KEPU romahdutti kuluttajien luottamuksen

Kuluttajien luottamus omaan talouteen on synkimmillään sitten vuoden 1997, käy ilmi Tilastokeskuksen tiistaina julkistamasta tilastosta. Kauppalehden mukaan suomalaisten luottamus talouteen on nyt heikompi kuin vuosi sitten ja pitkällä ajalla keskimäärin. Lähes yhtä synkkä käsitys kuluttajilla oli Suomen talouden kehityksestä vuonna 2001.

KEPUhallitus ja erityisesti mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen skandaalit ovat osoittaneet, että maa on tuuliajolla. Pääministerin aika menee naisia ja entisiä naisystäviä jahdatessa. Tulossa olevaan talouden laskukauteen mennään täysin housut kintuissa.

Käy samalla tavalla kuin Esko Ahon ollessa pääministerinä. Työttömyys lähtee kovaan kasvuun ja valtio velkautuu vauhdilla.

Sitten tarvitaan taas sinipunaa korjaamaan KEPUpääministerin aiheuttamat vauriot.

5

124

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ksantippa

      Tämä hallitus on ollut todellinen käänteinen Robin Hood. Se ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille. Rikkailta on poistettu perintöverot sun muut. Köyhille sen sijaan on korotettu päivähoitomaksuja sun muita.

      Ei ihme, että kansalaiset alkavat olla toivottomia. Suomessa alkaa vallita yleinen apatia.

    • Pomologi

      Hallitus kulkee skandaalista toiseen. Koko ajan on joku kriisi päällä ja ei vähiten pääministerillä.

      Aamulehdessä kirjoitettiin hauskasti. Kokoomuksen kampanjan teema oli "Suomen Toivo". Nyt on paljastunut, että tuo Kokoomuksen Toivo olikin Toivo Sukari....

    • Santeri_Alkio

      Ei kai tuota kuluttajien luottamuksen romahdusta voi ihan vaan Keskustan syyksi panna. Kyllähän huonot uutiset esim. USA:sta ovat osasyyllisiä ja tietysti yleinen hintatason nousu Suomessa.

      Kyllä nyt on syytä elää suu säkkiä myöten ja pitää rahat säästössä. Laman tullen voi tehdä hyviä kauppoja, jos on käteistä käytettävissä.

    • mitään muuta

      kuin kaunaisuus ?

    • Friend like me

      Esko Tuhoaho pääministerinä romutti Suomen kansantalouden. Matti Vanhanen yrittää samaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1520
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      271
      767
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      557
    Aihe