EU liitos

Minä uskon, että tässä käy niinkuin aikanaan EU liitoksen kanssa. Ihmiset oli innossa (hehkutettiin että Banaanitkin on halvempia!)kun luvattiin kaikkea hyvää maan ja taivaan väliltä. Nyt kun tiedustellaan niin ihmiset kokevat tulleensa petetyiksi.
Uskon että tässä Uuden Kauhavan liitoksessa käy samoin. Luvataan hyviä asioita...kaikki on niin hyvää. Sitten mennään muutama vuosi ja totuus selviää kun raakalla kädellä tehdään uudistuksia ja kovia säästöjä että velkakuntienkin velat saadaan pois. Maksajana tietysti se jolla on rahaa(niin minä olen elämässäni asian ymmärtänyt, että se maksaa jolla on rahaa). Sitten ihmiset alkaa huomata totuuden ja silloin alkaa sama tyytymättömyys kuin nyt Eu,hun. Jossitellaan ja voivoitellaan, että kyllä olisi silloin pitänyt uskoa...nyt meiltä on viety kaikki.
Näin siinä tulee käymään.
Sitten nämä meidän kunnan "isot herrat" nauraa partoihinsa kun he ovat jo muuttaneet pois. Kunnanjohtajahan oli ensimmäisenä lähdössä uppoavasta laivasta, mutta ei tullutkaan valituksi. Lähtee heti kun tilaisuus tulee. Johtajat on tehneet päätökset ja nauraa meille.
1184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kirjoitat täyttä totta.
Näin tulee käymään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ylihärmäliitos kirjoitti:

Minä uskon, että tässä käy niinkuin aikanaan EU liitoksen kanssa. Ihmiset oli innossa (hehkutettiin että Banaanitkin on halvempia!)kun luvattiin kaikkea hyvää maan ja taivaan väliltä. Nyt kun tiedustellaan niin ihmiset kokevat tulleensa petetyiksi.
Uskon että tässä Uuden Kauhavan liitoksessa käy samoin. Luvataan hyviä asioita...kaikki on niin hyvää. Sitten mennään muutama vuosi ja totuus selviää kun raakalla kädellä tehdään uudistuksia ja kovia säästöjä että velkakuntienkin velat saadaan pois. Maksajana tietysti se jolla on rahaa(niin minä olen elämässäni asian ymmärtänyt, että se maksaa jolla on rahaa). Sitten ihmiset alkaa huomata totuuden ja silloin alkaa sama tyytymättömyys kuin nyt Eu,hun. Jossitellaan ja voivoitellaan, että kyllä olisi silloin pitänyt uskoa...nyt meiltä on viety kaikki.
Näin siinä tulee käymään.
Sitten nämä meidän kunnan "isot herrat" nauraa partoihinsa kun he ovat jo muuttaneet pois. Kunnanjohtajahan oli ensimmäisenä lähdössä uppoavasta laivasta, mutta ei tullutkaan valituksi. Lähtee heti kun tilaisuus tulee. Johtajat on tehneet päätökset ja nauraa meille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu