Faith of the heart

jason_dax

Parisen vuotta sitten katsoin Star Trek: Enterprisen jaksoja. Star Trek vetoaa minuun, koska se luo lohduttavan pakopaikan tästä maailmasta. Fantasian, että ehkä on olemassa edes pieni mahdollisuus, että ihmiskunta voisi tulla keskenään toimeen.

Kyseisen sarjan teemana soi Russel Watsonin laulama kappale "Faith of the heart" (tekijänä Diana Warren). Se on mielestäni kaunis laulu, ainakin sanojen osalta.

Faith of the heart-kappale muistuttaa minua uskovien yrityksistä poistaa inhimillisyyttä ateisteista. Nuorena minä en uskovien kanssa uskaltanut käyttää sanaa 'usko' tai mitään siihen liittyviä sanoja. Syy oli uskovissa: Jos käytin sanaa 'usko', niin se oli heille ammus minun ateismiani kohtaan. Ymmärsin, etten saa käyttää sanaa 'usko' missään vaiheessa elämääni, koska muuten olisin teisti kuten he.

Totta kai näiden uskovien argumentti oli ontuva: 'Usko' ei tarkoita yksiselitteisesti jumaluskoa. Muistan miten vaikea tätä oli nakuttaa uskoville kalloon jälkikäteen.

Miksi ajattelin jakaa tämän typerän kirjoituksen teidän kanssa? Haluan ihmisten tajuavan, että on monia asioita, johon voi ja jopa kannattaa uskoa. Usko itseensä, ihmiskuntaan tai vaikkapa tulevaisuuteen ei ole millään tavoin rinnastettavistta jumaluskoon, väittäkööt uskovat mitä tahansa. Jos uskotte johonkin, älkää pelätkö sanoa sitä.

Itselläni on mennyt usko moniin asioihin, etenkin ihmiskuntaan. Otsikon biisi auttaa pahimmassa uskonpuutteessa.

Terveisin,
tunteileva ja fiilistelevä Jason

5

284

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei auta itku

      Mä olen nyt tympiintynyt tähän elämään sen verran, että kävin tänään hakemassa täytettä siihen itsensä lopettamispurkkiin. Joku puhui siitä palstalla aikaisemmin. Ajattelin kesän loppuun mennessä heittää hanskat tiskiin. Nyt on vain epäselvää kuinka paljon esimerkiksi diapameja ja unilääkkeitä tarvitseen kunnon delaamiseen kertalaakista. Tulee menemään reilusti aikaa ennenkuin kukaan kaipaa maksamattomia laskuja, joten ehdin mädäntyä oikein kunnolla. Olisiko kellään linkkiä asiasta?

      • puusilimä

        lääkkeiden kanssa. se on epäterveellistä. hyvinkinpieni määrä noita saattaa tappaa. kannattaisi miettiä mitä tekee. enpä ala moralisoimaan tai mitään.. teet kuten tykkäät.
        tiedän kyllä aika tarkasti määrät millä itsensä hengiltä saa, mutta arvaapa aionko niitä kertoa?

        mieti myös tätä, jos nappailet nappeja ja satutkin vaikka halvaantumaan kaulasta alaspäin. onkos sitten kivaa kitua? hae ennemmin apua jostain.

        yritä nauttia elämästäsi, kyllä sitä kuolla kerkeää sitten joskus. se on kuitenkin edessä kaikilla meillä.

        "Tulee menemään reilusti aikaa ennenkuin kukaan kaipaa maksamattomia laskuja,"

        no eihän nuo laskut nyt mitään, jätä maksamatta jos siltä tuntuu. nehän voi viskata vaikka suoraan roskikseen kun postiluukusta kolahtaa. ei niiden takia kannata itseään tappaa.

        otahan nyt luuri käteen ja soita jollekin kaverille ja juttele asioistasi ihan reilusti.


    • puusilimä

      vaikea kai käsittää että on myös muita asioita mihin voi uskoa. :)
      niiden elämä pyörii niin kiihkeästi pelkän 'jumalansa' ympärillä ettei mitään muuta siihen mahdukaan.

    • bfdsdbf

      Kyllähän tuo Enterprisen tunnari oli kyllä melko surkea. Itse aina jouduin kelaamaan sen ohi, koska se ei sopinut Star Trek maailmaan, vaan enemmänkin johonkin kurjaan teinisarjaan.

    • kulkevat käsikädessä, silloin kun elämä on parasta, tasapainossa itsensä ja lähimmäisten kanssa. ( Se Jumalaan uskominen onkin sitten Pyhän Hengen heiniä, siihen emme pysty omin voimin.)

      Elä täysillä, elämä on lyhyt murehtimiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      780
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      72
      599
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      49
      590
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe