Kuoleman kauppias vai armon lapsi

Veli Herrassa kysyi lukijoilta jotensakin tähän
tyyliin, että missä kohdin Sanaa käsketään tulla
lain alta armon alle ja sitten jatkaa lakiin
katsomista entistäkin kiivaammin tai ainakin
vaatia sitä toisilta.

Aihe on tuiki tärkeä, sillä lukijoita ilmaantui
peräti tuhatkunta lopulta.
Kukaan ei osannut vastata, eikä sellaista kohtaa
Raamatusta löydykään, missä sanottaisiin, että
ota vastaan armo ja ala olla armoton toisille.

Joku ohikulkija havaitsi laittamani sanankohdan
(Room 7:3-6), jossa sanotaan moosestelevaa
kristittyä huoraajaksi. Ohikulkija koetti adventtiteologian puolesta monin
sanakääntein todistella, että sopii olla
"naimisissa" sekä mooseksen lain kanssa, että
armonruhtinaan kanssa, samanaikaisesti.
Tässä vastaukseni kaikille armon ohi kulkeville.

LAHJAVANHURSKAUS VAIKO LAKIVANHURSKAUS ?

Fil. 3:6
Intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.

Kiitos Jumalalle, lainkiivailija voi saada armon tulla armon lapseksi; "papit" so. lainopettajat, voivat tulla uskolle kuuliaiseksi.

Ap. t. 6:7    
Ja Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa.
Ja lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi.   

Kovin lakihenkiseksi menee kuitenkin kuoleman kauppiaiden kirjoittelu ja muka armon evankeliumin edustajina:
### On hyvä yhden jäsenen muistuttaa Jumalan tahdosta,
toinen muistuttaa, että ei menisi kovin lakihenkiseksi, että Kristus olisi näkyvissä. ###

Mutta se on joko tai - sillä Kristuksessa meidän ei passaa olla YHTÄÄN lakihenkisiä.
Meissä vaikuttaa joko Kristuksen henki (armon henki) tai sitten kuolettavan lain henki.
Joka osaa lukea lakitekstiä, sen pitäisi osata erottaa seuraavien jakeidenkin perusteella,
erottaa toisistaan lainvaatiminen ja armonkansalaisuus.

Room 7:3-6
3
Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.   
4
Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.   
5
Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,   
6
Mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.   

Laki tappaa, niinkuin syntikin tappaa! Paavali jatkaa tuota Roomalaiskirjettä mm. 10. jakeella. Lue koko luku!

Room. 7:10    
Ja minä kuolin. Näin käsky, jonka oli määrä antaa elämä, tuottikin minulle kuoleman. [3. Moos. 18:5; Hes. 20:11; Room. 10:5]    

Meidän TÄYTYY lakata tuijottamasta lain kirjaimeen
ja luottaa Jeesuksen antamaan uuteen käskyyn.
Että jumalallinen, ylhäältä lahjoitettu rakkaus
meissä ohjaa meitä jumalisiin tekoihin ja
ajatuksiin ja päätöksiin. Ei ole muuta tietä,
kuin tuo "verraton tie".

29

330

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keho ja henki ja itse sielu

      """ ELLEN SÖI SALAA LIHAA
      Kirjoittanut: PEURA JA HIRVI HERKKUJAAN 25.5.2008 klo 08.05
      SIIHEN LOPPUIVAT NÄYT JA HOURAILUT!?
      SEKIN VIELÄ...AIKA POKERI ÄMMÄ? """

      Kun aliravitsemuksen tilasta pääsee, niin järki
      palaa ja unimaailmasta päästään todellisuuteen.
      Näin on hengellisessä maailmassakin, että lujat
      "Daavidin armot" pitää miehen tiellä.

      Jes. 55:3
      Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää.
      Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot.

      Jes 55:3 (Uusi käännös, 1992)

      Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää! Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne ja lupaan olla liitossani uskollinen, niin kuin olin uskollinen Daavidille. [2. Sam. 7:15; Ps. 89:29; Jes. 54:10; Ap. t. 13:34].

      Jos sielumme inhoaa armon ruokaa, näännymme.

      Ps. 107:18
      Heidän sielunsa inhosi kaikkea ruokaa, ja he olivat lähellä kuoleman portteja.

      1. Tess. 5:23
      Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.

      Olkaatten siunatut!

    • sitten tiemättömiä

      Jeesuksen käsky ei ollut uusi.

      5Moos. 6:5 "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi."
      3Moos 19:18 "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

      Ja laki on voimassa kristityllä.

      1Kor 7:19 "On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen."

      • hirvas

        laista ole hävinnyt, niin millä kliniikalla tehdään adventistimiesten ympärileikkaukset? Vai teettekö ne itse?

        Jollei sitä tehdä, niin miksi rikotte lakia yhdessä kohdin?

        Jaak. 2:10
        Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.

      • Miten sä voit lakiakaan opettaa, kun olet
        lukutaidoton. Luepa rakkauden lakia - - siinä
        ei tarvita lukutaitoa !!!
        Kun ei ollut tätä ennen sanottu ja kun Jeesus itse
        sanoi sitä uudeksi, niin uusi se on.
        Moosestelu on alkeellista ja pettävää, sillä vaikka
        et olekaan Mooseksen todistuksen mukaan ketään
        tappanut, niin Jeesuksen sanojen mukaan olet
        tappanut ainakin kristityt - niinkuin teki Paavali
        silloin, kun vielä moosesteli.
        Vanhan lain mukaan nuhteettomat ovat kovia
        kristittyjen tappajia.

        Filippiläiskirje 3:6
        Intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa, lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton.
        [4. Moos. 25:11,13; Gal. 1:13 ]

        Matteus 5:21-22
        21
        Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille:
        'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
        22
        Mutta minä sanon teille:
        jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion;
        ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion;
        ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

        Joh. 13:34
        Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.

        Ei meitä "uusia" kehoteta rakastamaan Mooseksen
        kiivaudella, vaan niinkuin Jeesus MEITÄ rakastaa!

        Rauhaa ja rakkautta

      • Viilto joka kruunaa vanhan ...
        hirvas kirjoitti:

        laista ole hävinnyt, niin millä kliniikalla tehdään adventistimiesten ympärileikkaukset? Vai teettekö ne itse?

        Jollei sitä tehdä, niin miksi rikotte lakia yhdessä kohdin?

        Jaak. 2:10
        Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.

        Vanha laki ja ympärileikkaus erottamattomat
        kaverukset! Jos et ole ympärileikattu, ei vanha
        laki ole sulle miksikään hyödyksi.
        Tilaapa rakas moosestelija, itsellesi aika klinikalta. Joko kirurgiselta tai sitten
        psykiatriselta. Ehkä tarvitset kumpaakin?

        Gal. 5:2
        Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.

        Gal 5.
        3 Vakuutan vielä kerran jokaiselle, joka antaa ympärileikata itsensä, että hän on velvollinen noudattamaan lain kaikkia määräyksiä. [Room. 2:25, 4:4]
        4 Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.
        [Gal. 2:21]
        5 Koska me uskosta olemme saaneet Hengen, odotamme hartaasti, että toivomme toteutuisi ja me saavuttaisimme vanhurskauden.
        [Room. 5:18]
        6 Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.
        [1. Kor. 7:19; Gal. 6:15; Kol. 3:11].

        Ympärileikkaaminen lakiin - sitäkö on evankeliumin
        julistaminen? Vaiko armon alle vetämistä?

        Gal 5.
        11 Veljet, jos minä tosiaan yhä julistan ympärileikkausta, miksi minua sitten vainotaan? Silloinhan ei julistamani risti olisi enää loukkauksena. [1. Kor. 1:23; Gal. 2:3]
        12 Saisivat kuohita itsensä, nuo teidän yllyttäjänne!

      • leikkaus.

        Katumusalttarilla. Siinä sydän ympärileikkautuu seuraamaan Kristusta, häntä jonka tahto on lakiinkin kirjoitettuna.
        Jos ei ole lakia tiedossa ei ole rikkomustakaan.
        Vai mitä se sitten merkitsee, jos armossa elävä tekee syntiä, noin ihmisen käsityksen mukaan, kun hän ymmärtää lain merkityksen.
        Jo katekismus opettaa Jumalan tahtoa.
        Jos hirvaksen sydän ei ymärileikkaudu ja näin astu Jumalan lanpseksi, niin mikä mättää?

      • hirvas
        Viilto joka kruunaa vanhan ... kirjoitti:

        lakiin, jota korostavat täällä adventistit. Tottahan he lainkuuliaisina suorittavat ympärileikkauksen, jotta jokainen piirto tulee täytettyä. Älkäähän ruvetko vesittämään adventtikirkon oppia laista.

      • Helppo on täyttää vanha laki
        leikkaus. kirjoitti:

        Katumusalttarilla. Siinä sydän ympärileikkautuu seuraamaan Kristusta, häntä jonka tahto on lakiinkin kirjoitettuna.
        Jos ei ole lakia tiedossa ei ole rikkomustakaan.
        Vai mitä se sitten merkitsee, jos armossa elävä tekee syntiä, noin ihmisen käsityksen mukaan, kun hän ymmärtää lain merkityksen.
        Jo katekismus opettaa Jumalan tahtoa.
        Jos hirvaksen sydän ei ymärileikkaudu ja näin astu Jumalan lanpseksi, niin mikä mättää?

        Mutta uusi käsky Jeesukselta, se vaatii jo
        sydäntäkin. Että se rakkaudella ympärileikataan.
        Ei seuraamaan vanhoja ympärileikattuja, vaan
        Jeesusta ja Paavalia. Eivätkö moosestelijat
        uskalla ottaa kantaa Jeesuksen uuteen käskyyn?

        Vihasta ja riidasta - - Matt 5.

        21 "Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion.
        [2. Moos. 20:13 ; 5. Moos. 5:17 ]

        22 Mutta minä sanon teille:
        jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion.
        Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion,
        ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
        [3. Moos. 19:17; Kol. 3:8; 1. Joh. 3:15]

        Uusi käsky: rauhaa ja rakkautta se kylvää

      • Että laki vaatii ympärileik...
        hirvas kirjoitti:

        lakiin, jota korostavat täällä adventistit. Tottahan he lainkuuliaisina suorittavat ympärileikkauksen, jotta jokainen piirto tulee täytettyä. Älkäähän ruvetko vesittämään adventtikirkon oppia laista.

        Jos katsoo lakiin, on katsottava myös
        ympärileikakukseen.
        Jos katsoo Jeesukseen, on rakastettava kanssaihmisiä. Laki puhuu toista kuin Jeesus.

        Jumala aikoi tappaa lakia täyttävän Mooseksen,
        kun tämä ei ympärileikannut poikaansa.
        Mutta Ketura-vaimo riensi hätiin.
        Mitä mies olisikaan ilman naista!

        2. Mooses 4.

        24 Matkan varrella Herra tuli Moosesta vastaan paikassa, johon hän oli perheineen yöpynyt, ja aikoi surmata hänet.
        25 Silloin Sippora otti terävän piikiven, leikkasi pois poikansa esinahan ja kosketti sillä Moosesta jalkojen väliin sanoen: "Sinä olet minun veriylkäni."
        26 Niin Herra jätti Mooseksen rauhaan. Sippora oli ensimmäinen, joka sanoi "veriylkä" puhuessaan ympärileikkauksesta. [1. Moos. 17:10 ]

      • armoitetulla.
        Helppo on täyttää vanha laki kirjoitti:

        Mutta uusi käsky Jeesukselta, se vaatii jo
        sydäntäkin. Että se rakkaudella ympärileikataan.
        Ei seuraamaan vanhoja ympärileikattuja, vaan
        Jeesusta ja Paavalia. Eivätkö moosestelijat
        uskalla ottaa kantaa Jeesuksen uuteen käskyyn?

        Vihasta ja riidasta - - Matt 5.

        21 "Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion.
        [2. Moos. 20:13 ; 5. Moos. 5:17 ]

        22 Mutta minä sanon teille:
        jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion.
        Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion,
        ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
        [3. Moos. 19:17; Kol. 3:8; 1. Joh. 3:15]

        Uusi käsky: rauhaa ja rakkautta se kylvää

        Aivan, vaikka Jeesusta lainaten. Hän sanoi juuri, ettei laista katoa yksikään kirjain ja ainoakaan piirto, ennekuin taivas ja maa katoaa.
        Jokaisen sukupolven on tunnettava Jumalan tahto, siksi se rippikoululaisillekin opetetaan.
        Kun ja jos Jumalan tahto toteutuisi täällä ajassa, se olisi paratiisia jo maan päällä.
        Mutta jos sydän ei taivu, siksi synti asuu täällä ja mistä lähtevät pahat ajatukset... SYDÄMESTÄ.. siitä sydämestä joka ei ole ympärileikattu.
        Kuka siitä kärsii? Lähimmäinen... kuka muu siitä kärsii Kristus, joka on haavoitettu meidän pahain tekojemme tähden...
        Eli onko Jumalan laki olemassa? lyhyenä oppimääränä, että jokainen sen ymmärtäisi?
        Minkä ajatuksen ottaisit pois?
        Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani, älä tee patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa.,...älä kumarra äläkä palvele niitä?? Jaa kristitty sanoo, siis armon uskoon kääntynyt. Kiitos Herralle, minulla on elävä Jumala, minun ei tarvitse tehdä kuvia jumalista vaan saan palvella Häntä.
        Älä käytä väärin Herran sinun Jumalasi nimeä, sillä kolmanteen ja neljänteen polveen lapsistasi vastaavat sinun kohdaltasi Nimeni väärinkäytöksen.
        Niin, kristitty sydämestään sanoo kunnioittaen syvästi Jumalan nimeä, että Jumalan nimi, se on kaikkivoipainen, jonka ääreen saan polvistua jo nyt, Hänen nimensä on yli kaiken, jossa kaikki toteutuu ja Hänen armonsa on ylenpalttinen. Tähän haluan kasvattaa lapseni kunnioittamaan ja polvistumaan tämän nimen ääreen.
        Muista pyhittää lepopäivä, kuutena päivänä tee kaikki askareesi, mutta seitsemäs on sinun Jumalasi sapatti. Silloin et saa tehdä työtä, et sinä, ei poikasi, tyttäresi, orjasi, juhtasi sekä muukalaisesi. (vapaasti lyhennellen).
        Johon kristitty sydämestään yhtyy.
        Olen luotu, Jumalan oma, Hänen omaisuuskansaansa, täällä maan päällä. Hän on asettanut tahtonsa sydämeeni ja ymmärrän etuoikeuteni jättää kuokkani syrjään ja astua arjesta siihen erotettuun Pyhään, palvelemaan yhdessä Herran omien kassa jakaen sitä siunausta, jonka Jumala on jokapäiväisessä armon vaelluksessa antanut. Tässä päivässä, saan minä, lapseni, työntekijäni, jopa työeläimetkin levätä. Se on päivä, jolle on varattu siunaus armon tähden. Siinä päivässä soi kirkkosalit kiitoslaulua, ylistystä, rukousta, kuormien katoan taakoitettujen sydänten kohdalla.
        Mitä muuta on aikaan näin juhlapäiväksi tarkoitettu? Levon päivä, jossa armosta, täytetystä työstä, meidän tähtemme kiitämme.
        Aadamin lapsille se on annettu.
        Sydämestä lähtöisenä sisältäpäin, se tulee siunaukseksi. ulkopuoliselle se on taakka.
        Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra sinun Jumalasi sinulle antaa.
        Kristitty sydämestään kääntää katseensa vanhempiin. Kiitos heistä, he ovat kulkeneet rinnallani, ja haluan kulkea heidän rinnalla.
        Yhdessä polvistuen rukoilemme elävää Taivaan Isää ja Luoja Jumalaa, täällä matkanteossa.
        Näin se Jumalan tahto on rakkauden tahto.
        Silloin kun se on ulkopuolella, se on kuoleman laki, se käskee, se kehoittaa, se tuomitsee.
        Mutta kun se on saanut tehdä tehtävänsä, se muuttuu armon kautta eläväksi sydämen päämääräksi.
        Ja näin kokonaisuutena muidenkin tahdon ilmaisujen kohta muuttuu myönteiseksi.
        Se on elämän laki.
        Siksi Jumala tahtoo, ettemme kompastuisi väärään.
        Siksi Jumala haluaa suojella meitä pahasta, ja antoi tahtonsa. Mikä on vaikeata? Miksi mättää?
        Eli Jumalan tahto, sen toteutuminen jo nyt, Kristuksessa lunastettujen kohdalla, luo sen, ettei laki enää tuomitse, vaan elää sydämestä käsin.
        Pyhässä Hengessä.

      • lukenut UT:si
        hirvas kirjoitti:

        laista ole hävinnyt, niin millä kliniikalla tehdään adventistimiesten ympärileikkaukset? Vai teettekö ne itse?

        Jollei sitä tehdä, niin miksi rikotte lakia yhdessä kohdin?

        Jaak. 2:10
        Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.

        se on SYDÄMEN ympärileikkaus, ja sen tekee Herran Henki.

      • osaa lukea
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Miten sä voit lakiakaan opettaa, kun olet
        lukutaidoton. Luepa rakkauden lakia - - siinä
        ei tarvita lukutaitoa !!!
        Kun ei ollut tätä ennen sanottu ja kun Jeesus itse
        sanoi sitä uudeksi, niin uusi se on.
        Moosestelu on alkeellista ja pettävää, sillä vaikka
        et olekaan Mooseksen todistuksen mukaan ketään
        tappanut, niin Jeesuksen sanojen mukaan olet
        tappanut ainakin kristityt - niinkuin teki Paavali
        silloin, kun vielä moosesteli.
        Vanhan lain mukaan nuhteettomat ovat kovia
        kristittyjen tappajia.

        Filippiläiskirje 3:6
        Intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa, lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton.
        [4. Moos. 25:11,13; Gal. 1:13 ]

        Matteus 5:21-22
        21
        Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille:
        'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
        22
        Mutta minä sanon teille:
        jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion;
        ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion;
        ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

        Joh. 13:34
        Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.

        Ei meitä "uusia" kehoteta rakastamaan Mooseksen
        kiivaudella, vaan niinkuin Jeesus MEITÄ rakastaa!

        Rauhaa ja rakkautta

        laitoin Raamatun tekstit. Et siis osaa lukea. Rakkauden kaksoiskäsky on Vanhan testamentin käsky. Raamatun käännös on virheellinen. Se pitäisi kääntää "uudistetun käskyn" eikä "uuden käskyn".

      • kun sodit
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Miten sä voit lakiakaan opettaa, kun olet
        lukutaidoton. Luepa rakkauden lakia - - siinä
        ei tarvita lukutaitoa !!!
        Kun ei ollut tätä ennen sanottu ja kun Jeesus itse
        sanoi sitä uudeksi, niin uusi se on.
        Moosestelu on alkeellista ja pettävää, sillä vaikka
        et olekaan Mooseksen todistuksen mukaan ketään
        tappanut, niin Jeesuksen sanojen mukaan olet
        tappanut ainakin kristityt - niinkuin teki Paavali
        silloin, kun vielä moosesteli.
        Vanhan lain mukaan nuhteettomat ovat kovia
        kristittyjen tappajia.

        Filippiläiskirje 3:6
        Intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa, lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton.
        [4. Moos. 25:11,13; Gal. 1:13 ]

        Matteus 5:21-22
        21
        Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille:
        'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
        22
        Mutta minä sanon teille:
        jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion;
        ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion;
        ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

        Joh. 13:34
        Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.

        Ei meitä "uusia" kehoteta rakastamaan Mooseksen
        kiivaudella, vaan niinkuin Jeesus MEITÄ rakastaa!

        Rauhaa ja rakkautta

        Jumalan lakia vastaan. Ei se ole mikään Mooseksen laki. Se on Jumalan laki.

      • Raamattu sanoo

        että Mooses oli nöyrin mies maan päällä. Vai muka "kiivaudella" rakasti. PAH! Kyllä näkee, että et tiedä mitään mistä puhut.

      • hirvas
        lukenut UT:si kirjoitti:

        se on SYDÄMEN ympärileikkaus, ja sen tekee Herran Henki.

        tehdä, mutta adventisteilla se on Mooseksen lain mukainen laki säädöksineen, josta ei heidän oppinsa mukaan katoa yksikään piirto. Ja koska he opettavat noin, ei lakia saa rikkoa yhdessäkään kohtaa, sillä muuten on rikkonut kaikkea lakia kohtaan.

      • Rakkaus sydämen ympärileik...
        lukenut UT:si kirjoitti:

        se on SYDÄMEN ympärileikkaus, ja sen tekee Herran Henki.

        Niin, Mooseksen lakiin, vanhaan lakiin,
        sapattikäskyyn tai mitä nimitystä adventisti
        milloinkin tahtoo käyttää - - se tehdään esinahkaan.

        Mutta vapaujden lakiin Jeesuksessa ympärileikataan
        sydämen ympärileikkauksella. Uudestisyntyminen se.

        Uudestisynnyt Kristuksen lain piiriin. Ja vanhan
        lain täytyisi sinussa olla sitten kuollut.
        Lainnoudattaja voi henkisesti aj hengellisesti
        tappaa vaikkapa kaikki kristityt.
        Mutta sydältään ympärileikattu rakastaa, eikä sitä
        vastaan ole edes laki.

        Kivitauluihin orjallisesti tuijottavalta otetaan
        kivisydän, laista kivettynyt sydän pois ja
        annetaan uusi sydän ja uusi vahva henki.

        Room 7:6
        Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina. [Room. 6:4, 8:4; 2. Kor. 3:6].

      • hirvas
        Rakkaus sydämen ympärileik... kirjoitti:

        jollet pidä sapattia, rikot lakia. Ja se laki annettiin Moosekselle erämaassa.

      • Jassoo - että tahdot yhä tyrmätä Jeesuksen antaman uuden rakkauden lain. Pässi on syntynyt puskemaan?

        Tällä yhdellä jakeella tyrmäät?

        1.Kor 7:19
        On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen. [Gal. 5:6, 6:15; Kol. 3:11]   

        Entäs, onko myös rakkaus yhdentekevää; tämä:

        Gal 5:6
        Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. [1. Kor. 7:19; Gal. 6:15; Kol. 3:11]   

        Minä tahdon tulkita tuon niin, että ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.
        Mutta sinä saat kernaasti valita lainnoudattamisen.

        Hyvin sinun käy, käskyjä noudattaessasi tiedät, että ainoa tärkeä on rakastaminen.

        "" 5Moos. 6:5 "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi."
        3.Moos 19:18 "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." ""

        Et voi löytää 10 käskyn joukosta lähimmäisenrakkauden uutta käskyä!
        Mutta käärmeen sydän
        sinussa sai sinut siteeraamaan erästä yksittäistä säädöstä, jolla täsmennettiin, ettei vihollista
        tarvitse rakastaa, vaan vain omiaan. (Kun laitetaan vain jakeen loppuosa, täytyisi viitteeseen lisätä "b". Jotta tiedetään tekstin olevan vain osa jaetta).
        Juuri tämän erottavan väiseiinän Jeesus poisti ristillä. Sen että viholliset on vihollisia ja omat on omia.
        Että me pakanat olemme myös Jumalalle kelpaavaista sorttia.

        3. Moos 19:18 Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Minä olen Herra.
        [5. Moos. 32:35; Room. 12:19 | Mark. 12:31]   

        KÄSKYJEN NOUDATTAJANKIN TÄYTYY RAKASTAA JA SUVAITA VAPAUS

        Jaak 2:8-13
        8
        Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", te teette oikein. [3. Moos. 19:18; Matt. 19:19 ]
        9
        Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi. [5. Moos. 1:17]
        10
        Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin. [Matt. 5:19; Gal. 3:10]

        11
        Hän, joka sanoi: "Älä tee aviorikosta", sanoi myös: "Älä tapa." Vaikka siis et teekään aviorikosta, olet lainrikkoja, jos tapat.   
        12
        Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25]   
        13
        Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. [Matt. 5:7 ]   

        Kuinka joku voikin olla niin pässinpää, että uskaltautuu laittamaan Sanan ja itsensä VASTAKKAIN! Kyllä JUMALA tuntemattomankin touhut näkee, vaikka me emme.
        # Ja laki on voimassa kristityllä. # (Kirj nimetön)

        Room. 7:2    
        Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista.
           
        Room. 7:6    
        Mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.    

      • fariseus
        kun sodit kirjoitti:

        Jumalan lakia vastaan. Ei se ole mikään Mooseksen laki. Se on Jumalan laki.

        15:5   Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: "Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia."

    • asiaa.

      Laitapa linkki tähän kauppiaan tekstiin.

      • Sitä linkkiä ei enää löydy, vanha on kadonnut.
        Salakavalan vanhan hapatuksen kauppamies tuli
        vissiin järkiinsä ja poisti viestinsä.
        Mutta mä säilytän viestit, joihin olen vastannut.

        Joten tässäpä ote fariseusten hapattetta viljelleen
        vanhasta vaelluksesta. Jotta mun vastaus ei olisi kuin tekaistu. En mielelläni laita toisen kirjoitusta kokonaisuudessaan. Mutta kun sitä linkkiä ei enää löydy ja sitä vaadit.
        Katsokaa, miten kaksimielistä. Koko pitkä sepustus on vastoin
        hänen viimeistä lausettaan, mutta se viimeinen
        lause todistakoon hänen uudesta elämästään
        Kristukseen kätkettynä - kaukana kuolemaan
        tuomitsevan lain kourasta.

        POIKKEUKSELLISESTI

        " En vastannut nitrokauppiaana
        ohikulkija. 26.5.2008 klo 07.22
           Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu."
        "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?"
        Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki.
        Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!

        Tuossa se on sanottu.
        ei pidä antautua vanhalle, olla aviorikkoja.
        Ken yljän puoliso on tahdostaan, eläen Hänelle.

        Kuoleman ota on synti, jota Raamattu puhuu laittomuudeksi. siksi synnin ota on voimana laki, koska se tuomitsee ilman Kristusta.

        Se peite, mitä Mooseksen silmiltä sanotaan, löytyy palavan pensaan luota. " 2Moos 3:4-6
        Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa.

        Kuljemmeko me peite silmillä?

        Kun me peittämättömin kasvoin katsomme Jumalaa Kristuksessa, hän on haavoitettu meidän syntiemme tähden, ristiinnaulittu uhrikaritsa, ylösnoussut Herra.

        Siinä on sovitus, ettemme peitä silmiämme ja kasvojamme. Mutta se ei tarkoita laittomuuden hengen syntyä sydämeen.. Kun helluntaipäivä oli tullut, tämä uusi Siinain tapahtuma, niin silloin Jumala laskee tahtonsa sydämiin ja näin leikkaa sydämen omalla ympärileikkauksella maailmaan.
        Olemme vihitty Hänelle. Kasteen kautta, astumme kuoleman haudan ja ylösnousemuksen vertauskuvin Jumalan valtakunnan sisälle.
        Vaikka synti niin helposti kietoo, ei se opeta suulla laittomuutta, vaan parannusta synnistä laittomuudesta. Nyt ei ole peitettä kasvoilla vaan katsomme armoalttarille ja näin Jumala Kristuksessa pääsee opettamaan ja pyhä pyhittyy edelleen, Hänen hengessään vaeltamaan sitä tietä, jossa Jumala voi sanoa, minun kansani.
        Ne haavat Kristuksessa, syntiemme tähden, kun peittämättömin kasvoin katselemme, emmehän me enää halua elää synnissä, pois se ja sydämestäni tunnustan Jumalan lain pyhyyden, vaikka tunnen lihassani toisen lain olemassaolon, synninlain, kuoleman lain, jotka ovat omat tekoni.
        Niin, sydämestäni minä tunnustan Jumalan lain pyhyyden, armonkansalaisena.

        Nyt vilkaistessani tämän aloitusketjun kirjoitusta niin tuodaan Saul tähän esimerkiksi.
        En usko, että Jumalan lain edestä kävijät elävät Saulin hengessä. Ensinnäkin, me pakanat, meitä ei ole opetettu kuin Saul, ja tämän vuoksi he jotka puolustavat Jumalan tahtoa, puolustavat sitä kristittynä. Ei maailman ihminen käänny tällaiselle tielle, koska Jumalan tahdon pyhyys ja sen tarkoitusperän asiassa pysyminen, vaatii rakkaudessa paljon, koska sekin veljellinen kristillinen ryhmä asettaa Jumalan tahdon kyseenalaiseksi pilkkapuheineen, "onko Jumala sanonut". ja väärin argumentein paljon puolustaen omaansa käy miekkalähetystä. Mutta tätä se meidän ajallinen oppimatkamme on.
        Olemmeko miettineet sitä, että Kristuksen ruumiin jäsenet, kaikilla on oma tehtävänsä.
        Emme me voi lähteä amputoimaan jäseniämme, koska silloin viimeistään kuljemme raajarikkoina täällä ajassa. On hyvä yhden jäsenen muistuttaa Jumalan tahdosta, toinen muistuttaa, että ei menisi kovin lakihenkiseksi, että Kristus olisi näkyvissä. Yksi muistuttaa Pyhän Hengen toiminnasta sydämissä jne.
        No tämä tällä kertaa hyvää jatkoa viikolle Kristuksen armossa ja rakkaudessa. "

      • ohikulkija.
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Sitä linkkiä ei enää löydy, vanha on kadonnut.

        En tiedä kuka poisti ketjun, mutta sitä en itse pysty tekemään, koska ei ole nimimerkkiä.
        Mutta hyvä kun tuo kirjoitus oli tallessa.
        Nyt sitä saa muutkin lukea ja sopii se arvostella, tottakai.
        Eli huudan armon takia lain olemassaolon perään niin kauaksi kun ihminen elää tässä ajassa.

        Pitää vain ymmärtää miksi siitä kirjoitan.
        Mutta kiitos, että säitytit sen, kun ei tule tallennettua mitään kirjoituksia.

      • On silmiinpistävää
        ohikulkija. kirjoitti:

        En tiedä kuka poisti ketjun, mutta sitä en itse pysty tekemään, koska ei ole nimimerkkiä.
        Mutta hyvä kun tuo kirjoitus oli tallessa.
        Nyt sitä saa muutkin lukea ja sopii se arvostella, tottakai.
        Eli huudan armon takia lain olemassaolon perään niin kauaksi kun ihminen elää tässä ajassa.

        Pitää vain ymmärtää miksi siitä kirjoitan.
        Mutta kiitos, että säitytit sen, kun ei tule tallennettua mitään kirjoituksia.

        Et ollutkaan vain satunnainen ohikulkija, vaan
        varsinainen lain kyttä! Ehkä uskollisin lukija.

        " Eli huudan armon takia lain olemassaolon perään, niin kauaksi kun ihminen elää tässä ajassa. "
        (Ohikulkeva, jossa huutaa kontrollihenki)

        Tarvitsisit lääkettä jakaantuneen mielesi
        parantamiseksi, ennenkuin se kehittyy taudiksi.

        Armoa laille, älkää tappako tappavaa lakia!

    • synnin nimi.

      Antti kirjoitti.
      Meidän TÄYTYY lakata tuijottamasta lain kirjaimeen
      ja luottaa Jeesuksen antamaan uuteen käskyyn.
      Että jumalallinen, ylhäältä lahjoitettu rakkaus
      meissä ohjaa meitä jumalisiin tekoihin ja
      ajatuksiin ja päätöksiin. Ei ole muuta tietä,
      kuin tuo "verraton tie".

      Kuinkahan on?

      Jos Antti vaeltaa armossa, tekien Jumalan tahdon, mutta heti kun Antti antautuu vanhanhengen kanssa huoraamaan, niin syntiähän silloin tuli tehtyä.
      Silloin Jumalan Pyhä Henki muistuttaa lain kautta Anttia huoruuden hengestä ja palauttaa hänet oikeaan suhteeseen siihen ylkään, joka lupasi hakea kotiin.

      Eli huoraamisella tarkoitan kaikkea sitä, mikä on vastoin rakkauden henkeä.
      Lain päämäärä on rakkaus, ja jos kristitty lankeaa pois armosta, niin Antti ystävä, turha on kiemurrella kuin mato ongessa. Silloin laki tuomitsee sinut, koska ilman lakia ei ole syntiäkään. Vai mistä sinä nuhtelet vaikka veljeäsi, kun hän tekee vääryyden.
      Eikö jo jokaisen päähän mahdu ajatus Jumalan tahdosta. Senhän pitäisi toteutua jo täällä ajassa. Mikä on ongelma Jumalan tahdossa, joka on pyhä ja nuhteeton on väärä? Voiko se joutaa toimettomaksi kristityn kohdalla? Tietenkin silloin, kun astutaan niissä armon askelissa, tekemättä väärin.
      Mutta kun vääryyden lintu lentelee pään yläpuolella, on tarpeen pitää huoli, ettei se tee pesää. Ja siksi tuo lain ohje on, että pesäntekohommat eivät onnistuisi.
      Kaikki tietysti Jumalan hengessä, mutta minusta tuntuu, että Antti ei nyt halua ymmärtää mistä halutaan puhua.

      Saarnaahan Antti synti synniksi, ja mieti mikä se synti on, mistä ihmisten pitäisi tehdä parannus.
      Jos se ei ole Jumalan tahto, niin olet jättänyt tärkeimmän työkalun pois, tarjotessasi armon lähdettä ihmisille.
      Eiväthän he oikein ymmärrä, mistä pitäisi tehdä parannus, jos sanoma on keskeneräinen.

      20. Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan, mitä synti on.
      Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
      kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

      ja opetustehtävä.

      Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
      Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.

      Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.

      • Ihmisten hädälle

        "Eli huoraamisella tarkoitan kaikkea sitä, mikä on vastoin rakkauden henkeä. " (Joku)

        On yhdentekevää, mitä sinä huoraamisella tarkoitat. Raamattu tarkoittaa sillä sitä,
        ettei Kristuksen päällensä pukeutunut saa enää moosestella ja kivittää, itseään tai muita.

        Roomalais 7. - "vapaiksi laista"

        3 Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa. [Matt. 5:32]   
        4 Samoin on teidän laitanne, veljeni. Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja kuulutte nyt toiselle, hänelle joka on herätetty kuolleista. Näin me kannamme hedelmää Jumalalle. [Gal. 2:19,20, 5:18; Kol. 2:14]   
        5 Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle.
        [Room. 6:21, 8:8; Gal. 5:19]   
        6 Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina.
        [Room. 6:4, 8:4; 2. Kor. 3:6]   

        " Saarnaahan Antti synti synniksi, ja mieti mikä se synti on, mistä ihmisten pitäisi tehdä parannus. " (Joku)

        LAKI VAATII

        Etkö lue lainkaan viestejä - - vain omiasi kirjoitat? Todellakin ihan omiasi!
        Jokuhan toi julki konkreettisen totuuden, että laki ei ole miksikään hyödyksi sille, joka ei ole
        ympärileikattu. Ja että lainnoudattaja t ä y t y y ympärileikata.
        Joku toinen toi esiin Sanasta, ettei Kristus ole miksikään hyödyksi sille, joka on ympärileikattu.
        Vaan on joutunut "ulkopuolelle Kristuksen" se, joka on ympärileikattu lainnoudattaja.
        Sydämen ympärileikkaus sitoo uuden lain noudattamiseen, rakkauden ja vapauden lain.
        Luepas, mitä sinua viisaammat ovat kirjoittaneet! Tässä yksi osuva ja sattuva kuvaus:

        2. Mooses 4.

        24 Matkan varrella Herra tuli Moosesta vastaan paikassa, johon hän oli perheineen yöpynyt, ja aikoi surmata hänet.
        25 Silloin Sippora otti terävän piikiven, leikkasi pois poikansa esinahan ja kosketti sillä Moosesta jalkojen väliin sanoen: "Sinä olet minun veriylkäni."
        26 Niin Herra jätti Mooseksen rauhaan. Sippora oli ensimmäinen, joka sanoi "veriylkä" puhuessaan ympärileikkauksesta. [1. Moos. 17:10 ]

        RAKKAUS VAATII IHAN MUUTA

        Room. 13:8    
        Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset.
        [13:8,9: 2. Moos. 20:13-17; 3. Moos. 19:18 | Mark. 12:31 ]    

        Armon alla ahkeroitseva

      • Lainnoudattamiseesi

        # # Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
        Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
        Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää. # #

        Joku nimetön siteerasi ylläolevaa sanankohtaa. Mutta itseämme petämme, jos luulemme,
        että tuonkaltainen moosestelu riittää kristityn vaelluksessa. Jeesus opetti uutta:

        Matteus 5. Vuorisaarna

        21 "Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. [2. Moos. 20:13 ; 5. Moos. 5:17 ]
        22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen. [3. Moos. 19:17; Kol. 3:8; 1. Joh. 3:15]

        Valitse Jeesus - - sillä moosestelu ei riitä!
        Jos otat vain Mooseksen l i s ä k s i
        Kristuksen, se on haureutta, kuten moni on jo
        todistanut tällä foorumilla. VAihda Jeesukseen!!

      • vielä...
        Lainnoudattamiseesi kirjoitti:

        Koskeekohan tämä tulevan viimeisen tuomion hetkiä, en tiedä, tiedätkö sinä?
        Heb 10:Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
        kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

        eli molemmat on olemassa ja kehtotuksen sanana.

      • bluebird2
        Ihmisten hädälle kirjoitti:

        "Eli huoraamisella tarkoitan kaikkea sitä, mikä on vastoin rakkauden henkeä. " (Joku)

        On yhdentekevää, mitä sinä huoraamisella tarkoitat. Raamattu tarkoittaa sillä sitä,
        ettei Kristuksen päällensä pukeutunut saa enää moosestella ja kivittää, itseään tai muita.

        Roomalais 7. - "vapaiksi laista"

        3 Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa. [Matt. 5:32]   
        4 Samoin on teidän laitanne, veljeni. Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja kuulutte nyt toiselle, hänelle joka on herätetty kuolleista. Näin me kannamme hedelmää Jumalalle. [Gal. 2:19,20, 5:18; Kol. 2:14]   
        5 Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle.
        [Room. 6:21, 8:8; Gal. 5:19]   
        6 Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina.
        [Room. 6:4, 8:4; 2. Kor. 3:6]   

        " Saarnaahan Antti synti synniksi, ja mieti mikä se synti on, mistä ihmisten pitäisi tehdä parannus. " (Joku)

        LAKI VAATII

        Etkö lue lainkaan viestejä - - vain omiasi kirjoitat? Todellakin ihan omiasi!
        Jokuhan toi julki konkreettisen totuuden, että laki ei ole miksikään hyödyksi sille, joka ei ole
        ympärileikattu. Ja että lainnoudattaja t ä y t y y ympärileikata.
        Joku toinen toi esiin Sanasta, ettei Kristus ole miksikään hyödyksi sille, joka on ympärileikattu.
        Vaan on joutunut "ulkopuolelle Kristuksen" se, joka on ympärileikattu lainnoudattaja.
        Sydämen ympärileikkaus sitoo uuden lain noudattamiseen, rakkauden ja vapauden lain.
        Luepas, mitä sinua viisaammat ovat kirjoittaneet! Tässä yksi osuva ja sattuva kuvaus:

        2. Mooses 4.

        24 Matkan varrella Herra tuli Moosesta vastaan paikassa, johon hän oli perheineen yöpynyt, ja aikoi surmata hänet.
        25 Silloin Sippora otti terävän piikiven, leikkasi pois poikansa esinahan ja kosketti sillä Moosesta jalkojen väliin sanoen: "Sinä olet minun veriylkäni."
        26 Niin Herra jätti Mooseksen rauhaan. Sippora oli ensimmäinen, joka sanoi "veriylkä" puhuessaan ympärileikkauksesta. [1. Moos. 17:10 ]

        RAKKAUS VAATII IHAN MUUTA

        Room. 13:8    
        Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset.
        [13:8,9: 2. Moos. 20:13-17; 3. Moos. 19:18 | Mark. 12:31 ]    

        Armon alla ahkeroitseva

        rakkaudesta mutta missä se rakkaus näkyy, en minä ole kylläkään huomannut mitään täällä rakkaudesta vaan rakkaudettomuutta toisin ajattelevia kohtaan, se rakkaus on jäänyt vain sinne kirjoitukseen Room.13:8. ei se ole noussut edes sieltä huulille taikka sitten sydämmeen asti.

      • vielä... kirjoitti:

        Koskeekohan tämä tulevan viimeisen tuomion hetkiä, en tiedä, tiedätkö sinä?
        Heb 10:Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
        kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

        eli molemmat on olemassa ja kehtotuksen sanana.

        Juuri tuohon kivittämismääräykseen vedoten Paavali,
        ollessaan vielä fariseus Saulus, hankki altakirjan
        ylipapeilta ja raastoi kristittyjä vankilaan ja
        kivitytti mm. Stefanuksen.
        Mutta Paavali repäisi itsensä "irti laista", kun
        oli kohdannut Jeesuksen.
        Sillä Jeesus sanoo, että kivittää eli tuomita voi
        vain se, joka itse on synnitön.

        Kristityt sanoutuivat irti Mooseksen laista
        julkisesti, muut salaisesti. (Apt 15. luku).

        Jumala kivittää vai siitä, ettei usko Jeesukseen.

        Joh. 6:39
        Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.

        Joh. 6:40
        Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      86
      1383
    2. 72
      1204
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      80
      1080
    4. 95
      899
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      874
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      30
      800
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      767
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      79
      717
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      703
    10. 44
      632
    Aihe