On hyvä että polttonesteiden hinnat alkoivat kohota, jos se siiten pikkaisen hilitsisi sitä lorvailua ja kuljeksimista pitkin maailmaa etsimässä seikkailuja. Olisi jo aika alkaa kakkien vähänkin siihen kykenevien tekemää ihan oikeita töity. Kouluissa lorvailleminen yhteisillä varoilla, ei olle mitenkää edistänyt osaamista. Ulkoapäin on tuotettva tekiä vähänkin ruumiilista työtä vaativiin hommiin, osaamisesta ei ole kotimaassa mitään merkittävää havaintoa. Valtava, ja koko ajan lisääntyvä lauma nuoria naisia laumailee ja lorvii hakemassa itselleen jännitystä kaikialta. Ymmärän kyllä, että pankit antavat sitä lainarahaa, mutta mihin tämä kaikki kerran vielä päätyy.
hui hulinaa
kölnin kuokkamies
2382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihminen on kautta aikojen työnsä ohella kaivannut myös elämyksiä, ja nykypäivänä kun niitä on helpompi saada, on niitä myös tarpeen hankkia enemmän. Ihmisestä on siis tämän päivän yhteiskunnassa tullut ¨elämysriippuvaisempi¨ kuin ennen. Tai sitten kokeakseen itselleen sopivan vapaa-ajan elämyksen tarvitsee länsimainen porukka todennäköisesti enemmän kuin yksinkertaisesti elävä heimo paikassa, johon eivät tietoyhteiskunnan rakenteet ole vielä yltäneet ja jossa kansa saa kohtuullisesti terveellistä luonnonravintoa (en siis tällä tarkoita aivan pahimmassa nälänhädässä kärvisteleviä kehitysmaita).
Lentolippujen hinnat voisi ilman muuta kaksinkertaistaa veroja lisäämällä, vähenisi joutilaiden kuljeskelu ja tungeksiminen lentokentillä, ja lentämisen saasteet vähenisivät.
Samoin on turhaa ajella Arabian vessanpyttyjä Ruotsiin ja Gustavsbergin pyttyjä Suomeen, ilmeisesti polttoaineet ovat vielä liian halpoja.