Laki ja evankeliumi AINA sotajalalla

Mistä oppiriidat syntyvät? Eivätköhän vain korostussyistä - toiset tahtovat korostaa
lain töitä ja toiset korostavat laupeuden töitä.
Sillä liha tahtoo ansaita lain töillä Jumalan hyväksynnän.
Sitävastoin evankeliumin voimasta elävä tekee laupeuden töitä sen vuoksi, että
itse ENSIN sai laupeuden.

Jeesus ei suinkaan vahingossa osoittanut lainnoudattajia laittomuuden tekijöiksi.
Vaan ihan tarkoituksella, sillä armottomuus on laittomuutta pahimmillaan.

Laupeuden tarpeessa olevaa eivät nuo
papit voineet auttaa, sillä lakikin sen
esti. Oli velvollisuuksia Jumalaa ja
kirkkoa kohtaan.
Tavallinen laupias ihminen harjoitti
laupeutta. Senkin uhalla, että tuli nimi
mustaan vihkoon, kun ei sapattikouluun
saapunutkaan.

Nimenomaan laki useinmiten estää ihmistä
noudattamasta rakkauden lakia. Siksi
Jeesus sanoikin, että Hänen käskynsä on UUSI.
Kuljemme kaikki samaa tietä, mutta toiset armahtavat ja toiset lukevat lakia.

Luukas 10:25-37 - ( Laupias samarialainen ja armottomat papit )

25
Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi:
"Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?"
[10:25-28: Matt. 22:34-40; Mark. 12:28-34 : Matt. 22:35 | Matt. 19:16]
26
Jeesus sanoi hänelle:
"Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?"
27
Mies vastasi:
"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi
ja koko sielustasi,
koko voimallasi
ja koko ymmärrykselläsi,
ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
[5. Moos. 6:5 | 3. Moos. 19:18]

28
Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää."
[3. Moos. 18:5; Hes. 20:11; Room. 10:5; Gal. 3:12]
29
Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi:
"Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
30
Jeesus vastasi hänelle näin:
"Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet.
Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille.
Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.

31
Samaa tietä sattui tulemaan pappi,
mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi.
32
Samoin teki paikalle osunut leeviläinen:
kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
33
"Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen.
Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli.

34
Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne.
Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään,
vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.
35
Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria,
antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä.
Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.'
36
Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?"

37 Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta."
Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin."
   
Niinpä riidat nousevat siitä, että toinen rakastaa paljon ja toinen vain vähän.
Joka vähän rakastaa, hän ihannoi lakia. Joka raadollisuutensa tuntee ja tietää,
hän ei lakia ihannoi.

Luuk. 7:47
Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän."

Matt 18:32-34
32
Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit;   
33
eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?'   
34
Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.   

Rauha sieluillenne!

25

382

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirjoitus

      Sitä tavallista Anttia taas.

      • Käännytä pois adv.totuudesta

        Apt 26.

        28 Niin Agrippa sanoi Paavalille: "Vähälläpä luulet taivuttavasi minut kristityksi".
        29 Mutta Paavali sanoi: "Toivoisin Jumalalta, että, olipa vähällä tai paljolla, et ainoastaan sinä, vaan myös kaikki te, jotka minua tänään kuulette, tulisitte semmoisiksi, kuin minä olen, näitä kahleita lukuunottamatta".

        Mun on pakko pitää näitä peitteitä silmilläni ja
        korvissani. Sillä jos en alati intä: "valehtelija", "sitä tavallista puppua", jne jne
        - - minä saatan joutua Kristuksen voittamaksi.
        Kristuksen orjaksi, Jumalan lapseksi.

        Sehän kauheaa olisi, sitten en enää olisi itseni
        herra. Vaan joutuisin tutkimaan sydäntäni.
        Ei, minulle riittää ulkonainen koreus, ehyt ja
        sivistynyt julkisivu.

      • Vastaaminen

        Seisahdu itsekin miettimään. Kun lukematta ja
        tutkimatta ja arvostelematta vain laitat viestin:
        typerää, typerää - - niin joku sanannälkäinen tai
        keskustelun haluinen tulee sokaistuksi jo ennakkoon.
        Ei tutustu aloitukseen, kun "viisaat" jo ovat sen
        teilanneet. Ei hyvä tuo tapasi lyödä ennakkoleima.

        Olet sitten mitä tahansa mieltä Antin aloitusesta,
        niin siitähän on helposti löydettävissä todellista
        kommentoitavaa.
        Esim: Ovatko nuo todella Jeesuksen sanat, vai
        ovatko lainvastustajat sen lisänneet jälestäpäin?
        Tai: millainen sitten on armahtavainen pappi?
        Tahi: millä lailla Jeesuksen opetus eroaa
        E.G. Whiten opetuksesta?

        Keskustelu kannattaa aina

      • tuo on totta.
        Käännytä pois adv.totuudesta kirjoitti:

        Apt 26.

        28 Niin Agrippa sanoi Paavalille: "Vähälläpä luulet taivuttavasi minut kristityksi".
        29 Mutta Paavali sanoi: "Toivoisin Jumalalta, että, olipa vähällä tai paljolla, et ainoastaan sinä, vaan myös kaikki te, jotka minua tänään kuulette, tulisitte semmoisiksi, kuin minä olen, näitä kahleita lukuunottamatta".

        Mun on pakko pitää näitä peitteitä silmilläni ja
        korvissani. Sillä jos en alati intä: "valehtelija", "sitä tavallista puppua", jne jne
        - - minä saatan joutua Kristuksen voittamaksi.
        Kristuksen orjaksi, Jumalan lapseksi.

        Sehän kauheaa olisi, sitten en enää olisi itseni
        herra. Vaan joutuisin tutkimaan sydäntäni.
        Ei, minulle riittää ulkonainen koreus, ehyt ja
        sivistynyt julkisivu.

        Antti on sekopää.

      • "Sitä tavallista Anttia taas."

        Fil. 3:1
        Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.

        Joh. 6:60
        Niin monet hänen opetuslapsistansa, sen kuultuaan, sanoivat: "Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?"

        Matt. 13:13
        Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.

      • sinusta uskovaa
        AnttiVKantola kirjoitti:

        "Sitä tavallista Anttia taas."

        Fil. 3:1
        Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.

        Joh. 6:60
        Niin monet hänen opetuslapsistansa, sen kuultuaan, sanoivat: "Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?"

        Matt. 13:13
        Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.

        jos lainailet Raamatusta pätkiä itsesi korostamiseksi.

      • Punnitsisi jumalallisen luo...
        tuo on totta. kirjoitti:

        Antti on sekopää.

        Tässä ketjussa näemmä Herramme koettelee meitä
        siinä, onko meissä rahtuakaan Jumalan luonnetta.
        Itseään sivistäneiden ei pitäisi ketään typeräksi
        leimata, varsinkaan ilman yhtäkään perustetta.
        Joten palataanpa aiheeseen:
        Laki sotii laupeutta vastaan, useinmiten.
        Laki saa aikaan vihaa, mutta laupeuden saanut
        rakastaa paljon ja tekee niitä oikeita tekoja,
        laupeudentöitä. Niihin ei lainnoudattaja pysty.

        Evankeliumi Matteuksen mukaan 5.

        21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille:
        'Älä tapa', ja:
        'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.

        22 Mutta minä sanon teille:
        jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion;
        ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion;

        ja joka sanoo: 'Sinä hullu',
        on ansainnut helvetin tulen.

      • Ottaa mitään vastaan?
        sinusta uskovaa kirjoitti:

        jos lainailet Raamatusta pätkiä itsesi korostamiseksi.

        Onkohan AVK sellaista väittänytkään?
        Mutta sinusta se tekee uskovaisen, se että
        sallit Jeesuksen tulla elämäsi Herraksi.

        Moititko adventtipastoreitakin aina, kun ne
        saarnaavat. Sanoen, ettei tuo sinusta uskovaista
        tee.
        Palstalla ei ole kyse kirjoittajista, vaan
        lukijoista. Ei AVK:kaan, tuskin, itselleen
        kirjoittanut, vaan sulle rakas lukija.

        Kirjoittajat ovat meitä lukijoita varten.
        Ja kun me kommentoimme, niin ei ole järin
        sivistynyttä, että lukijaa itseään kommentoimme.
        Vaan sitä opetusta. Rakentavasti ja kannustavasti.

        Siunausta sinulle!

      • Jeesuksen sallin
        Ottaa mitään vastaan? kirjoitti:

        elämääni tulla, mutta en tällaisia AVK-tyyppejä.
        Aivan Väärin Keskustelemassa.

      • on kumottu,
        Punnitsisi jumalallisen luo... kirjoitti:

        Tässä ketjussa näemmä Herramme koettelee meitä
        siinä, onko meissä rahtuakaan Jumalan luonnetta.
        Itseään sivistäneiden ei pitäisi ketään typeräksi
        leimata, varsinkaan ilman yhtäkään perustetta.
        Joten palataanpa aiheeseen:
        Laki sotii laupeutta vastaan, useinmiten.
        Laki saa aikaan vihaa, mutta laupeuden saanut
        rakastaa paljon ja tekee niitä oikeita tekoja,
        laupeudentöitä. Niihin ei lainnoudattaja pysty.

        Evankeliumi Matteuksen mukaan 5.

        21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille:
        'Älä tapa', ja:
        'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.

        22 Mutta minä sanon teille:
        jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion;
        ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion;

        ja joka sanoo: 'Sinä hullu',
        on ansainnut helvetin tulen.

        joten saa sanoa mitä haluaa.

      • Ei helvetti odottais sua
        on kumottu, kirjoitti:

        joten saa sanoa mitä haluaa.

        Mutta nytpä jumalattomilla on lain tunto ja se ajaa
        heitä etsimään vapautta, joka on vain Kristuksessa.
        Niin vältytään helvetiltäkin.

        Nyt, Kristuksessa olemme irti laista.
        Kuinka voisi olla irti sellaisesta, mikä on kumottu.
        Vain sapatti on kumottu. Tietysti sapattiliitto
        kumottiin ja lakikin lakiliittona, kun tuli uusi
        liitto.
        Mutta vapaat, lain ulottumattomissa ja sapattilain,
        ovat vain ne, jotka Kristuksessa ovat.

        Roomalaisille 7:6
        Mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

        Room. 8:1
        Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.

      • Noin itseriittoinen ja rakk...
        Jeesuksen sallin kirjoitti:

        elämääni tulla, mutta en tällaisia AVK-tyyppejä.
        Aivan Väärin Keskustelemassa.

        " Kyllä minä
        Jeesuksen sallin 28.5.2008 klo 20.08
           elämääni tulla, mutta en tällaisia AVK-tyyppejä.
        Aivan Väärin Keskustelemassa."

        Aika vaikea uskoa, että sinussa nyt puhuisi Herran
        Henki. Jos noin nurjasti aattelet Kristuksen
        palvelijasta, niin tuskin kovin hyvin tunnet Jeesusta. Samasta Herrasta todistava avk on.

        1. Joh. 4:12
        Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.

        1. Joh. 4:20
        Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.

        3. Joh. 1:11
        Rakkaani, älä seuraa pahaa, vaan hyvää. Joka hyvin tekee, se on Jumalasta; joka pahoin tekee, se ei ole Jumalaa nähnyt.

      • olla palvelija
        Noin itseriittoinen ja rakk... kirjoitti:

        jossain muualla, kuin meidän kotona.
        Etsiytyisi omiensa pariin rakentamaan seurakuntaansa, eikä naapureilleen jatkuvasti kieltään näyttämässä.

      • Onko*

        Itselleen Kymmenys palkkioita. Eihän kantonismikaan ilman rahaa pysy elossa. Narkutus julistusta itselleen. Liian vaikea tajuista tavalliselle ihmiselle. Voisiko tälle kantolan kirjoittelulle saada tulkkaus palvelun, että tavallinen kansalainen tajuaisi mitä hän tarkoittaa. Onkohan hän taas menossa sinne lehtimaja juhlille?

      • Ton ois skriivannu kristitty
        olla palvelija kirjoitti:

        jossain muualla, kuin meidän kotona.
        Etsiytyisi omiensa pariin rakentamaan seurakuntaansa, eikä naapureilleen jatkuvasti kieltään näyttämässä.

        Siis ku tolleen herjaa hengellistä opea!

      • Heitätte tollast skriivaa
        Onko* kirjoitti:

        Itselleen Kymmenys palkkioita. Eihän kantonismikaan ilman rahaa pysy elossa. Narkutus julistusta itselleen. Liian vaikea tajuista tavalliselle ihmiselle. Voisiko tälle kantolan kirjoittelulle saada tulkkaus palvelun, että tavallinen kansalainen tajuaisi mitä hän tarkoittaa. Onkohan hän taas menossa sinne lehtimaja juhlille?

        Jos et ymmärrä, ksyy veikkonen!
        Onhan meit täällä sitä varten.
        "Tarkoititkos tätä", voi kysyä.
        Sit voi esittää oman näkemyksensäkin.

        Mut ei tos oo järkee:
        "Itselleen kymmenyspalkkioita".
        Ei mitenkään voi liittyä Anttiin.
        Tuntuu, ettei sulla siellä ole
        mitään vakavampaa mielessäkään.

        Sorry, sit emme voi auttaa.

    • IRTI LAISTA ?

      Room. 7:6
      mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina,
      niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa
      emmekä kirjaimen vanhassa.

      Room. 3:21
      Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia.

      • laumanjäsen

        Golgatalla, eikä sitä enää ole. Uskosta olemme pelastettuja, emme omien tekojemme kautta, ettei kukaan kerskaisi pitämällä sapattia.

      • Kyllä laki on!!
        laumanjäsen kirjoitti:

        Golgatalla, eikä sitä enää ole. Uskosta olemme pelastettuja, emme omien tekojemme kautta, ettei kukaan kerskaisi pitämällä sapattia.

        Tiedättehän . . .

        1. Tim. 1:9
        ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille.

        Kristukseen ankkuroitu on irti laista, joka ON.

        Room 7:6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

        Kun rangaistus oli Kristuksen päällä, me nyt
        sitten lain rangaistuksesta vapaina koetamme
        rakkauden lakia täyttää. Ja hyvin siinä käy.

      • iloksi Saatanalle
        Kyllä laki on!! kirjoitti:

        voisi vihastua meihin, Siitä, että me olemme kokonaan unohtaneet hänen antamansa lepopäivän lahjan meille. Jumala viis veisaa siitä olemmeko me hänelle kuuliaisia vai ei. Ollessamme kuuliaisia Saatanalle saatana ei anna minkään kirouksen kohdata meitä. Saatanan antamasta Helvetin pelosta ihmiset tulevat uskoon. Näin me olemme päässeet irti Jumalan lain vaatimuksista ja olemalla kuuliaisia Saatanalle kaikki kääntyy meidän parhaaksemme:

    • Raamattu kuvaa lakiin katsovia orjiksi ja palkkalaisiksi, ei Jumalan lapsiksi.

      Gal. 4:23    Orjattaren poika syntyi luonnonjärjestyksen mukaisesti, vapaan naisen poika sen sijaan lupauksen voimasta. [1. Moos. 16:4, 17:16]
         
      Gal. 4:30    Mutta mitä pyhät kirjoitukset sanovatkaan? "Aja pois orjatar ja hänen poikansa, sillä orjattaren poika ei saa jakaa perintöä vapaan naisen pojan kanssa." [1. Moos. 21:10]
         
      Gal. 4:31    Me emme siis, veljet, ole orjattaren vaan vapaan naisen lapsia. [Gal. 3:29]    

      Mutta kristittyjä Raamattu kuvaa VAPAAN ANISEN LAPSIKSI
      - ja alati on sotatila orjan ja vapaan välillä
      - meidän sisimmässä vaatii hyljätty kuningas Saul huomiota, vaikka kuninkaaksi on jo voideltu Daavid, 1. Samuel 18-31. luvut.

      Gal 4:23-31

      23 Orjattaren poika syntyi luonnonjärjestyksen mukaisesti, vapaan naisen poika sen sijaan lupauksen voimasta. [1. Moos. 16:4, 17:16]
      24 Tämä on vertauskuva. Naisilla tarkoitetaan kahta liittoa. Toinen on Siinainvuoren liitto, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Hagar. [Jer. 31:32; Gal. 5:1; Hepr. 8:9]
      25 Hagar tarkoittaa Arabiassa olevaa Siinainvuorta, ja sitä vastaa nykyinen Jerusalem, joka lapsineen elää orjuudessa.

      26 Mutta taivaallinen Jerusalem on vapaa, ja se on meidän äitimme. [Hepr. 12:22; Ilm. 3:12, 21:2,10]
      27 Onhan kirjoitettu: -- Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä! Riemuitse ja huuda, sinä joka et tunne synnytystuskia! Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies. [Jes. 54:1]
      28 Veljet, te olette lupauksen lapsia, niin kuin Iisak oli. [Room. 9:8]

      29 Niin kuin luonnonjärjestyksen mukaisesti syntynyt silloin vainosi Hengen vaikutuksesta syntynyttä, niin on laita nytkin.
      30 Mutta mitä pyhät kirjoitukset sanovatkaan? "Aja pois orjatar ja hänen poikansa, sillä orjattaren poika ei saa jakaa perintöä vapaan naisen pojan kanssa." [1. Moos. 21:10]
      31 Me emme siis, veljet, ole orjattaren vaan vapaan naisen lapsia. [Gal. 3:29]

      RAAMATTU KIELTÄÄ LAIN ALTA VAPAUTETTUA KATSOMASTA LAKIIN !
      - evankeliumi säilyy puhtaana vain armoon katsovassa, armo opettaa karttamaan syntiä
      - lain tehtävä on ahdistella armon alle, sillä lain alla koetaan aina riittämättömyyttä

      Room 7:3-6
      3
      Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja.
      Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa. [Matt. 5:32]   
      4
      Samoin on teidän laitanne, veljeni.
      Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja kuulutte nyt toiselle, hänelle joka on herätetty kuolleista.
      Näin me kannamme hedelmää Jumalalle.
      [Gal. 2:19,20, 5:18; Kol. 2:14]
         
      5
      Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle.
      [Room. 6:21, 8:8; Gal. 5:19]   
      6
      Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista.
      Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina.
      [Room. 6:4, 8:4; 2. Kor. 3:6]   

      Siunaten

    • mutta laki ja armo

      kättelevät toisiaan ja ovat sulassa sovussa. Sinä vain olet ristiriidassa kummankin kanssa.

      • eiksjeh

        Sinä opetat laista ihan toisella tavalla kuin Uusi Testamentti.
        Adventistien opit eivät ole kristinuskon kanssa samat.
        Israelilaiset olivat lainalaisia, eikä Jeesus tullut tekemään pakanoistakin lainalaisia. EI. Vaan Jeesus piti lain ennallaan kääntymättömiä juutalaisia varten.
        Pakanat olivat vielä astetta alempia kääntymättöminä.
        Uskoon tulo ohittaa lain tarpeelliseksi tulon kokonaan. Kuten Johannes sanoo, jokainen joka vielä tekee pahaa , ei ole tullut vielä tuntemaan Evankeliumin totuutta. Ja joka tuntee Evankeliumin, ei tee enää väärin.

      • Kristityt yleensäkin
        eiksjeh kirjoitti:

        Ja meillä uskovillahan on juuri tuo tapa, että
        emme käytä Raamattua apukirjana meidän
        käsitystemme tueksi, vaan annamme Sanan selittää
        itseään. Koetamme löytää sen, mitä Sana tahtoo
        todella sanoa.

        Uskohan ei perustu lakiin. Vaan me näemme Jeesuksen
        vastauksena ja kaikki kaikessa. Me uskomme, että
        Raamattu tarkoittaa juuri sitä, mitä sanookin.

        Sinähän oudon opin olet kehittänyt...Asteikkojakin.
        Me kristityt emme mielellämme keksi omia sanontoja, vaan pysymme Raamatun sanastossa.

        Mitä tuossa loppuosassa sanot, niin juuri noinhan
        Anttikin opettaa. Ootkohan nyt tulkinnut hieman
        suppeasti, kun koet Antin toisin opettavan.
        Tossa joistakin viesteistä paljastui sellanen
        vaara, että saa muka tehdä mitä lystää, kun
        laki on "kumottu".

        Huomasin Antin reagoineen siihen ja muistuttaneen,
        että kyllä laki jumalattomille on ja sitten, jos
        tahtoo tahallaan jäädä sellaista tekemään, minkä
        itsekin kokee synniksi. Silloinhan laki koettaa
        omantunnon kautta puhua järkeä.

        Onkohan niin, ettet ole lukenut tarkasti.
        Antti muistuttaa, että kristitty on "irti laista",
        kuten Sana vaatii. Mutta lakikin silti tosiaan on,
        niille jotka ovat "ulkopuolella Kristuksen.

      • Lue edes, mitä se avk sanoo!

        Sehän osotti tosta laupiaan samarialaisenkin
        vertauksesta, että arkielämässä laki ja
        laupeus ovat aivan vastakkain.
        Käyppä lukemassa se, niin
        viisastut hyvinkin.
        Epäilen, ettet
        vielä ole
        lukenu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1723
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1123
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      438
      1104
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      811
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe