Synnittömyys haaste

Oliko Jeesus synnitön? Helluntailaiset väittävät että oli ja minä väitän että ei ollut. Väitteeni tueksi tarjoan nämä kolme esimerkkiä. Kumotkaa ne helluntailaiset tai myöntäkää että Jeesus ei ollut synnitön.

Esimerkki 1: Katolinen kirkko on listannut seitsemän kuoleman syntiä joista yksi on viha.

Oliko Jeesus vihainen kun hän ajoi rahanvaihtajat ulos kirkosta ruoska apunaan?

Esimerkki 2: Vanhantestamensin kymmenessä käskyssä yksi käskyistä on kunnioittaa vanhempiaan.

Rikkoiko Jeesus tuota käskyä, kun hän kielsi vanhempansa heidän yrittäessään ottaa hänet huostaan?

Esimerkki 3: Markus 7:21 Jeesus luettelee synneiksi *siveettömyys, varkaudet, murhat,
aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli.*

Ja välittömästi tämän jälkeen hän kieltäytyy auttamasta naista jonka lapsi on sairas, tekikö Jeesus syntiä kun ei auttanut lähimmäistään? Auttaisitteko te?
12295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tästä keskustelusta tulee varmasti pelkkää saivartelua, mutta vastaanpa kuitenkin kerran. Enempää tuskin tähän keskusteluun osallistun.

ESIMERKKI 1:

Ei Raamatun perusteella vihastumista voi pitää vääränä, jos vihastuminen kohdistuu johonkin vääryyteen. Jos joku vaikkapa riistää toista ihmistä, niin kyllä on sopivaa vihastua, jos sillä tavalla voi nousta riistoa vastaan. Ei Jeesuksen sanoma mitään pehmoilua ollut. Ei Jeesus ollut mitenkään "kiltti" henkilö. Se on kenties humanismi, joka on yrittänyt luoda kristillisyydestä tällaista pliisua, mautonta ja väritöntä.

Paavali kirjoitti mm. näin: "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö."

ESIMERKKI 2:

Saanko sakot, jos minun on pelastaakseni henkilö tulipalosta murtauduttava jonkun taloon? Tehdäkseni oikein minun on toimittava tavalla, joka jossain tilanteessa olisi rikos.

Näen tämän esimerkin sellaisena, että noudattaakseen Isänsä tahtoa Jeesuksen (n. 30-vuotias) oli kieltäydyttävä äitinsä ja veljiensä tarjouksesta. Periaatteena Jeesuksella oli varmasti mm. "enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä" ja "Rakasta Herraa sinun jumalaasi kaikesta mielestäsi, sielustasi ja voimastasi."

ESIMERKKI 3:

Jeesus kuitenkin silti auttoi naista, vaikka ensin sanoikin "ei".

Äänestä
  • 1. Vaikka vihastuminen ei itsessään olisi syntiä, vaan siitä johtuva väkivaltainen käyttäytyminen, niin Jeesus teki silti sitä kun ryhtyi toimenpiteisiin.

    2. Tämä olikin hauska porsaan reikä: 'toteuttaakseen Jumalan tahtoa, Jeesuksen täyty rikkoa Jumalan tahtoa'.

    3. Auttoi kun nainen ensin alisti itsensä koiraksi. Esikuvallista toimintaa Jeesukselta? Auttaako kristittykkin vasta sitten kun toinen matelee?

    Kaikki vasta-vastaukseni ovat mielestäni päteviä eivätkä saivartelua.

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    1. Vaikka vihastuminen ei itsessään olisi syntiä, vaan siitä johtuva väkivaltainen käyttäytyminen, niin Jeesus teki silti sitä kun ryhtyi toimenpiteisiin.

    ovat rakkautta! On myös oikein suojella kotiaan ja omaisiaan vaikka väkivallalla! Mietipä sitä, mies!
    3.Jeesus koetteli naisen uskoa, hän myös tiesi, kuinka paljon sitä voi koetella. Mekin saamme joskus kokea vastaavaa. Herra tahtoo vetää lähemmäs itseään "viivyttää" apua, siltä se joskus ainakin tuntuu.

    Valitettavasti meidän kristittyjen pitäisi tehdä parannusta tuossa auttamisasiassa.

    Äänestä

  • lyönnit kirjoitti:

    Totta kai kotia saa puolustaa ja ystävää ottaa niskasta kiinni jos hän meinaa lähteä kännissä ajamaan, mutta saako pankkiin mennä heittämään tietokoneet lattialle ja ajamaan pankki virkailijat johdonpätkällä ruoskien ulos jos rakennuksen yläkerrassa sattuu olemaan kirkko?

    Syntiä saa siis mielestäsi tehdä jos sillä koetellaan jonkun toisen uskoa, saisinko siis kiduttaa sinua ja yrittää saada sinut pilkkaamaan Pyhää henkeä? Onko vaikea asettua tuon naisen asemaan?

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    1. Vaikka vihastuminen ei itsessään olisi syntiä, vaan siitä johtuva väkivaltainen käyttäytyminen, niin Jeesus teki silti sitä kun ryhtyi toimenpiteisiin.

    2. Tämä olikin hauska porsaan reikä: 'toteuttaakseen Jumalan tahtoa, Jeesuksen täyty rikkoa Jumalan tahtoa'.

    3. Auttoi kun nainen ensin alisti itsensä koiraksi. Esikuvallista toimintaa Jeesukselta? Auttaako kristittykkin vasta sitten kun toinen matelee?

    Kaikki vasta-vastaukseni ovat mielestäni päteviä eivätkä saivartelua.

    No vastaan nyt kuitenkin jotain.. Mutta jos tähän sitten jättäisin.

    1. Jos Jeesus oli sitä mitä väitti olevansa (Jumalan Poika), niin hänellä kyllä oli oikeus ajaa Isänsä temppelistä pois sellainen toiminta, joka hänen mielestään oli loukkaus temppelin ja sen myötä myös Jumalan pyhyyttä kohtaan. .. Siitä ei ole mainintaa, että Jeesus olisi silti ruoskallaan ketään lyönyt.

    2. Joskus kaksi periaatetta tosiaan voi olla keskenään ristiriidassa. Esimerkkinä tämä jo aiemmin mainitsemani murtautuminen palavaan taloon. ... Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.

    3. Ei tarvitse madella. Jeesuksen toiminta Israelissa keskittyi juutalaisiin (tämän Jeesus sanoi ensin perusteluksi "ei"-vastaukselleen). Pian Jeesuksen Taivaaseen paluun jälkeen evankeliumi tuli kuitenkin sanomaksi koko maailmalle. Siten kristitty voi aivan yhtä hyvin rukoilla ei-juutalaisen kuin juutalaisen puolesta.

    Äänestä

  • A.S. kirjoitti:

    Luettelit oikein hyviä syitä sille miksi Jeesus teki niinkuin teki, mutta et enää yritäkkään kieltää etteikö se olisi ollut syntiä?

    Voidaanko tästä päätellä että syntiä voi tehdä jos syy on hyvä ja silti säilyttää synnittömän tittelin?

    1. Jumalan takia tappaminen yms synninteko ei ole oikeaa syntiä, tämän tiesivät jo ristiretkeläiset ja invisiittorit, eli asia on sangen selvä.

    2. Jeesus sanoi että hänen sukulaisiaan ovat ne jotka tekevät Jumalan tahdon ja kuitenkin Jumala on kertonut tahdokseen että ihmisten tulisi kunnioittaa vanhempiaan. Huomaatko tässä mitään ristiriitaa?

    3. Mikä on mielestäsi tuon Jeesus ja penikka naisen tarinan opetus? Nöyryys?

    Ihan lonkalta tulee mieleen ainakin kolme Jeesuksen lausahdusta jossa hän kertoo tulleensa vain Juutalaisa varten ja sitten yllättäen Paavali huomaa että markkina-aluetta voisi hieman suurentaa. D'oh! Pienoinen ristiriita?

    Syntiä on ainakin se, mikä on Jumalan tahdon vastaista.

    1. Jos (kun) Jeesus oli se mikä oli, eli Jumalan Poika, ja Jumalan Poikana hän tunsi Jumalan tahdon, niin kaupustelijoiden ajaminen pois temppelistä ei ollut syntiä, jos kerran Jumala ei halunnut temppelistä tällaista kauppapaikkaa. Jeesus ei tehnyt syntiä - päinvastoin hän toteutti Jumalan tahtoa.

    Ristiretkiä ja inkvisitioita en ala tässä sen enempää pohtia. Ei kaikki se, mitä tehdään Jumalan nimissä, ole Jumalan tahto. Henkilökohtaisesti en usko ristiretkien ja inkvisition olleen Jumalan tahto. Paholainenkin voi tehdä asioita Jumalan nimissä.

    2. Jos Jeesuksen Isän tahto oli, että Jeesus opetti kansaa, vaikka hänen äitinsä ja veljensä olisivat kutsuneet hänet lepäämään, niin Jeesus ei tehnyt syntiä, vaikka ei lähtenyt äitinsä ja veljiensä mukaan. Hän oli kuitenkin kuuliainen Isälleen. ... Mietin sitäkin, tarkoittaako 30-vuotiaan aikuisen ihmisen kohdalla vanhempien kunnioittaminen sitä, että tekee kuten vanhemmat tahtovat. Oli miten oli, Jeesus oli kuitenkin kuuliainen Isälleen.

    3. En näe ristiriitaa Jeesuksen toteamuksessa siitä, että hän on tullut vain juutalaisia varten ja sitten myöhemmin (ei Paavalin vaan jo Pietarin) tapahtuneessa evankeliumin leviämisessä ei-juutalaisten keskuuteen. Sama Jumala, joka jostain syystä antoi Jeesukselle käskyn keskittyä vain juutalaisiin antoi myöhemmin mm. Pietarille ja Paavalille käskyn julistaa evankeliumia myös ei-juutalaisille eli pakanoille.

    Miksi Jumala sitten antoi Jeesukselle käskyn keskittyä vain juutalaisiin, sitä en tiedä. Eikä asian pohtimiseen varmaan kannata paljoa aikaa käyttää. Ehkä oli vain niin, että Jeesuksen rajoitettu aika maailmassa vaati keskittymistä tiettyyn joukkoon. Ja Jeesus otti sitten Isänsä käskyn keskittyä vain juutalaisiin hyvin tarkasti. Anyway; on jo vanhassa testamentissa ennustettu kuninkaasta, johon kansat/pakanat laittavat toivonsa.

    Ja saivarteluksihan tämä meni kuten ennustit.

    Tuo Jeesus tietää Jumalan tahdon paremmin kuin Jumala itse tiesi kirjoittaessaan lain taulut. Jumalan tahtoo yhdessä raamatun kohdassa yhtä ja toisessa toista ja siitä kumpi on tärkeämpää voi väitellä loputtomasti, mutta minun onnekseni Jeesus luetteli itse muutamia syntejä joihin kuuluu ylpeys ja sen lajin hän kyllä osasi.

    Matt 26:11 Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.

    Luuk 19:40 Mutta Jeesus vastasi: "Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat."

    Mitä luulet, oliko Jumalan tahto että Jeesus ylpeili näissä kahdessa raamatun kohdassa?

    Heh, tämä keskustelu on nyt varmaan sellaista, että kumpikin meistä ajattelee vain kertovansa asiat niinkuin ne ovat ja ajattelee, että lähinnä vain toinen osapuoli syyllistyy saivarteluun.. Ainakin itse tunnustan ajattelevani tällä tavalla.

    Anyway, ylpeydestä.

    Jeesus totesi opetuslapsilleen, että hän on tie, totuus ja elämä, ja ettei yksikään tule Isän luokse muutoin kuin hänen kauttaan. Tämän hän sanoi opetuslapsilleen, ja koska he uskoivat hänen tulleen taivaasta, he eivät pitäneet Jeesuksen sanoja ylpeytenä.

    Keskusteluista juutalaisten kanssa tulee mieleen pari tapausta.

    Kerran Jeesus kertoi Abrahamin ajasta aivan kuin silminnäkijänä. Juutalaiset totesivat, että Jeesushan on alle 50-vuotias, ja väittää muka nähneensä Abrahamin. Tähän Jeesus totesi, että hän oli olemassa jo ennen kuin Abraham syntyi. Seurauksena tästä juutalaiset ottivat käsiinsä kiviä heittääkseen niillä Jeesusta. Kenties aikoivat jopa tappaa Jeesuksen kivittämällä.

    Kerran Jeesus puhui aika kovia sanoja juutalaisille. Puheensa yhteydessä Jeesus sanoi, että hän ja Isä ovat yhtä. Juutalaiset ottivat maasta kiviä kivittääkseen hänet. Jeesus kysyi, mikä hänen tekemistään hyvistä teoista oli syynä siihen, että he aikovat kivittää hänet. Juutalaiset vastasivat, etteivät kivitä Jeesusta minkään hyvän teon tähden, vaan siksi, että Jeesus teki itsensä Jumalaksi. Jeesus kun oli sanonut olevansa Jumalan Poika.

    Näissä esimerkeissä oli kaksi erilaista suhtautumista Jeesuksen sanoihin. Juutalaisille, jotka eivät uskoneet Jeesukseen, Jeesuksen sanat olivat kenties melkein suurinta mahdollista ylpeyttä, mitä maailmasta saattoi löytyä. Jeesukseen uskoville hänen sanansa taasen ovat vain kuvausta siitä, mikä on todellisuutta. Jos Jeesus ei olisi sanonut itsestään mitä hän sanoi, hän olisi pimittänyt jotain olennaista itsestään ja Jumalan pelastussuunnitelmasta.

    Äänestä

ole olemasskaan! katolinenkirkko ei voi sanella yhtään mitään, mitä tulee Raamattuun, se on itse suurimpia synninharoittaja, koska väittää (paavi) olevansa Kristuksen sijainen,ja se on törkeintä Jumalan pilkkaa mitä maa päällänsä kantaa!
* Jeesuksen "viha" ei ole syntiä, se on Jumalan pyhää kiivautta ,nimenomaan syntiä kohtaan. Mene nyt polvillesi, ja pyydä suuressa katumuksessa Herralta Jeesukselta anteeksi älytön syytöksesi, toisen synnintekijän saanomisilla.
syytöstäs tukien!

Äänestä
  • Jo koska tulet päästämään tuon vanhan tutun katolisuus on saatanasta aivopierusi.

    Siksipä laitoinkin esimerkkiini myös vanhan- ja uudentestamentin syntikäsityksen ja Jeesuksen rikkomaan niitä.

    Onko sinulla mitään sanottavaa niistä? Jos ei, niin oletan että Jeesus ei ollut synnitön.

    Äänestä

yksinkertaisuus

Äänestä

Kommentoi aloitusta

M@k3 kirjoitti:

Oliko Jeesus synnitön? Helluntailaiset väittävät että oli ja minä väitän että ei ollut. Väitteeni tueksi tarjoan nämä kolme esimerkkiä. Kumotkaa ne helluntailaiset tai myöntäkää että Jeesus ei ollut synnitön.

Esimerkki 1: Katolinen kirkko on listannut seitsemän kuoleman syntiä joista yksi on viha.

Oliko Jeesus vihainen kun hän ajoi rahanvaihtajat ulos kirkosta ruoska apunaan?

Esimerkki 2: Vanhantestamensin kymmenessä käskyssä yksi käskyistä on kunnioittaa vanhempiaan.

Rikkoiko Jeesus tuota käskyä, kun hän kielsi vanhempansa heidän yrittäessään ottaa hänet huostaan?

Esimerkki 3: Markus 7:21 Jeesus luettelee synneiksi *siveettömyys, varkaudet, murhat,
aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli.*

Ja välittömästi tämän jälkeen hän kieltäytyy auttamasta naista jonka lapsi on sairas, tekikö Jeesus syntiä kun ei auttanut lähimmäistään? Auttaisitteko te?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu