Läheinen sai aivoverenvuodon, kuinka siitä
selviää, onko todellakin niin, että riski kulkee
suvussa. Mitkä ovat ensi oireet, jne, jne.
Kertokaa
selviää, onko todellakin niin, että riski kulkee
suvussa. Mitkä ovat ensi oireet, jne, jne.
Kertokaa
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sain aivoverenvuodon -90.
Minulta puhkesi aivovaltimon aneurysma
(valtimopullistuma), joka onnistuttiin korjaamaan
vaikealla leikkauksella.
Samaan sairauteen liittyy munuaissairaus
(polykystiset munuaiset) ja nyt olen siinä
vaiheessa että keinomunuaishoito aloitetaan tämän
kesän aikana, ja pääsen jonoon odottamaan
siirrännäistä.
Lohdutukseksi Sinulle voin sanoa että jos
läheisesi voidaan hoitaa leikkauksella, niin
silloin toipumismahdollisuudet ovat hyvät.
Jos haluat kysyä lisää aiheesta, niin vastaan
mielelläni. Osoitteeni on: [email protected]
Minulle myös kävi näin , eli perinnöllisistä
syistä johtuen minulla on verisuonieni seinissä
ohentumia ja vuonna -91 yksi tällainen suoni
halkesi päässäni. Aneyrysma voi olla ihan ilman
munuais sairauttakin. Minulla oireina oli vain
hiukan ennen tapahtunutta alkanut pistävä kipu
pääni sisällä. Siis mitään pidempään tai aiemmin
alkanutta oireilua ei ollut.
Itseäni onnittelen vieläkin siitä että toivuin
liki täydellisesti. Itseltäni hyytymää
poistettiin heti vuodon alkuvaiheessa sairaalassa
ilmeisimmin injektioruiskulla... itse en muista
tuosta juuri mitään. Ja myöhemmin jäljelle
jäänyttä hyytymää poistettiin laserpoltolla
samoin sillä tukittiin vuotava suoni.
Nyt olen "täydessä iskussa" ja seuraamalla
ruokavaliotani (kiellettyjä aineita esim. kahvi
ja punaviini) kaikki on mennyt hienosti.
Etukäteen voi toki käydä lääkäriasemalla
kuvauttamassa aivoverisuonensa jos epäilee että
itsellä voisi olla vaarana valtimon pullistuma.
Kallis operaatio mutta helpottaa itseä!
T. "onnekas"
[email protected]