Kommunistisen aatteen yksi perusajatus Karl Marxin mukaan on se, että työnantaja tekee sijoituksen palkkaamalla työntekijän, mutta pitää itsellään tämän tuottaman lisäarvon. Marx näki tämän ongelmalliseksi, koska tällainen järjestelmä periaatteessa riistää työntekijöitä.
Kun Nokia siirsi puhelintuotantoaan rikkaasta Saksasta köyhään Romaniaan, niin Romaniassa oltiin valtavan iloisia uusista työpaikoista, vaikka Romanian palkat ovat vain murto-osa Saksan palkoista. Ilman Nokiaa ihmiset kärsisivät siellä työttömyydestä.
Jos Nokia jakaisi kaiken voittonsa romanialaisille työläisille, niin köyhässä maassa nämä olisivat rikkaita kuin kroisokset ilman että olisivat itse panneet rikkaa ristiin työpaikkansa luomisessa. Heidän ei tarvitse ottaa mitään riskiä. Riittää kun tulevat töihin.
Mikseivät kommunistit yhdisty ja perusta omia yrityksiä, jonka tuoton jakavat kaikille tasapuolisesti? Periaatteessa se toimisi niin, että firma jakaisi osakkeitaan jokaiselle töihin tulevalle siten, että jokaisella olisi osakkeita yhtä paljon.
Kun Nokia siirsi puhelintuotantoaan rikkaasta Saksasta köyhään Romaniaan, niin Romaniassa oltiin valtavan iloisia uusista työpaikoista, vaikka Romanian palkat ovat vain murto-osa Saksan palkoista. Ilman Nokiaa ihmiset kärsisivät siellä työttömyydestä.
Jos Nokia jakaisi kaiken voittonsa romanialaisille työläisille, niin köyhässä maassa nämä olisivat rikkaita kuin kroisokset ilman että olisivat itse panneet rikkaa ristiin työpaikkansa luomisessa. Heidän ei tarvitse ottaa mitään riskiä. Riittää kun tulevat töihin.
Mikseivät kommunistit yhdisty ja perusta omia yrityksiä, jonka tuoton jakavat kaikille tasapuolisesti? Periaatteessa se toimisi niin, että firma jakaisi osakkeitaan jokaiselle töihin tulevalle siten, että jokaisella olisi osakkeita yhtä paljon.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Yritysten ei tarvitse enää siirtyä maasta toiseen, jos perustetaan maailmanlaajuinen ammattiyhdistys, joka vaatii saman palkan kaikille samasta työstä. Miksi kiinalaisen tai romanialaisen tulisi saada vähemmän kuin suomalaisen? Yritykset tulisi saattaa työntekijöiden hallintoon, jotta työtätekeviä ei voisi riistää tekemään työtään epäreiluilla ehdoilla ja puutteellisella korvauksella. Tuskin työläisten hallitsemat yritykset siirtäisivät tuotantoa ulkomaille näennäisen voiton vuoksi. Terveen järjen mukaan kannattaa olla nimittäin siirtämättä ja siirtämisen hyöty johtuu vain tuhoisasta ja toimimattomasta talousjärjestelmästä.
En oikein tajua, miksi kommarit ovat niin paikallisia sopimuksia vastaan. Eikös se ole ihan kohtuullista, että elinkustannuksiltaan kalliimmassa paikassa myös palkat ovat paremmat?
Helsingissä täytyykin olla paremmat palkat kuin syrjäisemmillä seuduilla, koska pääkaupunkiseudulla on kallista asua. Asuntojen hinnoista voidaan päätellä jotakin.
Kustannukset vaikuttavat tulokseen ja sitä kautta yrityksen kilpailukykyyn. Jos yritys ei tuottaisi tulosta jota investoida yrityksen kasvuun (vaan se jaettaisiin työläisille), niin se vaikuttaisi työpaikkojen määrään alentavasti. Ainoastaan monopoliasemassa oleva yritys voisi toimia näin kilpailun puutteessa.
Todelliset elinkustannukset ovat edullisempia Helsingissä kuin haja-asutusalueilla. Helsingin kustannukset johtuvat työtätekevien riistosta, jossa ahneet pankkiirit, rakennuttajat ja vuokranantajat pitävät kaupungin myötävaikutuksella järjetöntä hintatasoa asumiselle. Tokihan on helpompi järjestää palvelut ja asuminen paikkaan, jossa on paljon ihmisiä kuin kaukaisille syrjäseuduille. Helsingin hintataso on helppo purkaa rakentamalla edullisia vuokra-asuntoja pakkolunastamalla rakentamattomia tontteja ja antamalla kaupungin omat käyttämättömät maa-alueet hyötykäyttöön.
Toisaalta, kenenkään ei ole pakko asua erämailla, joissa asuminen aiheuttaa pakollisia kustannuksia. Tulojen tasa-arvoisuus antaa ihmisille paremmin mahdollisuuksia valita asuinalueensa ja elämäntapansa eli sen miten haluaa käyttää työllä ansaitsemansa hyvinvoinnin. Täystyöllisyys taas takaisi sen, että työläiset voisivat luottaa tulevaisuuteensa. Täytyy siis taistella sen eteen, että elinkustannusten luonnoton eriytyminen puretaan tuhoamalla järjestelmä, joka keinottelee ihmisten luonnollisella tarpeella kohtuuhintaiseen asumiseen. Toisaalta on hyväksyttävä se tosiasia, että asuinpaikan valinta on myös kustannuskysymys eikä ihmisten voi olettaa saavan kaikkialla samoja palveluita kuin suurissa kaupungeissa.
Talouden kasvun sijasta tulee pyrkiä ekologiseen tehokkuuteen, joka tarkoittaa ylenpalttisen rihkamatuotannon lopettamista, ja luonnon raaka-aineiden ja työvoiman mahdollisimman tehokasta kestävää hyödyntämistä. Kilpailutalous on tuhoisa tuotannon organisoinnin kannalta.
Kysynnän ja tarjonnan lait määräävät asuinpaikan hinnan. Eihän kukaan ostaisi asuntoa syrjäseudulta, jos vastaavan saisi samaan hintaan läheltä pääkaupunkia ja kaikkia palveluita. Vastaavasti kovakaan kommunisti tuskin myisi asuntoaan halvemmalla kuin mitä siitä tarjottaisiin.
Työntekijöissäkin on eroja. Jotkut haluavat päästä mahdollisimman helpolla, mieluiten olisivat kotona jos joku maksaisi elämisen. Jotkut taas tekevät esim. kokemattomuuttaan paljon virheitä, joista aiheutuu kustannuksia.
Olisikin reilua, jos hyvin lisäarvoa tuottavalle, kokeneelle tai muuten arvokkaalle työntekijälle maksettaisiin hieman paremmin. Samassa työpaikassa samaa työtä tekevien palkat täytyy kuitenkin nykyäänkin olla linjassa, eli palkkaerot eivät saa olla liian suuret.
Jos tarjolla olevaan työhön kuitenkin otetaan myös ns. vapaamatkustajia, eli annetaan kaikille työtä valikoimatta ja maksetaan työpanoksesta riippumatta kaikille samaa palkkaa, niin se vaikuttaa työmoraaliin rappeuttavasti. Esimerkkinä entisen itäblokin maiden tuotteet, joiden laatutaso ei ollut länsimaiden tasoa.
Neuvostoliitto oli luonnonvaroiltaan yksi maailman rikkaimmista maista. Paljolti sen ansiosta sellaista systeemiä pystyttiin rahoittamaan. Suomen luonnonvarat ovat kuitenkin kovin rajalliset. Ei ole kuitenkaan mikään ihme, että paperityöläisissä on paljon kommunisteja.