ei muissa. He ei itse ymmärrä itseään,siitä vaikeus. Vaikeuksia koulus on monilla ollu vuosikymmeniä. Mut helpottaa huomattavasti,ku on sosiaalinen,eikä pelkää muita. Ehkä heidän pitäis käsitellä omia pelkojaan. Hommat ja yhteistyöki luistais.

      Ehkä ei suostu,mut kärsivät silti eli ei pidä paikkaansa. Alkavat ryyppäämään tai nisteiksi,joten alistuvat kuitenki "syyllisyys -kuriin". Eivät vaan hoksaa sitä.

      Ilmoittavat tarpeensa kuin ketkä tahansa. Ero on siinä,et kaikki pitää saada ilmaiseksi ja mahdollisimman pian. Jos ei saa,se otetaan.
      Paljon on oppimista näillä kuninkaallisilla.

      • vanhaindiko

        mun poikani taistellut koulussa koko ikänsä ,tutkin asiaa ja vastaukset sain,jopa opettajalle kerroin luulin et se piti mua hulluna,mul ei vaikeuksia pojan kans suurempia kun tajusin et poika on indiko,han on tietokonepuolella ja rakkaus ja parantaminen,ha ei tjaua ku koulu vaatii,miks kun hän on tehnyt kaik hyvin,hänen ei tarvi vastata kun tuntee olevansa oikeassa.hän kapinoi koululla vääryyttä vastaan,mut annas ol ku muutama ope ,hän mallilapsi,hän 7v,kaks vk kivuliaan poskiontelon tulehuksen poisti mult,tietäen kaik kanavat,seur pv tulehus vek,tosi on ,taistellu poikani vuoksi koulumailmas jo 7,v ain hä va käyttäytymish,ei todettu mitään saIRAUTTA,KAI JATKAN TAISTELUA

      • jehovah

        jos haluaa lokeroida ihmisiä niin silloin voi tehdä ton kaltaisen "luonneluettelon". Tutustu johonkin indikoon tai millä nimellä haluatkaan heitä kutsua ja sano/kirjoittele sitten ihan omakohtaisesti, eläkä vain lue netistä, jossa monet jutut on muutenkin shaibaa:D Jos joku alkaa rinnastamaan "indigoa" narsistiin hmm.. narsisti ei välitä vaikka aiheuttaa uhrilleen tuskaa tai jopa nauttii aiheuttamastaan tuskasta. Narsistilla ei ole empatiaa.
        Indigo( monet muut) taas ovat empaattisia, rauhaa rakastavia ja toisille pelkkää hyvää tahtova ja mitä muuta.
        Jestas kuhan ihmiset tajuaa, ettei tarvi enää lokeroida / hyljeksiä ja ruokkia rasismia ja että mahdollisesti KAIKKIA voisi kohdella ymmärtäen......
        Mun mielestä ja varmasti monen muunkin mielestä......tyytyminen tän hetken maailman tilanteeseen on sairasta, niin paljon ois tehtävissä, mutta mitään muutosta ei tapahdu ja sitte ku joku individuaali taikka isompi ryhmä haluais tehä asialle jotakin niin sitte ollaan silleen et no vitunhulluhörhöhippi, jos näin raa'asti ilmaistaan:)

    • tuliukko

      Kannattaa googlettaa aspergerin syndrooma. He ovat juurikin tuollaisia kuin aloitusviestissä kuvailtiin.

    • Iz

      Elämä on matka, todellisuus on tietoisuutta ja kehomme on tietoisuutemme, ''sielumme'' välikappale tähän todellisuuden taajuuteen. Olemme kaikki yhtä. Aika ja paikka on harha. Koska tajunta on todellisuutta, tajunnan avulla pystyy muokkaamaan sitä itseään, eli todellisuutta. Ihmisrotu osasi tämän, kauan sitten. Kun elämä on matka, ja kuolemaa ei ole, ei ole tarvetta pelkoon. Tämä on pähkinän kuoressa se mistä Jeesus, Buddha ja muut valistuneet ovat yrittäneet kertoa. Heidän sanomansa on vääristetty jotta ihmisrotu pysyy viljeltävänä. Universumi ei tuomitse, se sallii ja hyväksyy. Olet osa sitä. Olet kaikki mitä on ollut, on ja tulee olemaan. ''Me'' kaikki olemme. Jos ihminen tietää tämän luissa ja ytimissään häntä ei voi hallita pelon kautta. Mikä on syy siihen miksei sinulle tätä koulussa kerrottu. Ihmiskunta on orja. Kehojamme ja mieliämme hallitaan pelon kautta, matelija-aivoista. Se on tuskallista nähdä. Minä tulin auttamaan.

    • yks indiko

      vanh ketju.nostakaa uudelleen käyttöön.upeaa että joku uskaltaa pujua näistä.jotka yhteiskuntsa hylkää.

    • woiwoiwoi

      Mitä yhteistä buddhalla ja Jeesuksella on??????????????????

      Suunnilleen yhtä paljon kuin pimeydellä ja valkeudella.

      Eksyneitä poloisia ja komppasista ja kartasta ei ole apua heillä kun ylpeys on sokaissut heidän silmänsä ja korvat tulleet kuuroiksi,,

      • Ainoa oikea uskonto

        Olipa sitten hyvä ettet syntynyt buddhalaiseen kulttuuriin ja etenkin sen uskonnolliseen osastoon, koska silloin palvoisit Buddhaa.

        Voi tosin olla, että silloin et olisi yhtä ahdasmielinen muita uskontoja kohtaan kuin nyt olet: ehkä et pitäisi niitä pimeyden eksytyksenä ja saatanallisena juonena ym. sellaisina asioina, jollaiselle asenteelle me muut ensijärkytyksestä toivuttuamme voimme vain nauraa.

    • asterax

      Niin , minäkin olen ollut ahdasmielinen Kristinuskolle joskus, tietysti toivon että jokainen löytäisi oikean tien joka vie elämään. Jeesus on tie totuus ja elämä, Hänen sanat on Henki ja Elämä.

      • Ainoa oikea

        Oma uskonto on tietysti suloinen asia. Se on niin myös muille kuin kristityille. Jostakin syystä vain abrahamisissa uskonnoissa ollaan ahdasmielisiä muita uskontoja kohtaan.

    • asterax

      Joku kirjoitti että ääliöihmisiä on 80%, eikö jokainen ihminen joka maailmaan syntyy ole oman lihansa puolesta vailla Jumalan kirkkautta, kaikki on pois poikenneita. Jos Luojamme ei meille anna sitä mitä me tarvitsemme niin ei sitä voi ihminen itse ottaa. Kyllä Raamatun sanan tunteminen on kallisarvoisin asia. Ilman sitä olemme kuin kaarnanpala koskessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6484
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      555
      2251
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1837
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      82
      1214
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      97
      1012
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      960
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      74
      886
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      823
    9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      30
      814
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      145
      747
    Aihe