Seppo lehto

Seppo Lehdon tuomio julistetaan tänään, syytteen takana on Matti Vanhanen ja Suomen islamilainen yhteisö. Syyttäjä vaatii 2,5 vuoden ehdotonta vankeus rangaistusta Sepon internetissä esittämästään islamisaatio kritiikistä sekä poliitikkojen Halonen&Vanhanen kritisoinnista.
Seppo on poliittisesti epäkorrekti yhteiskunta kriittinen humoristi. Samaan aikaan kun Vanhanen syyttää Seppoa on hän itse tarkkailun alla vaalirahoituksessa ottamistaan lahjuksista joiden olemassa olon hän kiisti tietäneensä. Olisiko niin että väärä mies on menossa vankilaan että sinne kuuluisikin Vanhanen ja Seppo joka ei ole korruptoitunut voisi pyrkiä vapautuvalle pääministerin paikalle.
6318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ole saanut huutaa niin kun hän. Muissakin asioissa kun kyseisissä, täytyy sanoa
saa mitä tilaa.

Äänestä
  • Joutuu mielipidevangiksi, mutta eihän näin pitänyt käydä suomessa.

    Äänestä

vankimielisairaalaan se kuuluis - ei sillä oo mitään tekemistä mielipidevankeuden kanssa

Äänestä
  • jos ei ole mielenterveys ongelmia ja niitä ei Sepolta ole löytynyt. Jos toisinajattelijat laitetaan vankimielisairaalaan niin Suomessa meno muuttunut silloin samaksi kuin vanhassa Neuvostoliitossa.

    Äänestä

  • vankimielisairaalaan laittaa kirjoitti:

    jos ei ole mielenterveys ongelmia ja niitä ei Sepolta ole löytynyt. Jos toisinajattelijat laitetaan vankimielisairaalaan niin Suomessa meno muuttunut silloin samaksi kuin vanhassa Neuvostoliitossa.

    rauhoittuu vankilassa.lapset kaipaavat kuitenkin isäänsä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielipidevanki kirjoitti:

Seppo Lehdon tuomio julistetaan tänään, syytteen takana on Matti Vanhanen ja Suomen islamilainen yhteisö. Syyttäjä vaatii 2,5 vuoden ehdotonta vankeus rangaistusta Sepon internetissä esittämästään islamisaatio kritiikistä sekä poliitikkojen Halonen&Vanhanen kritisoinnista.
Seppo on poliittisesti epäkorrekti yhteiskunta kriittinen humoristi. Samaan aikaan kun Vanhanen syyttää Seppoa on hän itse tarkkailun alla vaalirahoituksessa ottamistaan lahjuksista joiden olemassa olon hän kiisti tietäneensä. Olisiko niin että väärä mies on menossa vankilaan että sinne kuuluisikin Vanhanen ja Seppo joka ei ole korruptoitunut voisi pyrkiä vapautuvalle pääministerin paikalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu