Autuas solvattuna.

10 "Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
11 Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
12 Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä". Matt.5

Näin se on nykyisinkin. Saan olla autuas ja turvallisesti Jeesuksen veren turvissa.
9309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olen lukenut viimeaikoina uskonpuhdistajien kokemuksia. He saivat kärsiä vainoa ja usein myös marttyyrikuoleman. Nykyään vaino on henkistä.

Toki moni on muualla maailmassa kidutettavana ja tapettavana uskonsa tähden.

Ole rohkealla mielellä. Kukaan tai mikään ei voi erottaa sinua Kristuksen rakkaudesta!

Nautitaan kauniista kevät-kesästä!
Kiitetään kaiken uudeksi Luojaa!

Äänestä
  • Kiitos rohkaisevista sanoista!
    Lähdenkin tästä koh'puoliin hauvelini kanssa Jumalan puutarhaan, läheiseen kauniiseen metsään.
    Jeesus pitää huolen meistä kaikista omistaan. Siunausta sinulle!

    Äänestä

sääliä? Oletko "marttyyri"? Tekopyhä "marttyyri" olet. Teet ikäänkuin vainotun itsestäsi, vaikka todellisuudessa kukaan sinua ei vainoa.

Todella olet tekopyhä. Suureen ääneen kuulutat kuinka vainotuksi itsesi koet, kukaan muu ei sellaista tee kuin tekopyhä. Sillä sitähän kirjoituksellasi halusit esiin tuoda, eikö?

Jeesusta todella vainottiin, niinkuin Hänen omiaan tänäkin päivänä.

Äänestä
  • hyvin räikeää henkistä vainoa tämä nykyinen oppi-isäsi harjoittaa herjaten puhuvalla suullansa.

    Oppi-isäsi kuitenkin sanoo näinkin, onko tämä mielestäsi synnistä parannetun, ahtaan portin läpikäyneen puhetta:

    "mikä helvetillinen kiire sinulle tuli, sinä saatanan kusipää, te saatanan tunarit, paska reissu mutta tulipahan tehtyä"

    anna meidän lukea puolustelusi tällekin oppi-isäsi "hengellisyydelle"

    Äänestä

  • itsensä valitsema profeetta kirjoitti:

    hyvin räikeää henkistä vainoa tämä nykyinen oppi-isäsi harjoittaa herjaten puhuvalla suullansa.

    Oppi-isäsi kuitenkin sanoo näinkin, onko tämä mielestäsi synnistä parannetun, ahtaan portin läpikäyneen puhetta:

    "mikä helvetillinen kiire sinulle tuli, sinä saatanan kusipää, te saatanan tunarit, paska reissu mutta tulipahan tehtyä"

    anna meidän lukea puolustelusi tällekin oppi-isäsi "hengellisyydelle"

    suora lainaus Teuvon alkuperäisistä viesteistä. Toit muunneltuna kaiken, pilkatakseen Jeesuksen omia, kuten Teuvoa.

    Tälläkin palstalla notkutte, valmiina kivittämään totuuden tuojat, ja jos näköyhteydessä olisitte hyökkäisitte päälle; sudet tahrattomien valkeiden lampaiden niskaan.

    Äänestä

  • Naomi kirjoitti:

    suora lainaus Teuvon alkuperäisistä viesteistä. Toit muunneltuna kaiken, pilkatakseen Jeesuksen omia, kuten Teuvoa.

    Tälläkin palstalla notkutte, valmiina kivittämään totuuden tuojat, ja jos näköyhteydessä olisitte hyökkäisitte päälle; sudet tahrattomien valkeiden lampaiden niskaan.

    "mikä helvetillinen kiire sinulle tuli, sinä saatanan kusipää, te saatanan tunarit, paska reissu mutta tulipahan tehtyä"

    "sinä saatanan kusipää, te saatanan tunarit", "sinä saatanan kusipää, te saatanan tunarit", "sinä saatanan kusipää, te saatanan tunarit", "sinä saatanan kusipää, te saatanan tunarit", "sinä saatanan kusipää, te saatanan tunarit", "sinä saatanan kusipää, te saatanan tunarit", "sinä saatanan kusipää, te saatanan tunarit",

    Äänestä

  • puhuu näin kirjoitti:

    toit pilkan hengessä ja muunneltuna asioita. Olet irroittanut asiayhteydestä kaiken.

    Äänestä

  • Naomi kirjoitti:

    toit pilkan hengessä ja muunneltuna asioita. Olet irroittanut asiayhteydestä kaiken.

    puolustellessasi oppi-isääsi?

    Äänestä

Älä vain erehdy vastaamaan tuon saatanan lähettilään viestiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Timoriepu kirjoitti:

10 "Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
11 Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
12 Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä". Matt.5

Näin se on nykyisinkin. Saan olla autuas ja turvallisesti Jeesuksen veren turvissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu