Synnitön Jeesus?

Oliko Jeesus synnitön? Uskovaiset väittävät että oli ja minä väitän että ei ollut. Väitteeni tueksi tarjoan nämä kolme esimerkkiä. Kumotkaa ne uskovaiset tai myöntäkää että Jeesus ei ollut synnitön.

Esimerkki 1: Katolinen kirkko on listannut seitsemän kuoleman syntiä joista yksi on viha.

Oliko Jeesus vihainen kun hän ajoi rahanvaihtajat ulos kirkosta ruoska apunaan?

Esimerkki 2: Vanhantestamensin kymmenessä käskyssä yksi käskyistä on kunnioittaa vanhempiaan.

Rikkoiko Jeesus tuota käskyä, kun hän kielsi vanhempansa heidän yrittäessään ottaa hänet huostaan?

Esimerkki 3: Markus 7:21 Jeesus luettelee synneiksi *siveettömyys, varkaudet, murhat,
aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli.*

Ja välittömästi tämän jälkeen hän kieltäytyy auttamasta naista jonka lapsi on sairas, tekikö Jeesus syntiä kun ei auttanut lähimmäistään? Auttaisitteko te?
28689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Esimerkki 1. Vihata saa ja pitääkin, mutta vihaa ei saa pitää. (hassua tämä suomenkieli)

Esimerkki 2. Ei kunnioitus tarkoita sitä, että noudattaa orjallisesti kaikkea mitä kunnioituksen kohde sanoo.

Esimerkki 3. Sorge nyt vaan, mutta

"Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Kun noin sanot, mene. Paha henki on lähtenyt tyttärestäsi." 30 Nainen meni kotiin ja näki lapsen makaamassa vuoteella. Paha henki oli lähtenyt hänestä."

tarkoittaa käsittääkseni että auttoi.

Äänestä
  • Kun rikkoi rahanvaihtajien pöydät ja muidenkin ellinkeino mahdollisuuden, tartuen ruoskaan, niin eikös hän ylireagoinut näin nykykielellä.
    Kaikki tämä todistaa hänen olleen ihminen ihmisten joukossa. Ja heikko myös inhimillisyydessään.
    Siksi minä arvostan häntä, sekä uskon hyvää tarkoittavaan toimintaansa.
    Amen.

    Äänestä

  • 1. Paavalin mielestä viha itsessään ei ollut synti, vaan siitä johtuva väkivaltaisuus.
    Minusta Jeesus käyttäytyi aika väkivaltaisesti tuossa esimerkissä. Eli teki syntiä.

    2. Jeesus rikkoi kunnioittamisen käskyä pahimmalla mahdollisella tavalla, ei jollain pikku kieltäytymisellä. Eli teki syntiä.

    3. Jeesus listasi synniksi häijyyden, minusta on aika häijyä suostua auttamaan vasta sitten kun toinen alistaa itsensä koiran asemaan. Eli teki syntiä.

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    1. Paavalin mielestä viha itsessään ei ollut synti, vaan siitä johtuva väkivaltaisuus.
    Minusta Jeesus käyttäytyi aika väkivaltaisesti tuossa esimerkissä. Eli teki syntiä.

    2. Jeesus rikkoi kunnioittamisen käskyä pahimmalla mahdollisella tavalla, ei jollain pikku kieltäytymisellä. Eli teki syntiä.

    3. Jeesus listasi synniksi häijyyden, minusta on aika häijyä suostua auttamaan vasta sitten kun toinen alistaa itsensä koiran asemaan. Eli teki syntiä.

    >> Jeesus listasi synniksi häijyyden, minusta on aika häijyä suostua auttamaan vasta sitten kun toinen . Eli teki syntiä. >>

    -Minkä sinä tulkitset ko. kohdassa "itsensä alistamista koiran asemaan"...?    

    Äänestä

ja tekeekö kukaan syntiä tahalteen?

tekeekö silloin syntiä jos ei tiedosta tekevänsä syntiä? kuka määrittää mikä on syntiä, ja miten määritys tapahtuu, miltä arvopohjalta käsin? ihmisen tunteista, vai elämän jatkuvuudesta käsin?

mikä on arvoasetelma, mistä käsin moraaliset synnit jaotellaan "oikein"?

Äänestä
  • Aloituksessani oli katolisenkirkon, vanhan- ja uudentestamentin käsitykset synnistä.

    Ja kyllä Jeesus ainakin minusta näyttää rikkoneen niitä kaikkia ihan tahallaan, eikä suinkaan vahingossa.

    Äänestä

Siksi hänet naulittiin ristiinrastiin.

"Oliko Jeesus vihainen kun hän ajoi rahanvaihtajat ulos kirkosta ruoska apunaan?"

Ei. Hän vain piti hauskaa.

"...Vanhantestamentin kymmenessä käskyssä yksi käskyistä on kunnioittaa vanhempiaan.

Rikkoiko Jeesus tuota käskyä, kun hän kielsi vanhempansa heidän yrittäessään ottaa hänet huostaan?"

Jeesus vain hassutteli. Hän oli sellainen koomikko.

"Ja välittömästi tämän jälkeen hän kieltäytyy auttamasta naista jonka lapsi on sairas, tekikö Jeesus syntiä kun ei auttanut lähimmäistään? Auttaisitteko te?"

Minä ainakin parantaisin kenet hyvänsä milloin vain aina kupasta lapsihalvauksen kautta ruttoon asti.

Äänestä

Jeesus oli syntinen, uskovaisten on turha väittää muuta.

1) Jeesus vihaa niitä jotka eivät usko Häneen.

2) Äpärähän Jeesus oli, miten voit odottaa Jeesukselta muunlaista käytöstä, kuin halveksuntaa "vanhempiaaqn" kohtaan. ?

3) Herjasi niitä kirjanoppineita aina kun pystyi.

Kuka tahansa asiansa osaava juutalaisjuristi jo pelkästään tällä todistusaineistolla, todistaisi Jeesuksen syntiseksi.

Äänestä

Ei paljoa kiinnosta sinun jeesuksesi. Painu jeesuspalstalle puhumaan.

Äänestä
  • Tuntuu aihe kiinnostavan ja itseasiassa laitoin aloituksen helluntailais palstallekkin.

    Äänestä

"Esimerkki 1: Katolinen kirkko on listannut seitsemän kuoleman syntiä joista yksi on viha."

Jos tuon näkisi ongelmana, se on katolilaisten, ei kristittyjen ongelma. Ei kristityn kuulu seurata kirkkoa, vaan Jeesusta.

"Rikkoiko Jeesus tuota käskyä (vanhempien kunnioitus), kun hän kielsi vanhempansa heidän yrittäessään ottaa hänet huostaan?"

Ei.

"Ja välittömästi tämän jälkeen hän kieltäytyy auttamasta naista jonka lapsi on sairas, tekikö Jeesus syntiä kun ei auttanut lähimmäistään?"

Tämä tulikin jo tuolla edellä ja Jeesus siis auttoi.

"siveettömyys, varkaudet, murhat,
aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli"

Eikä hän mielestäni syyllistynyt mihinkään noista. Vaikka hän ei tehnyt heti vaadittua, ei se johtunut esim. häijyydestä, vaan siitä mikä hänen tehtävä oli.

Äänestä
  • Pelkkä 'ei' ei riitä vastaukseksi, vaan olisi kiva kuulla hieman perusteluita.

    Ei syyllistynnyt ylpeyteenkään silloin kun väitti että kivetkin huutaisivat hänen nimeään jos ihmiset eivät sitä tekisi?

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    Pelkkä 'ei' ei riitä vastaukseksi, vaan olisi kiva kuulla hieman perusteluita.

    Ei syyllistynnyt ylpeyteenkään silloin kun väitti että kivetkin huutaisivat hänen nimeään jos ihmiset eivät sitä tekisi?

    Aloituksessa väitteesi perustuu vain sinun omiin mielipiteisiisi, joten vastaväitteenä oleva pelkkä "ei" on ihan yhtä pätevä argumentti kuin omasi.

    Koska haluat perustelut, tähän:
    "Rikkoiko Jeesus tuota käskyä (vanhempien kunnioitus), kun hän kielsi vanhempansa heidän yrittäessään ottaa hänet huostaan?"

    Niin tässä tulee. Ei, koska Jeesus puhui vain totuuden ja valehtelu olisi ollut epäkunnioittavaa.

    "Ei syyllistynnyt ylpeyteenkään silloin kun väitti että kivetkin huutaisivat hänen nimeään jos ihmiset eivät sitä tekisi?"

    Jos sanoo asian niin kuin se on, se ei ole ylpeyttä.

    Äänestä

  • jeesusteleva kiihkohihhuli ... kirjoitti:

    Mikähän se Jeesuksen lausuma totuus sitten olikaan, joka oikeuttaa rikkomaan Jumalan tahtoa?

    Kivet eivät pysty huutamaan hoosiannaa useastakaan syystä, niillä ei esim ole keuhkoja eikä äänihuulia.

    Äänestä

  • toinen hihhuli kirjoitti:

    Aloituksessa väitteesi perustuu vain sinun omiin mielipiteisiisi, joten vastaväitteenä oleva pelkkä "ei" on ihan yhtä pätevä argumentti kuin omasi.

    Aloituksessani olevat väitteet perustelin lyhyesti ja ytimekkäästi.

    Lyhyesti siksi että hihhulit eivät jaksa lukea kovin pitkään ja ne ovat sangen ytimekkäitä koska kukaan ei ola ainakaan vielä onnistunnut niitä kumoamaan.

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    Mikähän se Jeesuksen lausuma totuus sitten olikaan, joka oikeuttaa rikkomaan Jumalan tahtoa?

    Kivet eivät pysty huutamaan hoosiannaa useastakaan syystä, niillä ei esim ole keuhkoja eikä äänihuulia.

    "Mikähän se Jeesuksen lausuma totuus sitten olikaan, joka oikeuttaa rikkomaan Jumalan tahtoa?"

    Ei Jeesus rikkonut Jumalan tahtoa, koska ei ole epäkunnitoittavaa kertoa vanhemmille totuutta. Valehtelu sen sijaan on epäkunnioittavaa.

    Äänestä

  • jeesusteleva kiihkohihhuli ... kirjoitti:

    "Mikähän se Jeesuksen lausuma totuus sitten olikaan, joka oikeuttaa rikkomaan Jumalan tahtoa?"

    Ei Jeesus rikkonut Jumalan tahtoa, koska ei ole epäkunnitoittavaa kertoa vanhemmille totuutta. Valehtelu sen sijaan on epäkunnioittavaa.

    Että yleensä teikäläiseltä tulee ehkä palstan pahimmat/älykkäimmät vastaukset, mutta tällä kertaa sinulla ei ole mitään saumaa.

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    Että yleensä teikäläiseltä tulee ehkä palstan pahimmat/älykkäimmät vastaukset, mutta tällä kertaa sinulla ei ole mitään saumaa.

    "Että yleensä teikäläiseltä tulee ehkä palstan pahimmat/älykkäimmät vastaukset"

    Onko tämä nyt joku ovela uusi tapa hämmentää meikäläistä :) kiitos kuitenkin :)

    "mutta tällä kertaa sinulla ei ole mitään saumaa."

    Kertoisitko missä kohdassa epäonnistuin? Myönnän, että minun edellinen vastaus oli vähän hätäsesti tehty. Parantaakseni vastausten tasoa, olisi kiva tietää, mistä nyt kiikastaa.

    Ja koska edellisessä viestissäni en muistanut ottaa kantaa kivien puhumisenmahdottomuuteen, totean tässä, että Jumalalle on toki mahdollista saada kivet huutamaan, vaikka se ihmisestä tuntuisi mahdottomalle. Ei kaikkeen huutamiseen tarvita ihmismäisiä keuhkoja.

    Esim. oikein muotoutunut luola systeemi ja sopiva tuuli, niin tulee ainakin jotain ääntä.
    Ja HUUTAA voi myös muilla tavoilla kuin normaali äänellä. Mutta eipä tästä kannata enempää väitellä.

    Äänestä

Heittikö Jeesus sen ensimmäisen kiven?

Äänestä
  • Joten ei ollut synnitön itsekkään?

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    Joten ei ollut synnitön itsekkään?

    >> Eipä heittänyt. Joten ei ollut synnitön itsekkään? >>

    -Tässä tyypillinen esimerkki, miten ateistien mieli on täynnä valheellisuutta ja taipumusta vääristelyyn; huomaatteko että ko. raamatun kohdassa Jeesus EI SANO "Joka MEISTÄ on synnitön...". Vaan:

    Johanneksen evankeliumi:
    8:7 "Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä."

    Teidän tyyliänne väännellä raamatun sanaa, ei saata käsittää! Mietityttää vain että vääristyykö se teidän mielessänne todellakin niin, että itsekin uskotte sen olevan, kuten esim. tänne kirjoitatte? Vai onko kyse siitä että valheellisuudessanne, tahdotte vain tahallisesti valehdellen johtaa tietämättömiä, näitten asioiden suhteen harhaan...?

    Äänestä

Raamatusta on aika vaikea löytää kohtia, jossa jesse syyllistyy syntiin. Se on sillain tehty. Jotain kuitenkin on, kuten juuri tuo rahanvaihtaja-juttu.

Lisäksi hän kieltää jumalansa ristillä, jos niihin "viimeisiin sanoihin" on luottaminen, kiroaa viattoman viikunapuun, tappaa sikoja, jne.

Apokrytisten kirjoitusten mukaan hän hukuttaa oman leikkitoverinsa vihan puuskassaan. Kannattaa muistaa, että luterilainen raamattu on vain luterilainen raamattu:/

Äänestä
  • vastaan hän hyökkäilee koko ajan, vaikka se taas on (Paavalin mukaan) kovasti paha asia.

    Äänestä

  • konna kirjoitti:

    vastaan hän hyökkäilee koko ajan, vaikka se taas on (Paavalin mukaan) kovasti paha asia.

    Ja tiesin ne toki jo kaikki, mutta en viitsinyt ylikuormittaa uskisten aivoja enempää yhdelläkertaa.

    Äänestä

  • >> Apokrytisten kirjoitusten mukaan hän hukuttaa oman leikkitoverinsa >>

    -Siis missä siellä; kertoisitko tarkemmin?

    -Ei sellaista tietenkään ole voinut tapahtua, koska jos niin olisi, niin eihän Hän olisi voinut voittaan kuoleman valtaa ja nousta ylös 3. päivänä kuolleista. Se oli mahdollista vain siksi, että Hän OLI SYNNITÖN; ylösnousemus oli todisteena siitä.

    Äänestä

Vai katolisen kirkon kuolemansynnit. Hohhoijaa ...Kaikki suuttuvat joskus jostain asiasta ja jokainen myös näyttää suuttumuksensa. Suuttumus ja viha on eriasioita. Viha on paljon pidempiaikainen ja pahempi kuin suuttuminen. Voit suuttua parhaalle ystävällesi pienestäkin asiasta, mutta et todellakaan vihaa häntä (riippuu teosta/tapauksesta.

Esimerkki 2. viittaa tähän kohtaan kenties?

46. Hänen vielä puhuessaan kansalle, katso, hänen äitinsä ja veljensä seisoivat ulkona, tahtoen häntä puhutella.
47. Niin joku sanoi hänelle: "Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat sinua puhutella".
48. Mutta hän vastasi ja sanoi sille, joka sen hänelle ilmoitti: "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?"
49. Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni!
50. Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."

En ole nyt todellakaan ole varma mihin kohtaan raamattua tämä esim.2 viittaa...

Esimerkki 3. No ...ehkäpä kannattaisi lähteet tutkia tarkemmin ennenkuin copy/pastee väärää tietoa

24. Ja hän nousi ja lähti sieltä Tyyron ja Siidonin alueelle. Ja hän meni erääseen taloon eikä tahtonut, että kukaan saisi sitä tietää; mutta hän ei saanut olla salassa,
25. vaan heti kun eräs vaimo, jonka pienessä tyttäressä oli saastainen henki, kuuli hänestä, tuli hän ja lankesi hänen jalkojensa juureen.
26. Ja se vaimo oli kreikatar, syntyään syyrofoinikialainen; ja hän pyysi häntä ajamaan ulos riivaajan hänen tyttärestään.
27. Niin Jeesus sanoi hänelle: "Anna ensin lasten tulla ravituiksi; sillä ei ole soveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille".
28. Mutta hän vastasi ja sanoi hänelle: "Niin, Herra; mutta syöväthän penikatkin pöydän alla lasten muruja".
29. Ja hän sanoi vaimolle: "Tämän sanan tähden, mene; riivaaja on lähtenyt sinun tyttärestäsi".
30. Ja vaimo meni kotiinsa ja havaitsi lapsen makaavan vuoteella ja riivaajan lähteneen hänestä.

Äänestä
  • Että kaivoit kyseiset raamatun kohdat esiin niille jotka asiaa vähemmän tuntevat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

M@k3 kirjoitti:

Oliko Jeesus synnitön? Uskovaiset väittävät että oli ja minä väitän että ei ollut. Väitteeni tueksi tarjoan nämä kolme esimerkkiä. Kumotkaa ne uskovaiset tai myöntäkää että Jeesus ei ollut synnitön.

Esimerkki 1: Katolinen kirkko on listannut seitsemän kuoleman syntiä joista yksi on viha.

Oliko Jeesus vihainen kun hän ajoi rahanvaihtajat ulos kirkosta ruoska apunaan?

Esimerkki 2: Vanhantestamensin kymmenessä käskyssä yksi käskyistä on kunnioittaa vanhempiaan.

Rikkoiko Jeesus tuota käskyä, kun hän kielsi vanhempansa heidän yrittäessään ottaa hänet huostaan?

Esimerkki 3: Markus 7:21 Jeesus luettelee synneiksi *siveettömyys, varkaudet, murhat,
aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli.*

Ja välittömästi tämän jälkeen hän kieltäytyy auttamasta naista jonka lapsi on sairas, tekikö Jeesus syntiä kun ei auttanut lähimmäistään? Auttaisitteko te?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu