Tästä jos mistä on väännetty peistä.
Miksi?
Kyllä se lähtee ihmisen syntiinlankeemuksesta jolloin ihminen antautui valheen vietäväksi.
Ihminen kun luonnostaan on siis valheen herran oma
(vaikka se täällä kielletään sanomalla ei kukaan nyt saatanan oma ole varsinkaan kun sanoo uskovansa Jeesukseen.
Sanotaan siis uskovan Jeesukseen?
Ok hyvä jos uskotaan. Mutta mitä tuo uskominen on
kun silloin kun sanotaan minä uskon Jeesukseen
niin EI KUITENKAAN USKOTA JEESUKSEEN?
Mitä on siis usko mikä ei usko Jeesusta?
Se on ihmisen omaa uskoa johon ihmisopit ovat ajan
saatossa ihmiset johdattaneet opeillaan.
Mitä ihmisopit ovat tehneet? Tuoneet sanomaa joka ei ole Jeesuksen Kristuksen sanomaa.
Näin sellaiset uskot ovat syntyneet minkäkaltaiset
opetukset ovat olleet.
Pääpiirre ihmisopille on Jeesuksen sanoma pelastuksen tiestä on jätetty syrjään mahdottomana
kun eihän kukaan voi pelastua jos niihin uskoo.
Näin ihmisoppi toitottaa: Jeesus on kaiken täyttänyt sinunkin puolestasi saat vaan jättää elämäsi Jeesukselle ja alkaa uskomaan, ja turvautumaan Jumalaan, Jeesukseen.
Kun sana sanoo: joka uskoo se pelastuu.
Siis tuossa ihmisopissa ollaan itse itselle omimassa Jumalan valtakunnan kansalaisuus, ja näin
ei tullakkaan ei synny tarvettakaan kohdata itse
Herra Jeesus.
SANA sanoo kuitenkin näin: "USKO tulee kuulemisesta
kuuleminen Jeesuksen Kristuksen sanojen kautta."
Siis OIKEA USKO syntyy voi syntyä vain ja AINOASTAAN JEESUKSEN KRISTUKSEN SANOJEN KAUTTA.
Muuta tietä OIKEAAN YHTEEN USKOON EI OLE KUIN
NIELLÄ JEESUKSEN KRISTUKSEN SANAT silloin ne voivat alkaa sisimmässä ELÄÄ ja kasvaa tuottaa kerran
TÄYDEN SADON.
SIIS YKSI TIE JUURI NIIN KUIN JEESUS SANOO johtaa
ISÄN LUO ja tuon Jeesus on sanassaan SELKEÄSTI SANONUT.
JOKA SIIS USKOO JEESUSTA ja on KUULIAINEN Hänelle
voi pelastua, muuta tietä EI RAAMATTU JUMALAN TOTUUS OLE ANTANUT.
YKSI tie johtaa YHTEEN uskoon YHDEN Herran yhteyteen.
Siis uskoilla ja USKOLLA ON ERO.
Miksi?
Kyllä se lähtee ihmisen syntiinlankeemuksesta jolloin ihminen antautui valheen vietäväksi.
Ihminen kun luonnostaan on siis valheen herran oma
(vaikka se täällä kielletään sanomalla ei kukaan nyt saatanan oma ole varsinkaan kun sanoo uskovansa Jeesukseen.
Sanotaan siis uskovan Jeesukseen?
Ok hyvä jos uskotaan. Mutta mitä tuo uskominen on
kun silloin kun sanotaan minä uskon Jeesukseen
niin EI KUITENKAAN USKOTA JEESUKSEEN?
Mitä on siis usko mikä ei usko Jeesusta?
Se on ihmisen omaa uskoa johon ihmisopit ovat ajan
saatossa ihmiset johdattaneet opeillaan.
Mitä ihmisopit ovat tehneet? Tuoneet sanomaa joka ei ole Jeesuksen Kristuksen sanomaa.
Näin sellaiset uskot ovat syntyneet minkäkaltaiset
opetukset ovat olleet.
Pääpiirre ihmisopille on Jeesuksen sanoma pelastuksen tiestä on jätetty syrjään mahdottomana
kun eihän kukaan voi pelastua jos niihin uskoo.
Näin ihmisoppi toitottaa: Jeesus on kaiken täyttänyt sinunkin puolestasi saat vaan jättää elämäsi Jeesukselle ja alkaa uskomaan, ja turvautumaan Jumalaan, Jeesukseen.
Kun sana sanoo: joka uskoo se pelastuu.
Siis tuossa ihmisopissa ollaan itse itselle omimassa Jumalan valtakunnan kansalaisuus, ja näin
ei tullakkaan ei synny tarvettakaan kohdata itse
Herra Jeesus.
SANA sanoo kuitenkin näin: "USKO tulee kuulemisesta
kuuleminen Jeesuksen Kristuksen sanojen kautta."
Siis OIKEA USKO syntyy voi syntyä vain ja AINOASTAAN JEESUKSEN KRISTUKSEN SANOJEN KAUTTA.
Muuta tietä OIKEAAN YHTEEN USKOON EI OLE KUIN
NIELLÄ JEESUKSEN KRISTUKSEN SANAT silloin ne voivat alkaa sisimmässä ELÄÄ ja kasvaa tuottaa kerran
TÄYDEN SADON.
SIIS YKSI TIE JUURI NIIN KUIN JEESUS SANOO johtaa
ISÄN LUO ja tuon Jeesus on sanassaan SELKEÄSTI SANONUT.
JOKA SIIS USKOO JEESUSTA ja on KUULIAINEN Hänelle
voi pelastua, muuta tietä EI RAAMATTU JUMALAN TOTUUS OLE ANTANUT.
YKSI tie johtaa YHTEEN uskoon YHDEN Herran yhteyteen.
Siis uskoilla ja USKOLLA ON ERO.
Vastaukset 21
Vanhimmat
on paljon, todella paljon jotka sanovat uskovansa jeesukseen, mutta eivät usko silti Jeesusta. Jeesuksen sanat, ne on nieltävä kokonaan.
Teuvo Suni ja sinä tulet hyvänä kakkosena! Te molemmat puhutte lähimäisistänne valhehtellen pahaa ja saatatte lähimäisenne huonoon valoon vääristelemällä kaikken ja puhumalla hänestä pahaa, sellaistakin joka ei ollenkaan pidä paikkaansa, vaan on vain teidän mielikuvituksen tuotetta. Sitten te tulette sanomaan että te olette tulleet niin täydelliseksi, ettette syntiä tee! Se on iso vale! Kaikki rakkaudettomuus on syntiä.Te olette syyttäjähengessä eläviä antikristuksen lähettiläitä ja sen tuntee jo tuoksusta! Se löyhkä joka teistä lähtee, on kaukana siitä terveeksi ja vapaaksi tekevästä Kristus tuoksusta, joka parantaa ja eheyttää. Saatanan evankeliumia te julistatte, siitä puuttuu kaikki se, mikä on Kristuksesta lähtöisin.
ETKÖ VOI ENÄÄ PYSÄHTYÄ syyttäjän panettelijan tieltä?
Sillä et tiedä mitä puhut?
SANOT JEESUSTA VALEHTELIJAKSI ETKÖ YHTÄÄN HÄTKÄHDÄ?
Älä väännä (sinäkö Jeesus) EI VAAN TOIN JEESUKSEN SANAA jota sinä sanot VALHEEKSI.
Kiitos Jumalalle, että Hänellä on niin voimakkaita laittomuuden valtaan tulon vastustajia, että tuo laittomuuden yritys jää pieneen valtaan, vain valtaan heidän kohdallaan, jotka mielistyivät tuohon valheeseen ja uskovaiset saavat tuon vallan polkea kantapäänsä alle Jeesuksen antamalla oikeutuksella.
suuri on pimeytesi?
Sinulla ei ole Jeesukselta mitään valtaa vaan antikristukselta olet vallan saanut polkea alas
Jeesuksen Kristuksen sanomaa.
HERÄÄ jos vielä herätettävissä olet.
sananlasku pitää enemmän kuin hyvin paikkansa!
Olet suurin kerkaaja, mitä olen ikinä tavannut missään, netti mukaanluettuna! Aina on ollut fariseuksia, jotka ovat luulleet olevansa paljon parempia kuin toiset, mutta niin ei ole Jumalan silmissä. Fariseus kehui itseään, miten hän on tehnyt kaikkea hyvää Jumalan ja ihmisten edessä, mutta buplikaani painoi päänsä alas ja sanoi:"Herra, ole minulle syntiselle armollinen!" Ja hän ei rohjennut edes kohottaa kasvojaan Jumalan puoleen. Kumpiko mielestäsi oli Jumalalle otollisempi?
itsestäsi saarnasit.
Kun tuon Jeesuksen Kristuksen sanaa niin KYLLÄ SE ON
KORKEALLE KOROTETTU kun sen huomaat SE ON AIVAN TOISTA KUIN ihmisopin saastat niin MIKÄ ESTÄÄ SINUA
pääsemästä MYÖS tuon Korkean sanoman osallisuuteen?
Jeesusta tarvitset? Et ole ymmärtänyt evankeliumia!
Jokainen uskova on vähintäinkin yhtä hyvin ottanut Jeesuksen opetuksesta vaariin, kuin sinäkin, mutta he eivät tee siitä silti numeroa, eikä pelastuskysymystä.
Vaan he elävät nöyryydessä ja Jumalan pelossa, omantuntonsa mukaista elämää, tehden sitä minkä on oikein ja rakkaudellista, Jumalan ja ihmisten edessä, tekemättä itsestään silti mitään marttyyria!
Kun ihminen rakastaa ja kunnioittaa Jumalaa ylikaiken ja rakastaa lähimäistään kuten itseään, niin Jeesus sanoi että tähän rakkauden käskyyn sisältyy kaikki, koko laki ja profeetat.
Sinä puhut antikristuksen antamassa syytäjän hengessä, syytät toisia ja kehut itseäsi!
Oletkohan sinä Jumalan silmissä fariseus ja omavanhurskas ihminen?
ei ole erotella viljaa ja lustetta. Jos tahdot uskoa Jeesukseen, niin sen tahdon perustella saat siihen mahdollisuuden, sillä vain Jumala voi antaa uskon. Luste ja vilja kasvaa loppuun asti yhdessä ja sinun on turha ottaa enkeleiden työtä istellesi, sillä sinulle sitä ei tarjota.
Sinä erottelet lihaninnolla täällä lustetta ja viljaa ja mikä kumma on se, että sinä juuri viljan tuomitset saatanalliseksi.
Jumala antaa uskon omilleen ja ihminen ei sitä voi poissa ottaa, ei vaikka kuinka tuomioita lausuisi.
Syntisiäkään ei pidä tuomita ja estää tulemasta Jumalan luokse tuomioillaan sillä syntistä varten Jeesus tuli, eli Jeesus tuli maailmaa varten pelastaakseen maailmasta omaan valtakuntaasa jokaisen joka tahtoo pelastukseen tulla. Niin kauan, kuin sinä hoet Saatana nimeä täällä milloin kenellekkin, sinä olet tämän nimen omistajan hallusssa, sillä uskovainen on rakastava, armahtava ja laupias, eli joka kuuluu Jumalan kansaan ei käytä vastustajan nimeä ja tuomioita.
Tuomitsijat seisovat esteenä syntisen tulla Parantajan luokse.
Kunnioitatko sinä apostoli Paavalia, Pietaria, evankelistoja ja muita Uuden Testamentin kirjoittajia?
viljaa en lustetta niinkuin täällä valheen omat tekevät poistamalla viestejä.
Van Totus on se mitä aloituksessa on ja näin itse itsesi paljastat ET OLE NIELYT JEESUKSEN KRISTUKSEN SANAA van ihmisopin siemenet ovat sinussa saaneet
alkaa itää ja hedelmä on se mitä on VALHEEN HEDELMÄÄ.
Miksi täällä taistelet Jeesuksen sanomaa vastaan
SE ON TYÖLÄSTÄ POTKIA TUTKAINTA VASTAAN.
Jo helpottaisi jos voisit vaieta ja KÄÄNTYÄ JUMALAN PUOLEEN.
on vetänyt yllesi Jumalan vihaa ja siksi sinä et kykene tunnustamaan tätä, sillä sinä et omista tätä:
Gal. 5:22
Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
Ymmärtäisit, että Jeesus toi omilleen elämän ja yltäkylläisyyden, eli vanhurskauden, ilon ja rauhan ja sitä ei sinun tuomitsemisesi hetkeksikään poista, eli turhaa vaivaa näet Jeesukseen Kristukseen juurtuneiden kohdalla.
Onhan sinulla noita vakaantumattomia, kaltaisiasi, jotka uskovat kaikki valheesi, eli heidän kohdallaan et turhaa työtä mahdollisesti tee, mutta meidän kohdallamme se työ on niin turhaa, kuin turhuus voi olla.
Sinulle on monta kertaa ehdotettu kääntymistä tuolta pahalta tieltä poissa, jotta saisit mahdollisuuden tulla uskoon, joka totisesti on: VANHURSKAUTTA, RAUHAA JA ILOA PYHÄSSÄ HENGESSÄ ja jossa totisesti saa VOIMAN elää kuulaisena Jumalan Tahdolle, eli ei tarvitse joutua synninpaulaan ja ansaan, joka tuo masennuksen ja ahdistuksen syntisten elämään.
Jeesus tuli sitä vaten, että me saamme elämän ja yltäkylläisyyden ja joka uskoo tähän saa sen kohdalleen, sillä Jumalan Sana ei valehtele, eikä totuus tulessakaan pala. Jumalan armo on niin suuri, että Hän antaa meille voiman kasvaa vapauteen ja vapaudessa on RAKKAUS.
kysymystä, joka oli sinulle annettu tuolla viestissä siitä, että kunnoitatko Paavalia, Pietari ja evankelistoja?
Kun Jeesuksen sanoma sinulle on valhetta niin
jos et pysty enää itseesi menemään niin valheena ne sinulle pysyvät.
huomannut kysymystä.
Missä se on?
Mutta sanon Paavalin ja Pietarin (evankelistojen?)
kunnioittaminen NIIN mitä se on? EI KETÄÄN PELASTUKSEEN SAATA.
Mitä tuo kunnioittaminen (Paavalin, Pietarin ja ?
tarkoittaa niin en ymmärrä.
Jeesus sanoo:"Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.
22. Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle,
23. että KAIKKI KUNNIOITTAISIVAT POIKAA, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt.
24. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään."
tuon kysymyksen en lukenut tuota viestiä silloin loppuun kun se on sitä valhetta tämän maailman ihmisoppia.
vastaustaustasikin. Jeesus sanoo PERUSTANEENSA USKON APOSTOLIEN JA PROFEETTOJEN PERUSTALLE JA SANOO OLEVANSA ITSE KULMAKIVI KRISTINUSKOLLE, mutta te olette nostaneet itsenne apostolien, profeettojen ja Jeesuksen tuoman uskon yläpuollelle, eli te luulette pääsevänne uskomaan ilman tätä usko, joka on Jumalan antama, eli lahjausko. Te olette niin pahassa harhassa, että se on jopa harvinaista täällä Suomessa, jossa on paljon pakanoita.
Matteus 16
15 Hän sanoi heille: "Kenenkä te sanotte minun olevan?"
16 Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika".
17 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.
18 Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.
19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."
ja sitä sinä olet tehnyt ensimmäisestä hetkestä lähtien, jolloin toin vain Jumalan Sanaa tänne. Sinä kävit tuomioinesi kimppuuni ja tuomitsit Jumalan Sanan, jota itse en selitellyt.
Meitä on täällä, joilla on Pyhä Henki ja sinä olet pilkkaajista pahin. Me kirjoitamme tämän rakkaan Hengen vaikutuksesta ja näin pilkkasi menee Hänelle.
Lue Raamatusta, miten Antikristus panee kaiken pyhän halvaksi, eli miten sinä panet sen halvaksi silloinkin, kun tuodaan pelkästään Jumalan Sanaa ja vielä halvemmaksi sinä panet kaiken, mitä Pyhä Henki käskee kirjoittaa ja jakaa.
MISSÄ USKO JEESUKSEEN HÄNEN SANAANSA?
Jeesus sanoo ETSIKÄÄ ENSIN JUMALAA ja Hänen valtakuntaansa NIIN KAIKKI MUUKIN TEILLE ANNETAN.
Ihmisopit sanovat ALA USKOMAAN VAAN ota Jeesus vastaan jne.
KUMPI MIELESTÄSI VOI JOHTAA YHTEEN AINOAAN USKOON
JEESUKSEN SANA vaiko IHMISOPIN SANA?
Tämä kysymyus jos voisit HAVAHTUA.
valheprofeettaa. En tiedä voitko enää päästä
valheistasi pois?
ketään muuta niin röyhkeää edes ole, että itseään olisi profeetaksi sanonut. Joten menköön tämä viestisi Sunille!
Kirjoituksesi on oikein mutta käytät sitä vääriin tarkoituksiisi.
Oikeastaan Raamattu riittää - miksi seli selität omiasi.
Eikö Raamattu muka opeta oikeata uskoa?
Ei nimiuskova pelastukaan, mutta ei Raamattu sellaista lupaakaan. Mikset pysy Sanassa? Ei siihen tarvita muita kirjoituksia kuten Sunin ... Ei muuta uskoa kuten Sunin .. Osaatko Sunin kirjoitukset paljon paremmin kuin Raamatun Sanan. Ei sitä tarvitse Sunin tulkata tai muidenkaan tulkata - anna Jumalan oikeamielisen Hengen tulkata sillä se on kirjoitettukin siinä Hengessä.
Jokaisessa kirkossa on vajavaisia ihmisiä - aivan jokaisessa - kuinka silloin voisit kuvitella että niissä ei olisi vajavaisuutta???
Mutta niissä on myös RAAMATTU ja RAAMATTU on Jumalan Sanaa. Se kirkko tai lahko joka korvaa Raamatun muilla Raamatun vastaisilla kirjoilla on hakoteillä vaikka se tuntuisikin siltä että kirjat selittävät Raamattua. Raamattu RIITTÄÄ KOSKA MUUT KIRJAT VIEVÄT NIIN HELPOSTI HARHAAN.
Sunilaisuus on HYVÄ esimerkki siitä kuinka omat ideat ottavat ylivallan - ja Raamatusta tulee vain eräänlainen liite omiin kirjoihin.
Armo ja anteeksi anto tulee Jumalalta joka armahtaa Pojassaan ja Sunilla ei ole siinä osaa eikä arpaa.
Jokaisen ihmisen suhde Jumalaan on jokaisen oma - eikä kukaan voi pelastua muiden uskolla - jokaisella täytyy olla oma OIKEA usko - oltiin sitten vaikka synninpesässä käärmeiden keskellä tai kiven navalla eristettyinä muista. KUINKA OIKEA sen täytyy olla - sen ratkaisee Jumalan Poika - eikä kukaan muu.
OMASTA PUOLESTANI olen varma että jokaisen ihmisen uskossa ja elämässä on parantamista.
Totuus oin kuitenkin se että sinun uskosi kaiken siihen kuuluvan myötä.. pelastaa sinut, jos se jonkun pelastaa - ja minun uskoni kaiken siihen kuuluvan myötä .. pelastaa minut jos se jonkun palastaa.
Te sunilaiset HUUDATTE muille että he uskovat sitä sun tätä - teette niin koska teidät on aivopesty uskomaan että KAIKKI ihmiset uskovat jollain anti-suni-tavalla-joka-ei-pelasta.
MUTTA SE ON VÄÄRIN - TAJUATKO - SE EI OLE TOTTA - SE ON VAIN SUNIN HARHAA. Ei ole olemassa mitään ainoaa pelastavaa suni-oppia.. joten lakkaa puhumasta sellaista..
Totta on kuitenkin se kuten sanot että maailmassa on vain vähän todellista Raamatun (EI SUNIN) tarkoittamaa uskoa - mutta silloin puhumme aina ihmisten henkilökohtaisesta uskosta, totta on sekin että jokaisessa kirkossa ja on vajavaisuutta, mutta ei siitä tule sen oikeampaa vaikka kuinka HUUDAT.
Ihminenn voi saada todellisen uskon Jumalaan ja Poikaan vain Raamatusta ja jos esimerkiksi sinulla on todellinen usko (suonet anteeksi jos epäilen) niin kerro SIITÄ.
Mitä itua on jatkuvasti puhua siitä mitä uskoo muiden uskosta?
Puhu Raamatusta ja perustele oma uskosi Raamatulla - sano näin minä uskon ja näin on Raamatussa ... äläkä tuo mitään mikä ei ole Raamatusta..
Ei tuollaisten itsestään selvien asioiden - että maailmassa on vajavaisuutta - jatkuva jauhaminen ole mitään uskoa. SE on varma.
JOKAINEN TIETÄÄ että nimiusko ei pelasta ketään - se ei todellakaan ole mikään uutinen - se on tosiasiassa ollut Raamatussa jo tuhansia vuosia.
Pysy Raamatussa .. jätä Sunin harhat ..