Peite adventistin silmillä

### Niinpä sana sanoo
Kirjoittanut: vielä... 26.5.2008 klo 21.43

Koskeekohan tämä tulevan viimeisen tuomion hetkiä, en tiedä, tiedätkö sinä?
Heb 10:Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

Eli molemmat on olemassa ja kehtotuksen sanana. ###

Suomessa lienee vähintäänkin 20 000 niitä, joilla
on ns. Mooseksen peite silmillä, eli eivät tahdo
nähdä Jumalan kirkkautta (armon evankeliumia),
vaan ovat valmiita kivittämään Mooseksen lain
hylkääjät - ymmärtämättä, että itsekin ovat
jo kauan sitten hyljänneet lain.
On 19000 jehovalaista ja muutama tuhat adventistia. Jotka eivät tahdo vaihtaa
lakiuskoaan evankeliumin uskon tiehen.

Kun Saulus (Paavali) hankki valtakirjan
ylipapeilta ja ylifariseuksilta, että saisi
määrätä kivitettäväksi tai vankilaan kristityt,
niin ylipapit tietysti olivat vilpillisiä ja ajattelivat vain oman virkansa säilymistä.

Mutta Paavali oli tosissaan, mm. Stefanuksen
kivittämisessä. Ihan laillisesti.
Paavalikin julisti tulemista "irti laista",
kun oli kohdannut Jeesuksen kirkkauden.

Jeesushan opetti, että Jumalan tahdon tekemistä
on se, kun uskotaan Poikaan, Jumalan Karitsanana.
Ja että synti on se, kun EI uskota.

Johannes, Ilmestyskirjan näkijä, kirijoittaa
evankeliumissaan, 6. luvussa:

28 Niin he sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?"
29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt".

7

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uskoo

      Mahdotonta on uskoa sellaiseen jumalaan, joka hävittää maapallolta ihmisten kodit ja tappaa satoja tuhansia ihmisiä. Onko se jumalan uhmaamista, että jälleenrakennetaan ihmisille uudet asumukset? Moniko adventisti pystyy tänäpäivänä tekemään työtä, jossa kädet likaantuvat?

    • Jeesus oli jo tukkinut ylipappien ja ylifariseusten
      suut. Hän oli sanonut helle: joka teistä on synnitön, se heittäköön ensimmäiseksi kivellä.
      He menivät apaattisina pois.
      Mutta heille tarjoutui tilaisuus, kun NUHTEETON
      Paavali tarjoutui valtakirjaa vastaan ottamaan
      vastuun kivittämisestä.
      Nimittäin kristittyjen kivittämisestä.

      Eivät kristityt mitään pahaa olleet tehneet, vaan
      aivan päinvastoiin. Mutta he olivat hyljänneet
      Mooseksen lain. Hyvänä esimerkkinä Stefanus.
      Aina lainnoudattajat vainoavat kristittyjä.
      Aina orjattaren poika (edustaa lakia Raamatun
      kuvakielessä) vainoaa vapaana syntynyttä.
      (Iisak, lupauksen lapsi).

      Filippiläisille 3:5-6
      5
      joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus,
      6
      intoon nähden seurakunnan vainooja,
      lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.

      Ap. t. 9:4
      ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"

      Ap. t. 26:15
      Niin minä sanoin: 'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.


      PYHÄ PÄÄTÖS

      Apt 15:10
      Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?

      Apt 15:28-29
      28
      Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
      29
      että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"

      Room 7:6
      Mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

      1. Tim. 1:9
      ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,

      Joh 6:28-29
      28
      Niin he sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?"
      29
      Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt".

      Sielunrauhaa!

      • Paavali EI

        hylännyt lakia. Hän hylkäsi lain väärän käytön ja väärät tulkinnat.


      • Palveletko Hengen uudessa ?
        Paavali EI kirjoitti:

        hylännyt lakia. Hän hylkäsi lain väärän käytön ja väärät tulkinnat.

        Roomalais 7:6

        Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä,
        mikä piti meitä vallassaan, olemme
        päässeet vapaiksi laista.
        Nyt palvelemme Jumalaa
        uudella tavalla,
        Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla,
        lain kirjaimen orjina.
        [Room. 6:4, 8:4; 2. Kor. 3:6]

        Jumalaa uduessakin liitossa aplvellaan, vaan ei
        lainnoudattajina, vaan Hengen vapaudessa, täysin
        uudella tavalla. Rakakus lakia viisaampi !!!


      • Paavalia
        Palveletko Hengen uudessa ? kirjoitti:

        Roomalais 7:6

        Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä,
        mikä piti meitä vallassaan, olemme
        päässeet vapaiksi laista.
        Nyt palvelemme Jumalaa
        uudella tavalla,
        Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla,
        lain kirjaimen orjina.
        [Room. 6:4, 8:4; 2. Kor. 3:6]

        Jumalaa uduessakin liitossa aplvellaan, vaan ei
        lainnoudattajina, vaan Hengen vapaudessa, täysin
        uudella tavalla. Rakakus lakia viisaampi !!!

        se mikä meitä pitää vallassaan on SYNTI ja KUOLEMA, eikä laki. Laki vain osoittaa synnin.

        Tämä teidän "hellanlettas rakastaa pusi pusi evankeliumi" ei ole mitään Raamatun evankeliumia ollenkaan. Pelkkää valheellista syntiä rakastavaa hempeilyä se on tuo teidän "evankeliuminne". Se ei ole mitään evankeliumia. HENKI EI JOHDA IHMISTÄ RIKKOMAAN LAKIA VAAN NOUDATTAMAAN SITÄ.


      • kummallista...
        Paavalia kirjoitti:

        se mikä meitä pitää vallassaan on SYNTI ja KUOLEMA, eikä laki. Laki vain osoittaa synnin.

        Tämä teidän "hellanlettas rakastaa pusi pusi evankeliumi" ei ole mitään Raamatun evankeliumia ollenkaan. Pelkkää valheellista syntiä rakastavaa hempeilyä se on tuo teidän "evankeliuminne". Se ei ole mitään evankeliumia. HENKI EI JOHDA IHMISTÄ RIKKOMAAN LAKIA VAAN NOUDATTAMAAN SITÄ.

        Miten se sama henki johtaa ihmisiä niin eri tavalla?
        Henki avaa raamattua ihan omalla tavallaan jokaiselle lukijalle. Henki on ihmiselle opettanut ja avannut raamattua ja silti joillakin on aina varaa sanoa, että olet väärässä. Eikö se ole jo hengen pilkkaamista ja epäuskoa hengen opetuksille.

        Miten olet onnistunut lain noudattamisessa hengen avulla? Silloinhan lain rikkominen onkin vain hengen syytä.


      • Että orjat vainaovat vapaita !
        kummallista... kirjoitti:

        Miten se sama henki johtaa ihmisiä niin eri tavalla?
        Henki avaa raamattua ihan omalla tavallaan jokaiselle lukijalle. Henki on ihmiselle opettanut ja avannut raamattua ja silti joillakin on aina varaa sanoa, että olet väärässä. Eikö se ole jo hengen pilkkaamista ja epäuskoa hengen opetuksille.

        Miten olet onnistunut lain noudattamisessa hengen avulla? Silloinhan lain rikkominen onkin vain hengen syytä.

        Niin. Kun Henki neuvoo Hengen ohjaukseen, niin
        lainnoudattajat sanovat jo sitäkin valehteluksi !!!

        Yksi sanankohta, monta selitystä? Onko sittenkään?

        Room 7:6

        Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina. [Room. 6:4, 8:4; 2. Kor. 3:6]

        Room 7:6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

        Room 7:6 Mutta nyt me olemme laista vapahdetut ja hänelle kuolleet, jossa me pidettiin kiinni: että me palvelisimme hengen uudistuksessa ja ei puustavin vanhuudessa. (Biblia 1776)

        Galatalais 4.
        29 Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin.
        30 Mutta mitä sanoo Raamattu? "Aja pois orjatar poikinensa; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa."
        31 Niin me siis, veljet, emme ole orjattaren lapsia, vaan vapaan.

        Gal 4.

        4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
        5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
        6 Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1605
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      415
      1017
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      752
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      78
      675
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe