Sami S.

Tämä on tasan viimeinen viesti, minkä saat minulta, millään keskustelupalstalla, keskusteluforumilla, tai millään muullakaan vastaavalla. Kyllä, onnistuit tavoitteessasi ja jätän Internetin niille, joille siitä tuntuu olevan enemmän sisältöä elämälle. Olen pyytänyt poistamaan käyttäjätunnukseni ja peruuttanut MySpace-tilini, ja en myöskään tule käymään enää tällä, enkä muullakaan keskustelupalstalla.

Valitsit hyvän tavan piinaamiseesi ja samalla annoit minulle hyvän syyn irrotautua netistä ja keskittyä oikeaan elämääni ja parisuhteeni kuntoon laittamiseen. Ehkä Sinulle tulisi tässä kohtaa ojentaa suuri kiitoksen käsi, teoillasi sait aikaan sen mitä olen jo pitkään tahtonut. Kerroin Simolle kaiken. Joka ikisen asian mitä meidän välillämme on tapahtunut, mitä olen Sinulle kirjoittanut, jokaisen tänne laittamani viestin, runon, muihin ihastumisen ja niin edelleen. Kyllä, kirjoitin ristiriitaisia viestejä Sinulle. Tarkoitukseni oli provosoida Sinut esiin puskasta, josta vihaasi heität minun niskaani. Se ei onnistunut, huomaan. Mutta ei se mitään, sain viimeinkin pois tunnoltani sen, mikä sitä on niin pitkään painanut ja ahdistanut. Ja ei, hänen mielestään en tehnyt väärin purkaessani oman taakkani hänelle, sillä hän antaa anteeksi, hyväksyy ja ymmärtää myös syyt, jotka johtivat typerääkin typeräämpään käytökseeni. Fakta kuitenkin on, että meidän parisuhteessamme ei ole Sinulle tilaa, ei nyt, eikä jatkossakaan. Meidän parisuhteemme tilasta huolehtiminen ei ole Sinun eikä myöskään ystäviesi asia.

En ole valmis keskustelemaan asiasta kanssasi, enkä jatkossakaan olemaan missään tekemisissä kanssasi. Omilla kirjoituksillasi olet osoittanut olevasi sen tasoinen ihminen, jonka kanssa en tahdo olla tekemisissä. Kyllä, onnistuit satuttamaan minua, sen myönnän. Keneen tahansa sattuisi johtua tahallisen vedätyksen, pilkan, halveksunnan ja loanheiton kohteeksi, etenkin sellaisen ihmisen taholta, jonka on kuvitellut mielessään aivan erilaiseksi ihmiseksi. Mutta jälleen kerran suuri kiitos tästäkin, sait hyvin perille, että joidenkin ihmisten käsitys rakkaudesta on hyvinkin vääristynyt ja sielunmaailma hyvin hyvin musta. Ja ei, tässä kohtaa en todellakaan puhu itsestäni. Tiedän, etten ole synnitön. Mutta en ole koskaan tietoisesti sortunut Sinua kiusaamaan ja terrorisoimaan, olisit voinut missä vaiheessa tahansa ilmaista selkeästi mihin vedät rajan. Minä vedän rajan tähän.

Tiedän, etten saa varmasti koskaan todistettua, miten Sinä olet suuressa hyvyydessäsi päättänyt elämänlaatuani parantaa. Enkä sitä saastaa, mitä mielesi suoltaa. Tiedän, että olet onnistunut mustamaalaamaan minua monille ihmisille. On heidän valintansa uskoa Sinun antamaasi kuvaan minusta ja minun suuresta pahuudestani ja moraalittomuudestani. Suotakoon heille se ilo. En välitä sellaisten ihmisten mielipiteistä, jotka eivät minua tunne ja ovat valmiita tuomitsemaan minut pelkästään jonkin toisen ihmisen kertoman perusteella.

Uhkailet levittäväsi minun kirjoituksiani nettiin? Täältähän ne kaikki löytyvät, ole vaan hyvä ja linkitä ne suoraan sille forumille mille tahdot. Minä voin myös tämän saman kirjoitukseni julkaista siellä, sillä minulla on oikeus puolustautua. En anna sinun hallita mieltäni tai masentaa, et ole sen arvoinen.

Huomautan tässä kohtaa, että minä en ollut se, joka halusi vetää tämän asian koko maailman nähtäväksi ja ihmisten keskeiset yksityiset asiat kaikkien ruodittavaksi.

Olen myös ottanut yhteyttä poliisiin. Tiedän, etteivät he kykene juuri mitään tekemään, koska en voi todistaa mitään, mutta jää ainakin merkintä heidän tietoihinsa vastaisuuden varalle. On ala-arvoista uhkailla ihmisiä fyysisellä ja psyykkisellä väkivallalla, uhata tämän hyvinvointia, perhettä, lapsia.

Mitä tulee mielipiteeseesi minusta ihmisenä, se Sinulle suotakoon. On hyvä olla huolissaan perheeni talouden tilasta tai lasteni jaksamisesta tässä perheessä ja tämän parisuhteen keskellä. Edelleenkin korostan, että se ei ole sinun asiasi. Sinä et tiedä mitään meidän perheestämme tai parisuhteestamme nykyisellään. Enkä suo Sinulle sitä iloa, että saisit siitä enempää tietää. Paitsi sen, että yrityksestäsi huolimatta, me voimme kaikki olosuhteisiin nähden erittäin hyvin. Kiitos kun järjestit perheellemme lisää yhteistä aikaa.

Terveisin, Irina O.
1495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulle tämä viesti vaan osu niin silmään.. varmaankin siksi, että olen itse yhden sami s:n uhri ja kun vihdoin pääsin siitä miehestä eroon, niin varmasti myös erossa pysyn. uhkaili minua pitkään ja hartaasti ja sitten siirtyi perheeseeni. en koskaan anna sinulle anteeksi, sami. ikinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tämä on juuri Sinulle kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu