Venäläinen Komsomolkaja Pravda (suurin päivälehti) on järjestänyt lukijoilleen kyselyn kuka Eurooppalainen päämies on suosituin. Tarja johtaa kyselyä 28% osuudellaan, seuraavana Kaarle Kustaa 24% osuudella. Itse äänestin Viron presidenttiä.
http://www.kp.ru/
http://www.kp.ru/
Vastaukset 4
Vanhimmat
on kyse.
George Orwellin Vuonna 1984 kannattaa lukea. Siinä puhutaan ajatuspoliisista. Ajatuspoliisi valvoo ettei kukaan tavallinen kansalainen arvostele kunnioitettua presidenttiämme Tarja Halosta.
uskalsi myös piikitellä putinia esim tsetsenian tilanteesta.siksikö häntä pidetäänkin koskisen suulla hankalana piikkinä koskisen persnahassa.hallitus ja vanhanen haluavatkin toimia supersuomettuneesti ja presidenttiä pidetään ylimääräisenä tekijänä kokouksissa.koivisto oli huono presidentti joka sekoili lama-aikana suomen asiat diktaattorin tapaan,halonen on kuitenkin mielestäni erillainen.ahtisaarta kunnioitin silti näistä kolmesta eniten.jos elämä suo hänelle vielä vuosia niin voi olla että hän vaikuttaa vielä mahdollisisdsa aluepalautusneuvotteluissakin.yleisesti en pidä demarien aatteista mutta hyviä persooniakin heistä löytyy.
ihmiset eivät enää kauan uskalla julkisesti puhua todellisesta poliittisesta tilanteesta, koska venäläisten p.....nnuoleminen on se tärkein ulkopoliittinen asia. ja Stubb on tyypillinen juutalais-ruotsalainen populisti, joka laulaa sen laulua, joka sille narrille maksaa.