Itse ymmärrän evoluution seuraavalla tavalla:
Yksilön tietty ominaisuus auttaa sitä pysymään lajitovereitaan pidempään hengissä. Siitä seuraa että sille tulee todennäköisemmin enemmän jälkeläisiä. Siitä seuraa, että ominaisuus leviää lajissa.
Jos evoluutio on suunnilleen kuten yllä kirjoitin, on sen tapahtuminen itsestäänselvää.
Yksilön tietty ominaisuus auttaa sitä pysymään lajitovereitaan pidempään hengissä. Siitä seuraa että sille tulee todennäköisemmin enemmän jälkeläisiä. Siitä seuraa, että ominaisuus leviää lajissa.
Jos evoluutio on suunnilleen kuten yllä kirjoitin, on sen tapahtuminen itsestäänselvää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Evoluutio on tietysti paljon, paljon monimutkaisempi asia kuin tuo yksinkertaistus (selviytymiseen vaikuttavia ominaisuuksia on aina useita, mukana kulkee myös menestymiseen vaikuttamattomia ominaisuuksia, merkitystä on eniten jälkeläisten selviytymisellä eikä pelkällä määrällä jne.) mutta tuolta pohjalta sitä laajempaa ymmärrystä on hyvä alkaa rakentamaan.
Suunnilleen näin. Joskus yksinkertaistaminen auttaa ymmärtämään suurempia kokonaisuuksia... Viimeisimmässä Tieteenkuvalehdessä oli artikkeli ankeriaan lisääntymisestä.
Ankerias joutuu paikoin nousemaan ylös vedestä, kun se nousee vastavirtaan kutemaan. Tästä urakasta selviävät vain soputuneimmat yksilöt ja ne taas pääsevät lisääntymään.
Hieno, yksinkertainen ja käytännönläheinen esimerkki siitä, kuinka evoluutio toimii.
Tietenkin voimme myös uskoa, että ankeriaat hakevat synnin päästöä tai tms. valaistumista kutupaikaltaan. En kiellä tämän mahdollisuutta, koska en tunne ankerioiden sielunelämää, mutta pidän sitä äärimmäisen epätodennäköisenä vaihtoehtona. ;)
Ankeriaat kutevat Sargassomeressä. Siirtyessään vesistöstä toiseen se voi ylittää lyhyitä kannaksia.
Jos tieteellinen kuvalehti ilmoittaa ankeriaan nousevan vastavirtaan kutemaan, niin sitä ei saa missään nimessä kritisoida...Tiede on aina oikeassa :D
Eliö voi olla lyhytikäinen, mutta kyetä hankkimaan hyvin paljon jälkeläisiä lyhyessä ajassa. Esimerkki: Helsingissä leviävät kaniinit. Tai päiväperhot.
Evoluution yksinkertaisin (ja silti melko kattava) määritelmä lienee tämä: evoluutio on populaation geneettistä muutosta.
Toinen asia sitten on, KUINKA populaatio muuttu geneettisesti (esimerkiksi alleelien runsaussuhteiltaan).
Esittämäsi versio evoluution tapahtumistavasta on - kuten eräässä vastauksessa todettiin - hyvä lähtökohta paremman ymmärryksen kehittämiseksi. Tässä kuitenkin hieman lisää rautalankamallia siitä, kuika synteettinen evoluutioteoria selittää evoluution tapahtumista. Teoria on siis selitys; synteettisen evoluutioteorian eri osien puolesta (muuntelu, valinta, lajiutuminen...) on runsaasti tieteellistä näyttöä.
Populaation yksilöiden välillä on eroja lisääntymistehokkuudessa eli KELPOISUUDESSA eli siinä, kuinka paljon ne saavat henkiinjääviä ja aikanaan lisääntyviä jälkeläisiä. Kelpoisuudella siis mitataan jonkin yksilön lisääntymistehoa verrattuna muihin populaation yksilöihin.
Kelpoisuuteen voi vaikuttaa eliön ympäristö - jos helmipöllönaaras elää alueella, jossa on myyräkato, se ei pysty tekemään yhtä monta munaa kuin toinen pöllö, joka elää runsasmyyräisellä alueella. Taudit ja loiset voivat myös heikentää kelpoisuutta.
Eliön perintötekijät kuitenkin vaikuttavat sen kelpoisuuteen suuresti. Pöllön saalistuskykyyn vaikuttavat sen geenit esim. ruumiinrakenteen ja ketteryyden kautta, ja taudin- ja loistenvastustuskyky on mitä suurimmassa määrin perinnölllistä. Yksilöiden välillä on geneettisiä eroja; niillä on erilaisia versioita, alleeleja, samoista geeneistä. Kun kelpoisuuserot johtuvat yksilöiden geneettisistä eroista, tapahtuu valintaa, josta seuraa kelpoisuutta lisäävien yksilöiden alleelien runsastuminen vähemmän lisääntyvien yksilöiden alleelien kustannuksella. tapahtuu siis evoluutiota, population alleelien runsaussuhteen muuttuvat.
Myös suosio parinvalinnassa vaikuttaa siihen, minkä yksilöiden alleelit pääsevät runsastumaan (sukupuolivalintaa).
Evoluutiota aiheuttavat myös tulo- ja lähtömuutto (yksilöitä alleeleineen tulee ja menee ). Monien geenien alleelit ovat yhtä hyviä kelpoisuuden kannalta (valinta ei suosi tai karsi niitä). Sellaisten geenien alleelit voivat runsastua tai harvinaistua populaation geenivarastossa sattumanvaraisesti - tapahtuu geneettistä satunnaisajautumista. Sitä ovat myös perustajanvaikutus ja pullonkaulailmiöt.
Kun ehkäisyvälineitä käyttämätön pariskunta saa 20 lasta, he ovat kelpoisempia kuin vain kahden lapsen vanhemmat. Koska jälkeläismäärän ero on kulttuurinen, ei geneettinen, valintaa ei tapahdu, vaan ensinmainitun pariskunnan alleelien runsastuminen (jos se johtaa allleelien runsaussuhteiden muutokseen) populaatiossa on geneettistä satunnaisajautumista.
Kun populaation eri osien välille syntyy este, jonka vuoksi osapopulaatioiden välinen geenivirta (yksilöiden tai niiden leviäinten liikkuminen) loppuu, populaatiot voivat kehittyä omiin suuntiinsa. Näin käy, kun osapopulaatioiden elinalueilla vallitsevat erilaiset olosuhteet (ilmasto, pedot, ravintokasvit, loiset...) joissa valinta suosii/karsii erilaisia ominaisuuksia. Myös geneettinen satunnaisajautuminen (kuten perustajanvaikutus) vaikuttaa populaatioden välille syntyviin eroihin. Ajan mittaan syntyy populaatioita, joiden yksilöt eivät voi lisääntyä toisen populaation yksilöiden kanssa, koska ovat kehittyneet liian erilaisiksi. Koska lajit syntyvät (muun muassa) näin, luonnossa on havaittavissa liukuva sarja populaatioista, joiden jäsenet voivat usein/joskus/harvoin/tuskin koskaan/ei ikinä lisääntyä toisen populaation yksilöiden kanssa.
Tuossapa muutama evoluution perusasia. Lisää löytyy kirjastoista ja netistä. Silivuplee.
Kiitos. Ymmärrykseni evoluutiosta syveni usealla asteella kertaheitolla.
Nyt huomaan, että pitkästä iästä puhuminen oli jo liiallista yksinkertaistamista ja se on selvästi vain yksi muuttujista.