Turvalauseke

Mitäs tästä sanotte? Loistavaa tekstiä joka kumoaa taas omalta osaltaan vastaisten puheita.


------------------------------------------------
Ulkoministeriön poliittisen valtiosihteerin Teija Tiilikaisen mukaan ensi vuoden alusta voimaan tulevan Lissabonin sopimuksen turvalauseke velvoittaa kaikkia EU:n jäsenmaita antamaan apua hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle jäsenmaalle.
yle
4131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meidän tulee olla aina Natossa. Länsi on yhtenäinen aukoton kokonaisuus, jonka puolustusjärjestelmä on Nato. Nato liittää kauniisti sivistysvaltiot toisiinsa. Se houkuttaa venäläisestä teatterista kykyjä esiin ja asumaan USA:ssa vapaana. Meillä on Vapauden patsas. Meille kaikille on hävitetty Karjala suuri vääryys, jonka ankarasti yhdessä tuomitsemme. Emme koskaan koskaan tue KGB/FSB:tä (vastusta Natoa). Miliisien lapsivangeista saadaan paljon tietoa, samoin kansanmurhasta ja salamurhista. Onneksi me saamme vapaasti olla aina Natossa turvassa.

Äänestä

"Suomalainen perustuslakinäytelmä ja EU-jäsenyys

Suomalainen perustuslakinäytelmä; miten valtio lakkautetaan – ja vieläpä niin, etteivät edes tiedotusvälineiden toimittajat sitä tajua. Taitaa olla yllätys myös ns. rivi-kansanedustajille.

Tutkimuspäällikkö Teija Tiilikainen (Kouvolan Sanomat 14.11.1999, sivu 26): ”Kansallisvaltioiden aika on ohi ja nyt rakennetaan säätelyjärjestelmää globalisoituvaa maailmaa ja taloutta varten”.

Suomen aika kansallisvaltiona päättyi 1.1.1995 alkaen EU-liittymissopimuksen astuessa voimaan.

Voidaanko valtio lakkauttaa laillisesti?

http://www.satanen.com/

Äänestä

Suomalaisen turvallisuus politiikan ensimmäinen suuri askel oli EU:n jäsenyys.
EU:n turvalauseke on toinen askel. Se ei lisää minkään EU-maan turvallisuutta siinä mitassa kuin Suomen turvallisuutta.
EU:n kansalaisista jo 95% asuu Nato maassa. Suomen kolmas askel on Naton täysi jäsenyys, silloin hyökkäyskynnys Suomeen on niin korkea, kuin pitääkin olla.

Äänestä
  • Totta tuokin. Nato jäsenyys ja Yhteis pohjoismainen Puolustus yhteistyö vahvistaa Suomen Turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Velvoittaa. kirjoitti:

Mitäs tästä sanotte? Loistavaa tekstiä joka kumoaa taas omalta osaltaan vastaisten puheita.


------------------------------------------------
Ulkoministeriön poliittisen valtiosihteerin Teija Tiilikaisen mukaan ensi vuoden alusta voimaan tulevan Lissabonin sopimuksen turvalauseke velvoittaa kaikkia EU:n jäsenmaita antamaan apua hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle jäsenmaalle.
yle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu