Päättäjät ovat toitottaneet, ettei listoista ole mitään hyötyä. Tänään, Pohjanmaan uutisissa oli seuraava aihe: Ylihärmäläinen Antti Kurvinen on yksi listan aloittajista jossa vedotaan Uuden Kauhavan yhtenäisyyden puolesta ja että joutavat purku ja nimi asiat unohdettaisiin.
Lista on kerätty Uuden Kauhavan alueelta, eli neljästä kunnasta.
Tänään Kurvinen luovuttaa listan Mattilalle.
Kovan työn tuloksena listassa on alle 200 nimeä.
Allekirjoittajat alle 35.v. vuotiaita.
Että näin, keinot taitavat olla hukassa kun eivät pysty selviä dokumentteja osoittamaan vieläkään.
Kiitos näytöstä, että nimiä kannattaa kerätä.
Lista on kerätty Uuden Kauhavan alueelta, eli neljästä kunnasta.
Tänään Kurvinen luovuttaa listan Mattilalle.
Kovan työn tuloksena listassa on alle 200 nimeä.
Allekirjoittajat alle 35.v. vuotiaita.
Että näin, keinot taitavat olla hukassa kun eivät pysty selviä dokumentteja osoittamaan vieläkään.
Kiitos näytöstä, että nimiä kannattaa kerätä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Neljän kunnan alueella voitais kerätä lista Kankaan kylän luovuttamisesta Lapualle tai kenelle tahansa, joka sen haluaa ottaa. Voitais vihdoinkin aloittaa yhdessä uuden Kauhavan rakentaminen.
"Neljän kunnan alueella voitais kerätä lista Kankaan kylän luovuttamisesta Lapualle tai kenelle tahansa, joka sen haluaa ottaa."
Tätä minäkin kannatan. Nyt vain on se ongelma, että uuden Kauhavan kunnallissatraapit eivät halua luopua entisen Vaasan läänin vauraimmasta pienalueesta. Ei sittenkään vaikka Kankaankylästä luopumalla he vapautuisivat kustannuksiltaan ylivoimaisesta tie/siltahankkeesta.
Tässä on nyt selkeä nuorten kannanotto asiaan. Kuuleman mukaan Ylihärmän kapinaliike on enemmänkin vanhemman väen asia. Kaikkea muutosta ja uutta pelätään mutta tämän päivän maailmassa ainut pysyvä asia taitaa kuitenkin olla tuo muutos.
Eikös Uuden Kauhavan alueella asu enempää kuin alle 200 nuorta.
Mietitkö, lainkaan mitä kirjoitit. Selkeä se ei ainakaan ole, olettaisin todellakin, että Uuudesta Kauhavasta löytyy enempi alle 35. vuotiaita ja 18.v. täyttäneitä kuin tuo vajaa 200 kpl. En kirjoittanut vähätellen vaan uutisissa Kurvisen antamia tietoja.
Kapinaliikettä ei ole, en ainakaan itse ole sellaista havainnut. Mikä se kapinaliike sitten onkin? Jos se on nimien keruu, alle 35. v.n. 200 on siihen juuri osallistunut.
Kyllä nuoret jotka kokevat Ylihärmän omakseen ovat innolla mukana kuntaliitoksen purkuasiassa.
He näkevät, kuinka kaikki menee. Uutta ei Ylihärmään ole tulossa, joten mitä pitäisi pelätä.
Mikä ihmeen vaikeus on löytää esim. Kauhavalta ja varsinkin Alahärmästä uudelle Kauhavan kaupungille kannattajia? Tietenkin kauhavalaiset haluavat tulla suuriksi ja mahtaviksi. Alahärmässä varmaan nuorempikin väki tiedostaa asuvansa kriisikunnassa, joten heitä kirpaisee korkeintaan Härmä-nimen katoaminen jos sekään. Kortesjärviset taas kokevat pääsevänsä ikään kuin parempiin naimisiin, joten ei sieltäkään ole varmaan ollut vaikeuksia löytää nimenkirjoittajia.
Huomattavasti haasteellisempaa olisi ollut löytää veronmaksuikäisten ylihärmäläisten nimiä listaan. Ei täällä sentään ihan kaikki halua ryhtyä leikkimään Äiti Teresaa vaikka kepun kunnanvaltuutetut haluavatkin pelastaa meidän rahoillamme taloutensa sössineet naapurit kuiville.
suuri luku kun otetaan huomioon että suurimmalle osalle asia on vailla merkitystä,ja nuoria ei muutenkaan politikointi kiinnosta.
saa sellaisen kuvan ettei ylihärmäläisillä ole muita arvoja kuin raha ja se on kyllä surullista jos näin on.
Siis meillä on jokin erityisvelvollisuus uhrata oma, itse rakentamamme hyvinvointi, jotta naapurit voisivat vähän paremmin meidän kustannuksellamme? Eiköhän se riitä, kun me ylihärmäläiset veronmaksajat olemme osallistuneet aika suurilla summilla teollisuutemme rakentamiseen, jotta naapurikuntalaiset ovat saaneet käydä täällä töissä ja kantaa palkastaan maksamansa kunnallisverot omien kuntiensa kassaan. Jokin raja meidänkin anteliaisuudella pitäisi olla.
Olin valtuuston kokouksessa, kun päästiin kohtaan: INVESTOINNIT, niin hallitus poistui kokoustamaan.
Miten huonosti oli asiat valmisteltu mutta esityslistaan laitettu.
Johtuikohan paljosta ihmismäärästä, että kesken kaiken piti kokoustaa.
Todella harvinainen tilanne.
Ei sovi oikein kuvaan kepulaisen kunnallispolitiikan kanssa. Jossain piilee itsekkyyden ja omanedun piru. Aivan varmasti.
Eiköt te hyvät ylihärmäläiset ymmärrä, että jotain on luvattu littymissopimuksen jälkeen SUURELLE JOHTAJALLE,joka määräsi joukkonsa olemaan samaa mieltä, mitä HÄN oli sopinut.
Aika näyttää viimeistään kolmen vuoden sisällä.
paitsi köyhyyttä ja sitäkin näköö naapurikunnis.
ylihärmän olis pitänyt olla vauras ja menestyvä kunta eikä mitään liitosta olisi tarvinnut edes koskaan harkita,,mutta tosiasiat kertoo kyllä ihan muuta.
sinulla on hyviä ajatuksia.... tuli vaan mieleeni, että oletko onnellisesti naimisissa... mulla olis sulle käyttöä...
Kiitos, kiitos, ihan tässä tulee tippa silmään kun noin kauniisti kysytään.
Olen naimisissa ja onnellisesti, ainakin omasta mielestäni. Ehkä mieheltä pitää kysyä, miten hän sen kokee.
Kersat tosin sanovat, ettei kirurginkaan veitsi minuun auta.
Kiitos kuitenkin kysymästä, pelastit päiväni.