Kehitysasteet

Voisiko joku vastata, että kehittyikö silmä evoluutioteorian mukaan hetkessä vai miljoonissa vuosissa?
Oliko silmä siis neljäsosaltaan näkevä vaikkapa 10 miljoonaa vuotta? ja Mitä ennen sitä? Entä miten sen jälkeen, puolella näkökyvyllä seuraavat 10 miljoonaa vuotta, puoliraajaisena, puolikuurona.
Entä miten kuuloaisti kehittyi evoluutioteorian mukaan?
Oliko kuulokin ensin vajaa, vai kehittyikö se aisti hetkessä?

Nämä pohdintani perustuvat omaan järjelliseen ajatteluuni ilman oppineisuutta.
Koulussakaan en paljolti seurannut kehitysopin opetusta. Olisi pitänyt.
14604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Voisiko joku vastata, että kehittyikö silmä evoluutioteorian mukaan hetkessä vai miljoonissa vuosissa?"

Voisi, mutta myönsit jo aiemmin tässä ketjussa, ettet hyväksy vastaukseksi mitään selitystä. Niin että älä hyvä ihminen enää kysy, jos ei mikään vastaus sitten kelpaa.

Äänestä

Silmien alkuperä on valoon reagoivassa solun osassa yksisoluisilla organismeilla, joita ne käyttivät ja edelleen käyttävät suunnistamiseen. Valoon reagoivia solujahan meillä on mm. ihossamme. Monisoluisilla eliöillä tuo silmän rakenteen kehitys on tapahtunut vähittäin kasautuvilla hyödyllisillä muutoksilla, jotka ovat aina hieman parantaneet näkökykyä, jolloin niistä on ollut kilpailuetua ja ne täten ovat levinneet populaatioon. Tuossa linkissä on lyhyt videonpätkä, joka selventää asiaa:

http://www.pbs.org/wgbh/evolution/library/01/1/l_011_01.html

Samoin kuuloaisti on kehittynyt asteittain tuntoaistista, äänihän on ilman värähtelyä. Korvakin on siten kehittynyt vähittäin kasautuvilla muutoksilla, jotka ovat parantaneet sekä äänen aistimista että sen suunnan tunnistamista. Eräs hypoteesi on, että korva on muuntunut hengitysaukko:

http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2006/01/18/AR2006011802159.html

Äänestä
  • Emmekö voisi alkaa palvoa evoluutiota Jumalanamme?
    Hänhän on paljon Luoja-Jumalaksi uskomaamme viisaampi!
    Vaatii käsittämätöntä Yli-Älyä saada silmätön
    kehittymään silmälliseksi ja näkeväksi, itsensä
    tiedostavaksi ihmiseksi ...
    tai saada korvaton kuuro tulemaan korvalliseksi
    kuulevaksi.
    Tosiasia kuitenkin on, ettei sellainen ole mitenkään
    mahdollista. Se on LUJAA USKOA vaativaa teoriauskomusta.
    Evoluutioteoriaan uskovia voidaankin hyvällä syyllä
    pitää omalaatuiseen lahkouskoon hurahtaneina.
    Terve järki ei usko niin mielettömiä mahdottomuuksia.
    Lukuisia kertoja helpompaa on uskoa esim. Raamatun
    luomiskertomukseen.

    Äänestä

  • Ihmettelevänä palvova kirjoitti:

    Emmekö voisi alkaa palvoa evoluutiota Jumalanamme?

    ""Emmekö voisi alkaa palvoa evoluutiota Jumalanamme?
    Hänhän on paljon Luoja-Jumalaksi uskomaamme viisaampi!""

    Saat sinä toki niin tehdä vapaassa maassa. Itse uskon kuitenkin Luojaan, enkä näe syytä alkaa palvoa tiedotonta prosessia.

    ""Vaatii käsittämätöntä Yli-Älyä saada silmätön

    kuulevaksi.""

    Niin, itse ajattelen tämän yliälyn jumalalle, joka pystyi luomaan sellaiset prosessit, alkuräjähdyksen ja evoluution, joilla nuo ominaisuudet meille kehittyivät miljoonien vuosien aikana vähittäin kasautuvilla muutoksilla. Sinä voit kyllä vapaasti palvoa evoluutiota vapaassa maassa.

    ""Tosiasia kuitenkin on, ettei sellainen ole mitenkään
    mahdollista. Se on LUJAA USKOA vaativaa teoriauskomusta.""

    Tosiasia on, että näemme nuo muutokset joita näiden ominaisuuksien syntymiseen miljoonien vuosien kuluessa on tarvittu sekä DNA-, molekyylibiologisissa että fossiiliaineistoissa. Ja ne kaikki todistavat yhtäpitävästi, että nuo ominaisuudet ovat syntyneet vähittäin kasautuvilla hyödyllisillä muutoksilla. Luottamusta tarvitaan ainoastaan siihen, että todisteet ovat totta eikä huijarijumalan tekosia.

    ""Evoluutioteoriaan uskovia voidaankin hyvällä syyllä
    pitää omalaatuiseen lahkouskoon hurahtaneina.""

    Evoluutioteorian pitämiseen parhaana selityksenä biodiversiteetin kehittymiselle ei tarvita uskoa sanan uskonnollisessa merkityksessä, vaan vain luottamusta todisteisiin.

    ""Terve järki ei usko niin mielettömiä mahdottomuuksia.

    luomiskertomukseen.""

    Miksi olisi helpompi uskoa, että Jumala loi kaiken simpsalabim muutama tuhat vuotta sitten, kun sekä fossiiliaineisto, että varsinkin DNA-todisteet kertovat meille, että elämä on kehittynyt vähitellen nykyisiin muotoihinsa miljardien vuosien aikana? Huijaako jumalasi maailman näyttämään todisteiden valossa vanhalta, kun se oikeasti olisi nuori? Miten tuo simpsalabim selitys esim. selittää sen, että kaikkein vanhimmista kerrostumista löydämme vain alkeellisimpia prokaryootteja ja ensimmäiset alkeelliset eukaryootit ilmestyvät fossiiliaineistoon vasta n. 2,7 miljardin vuoden ikäisiin kerrostumiin?

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    "
    Tieteellinen kreationismi on laaja tosiasioihin perustuva kuvaus luonnosta ja ihmisestä ja luonnon ja ihmiskunnan historiasta. Tieteellinen kreationismi on tiedeyhteisössä hyväksytty ainoaksi oikeaksi selitysmalliksi luonnonhistorialle. Kilpailevat teoriat kuten evoluutioteoria on tieteellisesti falsifioitu ja siten hylätty. Kreationismi lähtee Luojan käsitteestä. On olemassa kosmoksen historiaan vaikuttava entiteetti Luoja , joka määrää kosmologiset keskeiset suuntaviivat. Luojan perusperiaatteet määrää kosmologinen etiikka. Kosmologisen etiikan keskeinen periaate on kiltteys. Kaikkien ihmisten pitää pyrkiä kiltteyteen.

    Jumalan olemassaolo on todistettu seuraavasti : Luojan olemassaolo todistettu todennäköisyyslaskennan avulla :

    Väite : LUOJA ON OLEMASSA

    Oletus : 1. On olemassa lähes ääretön määrä mahdollisuuksia
    ajateltaessa aurinkokunnan syntyä tai meteorien törmäyksiä tms
    sille, että maapallo ei ole suotuisa elämälle ajateltaessa
    elämän tai ihmisen syntyä

    2. Olemme täällä tutkimassa Jumalan olemassaolon todistusta

    3. Kaikista mahdollisuuksista suotuisin on toteutunut
    Ihminen ajattelee Luojaa

    Todistus : Oletuksen 1 pohjalta todennäköisyys sille, että olemme olemassa
    satunnaisuuden kannalta on 0
    Oletuksen 2,3 pohjalta todennäköisyyden sille, että olemme
    tällä on oltava jo luomisen alkuhetkinä 1
    Satunnaisesti ajateltuna tulee mahdoton yhtälö 0=1

    => Luoja on olemassa M.O.T

    Nyt kun Luojan olemassaolo on todistettu (kreationismin perustodistus) ,olemme ottaneet ensimmäisen askelen kreationismin ymmärtämisen tiellä. Seuraavat peruskysymykset ovat : Minkälainen on Luoja ? Miten hän on luonut maailmankaikkeuden ? Mikä on maailmankaikkeuden tarkoitus ? Mikä on ihmisen tarkoitus yksilönä ja yhteiskuntana ? Mikä on elottomien kappaleiden merkitys ? Mikä on muiden elämän muotojen tarkoitus ? Minkälainen on maailmankaikkeus mikroskooppisessa ja makroskooppisessa suhteessa ?Näihin kysymyksiin pyrkii vastaamaan tieteenhaara nimeltä tieteellinen kreationismi . Katsoessamme taivaalle illalla kirkkaalla säällä korkealla kukkulalla ,missä ei ole valoja yläpuolellamme avautuu huikaiseva näköala maailmankaikkeuden mittasuhteista. Päivällä näemme vain yhden auringon , mutta yöllä näemme kymmeniä tuhansia miljardeja aurinkoja. Ihmisen koko mitätöityy supermitättömyydeksi tässä kokonaisuudessa. Kun katsomme lähemmäs omaan aurinkokuntaamme hämmästyttää se tarkkuus , jolla aurinkokunta on suunniteltu , jotta elämä ja ennen kaikkea inhimillinen elämä on mahdollista maapallolla. Auringon väri on juuri oikea ,jotta silmät eivät häikäisty. Aurinko on juuri oikealla etäisyydellä ja oikean kokoinen ja massainen , jotta aurinko paistaa oikealla voimakkuudella. Auringon säteily on hämmästyttävän vakaata historiallisesti. Auringon säteily kasvaa tai heikkenee 0.1% 7 vuoden jaksoissa. Lisäksi on muita pitempiä syklejä. Maapallo pyörii juuri oikeata nopeutta , jotta lämpötila ja ilmakehä pysyy vakaana. Kuu on tärkeä sekä maapallon pyörimisen historiallisessa synkronoinnissa ,että meteori törmäysten torjunnassa. Jälkimmäisessä ovat tärkeitä myös muut planeetat , Merkurius , Venus , Mars , Jupiter , Saturnus , Uranus ja Neptunus sekä Pluto. Lisäksi nämä kaikki yhdessä ovat historiallisesti tärkeitä , jotta maapallon rata on auringon ympäri oikeankokoinen ja muotoinen.

    Maapallon ilmakehän koostumus on juuri sopiva ihmiselle. Typpi , joka muodostaa 78% ilmasta toimii tärkeänä hengityksen suoja kaasuna. Happi 21% toimii polttoaineena , joka varmistaa energian saannin. Vesi 1 % toimii ilmakehässä ainoana kasvihuonekaasuna, joka imee maasta tulevaa infrapunasäteilyä ja saa aikaan ihmiselle sopivan lämpötilailmaston. Lisäksi ilmakehässä on satoja muita kaasuja pieniä määriä , joilla on tärkeä merkitys. Tärkeimmät näistä ovat argon 1 % ja hiilidioksidi 0.1% . Hiilidioksidi on elämän, veden lisäksi tärkein kaasu. Siitä kasvit saavat rakennusaineensa. Otsonia on yläilmakehässä pieniä määriä ja sen merkitys on ionisoivan ja vaarallisen ultraviolettisäteilyn vähentäjänä ratkaiseva. Maapallon lämpötila yhdessä auringonsäteilyn kanssa saa aikaan veden kierron maapallolla , joka mahdollistaa elämän maa-alueilla.

    Veden olemassaolo maapallolla on planeettakunnassa ainutlaatuista tässä mittasuhteessa. Yli 70% ihmisestä on vettä ja siksi vesi on hiilen ohella elämän toinen perusaine. Se , että 70% maasta on veden peitossa on tärkeää maapallon lämpötilan ja ilmaston kannalta.

    Maapallon kuoren koostumus on oikea ajateltaessa ihmisen toimintaa. Kaikki elämä tarvitsee kymmentä perusainetta , Na , Cl , Fe , P , Ca ,S , I , O , H , C , N ja lisäksi pieniä määriä monia muita alkuaineita. Kaikkia näitä löytyy maankuoresta juuri oikeita määriä. Maankuori on lisäksi riittävän paksu, jotta maa ei ole kovin tuliperäinen.

    Maapallo on Luojan toimesta luotu ihmistä varten. Maapallolla on ihmisen lisäksi mikrobeita, kasveja , sieniä ja eläimiä. Kaikkien näiden olemassaolo yhdessä on välttämätöntä kaikille.

    "

    Äänestä

  • löytöretkeilijänä löytänyt kirjoitti:

    Ensinnäkään sellaista käsitettä kuin tieteellinen kreationismi ei edes ole olemassakaan. Saati sitten, että todennäköisyyslaskelmilla voitaisiin todistaa Jumalan olemassaolo. Maailmankaikkeudessa nyt vain sattuu olemaan triljoonia planeettoja, joten elämän syntyminen ainakin yhdelle niistä voi hyvinkin olla myös sattumalta mahdollista. Lisäksi toisenlaisissa olosuhteissa elämä vain olisi toisenlaista, ei sen kummempaa.

    mutta on täysin mieletöntä uskoa vakavissaan evoluutioteoriaan.
    Tämä pitäisi jo olla kaikille selvää.

    Äänestä

  • uskoa on monta kirjoitti:

    mutta on täysin mieletöntä uskoa vakavissaan evoluutioteoriaan.
    Tämä pitäisi jo olla kaikille selvää.

    unohtui se selitys, että miten tuo simpsalabim selittää nuo prokaryootit ja eukaryootit.

    Äänestä

  • löytöretkeilijänä löytänyt kirjoitti:

    "
    Tieteellinen kreationismi on laaja tosiasioihin perustuva kuvaus luonnosta ja ihmisestä ja luonnon ja ihmiskunnan historiasta. Tieteellinen kreationismi on tiedeyhteisössä hyväksytty ainoaksi oikeaksi selitysmalliksi luonnonhistorialle. Kilpailevat teoriat kuten evoluutioteoria on tieteellisesti falsifioitu ja siten hylätty. Kreationismi lähtee Luojan käsitteestä. On olemassa kosmoksen historiaan vaikuttava entiteetti Luoja , joka määrää kosmologiset keskeiset suuntaviivat. Luojan perusperiaatteet määrää kosmologinen etiikka. Kosmologisen etiikan keskeinen periaate on kiltteys. Kaikkien ihmisten pitää pyrkiä kiltteyteen.

    Jumalan olemassaolo on todistettu seuraavasti : Luojan olemassaolo todistettu todennäköisyyslaskennan avulla :

    Väite : LUOJA ON OLEMASSA

    Oletus : 1. On olemassa lähes ääretön määrä mahdollisuuksia
    ajateltaessa aurinkokunnan syntyä tai meteorien törmäyksiä tms
    sille, että maapallo ei ole suotuisa elämälle ajateltaessa
    elämän tai ihmisen syntyä

    2. Olemme täällä tutkimassa Jumalan olemassaolon todistusta

    3. Kaikista mahdollisuuksista suotuisin on toteutunut
    Ihminen ajattelee Luojaa

    Todistus : Oletuksen 1 pohjalta todennäköisyys sille, että olemme olemassa
    satunnaisuuden kannalta on 0
    Oletuksen 2,3 pohjalta todennäköisyyden sille, että olemme
    tällä on oltava jo luomisen alkuhetkinä 1
    Satunnaisesti ajateltuna tulee mahdoton yhtälö 0=1

    => Luoja on olemassa M.O.T

    Nyt kun Luojan olemassaolo on todistettu (kreationismin perustodistus) ,olemme ottaneet ensimmäisen askelen kreationismin ymmärtämisen tiellä. Seuraavat peruskysymykset ovat : Minkälainen on Luoja ? Miten hän on luonut maailmankaikkeuden ? Mikä on maailmankaikkeuden tarkoitus ? Mikä on ihmisen tarkoitus yksilönä ja yhteiskuntana ? Mikä on elottomien kappaleiden merkitys ? Mikä on muiden elämän muotojen tarkoitus ? Minkälainen on maailmankaikkeus mikroskooppisessa ja makroskooppisessa suhteessa ?Näihin kysymyksiin pyrkii vastaamaan tieteenhaara nimeltä tieteellinen kreationismi . Katsoessamme taivaalle illalla kirkkaalla säällä korkealla kukkulalla ,missä ei ole valoja yläpuolellamme avautuu huikaiseva näköala maailmankaikkeuden mittasuhteista. Päivällä näemme vain yhden auringon , mutta yöllä näemme kymmeniä tuhansia miljardeja aurinkoja. Ihmisen koko mitätöityy supermitättömyydeksi tässä kokonaisuudessa. Kun katsomme lähemmäs omaan aurinkokuntaamme hämmästyttää se tarkkuus , jolla aurinkokunta on suunniteltu , jotta elämä ja ennen kaikkea inhimillinen elämä on mahdollista maapallolla. Auringon väri on juuri oikea ,jotta silmät eivät häikäisty. Aurinko on juuri oikealla etäisyydellä ja oikean kokoinen ja massainen , jotta aurinko paistaa oikealla voimakkuudella. Auringon säteily on hämmästyttävän vakaata historiallisesti. Auringon säteily kasvaa tai heikkenee 0.1% 7 vuoden jaksoissa. Lisäksi on muita pitempiä syklejä. Maapallo pyörii juuri oikeata nopeutta , jotta lämpötila ja ilmakehä pysyy vakaana. Kuu on tärkeä sekä maapallon pyörimisen historiallisessa synkronoinnissa ,että meteori törmäysten torjunnassa. Jälkimmäisessä ovat tärkeitä myös muut planeetat , Merkurius , Venus , Mars , Jupiter , Saturnus , Uranus ja Neptunus sekä Pluto. Lisäksi nämä kaikki yhdessä ovat historiallisesti tärkeitä , jotta maapallon rata on auringon ympäri oikeankokoinen ja muotoinen.

    Maapallon ilmakehän koostumus on juuri sopiva ihmiselle. Typpi , joka muodostaa 78% ilmasta toimii tärkeänä hengityksen suoja kaasuna. Happi 21% toimii polttoaineena , joka varmistaa energian saannin. Vesi 1 % toimii ilmakehässä ainoana kasvihuonekaasuna, joka imee maasta tulevaa infrapunasäteilyä ja saa aikaan ihmiselle sopivan lämpötilailmaston. Lisäksi ilmakehässä on satoja muita kaasuja pieniä määriä , joilla on tärkeä merkitys. Tärkeimmät näistä ovat argon 1 % ja hiilidioksidi 0.1% . Hiilidioksidi on elämän, veden lisäksi tärkein kaasu. Siitä kasvit saavat rakennusaineensa. Otsonia on yläilmakehässä pieniä määriä ja sen merkitys on ionisoivan ja vaarallisen ultraviolettisäteilyn vähentäjänä ratkaiseva. Maapallon lämpötila yhdessä auringonsäteilyn kanssa saa aikaan veden kierron maapallolla , joka mahdollistaa elämän maa-alueilla.

    Veden olemassaolo maapallolla on planeettakunnassa ainutlaatuista tässä mittasuhteessa. Yli 70% ihmisestä on vettä ja siksi vesi on hiilen ohella elämän toinen perusaine. Se , että 70% maasta on veden peitossa on tärkeää maapallon lämpötilan ja ilmaston kannalta.

    Maapallon kuoren koostumus on oikea ajateltaessa ihmisen toimintaa. Kaikki elämä tarvitsee kymmentä perusainetta , Na , Cl , Fe , P , Ca ,S , I , O , H , C , N ja lisäksi pieniä määriä monia muita alkuaineita. Kaikkia näitä löytyy maankuoresta juuri oikeita määriä. Maankuori on lisäksi riittävän paksu, jotta maa ei ole kovin tuliperäinen.

    Maapallo on Luojan toimesta luotu ihmistä varten. Maapallolla on ihmisen lisäksi mikrobeita, kasveja , sieniä ja eläimiä. Kaikkien näiden olemassaolo yhdessä on välttämätöntä kaikille.

    "

    ***Tieteellinen kreationismi on tiedeyhteisössä hyväksytty ainoaksi oikeaksi selitysmalliksi luonnonhistorialle. Kilpailevat teoriat kuten evoluutioteoria on tieteellisesti falsifioitu ja siten hylätty***

    Ja missähän tällainen tiedeyhteisö kenties on? Ei ainakaan Helsingin Yliopistossa. Eikä sellaista ole olemassakaan kuin Tieteellinen Kreationismi...

    ***Kosmologisen etiikan keskeinen periaate on kiltteys. Kaikkien ihmisten pitää pyrkiä kiltteyteen.***

    En tiedä kuka tuollaista tuubaa suoltaa, mutta oletko miettinyt kirjoittamaasi hetken? Menehän Kiinaan kertomaan luonnon katastrofin uhreille, kuinka KILTTI Jumala oli antaessaan esimerkin kosmologisen etiikan toiminnasta.
    Kiltteys on luonteen heikkoutta, koska kiltti alistuu. Jotta voisi alistua, on oltava alistaja. Alistaminen on taas aina sellaista, mitä vastaan tulee taistella ja puolustaa alistamiselta puolustuskyvyttömiä, sekä yrittää kaikin keinoin herättää sellaiset ihmiset näkemään, että ovat alistettuja, jos sitä eivät itse näe.
    Kiltteydellä ei ole mitään tekemistä hyväsydämisyyden, oikeudenmukaisuuden tai elämän kunniottamisen kanssa. Minä pyrin olemaan suoraselkäinen, ihminen joka kantaa itse vastuun tekemisistään, eikä anna laskua mielikuvitushahmoille.

    Miksi todistelet jumalan olemassa oloa köyhällä matemaattisella kaavalla? Eikö olisi helpompi vain osoittaa jumala?

    Minä voin tuolla retoriikalla "todistaa" jumalan olemattomaksi vielä yksinkertaisemmin:

    Väite: Jumala on olemassa

    Todiste: Ei ole.

    Se on näin helppoa, kun tekee maailmasta mustavalkoisen.

    Äänestä

  • löytöretkeilijänä löytänyt kirjoitti:

    "
    Tieteellinen kreationismi on laaja tosiasioihin perustuva kuvaus luonnosta ja ihmisestä ja luonnon ja ihmiskunnan historiasta. Tieteellinen kreationismi on tiedeyhteisössä hyväksytty ainoaksi oikeaksi selitysmalliksi luonnonhistorialle. Kilpailevat teoriat kuten evoluutioteoria on tieteellisesti falsifioitu ja siten hylätty. Kreationismi lähtee Luojan käsitteestä. On olemassa kosmoksen historiaan vaikuttava entiteetti Luoja , joka määrää kosmologiset keskeiset suuntaviivat. Luojan perusperiaatteet määrää kosmologinen etiikka. Kosmologisen etiikan keskeinen periaate on kiltteys. Kaikkien ihmisten pitää pyrkiä kiltteyteen.

    Jumalan olemassaolo on todistettu seuraavasti : Luojan olemassaolo todistettu todennäköisyyslaskennan avulla :

    Väite : LUOJA ON OLEMASSA

    Oletus : 1. On olemassa lähes ääretön määrä mahdollisuuksia
    ajateltaessa aurinkokunnan syntyä tai meteorien törmäyksiä tms
    sille, että maapallo ei ole suotuisa elämälle ajateltaessa
    elämän tai ihmisen syntyä

    2. Olemme täällä tutkimassa Jumalan olemassaolon todistusta

    3. Kaikista mahdollisuuksista suotuisin on toteutunut
    Ihminen ajattelee Luojaa

    Todistus : Oletuksen 1 pohjalta todennäköisyys sille, että olemme olemassa
    satunnaisuuden kannalta on 0
    Oletuksen 2,3 pohjalta todennäköisyyden sille, että olemme
    tällä on oltava jo luomisen alkuhetkinä 1
    Satunnaisesti ajateltuna tulee mahdoton yhtälö 0=1

    => Luoja on olemassa M.O.T

    Nyt kun Luojan olemassaolo on todistettu (kreationismin perustodistus) ,olemme ottaneet ensimmäisen askelen kreationismin ymmärtämisen tiellä. Seuraavat peruskysymykset ovat : Minkälainen on Luoja ? Miten hän on luonut maailmankaikkeuden ? Mikä on maailmankaikkeuden tarkoitus ? Mikä on ihmisen tarkoitus yksilönä ja yhteiskuntana ? Mikä on elottomien kappaleiden merkitys ? Mikä on muiden elämän muotojen tarkoitus ? Minkälainen on maailmankaikkeus mikroskooppisessa ja makroskooppisessa suhteessa ?Näihin kysymyksiin pyrkii vastaamaan tieteenhaara nimeltä tieteellinen kreationismi . Katsoessamme taivaalle illalla kirkkaalla säällä korkealla kukkulalla ,missä ei ole valoja yläpuolellamme avautuu huikaiseva näköala maailmankaikkeuden mittasuhteista. Päivällä näemme vain yhden auringon , mutta yöllä näemme kymmeniä tuhansia miljardeja aurinkoja. Ihmisen koko mitätöityy supermitättömyydeksi tässä kokonaisuudessa. Kun katsomme lähemmäs omaan aurinkokuntaamme hämmästyttää se tarkkuus , jolla aurinkokunta on suunniteltu , jotta elämä ja ennen kaikkea inhimillinen elämä on mahdollista maapallolla. Auringon väri on juuri oikea ,jotta silmät eivät häikäisty. Aurinko on juuri oikealla etäisyydellä ja oikean kokoinen ja massainen , jotta aurinko paistaa oikealla voimakkuudella. Auringon säteily on hämmästyttävän vakaata historiallisesti. Auringon säteily kasvaa tai heikkenee 0.1% 7 vuoden jaksoissa. Lisäksi on muita pitempiä syklejä. Maapallo pyörii juuri oikeata nopeutta , jotta lämpötila ja ilmakehä pysyy vakaana. Kuu on tärkeä sekä maapallon pyörimisen historiallisessa synkronoinnissa ,että meteori törmäysten torjunnassa. Jälkimmäisessä ovat tärkeitä myös muut planeetat , Merkurius , Venus , Mars , Jupiter , Saturnus , Uranus ja Neptunus sekä Pluto. Lisäksi nämä kaikki yhdessä ovat historiallisesti tärkeitä , jotta maapallon rata on auringon ympäri oikeankokoinen ja muotoinen.

    Maapallon ilmakehän koostumus on juuri sopiva ihmiselle. Typpi , joka muodostaa 78% ilmasta toimii tärkeänä hengityksen suoja kaasuna. Happi 21% toimii polttoaineena , joka varmistaa energian saannin. Vesi 1 % toimii ilmakehässä ainoana kasvihuonekaasuna, joka imee maasta tulevaa infrapunasäteilyä ja saa aikaan ihmiselle sopivan lämpötilailmaston. Lisäksi ilmakehässä on satoja muita kaasuja pieniä määriä , joilla on tärkeä merkitys. Tärkeimmät näistä ovat argon 1 % ja hiilidioksidi 0.1% . Hiilidioksidi on elämän, veden lisäksi tärkein kaasu. Siitä kasvit saavat rakennusaineensa. Otsonia on yläilmakehässä pieniä määriä ja sen merkitys on ionisoivan ja vaarallisen ultraviolettisäteilyn vähentäjänä ratkaiseva. Maapallon lämpötila yhdessä auringonsäteilyn kanssa saa aikaan veden kierron maapallolla , joka mahdollistaa elämän maa-alueilla.

    Veden olemassaolo maapallolla on planeettakunnassa ainutlaatuista tässä mittasuhteessa. Yli 70% ihmisestä on vettä ja siksi vesi on hiilen ohella elämän toinen perusaine. Se , että 70% maasta on veden peitossa on tärkeää maapallon lämpötilan ja ilmaston kannalta.

    Maapallon kuoren koostumus on oikea ajateltaessa ihmisen toimintaa. Kaikki elämä tarvitsee kymmentä perusainetta , Na , Cl , Fe , P , Ca ,S , I , O , H , C , N ja lisäksi pieniä määriä monia muita alkuaineita. Kaikkia näitä löytyy maankuoresta juuri oikeita määriä. Maankuori on lisäksi riittävän paksu, jotta maa ei ole kovin tuliperäinen.

    Maapallo on Luojan toimesta luotu ihmistä varten. Maapallolla on ihmisen lisäksi mikrobeita, kasveja , sieniä ja eläimiä. Kaikkien näiden olemassaolo yhdessä on välttämätöntä kaikille.

    "

    Hmm, tuo on kopioitu suoraa Pertti Koiviston sivulta:

    http://users.utu.fi/pertkoiv/tieteellinen_kreationismi.htm

    Pertti Koivisto on, hmm ... varsinainen persoona ja tukevasti irti tästä todellisuudesta.

    http://users.utu.fi/pertkoiv/pertti_koivisto.htm
    http://users.utu.fi/pertkoiv/

    Äänestä

  • Ihmettelevänä palvova kirjoitti:

    Emmekö voisi alkaa palvoa evoluutiota Jumalanamme?
    Hänhän on paljon Luoja-Jumalaksi uskomaamme viisaampi!
    Vaatii käsittämätöntä Yli-Älyä saada silmätön
    kehittymään silmälliseksi ja näkeväksi, itsensä
    tiedostavaksi ihmiseksi ...
    tai saada korvaton kuuro tulemaan korvalliseksi
    kuulevaksi.
    Tosiasia kuitenkin on, ettei sellainen ole mitenkään
    mahdollista. Se on LUJAA USKOA vaativaa teoriauskomusta.
    Evoluutioteoriaan uskovia voidaankin hyvällä syyllä
    pitää omalaatuiseen lahkouskoon hurahtaneina.
    Terve järki ei usko niin mielettömiä mahdottomuuksia.
    Lukuisia kertoja helpompaa on uskoa esim. Raamatun
    luomiskertomukseen.

    tai avohoitotapaus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

etsivä sielu ? kirjoitti:

Voisiko joku vastata, että kehittyikö silmä evoluutioteorian mukaan hetkessä vai miljoonissa vuosissa?
Oliko silmä siis neljäsosaltaan näkevä vaikkapa 10 miljoonaa vuotta? ja Mitä ennen sitä? Entä miten sen jälkeen, puolella näkökyvyllä seuraavat 10 miljoonaa vuotta, puoliraajaisena, puolikuurona.
Entä miten kuuloaisti kehittyi evoluutioteorian mukaan?
Oliko kuulokin ensin vajaa, vai kehittyikö se aisti hetkessä?

Nämä pohdintani perustuvat omaan järjelliseen ajatteluuni ilman oppineisuutta.
Koulussakaan en paljolti seurannut kehitysopin opetusta. Olisi pitänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu