Lisää luettavaa

32626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

On hyvä tietää.

Äänestä

mieli työssäsi kun haeskelet ex adventistin sivuilta kirjoitukset adventisteja vastaan, minusta tuo on hyvin halpamaista käytöstä jos on uskovainen, kyllähän noita jokaiselta ex uskovan sivuilta löytyisi, mutta en lähde kaivelemaan toisista vikoja kun itsessänikin niitä on jo aivan tarpeeksi,että jätän jokaisen Jumalan haltuun kyllä Hän katsoo lastensa perään ja kurittaa myös jos on tarpeen, se ei ole minun tehtäväni.

Äänestä
  • siitä, mihin sinä uskot pelastuaksesi. Asia ei minulle kuulu, mihin kukanenkin uskoo, mutta!
    Jos minä huomaan, että ihminen on eksytetty pois siitä evankeliumista joka pelastaa, niin minä ainakin yritän selittää hänelle, että etsi totuutta.
    Se totuus on ainoastaan Jumalan sanassa Raamatussa. Se oppi mikä sinne on kirjoitettu, se on Jumalasta.
    Mutta jos uskotaan muuhun kuin Raamatun opetukseen, silloin halveksitaan Jumalan sanaa ja totuutta. Se oppi ei pelasta ketään, vaan se on uskonnon ja ihmisten järkeilemää "oma totuutta".

    En ole mielipuuhussani, vaan yritän herättää teitä etsimään totuutta Raamatusta, ja jättämään turhat ihmiskäskyt ja opit. Niistä Jeesus juuri varoitti:

    Matteus 15:8-9

    8 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana,
    9 mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä'."

    http://koti.mbnet.fi/kyti/kulttiuskonnon_piirteet.htm

    Jos siis sanot uskovasti Jeesukseen, et muita opettajia tarvitse. Hän on totuus ja silloin oikea kirja totuuden etsinnässä on Raamattu. Muut aapelukset pitää heittää pois.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    siitä, mihin sinä uskot pelastuaksesi. Asia ei minulle kuulu, mihin kukanenkin uskoo, mutta!

    sinäkin.

    Äänestä

  • Jokainen rehellinen lukija voi ihan itse todeta Ellen G. Whiten väärät kirjoitukset. Ja todeta samalla, että kritiikki Ellelua kohtaan on aivan oikeutettua.
    Mutta epärehelliselle adventistille ei mikään todiste ole tarpeeksi. Siinä adventisti ja ateisti yhtyvät olemaan täsmälleen samassa hengellisessä tilassa.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    siitä, mihin sinä uskot pelastuaksesi. Asia ei minulle kuulu, mihin kukanenkin uskoo, mutta!
    Jos minä huomaan, että ihminen on eksytetty pois siitä evankeliumista joka pelastaa, niin minä ainakin yritän selittää hänelle, että etsi totuutta.
    Se totuus on ainoastaan Jumalan sanassa Raamatussa. Se oppi mikä sinne on kirjoitettu, se on Jumalasta.
    Mutta jos uskotaan muuhun kuin Raamatun opetukseen, silloin halveksitaan Jumalan sanaa ja totuutta. Se oppi ei pelasta ketään, vaan se on uskonnon ja ihmisten järkeilemää "oma totuutta".

    En ole mielipuuhussani, vaan yritän herättää teitä etsimään totuutta Raamatusta, ja jättämään turhat ihmiskäskyt ja opit. Niistä Jeesus juuri varoitti:

    Matteus 15:8-9

    8 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana,
    9 mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä'."

    http://koti.mbnet.fi/kyti/kulttiuskonnon_piirteet.htm

    Jos siis sanot uskovasti Jeesukseen, et muita opettajia tarvitse. Hän on totuus ja silloin oikea kirja totuuden etsinnässä on Raamattu. Muut aapelukset pitää heittää pois.

    Jeesuksen todistaja ja väärentämättömän Jumalansanan puolustaja!

    Saakoon kirkkauden Jumala Henkensä kautta Täyttää sinut Hänen lahjoillaan!

    Äänestä

kaikesta samaa mieltä, mikä on Raamatun vastaista.

Raamatussa onkin kaksi kointähteä, joista sinä olet valinnut omasi.
Oikea Kointähti löytyy Raamatun viimeiseltä sivulta ja se on sinun käsityksiäsi vastaan, sillä Hän ei kumoa ainuttakaan Jumalan kymmenestä käskystä.

Jesajan kirjan kointähti kumosi kaikki käskyt jo taivaassa, mutta karkoitettiin alas, ja täällä hän yrittää käännyttää sinut puolelleen käskyjen kumoamisessa.

Äänestä
  • siitä, mitä entinen adventisti väittää ? Siitähän tässä on kyse eikä minusta. Siis ei keskustella minusta vaan asiasta.

    Äänestä

  • Adventisti on ollut aina sokea sokeitten taluttaja.
    Ja niin oleet sinäkin.
    Harmittaako se noin kovasti?

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    siitä, mitä entinen adventisti väittää ? Siitähän tässä on kyse eikä minusta. Siis ei keskustella minusta vaan asiasta.

    Koska olet tavannut keskustelevan adventistin?
    Sellaista ei ole olemassakaan.

    Mitä entiset Adventistit kirjoittelee, puolesta tai vastaan.
    Adventtikirkossa on jokaisella oikeus lausua mielipiteensä Raamatun tutkistelu tunneilla, eikä siitä seuraa eroittaminen seurakunnasta.

    Ei ylifariseustakaan ole erotettu seurakunnasta, vaikka en uskokaan Jeesuksen tulemisen jouduttamiseen tai siihen, että Jeesuksen tulo olisi viivästynyt, samoin on laitani naispappeuteen, ja siitäkin olen sanani sanonut.

    Juuri entisten Adventistien tulisi kuulua seurakuntaan jos heillä on jotakin sanottavaa, sillä muutenhan se jää sanomatta.

    Seurakunnassa voidaan kaikessa olla eri mieltä, vaikkapa sapatin ajoituksessa, mutta ei se saa tehdä heistä entisiä Adventisteja.

    Siellä missä on paljon sanoja, on tyhmä äänessä, ja ruvetaan viilaamaan pilkkuja.

    Äänestä

  • sappasse kirjoitti:

    Koska olet tavannut keskustelevan adventistin?
    Sellaista ei ole olemassakaan.

    silloin voitaisiin pohtia asioita syvällisemmin puolin ja toisin.

    Äänestä

  • old_profile_46402 kirjoitti:

    Mitä entiset Adventistit kirjoittelee, puolesta tai vastaan.
    Adventtikirkossa on jokaisella oikeus lausua mielipiteensä Raamatun tutkistelu tunneilla, eikä siitä seuraa eroittaminen seurakunnasta.

    Ei ylifariseustakaan ole erotettu seurakunnasta, vaikka en uskokaan Jeesuksen tulemisen jouduttamiseen tai siihen, että Jeesuksen tulo olisi viivästynyt, samoin on laitani naispappeuteen, ja siitäkin olen sanani sanonut.

    Juuri entisten Adventistien tulisi kuulua seurakuntaan jos heillä on jotakin sanottavaa, sillä muutenhan se jää sanomatta.

    Seurakunnassa voidaan kaikessa olla eri mieltä, vaikkapa sapatin ajoituksessa, mutta ei se saa tehdä heistä entisiä Adventisteja.

    Siellä missä on paljon sanoja, on tyhmä äänessä, ja ruvetaan viilaamaan pilkkuja.

    eroittaminen merkitse yhtään mitään. Ei sillä ole mitään merkitystä pelastumisen kannalta, oletko adventistien jäsen tai et.

    Toiseksi, mikä merkitys on entisten tai nykyisten adventistien sanoilla, jos kokonainen liike elää ihmiskäskyjen opissa? Sellaisella uskonnolla ei ole Jumalan silmissä mitään merkitystä, ja silloin ovat myös sanat turhia.

    Eri asia on taas se, jos adventismi myöntää opettaneensa ihmisoppeja, jättää ne pois ja julistaa pelkästään Raamatun oppia, niin silloinhan asia on täysin ok.

    Asiahan ei ole siihen suuntaankaan kuin sanot.
    Olen ollut adventtikirkossa ja siellä keskustelu oli vain näennäisrtä keskustelua. Yksi henkilö sai kerran esittää vuorollaan puheenvuoronsa eikä saanut edes vastata kun sen asiat tyrmättiin.

    Äänestä

  • kyllikki homssantuutti kirjoitti:

    Adventisti on ollut aina sokea sokeitten taluttaja.
    Ja niin oleet sinäkin.
    Harmittaako se noin kovasti?

    17 Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    silloin voitaisiin pohtia asioita syvällisemmin puolin ja toisin.

    Oletko kuullut adventistilta koskaan mitään syvällistä?
    En minäkään!

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    eroittaminen merkitse yhtään mitään. Ei sillä ole mitään merkitystä pelastumisen kannalta, oletko adventistien jäsen tai et.

    Toiseksi, mikä merkitys on entisten tai nykyisten adventistien sanoilla, jos kokonainen liike elää ihmiskäskyjen opissa? Sellaisella uskonnolla ei ole Jumalan silmissä mitään merkitystä, ja silloin ovat myös sanat turhia.

    Eri asia on taas se, jos adventismi myöntää opettaneensa ihmisoppeja, jättää ne pois ja julistaa pelkästään Raamatun oppia, niin silloinhan asia on täysin ok.

    Eikö Jeesus ollut Jumala ja ihminen, kenelle Hän olisi käskynsä antanut ellei ihmisille, ja ihmiset niitä käskyjä tutkivat eikä enkelit, ja hirvaksellakin on oma mielipiteensä niistä. Eiköhän se sunnuntai ole enemmänkin ihmiskäsky, kuin kymmenen käskyn laki, jonka Jumala antoi Moosekselle, joka hänkin oli ihminen.

    Maalliset lait ovat oikeudessa ihmiskäskyjä , kuitenkin nekin perustuvat Jumalan käskyihin, eikä niitäkään pitäisi hyljätä, jos ne ovat sopusoinnussa Raamatun kanssa.

    esimerkiksi se, että maksa 10% bruttotuloistasi kymmenyksiä.

    Ei Jumalan sana eikä Jeesus sellaista opettanut.

    Äänestä

  • old_profile_46402 kirjoitti:

    Eikö Jeesus ollut Jumala ja ihminen, kenelle Hän olisi käskynsä antanut ellei ihmisille, ja ihmiset niitä käskyjä tutkivat eikä enkelit, ja hirvaksellakin on oma mielipiteensä niistä. Eiköhän se sunnuntai ole enemmänkin ihmiskäsky, kuin kymmenen käskyn laki, jonka Jumala antoi Moosekselle, joka hänkin oli ihminen.

    Maalliset lait ovat oikeudessa ihmiskäskyjä , kuitenkin nekin perustuvat Jumalan käskyihin, eikä niitäkään pitäisi hyljätä, jos ne ovat sopusoinnussa Raamatun kanssa.

    Ihmiskäskyillä tarkoitatetaan esimerkiksi adventismin kaltaisia harhaoppisuuksia.
    Seuraava kysymys!

    Äänestä

  • old_profile_46402 kirjoitti:

    Eikö Jeesus ollut Jumala ja ihminen, kenelle Hän olisi käskynsä antanut ellei ihmisille, ja ihmiset niitä käskyjä tutkivat eikä enkelit, ja hirvaksellakin on oma mielipiteensä niistä. Eiköhän se sunnuntai ole enemmänkin ihmiskäsky, kuin kymmenen käskyn laki, jonka Jumala antoi Moosekselle, joka hänkin oli ihminen.

    Maalliset lait ovat oikeudessa ihmiskäskyjä , kuitenkin nekin perustuvat Jumalan käskyihin, eikä niitäkään pitäisi hyljätä, jos ne ovat sopusoinnussa Raamatun kanssa.

    ## ”Siinä mitä olen kirjoittanut on yksi luotettava totuuden ketju, ilman yhtäkään harhaoppista lausetta.” ― Ellen G. White, Letter 329A, 1905 ##

    Kun eräs maailmalle tuiki tuntematon nainen sano,
    että hänen sanansa on laki! Se on ihmsen antama
    käsky, sillä onhan nainenkin ihminen.
    Vaikkei ylifariseus sitä kait usko, että on.

    Äänestä

  • Ihmiskäskyillä kirjoitti:

    Ja erityistä Ellussa on se, ettei hänen kuuntelemiseensa ole kenelläkään vähintäkään syytä eikä velvoitetta Raamatusta.
    Ei myöskään adventismin harhaoppien omaksuntaan. Adventismi on mitä selkeimmin adventistien itsensä tekemää uskontoa, jota he myyvät huonolla menestyksellä valistuneille ihmisille.
    Raamatusta löytyy ainoa totuus, ja se ei ole adventismista kuullutkaan.
    Adventismi on vierasta uskontoa kaikille kristinuskoon kääntyneille ja kristinuskoa tunteville. Ihan vastaavasti kuin mormonismi tai islamkin ovat eri uskontoja.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    siitä, mitä entinen adventisti väittää ? Siitähän tässä on kyse eikä minusta. Siis ei keskustella minusta vaan asiasta.

    Luoduille pitäisi viedä Evankeliumin sanoma. Tämän lauseen mukaan porotkin on luotuja, siis heillekin pitäisi viedä Evankeliumin sanoma. Kuinka julistaisit poroille Evankeliumia?

    Äänestä

  • old_profile_46402 kirjoitti:

    Eikö Jeesus ollut Jumala ja ihminen, kenelle Hän olisi käskynsä antanut ellei ihmisille, ja ihmiset niitä käskyjä tutkivat eikä enkelit, ja hirvaksellakin on oma mielipiteensä niistä. Eiköhän se sunnuntai ole enemmänkin ihmiskäsky, kuin kymmenen käskyn laki, jonka Jumala antoi Moosekselle, joka hänkin oli ihminen.

    Maalliset lait ovat oikeudessa ihmiskäskyjä , kuitenkin nekin perustuvat Jumalan käskyihin, eikä niitäkään pitäisi hyljätä, jos ne ovat sopusoinnussa Raamatun kanssa.

    " Selostaessaan näkyjään sisar White nimitti usein häntä opastanutta
    olentoa seurassaan olevaksi enkeliksi, opettajakseen tai oppaakseen.
    näillä sanoilla hän tarkoitti kirkasta, loistavaa enkeliä, joka toimi
    järkätämättä hänen oppaanaan eli opettajanaan"( Heng, kokemuksia, s
    156 )

    Oppaani sanoi: "Kasvattakaa, kasvattakaa, kasvattakaa" .Mieltä on
    valistettava, sillä ymmärrys on pimentynyt aivan saatanan tahdon
    mukaisesti, koska hän pääsee pilaantuneen ruokahalun välityksellä
    turmelemaan sielua--

    Oppaani selosti minulle: " Kaikkien, jotka uskovat ja julistavat
    totuutta, ei pitäisi ainoastaan noudattaa terveysuudistusta vaan myös
    opettaa sitä ahkerasi toisille." Tämä vaikuttaa voimakkaasti
    epäuskoisiin ja saa heidät päättelemään, että jos meillä on oikea
    käsitys terveellisestä ruokavaliosta ja terveystavoista, saatamme olla
    oikeassa myös kun on kyse Raamatun opetuksesta. ( Ajankohtainen työ ,
    s 112)Kk 1. 1875

    "Minulle osoitettiin 3 porrasaskelta 1, 2, 3 enkelin sanomat.
    Enkeliseuralaiseni sanoi: " Voi sitä, joka näistä sanomista siirtää
    lankun tai liikuttaa naulaakaan. Näiden sanomien oikea ymmärtäminen on
    ratkaisevan tärkeä. Sielujen kohtalo riippuu siitä tavasta, millä
    sanomat vastaanotetaan"( Heng. kokemuksia, s 286 -287)

    Enkeli sanoi: " Jumala punnitsee kansaansa, jos sanoma olisi kestänyt
    vain lyhyen ajan kuin moni meistä luuli, niin heillä ei olisi ollut
    kylliksi aikaa kehittää luonnettaan. Moni on muuttunut tunteissa,
    mutta ei periaatteissa ja uskossa ja tämä juhlallinen ja pelottava
    sanoma kohensi heitä...( Test, vol, 1, p.186-187

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    silloin voitaisiin pohtia asioita syvällisemmin puolin ja toisin.

    Porojen hoidossahan olisi hirvaksella meille paljon annettavaa. Minä taas en tiedä porojen hengellisestä tilasta yhtään mitään. Entäs se porotalous. Mitä me siitä saataisiin aikaan keskustelua. Minä ehdottaisin Hirvasta Sunin juttusille. Heillä olisi mahdollisesti paljon yhteistä asiaa. Esimerkiksi he voisivat keskustella kuinka poro pääsee sisälle ahtaasta portista ?

    Äänestä

  • Eli paholaisen oppia kirjoitti:

    Ellenin negaatiototuutta!
    " Sielujen kohtalo riippuu siitä tavasta, millä
    sanomat vastaanotetaan" ,,niimpä niin, mutta tasan päinvastoin otettuna kuin adventistit sen tekevät.

    Joka ottaa adventistien opetuksen omakseen, joutuu harhaanjohdetuksi klaikessa uskomisessaan. Voi heitä, jotka vetävät rangaistusta perässään adventismin turhuuden köysillä? He ovat sokeitakin sokeampia, sillä sokea tietää puutteensa, mutta adventisti ei sitä itse tiedä, vakikka se paistaa adventistin kalvakalta iholta kaikkien silmiin.

    Äänestä

  • UnaFortuna kirjoitti:

    Porojen hoidossahan olisi hirvaksella meille paljon annettavaa. Minä taas en tiedä porojen hengellisestä tilasta yhtään mitään. Entäs se porotalous. Mitä me siitä saataisiin aikaan keskustelua. Minä ehdottaisin Hirvasta Sunin juttusille. Heillä olisi mahdollisesti paljon yhteistä asiaa. Esimerkiksi he voisivat keskustella kuinka poro pääsee sisälle ahtaasta portista ?

    Keskustelkaapa vaikka adventismin harhoista adventistit keskenänne! Siinäpä menisi adventistien aika rattoisasti eikä tulisi aiheista puutteen nuusaa.

    Äänestä

  • UnaFortuna kirjoitti:

    Luoduille pitäisi viedä Evankeliumin sanoma. Tämän lauseen mukaan porotkin on luotuja, siis heillekin pitäisi viedä Evankeliumin sanoma. Kuinka julistaisit poroille Evankeliumia?

    eikö sinua uskota edes ateistien palstalla, kun
    haet suosiota uskovien foorumilta?

    Äänestä

katsottu on.

Äänestä

Kun eivät voi asiallisesti keskustella Elleniin
liittyvistä asioista?
Sillä kyllähän nuo ristiriidat Sanan kanssa pitäisi
nähdä ihan paljaalla silmällä.
Ehkä se Ellen-suodatin on liian tiivis?

Äänestä
  • aikaisemmin maininnut, että jos ihminen kuuluu johokin uskontoon, niin hän katselee asioita sen opettaman opillisten lasien läpi.

    Osasyyllinen on ehkä ihmisen oma laiskuus, ettei viitsi tutkia Raamattua itse, vaan kuuntelee ja uskoo pastorien valmiiksi pureskelemaa saarnaa. Se, onko opetus täysin raamatullista, sitä on vaikea silloin tietää, jollei itse tunne Jumalan sanaa.
    Ja vaikka tuntisikin, niin yleensä ne "selittäjät" ovat niin hyvin liipattuja kavereita, että he saavat kaiken tuntumaan uskottavalta.

    Tässä palataan alkuruutuun. Eli jos ihminen haluaa etsiä totuutta, hän lukee itse yksin Raamattua, ilman mitään muuta ulkopuolista informaatiota. Se on ainoa tie löytää totuus. Se vie aikaa, mutta palkitsee aivan varmasti parhaiten, koska silloin olet oppinut tuntemaan Jumalan totuuden. Ja muuta totuutta Jumala ei ole meille antanut.
    Sen jälkeen ihminen näkee vasta ne aiemmin kiistanalaiset asiat eri tavalla, ja toteaa itse, mikä on Jumalan totuutta ja mikä ihmisjärkeilyjen tulosta. Mutta se on pitkä tie, ja kapea.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    aikaisemmin maininnut, että jos ihminen kuuluu johokin uskontoon, niin hän katselee asioita sen opettaman opillisten lasien läpi.

    Osasyyllinen on ehkä ihmisen oma laiskuus, ettei viitsi tutkia Raamattua itse, vaan kuuntelee ja uskoo pastorien valmiiksi pureskelemaa saarnaa. Se, onko opetus täysin raamatullista, sitä on vaikea silloin tietää, jollei itse tunne Jumalan sanaa.
    Ja vaikka tuntisikin, niin yleensä ne "selittäjät" ovat niin hyvin liipattuja kavereita, että he saavat kaiken tuntumaan uskottavalta.

    Tässä palataan alkuruutuun. Eli jos ihminen haluaa etsiä totuutta, hän lukee itse yksin Raamattua, ilman mitään muuta ulkopuolista informaatiota. Se on ainoa tie löytää totuus. Se vie aikaa, mutta palkitsee aivan varmasti parhaiten, koska silloin olet oppinut tuntemaan Jumalan totuuden. Ja muuta totuutta Jumala ei ole meille antanut.
    Sen jälkeen ihminen näkee vasta ne aiemmin kiistanalaiset asiat eri tavalla, ja toteaa itse, mikä on Jumalan totuutta ja mikä ihmisjärkeilyjen tulosta. Mutta se on pitkä tie, ja kapea.

    väännä.

    Vai oletko ollut koulun uskonontuneita pois?
    Vai et ole ikinä kuulunut mihinkään kirkkoon, etkä känynytkään?

    Äänestä

  • valetta.. kirjoitti:

    väännä.

    Vai oletko ollut koulun uskonontuneita pois?
    Vai et ole ikinä kuulunut mihinkään kirkkoon, etkä känynytkään?

    Tietysti edellytyksenä on, ettei joku tai jokin ole
    vienyt etsivältä sielulta pois luottamusta koko
    Raamattuun.

    Ilman Sanan nälkää ei kuitenkaan voi mitään tärkeää
    löytää Raamatusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hirvas kirjoitti:

löytyy täältä.

http://koti.mbnet.fi/kyti/ellen_whiten_lisaykset_ja_ristiriidat_raamatun_kanssa.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu