Helsingin yliopiston tutkijan, dosentti Arto Luukkasen mukaan Venäjä on varautunut siihen, että Suomi on jonain päivänä sotilasliitto Naton jäsen.
"Kenraalien päätarkoitus joka maassa on tehdä laskelmia mahdottomista ja mahdollisista. Myös Venäjän armeija on ottanut huomioon tämän mahdollisuuden. Poliitikot hoitavat muun puolen, armeijan tehtävä on hoitaa erilaiset skenaariot" Luukkanen sanoi MTV3:lle.
Venäjällä on Suomen rajan tuntumassa vahvoja ilmavoimien yksiköitä ja osa avaruuspuolustusjärjestelmäänsä. Petroskoin alueelle se on keskittämässä suurta lennonjohtokeskusta.
MTV3:n haltuunsa saamissa satelliittikuvissa näkyy runsaasti hävittäjiä ja muun muassa 40 metriä pitkä kantoraketti lähitukikohdissa.
Luukkanen huomauttaa, että Venäjä on maailman toiseksi suurin asemahti. Sen puolustusmenot olivat viime vuonna yhtä suuret kuin Kiinan, eli 58 miljardia dollaria. Luukkanen arvio, että Venäjä nostaa puolustusmenonsa kymmenessä vuodessa 200 miljardiin dollariin.
Öljykuljetusten takia myös Itämeren asema Venäjän politiikassa on Luukkasen mukaan muuttunut.
"Itämeren geopoliittinen merkitys on kasvanut, ja tietysti Pietari vaikuttaa tieteellis-teknisenä kompleksina."

Vastaukset 1
Vanhimmat
Euroopanunionista! Ole Suomi rohkea!1