"Kuka saa ja kenelle annetaan...."

Voihan lestadiolainen! Tulin pienelle ekskursiolle tälle palstalle. Olen itse -tai en ole- vanhoillislestadiolainen. Määrittelyt ovat omalta osaltani kesken. Lähtisin livohkaan heti-juuri-nyt, mutta en taida olla kyllin itsenäinen vielä. Enkä kestäisi kavereiden sääliviä katseita ja uskosta luopuneelle kohdistettuja puhutteluita. Huh huh.

Mutta se, mitä huomasin, on tämän palstan "saako ja saako" -painotteisuus. Asia, mikä minua kyrsii sataa kahtakymppiä. Ei siinä mitään, kysykää vaan, mutta toki soisin, että uskossa kiinnostaisi jokin muu kuin tavat! Ja tällaisessa tapauksessa vanhoillislestadiolaisen seurakunnan pitäisi katsoa vähän itseensä. Mutta en usko heidän tekevän sitä; puhuvat mielumminkin siitä, että usko kiinnostaa ja plaaplaaplaa.

Todelliset uskonkysymykset minua kiinnostaisivat! Ja minusta tuntuu, että se usko siellä jossakin, parhaissa ajatuksissa, on kutakuinkin oikea. Kun siis jättää nämä normittamiset ja "vain me" -mentaliteetin vähemmälle huomiolle. Valitettavasti vain nämä kaksi asiaa nousevat useimmin seurakunnassa esille. Siitä todisteena jo tämä keskustelu täällä.

Jos he (me?) luulemme olevamme ainoita taivaaseenmenijöitä, miksi siitä pitää nostaa haloo. Vaikuttaa vähän kollektiivisen itsetunnon pönkittämiseltä ja sosiaalipsykologiselta ryhmäilmiöltä. Sama juttu "saa" ja "ei saa"-juttujen kanssa. Eikö voisi tukeutua oikeasti uskon sanomaan. Vanhoillislestadiolaisuus jos mikä on tapakristillisyyttä, jota vastaan Luther kävi voimakkain sanoin. Lähennymme (tai he lähentyvät?)tätä nykyä paremminkin katolilaisuutta tapojen puolesta.

Voisin kuvitella kulkevani porukoissa mukana, vaikka sen takia, että vl:lta kajahtaa laulu tosi mageesti tai että suviseuroissa on fiilistä ja se uskon ydin tuntuu omalta, mutta niin kauan kuin päällimmäisenä minulle (enkä usko että olen ainoa) jää kyyläämisen ja kontrolloimisen tunne, kavahdan.

Olen puhunut.
231434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ja täyttä asiaa. Olisi ihan kiva oikein tavata sinua.

Olet pohtinut kiihkotta hyvin syvällä olevia ja kiellettyjä asioita. Itse en ole vl, vaan jokin muu ?l. Mutta 53 vuoden kokemuksella ja monennessa sukupolvessa jo, tiedän mistä on kyse. Katson asioita laajemmalta perspektiiviltä, eli uskosta kristukseen.

Meillä se on sallittua, eikä hylätä tai eroteta seurakunnasta. Huippuesimerkkinä tästä voin mainita tuntemani veljen sanat seursakuntamme ylimmälle johdolle: "Te saarnaatte sekä korkeinta evankelumia, että saatanallista ihmisoppia". Hän sanoi tämän vasten johtavan saarnaajan kasvoja. Tänä päivänä hän on edelleen aktiivi seurakuntalainen. Tuskin olisi vanhoillislestadiolaisuudessa. Siellä hän olisi ilmeisesti mallia old. Ja till helvete.

Olen asutuskeskuksessa, joten minulla on
kattava viiteryhmä kanssani samoin ajattelevia lestadiolaisia kristittyjä.

Ydinsanoma on lestadiolaisuudessa tosiaan ok.

Äänestä
  • Onpa teillä kauhistava henki seurakunnassa! Ensin sanotaan päin naamaa kova syyte ja sitten ollaan taas kuin ei mitään.
    Katsos, ei ihmistä autuuta vuosikymmenien kokemus eikä "usko" ties kuinka monennessa sukupolvessa, eikä liion "samanmielisten viiteryhmäkään".-Ei voi uskoa "varastoon" tulevien päivien varalle eikä vedota pitkään ikään. (Varastoon kerätty manna pilaantui Siinain korvessa.)

    Katkeruus on paha matkatavara. Yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Me olemme päivän lapsia.

    Kun olet asutuskeskuksessa, siellä on varmaan Rauhanyhdistys...Tule kuuntelemaan seuroihin, niin kuulet Hyvän Paimenen äänen.

    Äänestä

  • n-n kirjoitti:

    Onpa teillä kauhistava henki seurakunnassa! Ensin sanotaan päin naamaa kova syyte ja sitten ollaan taas kuin ei mitään.

    Se on vapauden henki, joka meillä vallitsee.

    Ketään ei tuomita uskosta osattomaksi sillä perusteella, että on jostain asiasta jotain mieltä. Ja vaikka vanhoillislestadiolaisuutta avoimempi keskustelukulttuuri saattaa välillä aiheuttaa hankaluuksia, se on kuitenkin loppujen lopuksi suuri siunaus, ja voisi ehkä mielellään olla vieläkin avoimempaa. Asioista vaikeneminen vain tukahduttaa.

    Jos sinun seurakunnassasi ei ole Jumalan lasten vapautta, voit tulla tunnustelemaan sitä esikoislestadiolaisten rukoushuoneelle. Tervetuloa! :)

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    .. se, että "johtava saarnaaja" opetti sekä "korkeinta evankeliumia" että "saatanallista ihmisoppia". - Ja sittenkö jatkettiin elämää seurakunnassa kuin ennenkin ? Olethan lukenut Raamatusta, kuinka alkuseurakunnassa oli "yksi sydän ja yksi mieli".

    Vanhoillislestadiolaisuudessa keskustellaan paljon; mistä päättelet, ettei keskusteltaisi ?

    Ai siitä se kenkä puristi... No, se onkin jo vähän ymmärrettävämpää.

    Uskovaisten keskuudessa on aina ollut ja tulee aina olemaan ihmisoppeja, koska uskovainen ihminen kantaa mukanaan vanhaa ihmistä aina kuolemaansa asti. Siksi myös Jumalan lasten keskuudessa saattaa esiintyä ihmisoppeja ja erimielisyyttä. Mutta vaikka asioista onkin erilaisia ymmärryksiä (toisilla ehkä vääriä, toisilla ehkä oikeita) se ei tarkoita kuitenkaan, etteikö usko voisi olla kaikilla sama. Ja jos usko on sama, niin silloin pitäisi pyrkiä avoimesti ja Jumalan lasten rakkaudessa keskustelemaan myös niistä asioista, joista on erilainen ymmärrys, ja etsimään mikä ymmärrys on Jumalasta ja mikä on ihmisestä. Ja kun näin yhdessä etsitään oikeaa ymmärrystä jostain asiasta, niin se voi jossain vaiheessa kirkastua.

    Näin vähän kauempaa seuraten minulle on syntynyt sellainen kuva vanhoillislestadiolaisuudesta, että siellä on aika rajoitettua mitä voi sanoa ennen kuin muut alkavat epäillä uskon laatua. Täälläkin keskustelupalstalla hyvin helposti sanotaan jostain, että "et ole mikään oikea vanhoillislestadiolainen", jos joku esittää vähän radikaalimpia ajatuksia.

    "tämä palsta" ei ilmaise todellista tilannetta ja totuutta....( ollaankohan me kaikki täällä palstailevat jotenkin `marginaaleja`, tavalla tai toisella, äärimmäisyydestä toiseen !? )

    Mutta semmonen, josta seurakunta toteaa, että ihmisoppeja puhuu; semmonen ei sovi saarnaajan paikalle.

    vl keskustelut kylläkin rajoittuvat erittäin usein siihen, kuka rohkenee käyttää puheenvuoron seurakunnan edessä.

    Täällä voi tuoda ajatuksensa esiin huomattavasti helpommin

    Entäs jos seurakunnasta joku on sitä mieltä, että se ei olekaan ihmisoppia? Ongelma on lähinnä siinä. Jos seurakunnassa on yksimielisyys siitä, että nythän se puhuu ihmisoppia, niin saarnavirasta erottaminen voi seurata varsin pian, ja niin pitääkin. Mutta jos osa seurakunnasta erehtyy luulemaan ihmisestä tulevaa ilmoitusta Jumalan ilmoitukseksi, niin silloin ei saarnavirasta erottaminen olekaan ihan ongelmaton juttu.

    Mitä tulee tähän palstaan, niin olen ihan samaa mieltä siitä, että täältä ei välttämättä saa oikeaa kuvaa. Mutta toisaalta "ei savua ilman tulta", jonkinlaisen heijastuksen todellisuudesta täältä kuitenkin saa. Tiedän kyllä, että vanhoillislestadiolaisissa on myös sellaisia, jotka ovat joistain asioista, esim. seurakuntaopista ainakin ei-vanhoillislestadiolaisten kanssa keskustellessaan hyvinkin avoimesti eri mieltä kuin vanhoillislestadiolaisuudessa yleensä opetetaan, eikä kai ole erotettu. Mutta en ole kyllä sen tarkemmin kysellyt, mitä tapahtuu jos on oman joukon keskuudessa yhtä avoin, seuraako siitä enää nykyään mitään toimenpiteitä, vai onko ne jätetty sinne 70-luvulle...

    Äänestä

  • rehellinen kirjoitti:

    vl keskustelut kylläkin rajoittuvat erittäin usein siihen, kuka rohkenee käyttää puheenvuoron seurakunnan edessä.

    Täällä voi tuoda ajatuksensa esiin huomattavasti helpommin

    Keskustelua on myös se ja nimenomaan se, mitä uskovaiset keskenään käyvät. Sitä on paljon.
    Ei kai keskustelua ole ainoastaan puheenvuorot "seurakunnan edessä". Sittenhän minä esimerkiksi olisin ollut 40 vuotta mykkänä.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Entäs jos seurakunnasta joku on sitä mieltä, että se ei olekaan ihmisoppia? Ongelma on lähinnä siinä. Jos seurakunnassa on yksimielisyys siitä, että nythän se puhuu ihmisoppia, niin saarnavirasta erottaminen voi seurata varsin pian, ja niin pitääkin. Mutta jos osa seurakunnasta erehtyy luulemaan ihmisestä tulevaa ilmoitusta Jumalan ilmoitukseksi, niin silloin ei saarnavirasta erottaminen olekaan ihan ongelmaton juttu.

    Mitä tulee tähän palstaan, niin olen ihan samaa mieltä siitä, että täältä ei välttämättä saa oikeaa kuvaa. Mutta toisaalta "ei savua ilman tulta", jonkinlaisen heijastuksen todellisuudesta täältä kuitenkin saa. Tiedän kyllä, että vanhoillislestadiolaisissa on myös sellaisia, jotka ovat joistain asioista, esim. seurakuntaopista ainakin ei-vanhoillislestadiolaisten kanssa keskustellessaan hyvinkin avoimesti eri mieltä kuin vanhoillislestadiolaisuudessa yleensä opetetaan, eikä kai ole erotettu. Mutta en ole kyllä sen tarkemmin kysellyt, mitä tapahtuu jos on oman joukon keskuudessa yhtä avoin, seuraako siitä enää nykyään mitään toimenpiteitä, vai onko ne jätetty sinne 70-luvulle...

    Tuohon viestisi ensimmäiseen momenttiin, kappaleeseen, sanoisin, että on erittäin vaarallista, jos saarnaajien ympärille alkaa kertyä kannattajia, puolueita ja laumoja. Tällaista on tapahtunut kristillisyydessä ja seurauksena on ollut hajaantumisia. Kun tällaista ryhdytään selvittämään, on erittäin raskasta, siinähän taistelee kaksi henkeä vastakkain.

    Tuohon toiseen kappaleeseen en halua näin julkisesti kommentoida mitään, se vaan ärsyttäisi terävähampaiset esiin.

    Olen ihan samaa mieltä siitä, että puoluekristillisyys on vaarallista. Mutta sellainen on niin lähellä ihmisyyttä. Sama ongelma oli jo apostolien aikana, kuten heidän kirjeistään voimme lukea.

    Joten varmaan sellaista tulee esiintymään aina elävässä kristillisyydessä, enemmässä tai vähemmässä määrin. Välillä voi olla parempia aikoja, että sitä esiintyy vähemmän ja välillä taas esiintyy enemmän. Ja myös paikkakuntakohtaisia eroja voi olla. Joillain paikkakunnilla asiat voivat olla paremmin kuin toisilla. Eiväthän apostolitkaan kirjeissään tarvinneet käyttää yhtä suoria sanoja kaikille seurakunnille.

    Äänestä

  • n-n kirjoitti:

    Onpa teillä kauhistava henki seurakunnassa! Ensin sanotaan päin naamaa kova syyte ja sitten ollaan taas kuin ei mitään.
    Katsos, ei ihmistä autuuta vuosikymmenien kokemus eikä "usko" ties kuinka monennessa sukupolvessa, eikä liion "samanmielisten viiteryhmäkään".-Ei voi uskoa "varastoon" tulevien päivien varalle eikä vedota pitkään ikään. (Varastoon kerätty manna pilaantui Siinain korvessa.)

    Katkeruus on paha matkatavara. Yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Me olemme päivän lapsia.

    Kun olet asutuskeskuksessa, siellä on varmaan Rauhanyhdistys...Tule kuuntelemaan seuroihin, niin kuulet Hyvän Paimenen äänen.

    Uskon asia. Hyvä tai Paha paimen. Toinen toiselle hyvä, toiselle paha. Laajakatseisuus ei näytä olevan lestoille tyypillinen ominaisuus!

    Äänestä

-kun mulla taas ei ole päällimmäisenä kyyläämisen ja kontrolloimisen tunne

-"vain me"-huutoa täällä pitävät aivan muut kuin vl:t, seuroissa en sellaista saarnaa ole kuullut

-saako ja voiko-kysymykset tällä palstalla ovat joskus sosiaalipornoa ja tirkistelyä, vastata on yritetty asiallisesti, vaikka rienaajat ovat myöskin olleet aktiivisia

Äänestä
  • "-"vain me"-huutoa täällä pitävät aivan muut kuin vl:t, seuroissa en sellaista saarnaa ole kuullut"

    seuroissa kovaa huutoa pidetä, etteivät omilla aivoilla ajattelevat nostaisi kytkintä ja vaihtaisi toiseen hengelliseen kotiin.

    "Vain me" on kuitenkin vanhoillislestadiolaisuuden virallinen oppi. Turha sitä on yrittää kieltää.

    Äänestä

  • Tiedoksi kirjoitti:

    "-"vain me"-huutoa täällä pitävät aivan muut kuin vl:t, seuroissa en sellaista saarnaa ole kuullut"

    seuroissa kovaa huutoa pidetä, etteivät omilla aivoilla ajattelevat nostaisi kytkintä ja vaihtaisi toiseen hengelliseen kotiin.

    "Vain me" on kuitenkin vanhoillislestadiolaisuuden virallinen oppi. Turha sitä on yrittää kieltää.

    Oletko käynyt vl-seuroissa? Mimmosta siellä on ?

    Mistä voisin esim saada lukea tämäm virallisen opin, se kiinnostaisi.

    Äänestä

  • kysäsen sivusta kirjoitti:

    Oletko käynyt vl-seuroissa? Mimmosta siellä on ?

    Mistä voisin esim saada lukea tämäm virallisen opin, se kiinnostaisi.

    vl-seuroissa.

    Lyhyt kuvaus:

    Ennen seurojen alkua väki alkoi kerääntyä saliin. Kaikilla vanhemmilla paljon lapsia. Lapset juoksivat ympäri salia ja huusivat kurkku suorana.

    Sitten alkoi ensimmäinen "sessio". Lauluja, saarna, lauluja. Kesto n. 1,5 h. Tämän jälkeen kahvitauko about 1/2 h. Sitten toinen sessio, samanlainen kuin eka sessio.

    Julistettiin Jumalan sanaa, mutta taustalla on joka tapauksessa punaisena lankana:

    "Vain me olemme ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia" ne muutamat harvat ympäri maailmaa, jotka uskovat prikulleen kuin me (mistä sen muuten tietää?).

    Mistä sait sitten tuon punaisen langan tiedon ?

    Oliko seuramenossa joku muu vika. Häiritsikö nuo lapsiraukat sinua, kuvauksesi on jotenskin ylimielinen.

    Äänestä

  • utelee kirjoitti:

    Mistä sait sitten tuon punaisen langan tiedon ?

    Oliko seuramenossa joku muu vika. Häiritsikö nuo lapsiraukat sinua, kuvauksesi on jotenskin ylimielinen.

    Punainen lanka on käynyt ilmi moneen otteeseen esim. tällä palstalla.

    Lapset eivät ole mitään raukkoja. Sen käsityksen sain, että vanhemmat eivät oikein hallinneet lasten käyttäytymistä ottaen huomioon, missä oltiin.

    Seurat olivat ylipitkät ajatellen sekä aikuisten että erityisesti lasten kestokykyä.

    Äänestä

olet puhunut.

Äänestä

niinhän se on, että meikäläisistä hyvin suuri osa on lapsuudestaan saakka olleet uskomassa.

Usko on useimmille vain totuttu ja turvallinen elämäntapa. Se on pitkälle opittua, virran mukana ajelehtemista.

Mutta onko sellainen usko edes elävää?

Miksi Jumala antaisi uskomisen lahjan aina vain automaattisesti pelkästään niille vanhoillilestadiolaisten perheiden kymmenille ja taas kymmenillä lapsille? Ja ehkä parin prosentin verran ulkopuolisille, ja saman verran meikäläisistä kieltää uskonsa.

Äänestä
  • Syytä on miettiä oikein järjen kanssa. Miksi todella Hän asettaisi lestadiolaiset eri asemaan?
    Hoi järki, älä jätä!

    Äänestä

Kyllä myös rahojasi tarvitaan! Olisi kiinnostavaa kuulla arvioita siitä, miten tämä keskeinen seikka vaikuttaa ihmisten sitouttamispyrkimyksiin!

Äänestä

lapsillekin.... Täällä näköjään aikuisella lestaväellä tekee saaminenkin tiukkaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mytty kirjoitti:

Voihan lestadiolainen! Tulin pienelle ekskursiolle tälle palstalle. Olen itse -tai en ole- vanhoillislestadiolainen. Määrittelyt ovat omalta osaltani kesken. Lähtisin livohkaan heti-juuri-nyt, mutta en taida olla kyllin itsenäinen vielä. Enkä kestäisi kavereiden sääliviä katseita ja uskosta luopuneelle kohdistettuja puhutteluita. Huh huh.

Mutta se, mitä huomasin, on tämän palstan "saako ja saako" -painotteisuus. Asia, mikä minua kyrsii sataa kahtakymppiä. Ei siinä mitään, kysykää vaan, mutta toki soisin, että uskossa kiinnostaisi jokin muu kuin tavat! Ja tällaisessa tapauksessa vanhoillislestadiolaisen seurakunnan pitäisi katsoa vähän itseensä. Mutta en usko heidän tekevän sitä; puhuvat mielumminkin siitä, että usko kiinnostaa ja plaaplaaplaa.

Todelliset uskonkysymykset minua kiinnostaisivat! Ja minusta tuntuu, että se usko siellä jossakin, parhaissa ajatuksissa, on kutakuinkin oikea. Kun siis jättää nämä normittamiset ja "vain me" -mentaliteetin vähemmälle huomiolle. Valitettavasti vain nämä kaksi asiaa nousevat useimmin seurakunnassa esille. Siitä todisteena jo tämä keskustelu täällä.

Jos he (me?) luulemme olevamme ainoita taivaaseenmenijöitä, miksi siitä pitää nostaa haloo. Vaikuttaa vähän kollektiivisen itsetunnon pönkittämiseltä ja sosiaalipsykologiselta ryhmäilmiöltä. Sama juttu "saa" ja "ei saa"-juttujen kanssa. Eikö voisi tukeutua oikeasti uskon sanomaan. Vanhoillislestadiolaisuus jos mikä on tapakristillisyyttä, jota vastaan Luther kävi voimakkain sanoin. Lähennymme (tai he lähentyvät?)tätä nykyä paremminkin katolilaisuutta tapojen puolesta.

Voisin kuvitella kulkevani porukoissa mukana, vaikka sen takia, että vl:lta kajahtaa laulu tosi mageesti tai että suviseuroissa on fiilistä ja se uskon ydin tuntuu omalta, mutta niin kauan kuin päällimmäisenä minulle (enkä usko että olen ainoa) jää kyyläämisen ja kontrolloimisen tunne, kavahdan.

Olen puhunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu