ei puhuta Raamatussa mitään, mutta vedenpaisumus on ollut, niin Raamattu kertoo ja uskon sen. Kuoinka moni tällä palstalla uskoo jääkauteen? Olen ihmetellyt että missä se aurinko silloin on ollut, jos kilometrien paksuinen jää on maan peittänyt, jos mitään jääkautta on ollutkaan?
Jääkaudesta
Il-Mari
19500
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
"ääkausien syyt
Pääartikkeli: Jääkausien syyt
Syitä Maan ilmaston muuttumiseen on useita. Osaltaan asiaan vaikuttaa Maan radan soikeuden ja akselin suunnan muutokset. Mannerlaattojen liikkeet muuttavat maan pinnanmuotoja nostamalla joitain vuoria sekä levittämällä ja kutistamalla meriä, mikä vaikuttaa ilmavirtausten kulkuun ja sitä kautta alueiden ilmastoon. Myös auringon aktiivisuuden vaihtelulla arvellaan olevan osansa." Lähde Wikipedia
kerran jääkausi on ollut, niin miksi ei sitten olisi ollut vedenpaisumusta, kuten Raamattu kertoo? Olen ihmetellyt "sitäkin" että miten sellaista on eräiden vaikeampi uskoa, mitä Raamattu kertoo, kuin sellaista mitä jotkin tiede kertoo? Minusta Raamatun sanoma on luotettavampaa, kuin jokin tiede. Tälläkin palstalla joitain aikoja sitten, moni epäili sitä, että ei ole mahdollista että maapallo olisi ollut veten peitossa. Eli ei olisi mahdollista että olisi ollut niin paljon vettä, että koko maapallo olisi peittynyt veteen. Miten sitten se on uskottavampaa että jäätä olisi ollut monen kilometrin vahvuudelta? Taitaapi olla kovin valikoivaa uskoa? Minä uskon Raamatun sanomaan, sillä se on ainakin tosi! Se on elävän Jumalan sanaa!
jotta selviytyisivät elämästä. Lue Wikipediasta jääkausista, siellä selvitetään erilaiset tutkimusmenetelmät mitä tiede käyttää.
Ei se sulje pois uskoasi raamattuun.
esittämiin "luonnontieteisiin"
Einsteinkin sanoi 74 vuotiaana ja paljon nähneenä että raamatun kertomukset ovat lapsellisia satuja ja legendoja.
Siinä mies joka ajatteli itsenäisesti vaikka olikin juutalainen.
Sinutkin on ehkä kehdosta alkaen opetettu rukoilemaan jumalaa, tuota satuhahmoa.
Nyt sitten olet tuon sadun vanki ehkäpä hautaan asti.
ei ole mikään satuolento! Jumala on ja elää, siitä on minulla henkilökohtainen kokemus! Jumala on minua niin monessa asiassa auttanut ja ohjannut, että Jumalan olemassaolosta ei ole epäillystäkään!
ja Grönlannissa olevat valtavat jäämassat, jotka pikkuhiljaa sulailee.
Niiden keskimääräinen paksuus on noin 2600 metriä.
Jos et usko niin käy katsomassa.
Grönlantiin pääsee lentokoneella ihmettelemään jääkauden viimeisiä rippeitä.
olisi pitänyt raamatussa mainita. Jumala saattoi syntiä vasta jääkauden jälkeen?
on niin, että Jumala on aina ollut, mutta jääkausi mitä todennäköisemmin on ihmisten keksintöä. Luulisi että Raamattu jotenkin siitä kertoisi, jos sellainen kausi olisi ollut?
>mutta jääkausi mitä todennäköisemmin on ihmisten keksintöä. Luulisi että Raamattu jotenkin siitä kertoisi, jos sellainen kausi olisi ollut?
oolut samoihin aikoihin vedenpaisumuksen kanssa, ne liittyvät jotenkin yhteen.
aurinko sitten on mahtanut olla? Meinaan jos aurinko paistaa, niin kyllä se jäät olisi sulattanut ainakin päiväntasaajalla.
nekin ovat varmaan ihmisten keksintöä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mayojen_korkeakulttuuri
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jääkausi_Etelä-Amerikassa_ja_Afrikassa
kymmeniä, mutta ei yhtään kokonaan Maan peittänyttä vedenpaisumusta.
Tuo vedenpaisumuskertomus on lainattu Raamattuun sumerilaisten Gilgames-eepoksesta. Kaksoisvirtojen maassa on ollut useita massiivia tulvia ihmishistorian aikana.
Viimeisestä jääkaudesta on runsaasti merkkejä nähtävillä. Olet kaiketi käynyt sen verran kouluja, että nämä merkit tunnet.
mistäs se jää sitten on tullut, jos ei ole vettä ensin ollut mikä olisi jäätynyt? Eli kyllä "jos" vedenpaisumus joskus on ollut, niin kyllä maa on täytynyt mielestäni olla kauttaaltaan peittynyt veteen?! Eihän sitä jäätä muuten voi tulla?
Et voi olla noin tietämätön luonnonilmiöistä.
Tiedät varmaan, että valtamerien kesisyvyys on n. 4 km. Lisäki valta meret kattavat 3/4-osaa maan pinta-alasta.
Jääkäkaudet aihetti ilmaston jäähtyminen, jolloin talviaikaan satanut lumi ei sulanut kesän aikana. Kymmenien tuhansien vuosien aikana lunta kerääntyi kilometrien paksuudelta. Lumi muuttui oman painonsa vaikutuksesta syvemmällä. jääksi.
Jää syntyi siis merissä olevasta vedestä. Merien pinta laski n. 300 - 4000 m. Siis alle 10%.
varmaan vastata tuohonkin kysymykseen?
Raamattu on kirjoitettu enimmäkseen Israelin(ajan-kello) näkökulmasta katsoen ja Välimeren alueille, tosin viimeisen jääkauden aikahan olisi ollut ennen Aadamin luomista, jos tieteeseen on uskominen.
Eli siinä alkuun eri mahdollisuuksista, eihän silloin kirjoitettu edes Amerikan oloista ja opetuslasten jälkeisiä aikoja ei ole tiedostettu, samoin kuin ei ennen Aadamin aikaisia aikoja.
Profetaaliset ennustukset ovat oma luku sinänsä, eikä Jumala ole tosiaan ammoisten aikojen suhteen, kovin avoimesti ilmoittanut.
missähän se aurinko olisi mahtanut olla???missä kuu???miten vuorovesi pääsee vaihtumaan jos joka paikka on jäässä??? Olet nero.