Tyyppivirheet

Uskovat, etupäässä fundamentalististen lahkonäkemysten äänitorvet "keskustelevat" kyllä ärhäkästi kosmologiasta ja evoluutioteoriasta.

Tyyppivirhe, joka toistuvasti tulee esiin on se, että sotketaan kosmologia ja evoluutioteoria toisiinsa.

Siis vielä kerran: evoluutioteoria ei ota mitään kantaa elämän tai maailmankaikkeuden syntyyn. Evoluutioteoria käsittelee vain olemassa olevan elämän kehittymistä.

On surullista havaita, että agressiivisimmin evoluutioteoriaa vastaan hyökkäävillä uskovilla on siitä myös hatarimmat tiedot. Alkeellisimmatkin perustiedot puuttuvat. Toista näkökulmaa puolustavat ovat yleensä kuitenkin luomistarinaan tutustuneet: ovat siis tietoisia argumentoinnista johon luomiskertomuksen puolustajat näkemyksensä perustavat.

Jotenkin ei voi olla vetämättä johtopäätöstä, että fundamentalistinen uskonnollinen maailmankatsomus sulkee silmät ja korvat kaikelta sen ulkopuolelle kuulumattomalta: tappaa ihmisen luontaisen tiedonhalun ja uteliaisuuden.

Tutustuminen eriäviin näkökantoihin ei toki tarkoita niiden hyväksymistä mutta auttaa tekemään perusteltuja valintoja eri vaihtoehtojen välillä. Tieto on sivistystä mutta ei tarkoita, tietenkään, että asioista tarvitsee olla samaa mieltä.
1114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

fanaattisissa(ihmisissä) maailmankatsomuksissa,ihminen uskoo vain sen minkä HALUAA uskoa.Aikoinaan N-liitossakaan ei kukaan sen idean kannattaja nähnyt yhtään jonoa,(vaikka niitä oli jokapaikassa) aan ne oli vihollisen propagandaa.
Aivan sama pätee muihinkin ideologioihin kun niihin suhtautuu tarpeeksi fanaatisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toistuvat aina kirjoitti:

Uskovat, etupäässä fundamentalististen lahkonäkemysten äänitorvet "keskustelevat" kyllä ärhäkästi kosmologiasta ja evoluutioteoriasta.

Tyyppivirhe, joka toistuvasti tulee esiin on se, että sotketaan kosmologia ja evoluutioteoria toisiinsa.

Siis vielä kerran: evoluutioteoria ei ota mitään kantaa elämän tai maailmankaikkeuden syntyyn. Evoluutioteoria käsittelee vain olemassa olevan elämän kehittymistä.

On surullista havaita, että agressiivisimmin evoluutioteoriaa vastaan hyökkäävillä uskovilla on siitä myös hatarimmat tiedot. Alkeellisimmatkin perustiedot puuttuvat. Toista näkökulmaa puolustavat ovat yleensä kuitenkin luomistarinaan tutustuneet: ovat siis tietoisia argumentoinnista johon luomiskertomuksen puolustajat näkemyksensä perustavat.

Jotenkin ei voi olla vetämättä johtopäätöstä, että fundamentalistinen uskonnollinen maailmankatsomus sulkee silmät ja korvat kaikelta sen ulkopuolelle kuulumattomalta: tappaa ihmisen luontaisen tiedonhalun ja uteliaisuuden.

Tutustuminen eriäviin näkökantoihin ei toki tarkoita niiden hyväksymistä mutta auttaa tekemään perusteltuja valintoja eri vaihtoehtojen välillä. Tieto on sivistystä mutta ei tarkoita, tietenkään, että asioista tarvitsee olla samaa mieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu