Lapin sodsta

Kun jatkosota päättyi suomen tappioon neuvostoliitolle,niin voittajan ehdot olivat kovat ensin luovutettiin neuvostoliitolle kaikkien tuntemat alueet joiden palautustata nyt ajamme takaa.Tämä ei neuvostoliitolle riittänyt vaan se esitti uhkavaatimuksen jossa suomen oli karkoitettava saksalaiset suomesta tiettyyn määrä-aikaan mennessä.Saksalaiset ryhtyivät vetäytymissopimuksen nojalla perääntymään pohjoi-suomesta kohti norjaa.Aluksi kaikki sujuikin ilman välikohtauksia mutta venäläisten vaatiessa sota-toimia saksalaisia vastaan seurasi sitten lapin sota.Neuvostoliitto nimittäin uhkasi itse puuttua sotatoimiin saksalaisia vastaan.Uhkana oli suomelle sopimusrikkojana vielä lapinkin menetys neuvostoliitolle.Neuvostoliitto esitti uhkavaatimuksen ja päivän jolloin sota saksalaisia vastaan tuli aloittaa.Kuusamon kuolioon edenneet joukot odottivat käskyä edetäkseen ouluun,ja kemiin.myös muualla oli joukkoja odottamassa uutta hyökkäyskäskyä.Lapin sodan myötä lappi paloi mutta jäi osaksi suomea.Jos lapin sotaa ei olisi tullut lappi kuuluisi myös suurella todennäköisyydellä nykyiseen venäjään,ja olisi ehkä myös nyk toimiva pro lappi liike.itenäisyytemme oli tuolloin suuressa vaarassa ja mannerheim valmistautuikin jo luovuttamaan lapin läänin ja kuusamon kunnanan neuvostoliitolle,kanta-suomen säilyttäessä itsenäisyytensä.
11307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kannalta, niin juuri samalla tavalla minäkin olisin toiminut. Pakotetaan Suomi hyökkäämään ja sitomaan saksalaiset joukot Lappiin ettei niitä voida siirtää Keski-Eurooppaan. Ihan normaalia sodankäyntiä.

Äänestä
  • lapin sota on monelle aika tuntematon asia siksi otin asian esille.strategia on strategiaa ja venäjä toimi sen mukaan.jos lappi olisi tosiaan kuusamoa myöten mennyt,olisi palautussavotassa paljon suurempi työ kun nyt on.

    Äänestä

  • Näitä "N:liiton kannalta" asiaa tarkastelevia täällä kyllä aina riittää.

    Äänestä

  • heimo.p kirjoitti:

    lapin sota on monelle aika tuntematon asia siksi otin asian esille.strategia on strategiaa ja venäjä toimi sen mukaan.jos lappi olisi tosiaan kuusamoa myöten mennyt,olisi palautussavotassa paljon suurempi työ kun nyt on.

    Suomen johdossa mietittiin koko Lapin myymistä Neuvostoliitolle.

    Äänestä

  • ,,.,,, kirjoitti:

    Näitä "N:liiton kannalta" asiaa tarkastelevia täällä kyllä aina riittää.

    tarkastelevat asioita myös vastapuolen tilanteesta. Kuuden kuukauden miehet väkertävät lampunjalkoja, ruinaavat lomia ja ottavat housut kintuissa selkäänsä. Jälkeenpäin valittavat ettei kukaan ole tehnyt mitään

    Äänestä

  • kanttia kirjoitti:

    "Ne joilla on
    kanttia tarkastelevat asioita myös vastapuolen tilanteesta."

    Vai MYÖS? Eiköhän se ole ollut että VAIN vastapuolen tilanteesta!

    Äänestä

  • harashoo... kirjoitti:

    "Ne joilla on
    kanttia tarkastelevat asioita myös vastapuolen tilanteesta."

    Vai MYÖS? Eiköhän se ole ollut että VAIN vastapuolen tilanteesta!

    Koitahan essulu keksiä itsellesi jotain tekemistä.

    Äänestä

  • vaan koko ajan yritettiin saada joukot pois. Ei sinne muodostunut asemasotaa, jossa joukot olisivat pataroineet vuositolkulla, kyllä saksalaisetkin olivat koko ajan liikkeellä ja se oli heidänkin tavoite.
    Mutta Suomen kannalta asia oli aivan hyvä. Ei kuitenkaan tullut neuvostojoukkoja maahan sotimaan Saksaa vastaan, vaan saimme tyhjentää maamme vieraista joukoista omin voimin. Se oli tietysti myös Neuvostoliiton etu, sen ei tarvinnut käyttää omia joukkojaan pohjoisessa.

    Äänestä

  • sotana. Ja hyvä niin. Se onkin sitten ainoa sota, jonka Suomi on voittanut.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Suomen johdossa mietittiin koko Lapin myymistä Neuvostoliitolle.

    aikoinaan Lapin-sodassa ollutta.(Parnasso) Tämä totes, että olis mukava tietää ennen kuolemaa, että kummat poltti Lappia enemmän, Saksalaiset vai Suomalaiset. Kaivot pilasivat ainakin Suomalaiset kaatamalla petroolia kaivoihin. Yleisesti luultiin, että Lapin tyhjentämisen jälkeen Neuvostoliitto miehittää sen. Tämän tietävät Saksalaiset. Siksi ei maksa Suomelle Lapin tuhosta. Mehän emme tällaista tiedä. Mutta vielä on miehiä, jotka oilvat mukana.

    Äänestä

Olisko ollut suuri menetys,tyhjää täynnä oleva lääni ? En tiedä mistä ammennat tuota tietoasi, olet ehkä juuri lukenut jonkun eepoksen jonka joku pöllö on kirjoittanut ja otat sen tosissasi ? Ole tyytyväinen siihen että et ole itse Lapista, joutuisit hakemaan sitä duunia ehkä Venäjältä poronhoitajaksi, koska Suomen lapissa sitä ei ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

heimo.p kirjoitti:

Kun jatkosota päättyi suomen tappioon neuvostoliitolle,niin voittajan ehdot olivat kovat ensin luovutettiin neuvostoliitolle kaikkien tuntemat alueet joiden palautustata nyt ajamme takaa.Tämä ei neuvostoliitolle riittänyt vaan se esitti uhkavaatimuksen jossa suomen oli karkoitettava saksalaiset suomesta tiettyyn määrä-aikaan mennessä.Saksalaiset ryhtyivät vetäytymissopimuksen nojalla perääntymään pohjoi-suomesta kohti norjaa.Aluksi kaikki sujuikin ilman välikohtauksia mutta venäläisten vaatiessa sota-toimia saksalaisia vastaan seurasi sitten lapin sota.Neuvostoliitto nimittäin uhkasi itse puuttua sotatoimiin saksalaisia vastaan.Uhkana oli suomelle sopimusrikkojana vielä lapinkin menetys neuvostoliitolle.Neuvostoliitto esitti uhkavaatimuksen ja päivän jolloin sota saksalaisia vastaan tuli aloittaa.Kuusamon kuolioon edenneet joukot odottivat käskyä edetäkseen ouluun,ja kemiin.myös muualla oli joukkoja odottamassa uutta hyökkäyskäskyä.Lapin sodan myötä lappi paloi mutta jäi osaksi suomea.Jos lapin sotaa ei olisi tullut lappi kuuluisi myös suurella todennäköisyydellä nykyiseen venäjään,ja olisi ehkä myös nyk toimiva pro lappi liike.itenäisyytemme oli tuolloin suuressa vaarassa ja mannerheim valmistautuikin jo luovuttamaan lapin läänin ja kuusamon kunnanan neuvostoliitolle,kanta-suomen säilyttäessä itsenäisyytensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu