*Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan.* Jeesuksesta tiedettiin opettaa, Kirjoitukset ennustivat Messiaasta! Mitä ihmiset odottivat?
Toisenlaista Jeesusta? Kaikki kansa oli hämmästyksissään Jeesuksen opetuksista. Pyhäkössä kirjanoppineet tulivat&kysyivät Jeesukselta: *Millä vallalla sinä näitä teet?*
Ateismi-palstalla kysytään: *Miks vaan ei voitais olla?*
Jeesus tuli Valkeudeksi maailmaan. Osoittamaan synnin synniksi, erottavaksi tekijäksi Jumalan ja ihmisen väliin. Jeesus tuli yhdistämään. Jeesus voitti synnin ja Hänessä meillä on syntien anteeksiantamus&iankaikkinen elämä, kun otamme tämän totuuden vastaan.
Jeesus elää tänä päivänä ja on voimallinen vaikuttamaan uskoa ihmissydämessä oman Pyhän Henkensä kautta. Ja Hän on osoittava verrattoman tien, joka lähtee sitä kulkemaan.
Ihmisen tarvitsee tulla uskoon pelastuakseen helvetiltä, joka myös on totta.
Kuka on kuninkaamme? Sanotaanko meille, *Ollaan vaan, armo hoitaa, olet kastettu kristityksi, rakastetaan&odotetaan.*
Jeesus on jokaisen Kuningas, Rikas Antaja, joka avaa sydämensä Hänelle. Hän aloittaa uskon työn ja on sen päättävä, kun saamme nähdä Hänet kasvoista kasvoihin. Kun usko muuttuu näkemiseksi.
Toisenlaista Jeesusta? Kaikki kansa oli hämmästyksissään Jeesuksen opetuksista. Pyhäkössä kirjanoppineet tulivat&kysyivät Jeesukselta: *Millä vallalla sinä näitä teet?*
Ateismi-palstalla kysytään: *Miks vaan ei voitais olla?*
Jeesus tuli Valkeudeksi maailmaan. Osoittamaan synnin synniksi, erottavaksi tekijäksi Jumalan ja ihmisen väliin. Jeesus tuli yhdistämään. Jeesus voitti synnin ja Hänessä meillä on syntien anteeksiantamus&iankaikkinen elämä, kun otamme tämän totuuden vastaan.
Jeesus elää tänä päivänä ja on voimallinen vaikuttamaan uskoa ihmissydämessä oman Pyhän Henkensä kautta. Ja Hän on osoittava verrattoman tien, joka lähtee sitä kulkemaan.
Ihmisen tarvitsee tulla uskoon pelastuakseen helvetiltä, joka myös on totta.
Kuka on kuninkaamme? Sanotaanko meille, *Ollaan vaan, armo hoitaa, olet kastettu kristityksi, rakastetaan&odotetaan.*
Jeesus on jokaisen Kuningas, Rikas Antaja, joka avaa sydämensä Hänelle. Hän aloittaa uskon työn ja on sen päättävä, kun saamme nähdä Hänet kasvoista kasvoihin. Kun usko muuttuu näkemiseksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
... ei vain juutalaisten. Kaikkien, jotka ottavat hänet vastaan.
Mutta "teidän keskellänne seisoo hän, jota te ette tunne". Joh 1:26
Eivät tunteneet juutalaiset eivätkä tunne kristityt tänä aikana.
"Katso, minä seison ovella ja kolkutan; JOS joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani." Ilm 3:20
Mitä tarkoittaa hänen tulemisensa sisälle? Ja mitä aterioiminen hänen kanssaan? Kyllä ne ovat jotain muuta kuin se mitä kristittyjen keskuudessa näkee tapahtuvan.
Nimittäin edelliset jakeet selventävät tätä asiaa, eli kristikunnan tilaa tällä hetkellä:
Ilm 3:15. "Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
16. Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
17. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
18. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
19. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus."
Kuka on valmis tänä aikana tunnustamaan olevansa kurja, köyhä, sokea ja alaston? Kuka edes ymmärtää, mistä on kyse? Kuka on valmis ottamaan vastaan Jumalan nuhtelua ja kuritusta hänen rakkaudenosoituksenaan?
Tänäkin aikana odotetaan aivan toisenlaista Messiasta kuin millaisena hän haluaisi meille ilmestyä, millaisena hän haluaisi itsensä kirkastaa. Ihmisopit ovat sokaisseet kristittyjen silmät niin että Raamatun tulkinta on pimeässä hapuilemista.
Seurakunnat kuvittelevat olevansa hengellisesti rikkaita kun niiden keskuudessa ilmenee "lahjoja", kielilläpuhumista ja profetoimista. Kuitenkin näiden lahjojen lähempi tarkastelu osoittaa niiden olevan rihkamatavaraa, halpaa jäljitelmää, joten se niistä "rikkauksista".
Uskovat kuvittelevat olevansa Herran vanhurskaudella vaatetettuja ja ovatkin todellisuudessa vähissä ja paljastavissa porton pukeissa tyrkyttämässä itseään kaikissa kadunkulmissa. Sellaisina Jumala heidät näkee. Lue Ilmestyskirjan 17. luku.
On tullut aika paljastaa kaikki se vääryys, petos ja valheellisuus, joka kristikunnassa vallitsee. Nämä asiat on ennustettu Raamatussa ja ne tulevat toteutumaan vääjäämättömästi. Jokainen ihminen joutuu tekemään oman henkilökohtaisen valintansa, kumman puolella haluaa seistä.
Ensin tulee nähdä, missä, millä puolella on. Sitten on otettava uskon askel parempaan. Jumala kutsuu siihen.
Ilm 18:1. Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.
2. Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.
3. Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."
4. Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
5. Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.
Kun kuulette julistuksen: "LÄHTEKÄÄ SIITÄ ULOS, TE MINUN KANSANI..." tiedättekö, mitä se tarkoittaa, mistä pitäisi lähteä ja mihin?
Tuohon kysymykseesi on vastattu aika rohkeasti näillä palstoilla. (Baabel-jutut.)
Yhden uskovan kommenttina sanoisin: asiaa kirjoitat.
Pyhä Henki yhdistää uskovat! Se ei ole oikeastaan kenenkään ihmisen murhe.
Murhe/huoli/hätä lienee se, että ihmisen tulee tulla uskoon pelastuakseen iankaikkiseen elämään.
On totta, että uskovat ovat jakaantuneina kymmeniin eri puolueisiin. Se on lihan mielen ilmentymää. Veli ei tunne veljeään. Vasta uskoontullut voi jopa hämmentyä! Ja uskomaton levittelee käsiään vielä enemmän!
'Vapaa' kristillisyys on ollut 'tuomittua' koko olemassaolonsa ajan - laitoskirkon taholta.
Väitän, että yhdellekään vapaa-/hell.srk:lle armolahjat eivät ole itsetarkoitus. He haluavat kulkea alkukristillisyyden tietä, vilpittömästi. Siitä ei voi heitä koskaan tuomita!
Laitoskirkko (ev.lut.) kokee uhkana raamatullisen kasteen suosien nimikristillisyyttä&sakramentteja.
Uskoontulosta ei missään pitäisi/saisi olla erimielisyyttä! Raamattu sanoo selkeästi: Ei kukaan voi nähdä Jumalan valtakuntaa, ellei synny uudesti ylhäältä!
Ja kun Jeesus saa tulla ihmisen sydämeen aterioitsemaan!