Minä olin vuonna 2007, kun ajoin klo 1 yöllä satasen alueella metsäisellä maantiellä ja hirvi ja sen vasa tuli eteen yht'äkkiä.
jarrutin täysillä, hirveen jäi 15 metrin matka auton pysähdyttyä, voin sanoa että oli sydän ihan kurkussa asti.
kerro omista kokemuksistasi
jarrutin täysillä, hirveen jäi 15 metrin matka auton pysähdyttyä, voin sanoa että oli sydän ihan kurkussa asti.
kerro omista kokemuksistasi
Vastaukset 19
Vanhimmat
..oli se, kun tulin vanhanaikaisesta hissistä ulos. Siinä oli haitariovet, jotka tönäisin takanani kiinni kädellä, jossa oli avaimet. Avaimet menivät hissin lukon sisään ja täytyy sanoa, että hissin sähkö tuntui hiukka erilaiselta, kuin seinäpistorasian sähkö. Jälkimmäisestä myös on kokemuksia.
Minusta tuntuu, että olen jotenkin syntynyt vaarallsiten tähtien alla. Koskaan ei tiedä mitä käy.
ja toivon ettei niin tulisi käymään.
Tyttöni ajoi Tampereelta Oriveden suuntaan. Minä vain vieressä. Edessä lumiaura töissä. Meinasi lähteä ohittamaan ja lähti. Huomasi, että takaa painaltaa toinenkin ohi. Jarrut päälle, mutta ei se mitään auttanut. Aurausauton perään jysähti. Lähellä oli lähtö kummaltakin, mutta ei siitä kuitenkaan edes lääkärissä käyntiä. Auto meni lunastukseen.
ja tuupori hulahti sitten siitä alas hulps!
onneks oli pohjassa reikä.. ja selviydyin ilman ulkoisia vammoja :-)
ulosajossa yli 20 vuotta sitten. Silminnäkijöiden mukaan pyörimme autolla viisi kertaa katon kautta ympäri, valtavaa mäntyä päin ja katolleen vattupuskaan. Onneksi pienet tyttöni eivät olleet silloin mukana... heitä ei varmaan enää olisi... Auto meni lunastuskuntoon.
aika lähellä uimaan opetellessani noin 5-vuotiaana...Liukastuin vedenalaisella kivellä seisoessani pinnan alle. Onneksi isosisko viime hetkellä huomasi tilanteeni ja nosti minut ylös...:) Kiitos vaan jälleen kerran Rakkaalle Siskolleni sinne Veräjämäkeen...:))))
Näin aikuisena on muutaman kerran autoillessani hirvi "uhannut" tulla suoraan syliin pientareelta, mutta aina olen säästynyt pahimmalta...Pyöräillessä on joitakin kertoja ollut ihan hilkulla vakava onnettomuus...
Kun elää täyttä elämää täysin siemauksin ja vauhti ja kiire on yleensä kova, siinä sattuu ja tapahtuu...
verensyöksy, keuhkotuberkuloosi - joka hengenvedolla pulppusi verta suuhun joka oli pakko yskiä ulos
siinä ei neuvoteltu, mutta onneksi nuoruuttani olin toivoa täynnä enkä edes ymmärtänyt asian vakavuutta
enkat tässä skabassa
on sentään täällä kirjoittamassa..:-)
olin joskus 90-luvulla koomas teholla ku napsin viinan kaa yliannoksen lääkkeitä.
Varmaan viime marraskuussa ja kaikki tietävät, mitä silloin tapahtui. Silloin, kun koulussamme oli TET-jakso, jossa puolet porukasta meni työharjoitteluun ja puolet jäi kouluun. Löysin harjoittelu paikan, mutta työnantajalle ei sopinut jälkimmäinen viikko, joten jouduin menemään harjoitteluun ensimmäisenä viikkona... Eräänä aamuna olin aloittamassa töitäni pahaa aavistamatta, kun eräs kaverini soitti koulusta ja itki; Koulussa oli ampuja ja ihmisiin oli osunut... Myöhemmin kuulin, että moni tuttu sekä eräs ystävistäni oli menettänyt henkensä... En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos olisinkin ollut sinä päivänä koulussa. Sen tiedän, että en olisi jääräpäisyyttäni pysynyt luokassa...
itse olin armeijassa leirillä juuri silloin, kun tuo tapahtui. muistan, kun meidän vänrikki tuli kertomaan tapahtuneesta meidän komppanialle ja pidettiin hiljainen hetki metsässä. muistan sen hartaan hetken, kun kylmä tuuli heilutti puita tuulessa, kaikki olivat paikallaan ihan hiljaa, joku taisi päästää jopa kyyneleen...
minä olisin varmaan yrittänyt käydä ampujan kimppuun ja yllätys-iskulla kolkata sen mikäli mahdollista. itse olen harrastanut rata-ammuntaa jo kahdeksan vuotta, olisin ampumaharrastajana tuntenut velvollisuuteni estää tuo isku kaikin keinoin. sitäpaitsi nuo tapahtumat vain tuhoavat tavallisen ampumaharrastuksen mainetta vaikkeivat edes liity siihen mitenkään...lisäksi olen vapaa-palokunnassa, juurikin sen takia että haluan auttaa ja pelastaa ihmisiä liikenneonnettomuuksissa, tulipaloissa tai muissa vaikeuksissa.
tätä tapahtumaa vain ei pysynyt ennakoimaan mitenkään. paitsi, joku oli kuulemma netissä nähnyt tämän "sturmGayn" profiilista, että se aikoo tehdä iskun mutta hän ei ollut uskonut lukemaansa..toisaalta vaikea tuollaista on täysjärkisen uskoakaan.
olen katsellut netistä dokumentteja näistä koulutappajista. yhdessä sanottiin, että jokaiselle tappajalle on yhteistä se, että he kuvittelevat olevansa muita ihmisiä _ylempää_ rotua ja heidän on näytettävä muille, että voivat muka järisyttää maailmaa. he ovat siksi valmiit kuolemaan aatteensa puolesta. he ei nimitetä hulluiksi, vaan psykopaateiksi.
-tässä onkin tuhannen taalan kysymys että miten havaita psykopaatti? ja mikä aiheuttaa sen että jostakin ihmisestä tulee psykopaatti?
Otan osaa läheisen menettäneille, mutta myös heille, joilta ystävä ammuttiin vierestä...
Olen kiitollinen, että moni ystäväni ja kaverini ovat silti yhä elossa. Erityisesti saan kiittää erästä koulun opettajaa, sillä hän oli tässä tapauksessa yksi pelastava enkeli. Luokkalaisteni tunti oli aivan tapahtuneen vieressä, samalla käytävällä. Näin eräs kavereistani kertoi sen minulle jälkeen päin: Kun rehtorin kuulutus, käsky pysyä luokissa, oli kuulunut, kuului käytävältä pauketta. Kenelläkään ei ollut mitään aavistusta, mitä tapahtui. Joku kysyi opettajalta lupaa mennä käytävälle katsomaan, mistä oli kyse, ja oli jo avaamassa ovea, mutta opettaja ONNEKSI sanoi, että pitää totella rehtoria, sillä hän tietää, mitä tekee. Mitä olisi tapahtunut, jos he olisivat avanneet oven? Samalla käytävällä, missä murhaaja oli... Myöhemmin, tapahtuman edetessä, luokkalaiseni näkivät rehtorin ikkunasta. Rehtori huomasi heidät ja viittoi käsillä merkiksi laittaa päänsä alas. Lähes kaikki tottelivat. Kaverini totteli myös ja kertomansa mukaan tästä eteenpäin hän ei muista enempää, kuin että kuului laukauksia... Nostan hattua rehtorille, joka uhrasi itsensä koulun vuoksi ja pelasti monen hengen. Rauha hänelle...
että kirjoituksesi veti kyllä vakavaksi =[
Voimia myös sulle..tiedän millaista on menettää läheinen ihminen, voi kestää kauan päästä siitä yli. Mutta kyllä siitä selviää
randomisti eksyin tälle palstalle ja teksisi sai minut vakavoitumaan niin että silmiini tulvahtivat kyyneleet. maailma on täynnä hulluja ihmisiä. ihmisten takia, saavat kaikki kärsiä, niin eläimet, luonto ja koko ihmiskunta. aina puhutaan kuinka pitäisi kaiken muuttua uusien säädöksien ja lakien ja kieltojen myötä, mutta paskat mikään ei muutu! koko maailma on menossa huonompaan suuntaan.
omassa koulussani oli myös noiden ampumistapauksien jälkeen eräs päivä jolloin oli tullut uhkaus meidän koulullemme. oikeasti se oli jonkun vitsi joka sai siitä sitten vissiin jälki-istuntoa, mutta muistan sen päivän...ei ollut pakko mennä kouluun, mutta minä menin sillä ajattelin koko jutun olevan pelkkää paska puhetta. mutta sitten kun tunnilla istuin, katsoin käytävälle joka oli ihan hiljainen ja tyhjä, tuli mieleeni kaikki lukemani ja kuulemani jutut kouluammuskeluista, ja aloin oikeasti uskomaan siihen, että mitä jos kouluun tuleekin oikeasti joku.
sairas ja huono vitsi siltä kuka sen jutun pisti slloin liikkeelle.....
mutta voimia sinulle ja kaikille muillekkin!
juttuni ei nyt ehkä ihan liittynyt aiheeseen, sori :)
Itselläni liippasi kuolema todella läheltä kun ajoin moottoripyörällä noin 60km/h suoraan autoa päin. yleensä moni menettää muistin päiviksi jos tulee paha osuma mutta minulla kävi täysin toisin, muistan aivan kaiken.
nopeuden, kuskin ilmeen ennen osumaa, tunsin kun osuin autoon ja ilmalennon aikanakin tiesin tarkkaan missä asennossa kehoni oli, muistan sen että osuin selkä edellä maahan ja sen jälkeen tuli vasta kypärä. sitten kypärä pomppasi maasta viellä kerran ilmaan ja tipahti takaisin maahan jonka jälkeen meni vintti pimeäksi. Mutta 5min sisään virkosin täysin maasta ylös, siirsin pyörän itse pois ajoradalta ja repäisin kyseisen kuljettajan oven auki kun se oli painunut pahasti sisään eikä kuski saannut sitä auki itse ja sen jälkeen elvytys yksikkö olikin paikalla. ensihoitajat ihmetteli kuntoani, juttelin selvästi,ajatukset oli kirkkaat ja ei missään jäljen jälkeä sekä kävelin. Kuulemma 112 oli tullut monta ilmoitusta todella pahasta kolarista. ensihoitajat tokaisivat että on ihme että olen kunnossa, myöhemmin lääkäri sanoi tarkastuksessa samaa.
Mutta kaikkeista erikoisinta oli se että sen ilmalennon aikana aika tuntui pysähtyvän, Näin silmissä kun elämä juoksi kokonaan läpi sekä kerkesin hirveästi miettimään eri asiota ja ihmettelin myös sitä että "tältäkö kuolema nyt tuntuu, Oliko tää homma nyt tosissaa tässä??! Joo en haluu viel lähtä oon liian nuori. kolari ei sattunut yhtään, kivut hävisivät. Liekö enkeleitä ollut kyydissä tai sitten onnetar tiedä sitä.
On monia sattunut, mutta tässä yksi jossa meinasin hukkua, tai oikeastaan kakskin.
- 4-6v olin äitini kanssa uimahallissa. Altaassa oli matala- ja syväpää erotettuna portailla. Katselin äitiäni syvässä päässä ja päätin että minäkin menen sinne. Menin portaita pitkin (portaat oli veden alla), ja liukastuin. Olin niin lyhyt silloin, ja en osannut edes uida, niin minä lähdin vajoamaan kohti pohjaa. Huusin veden alla "Äiti". Äiti oli onneksi nähnyt tämän ja vetäisi minut pinnalle. Kiitos äiti, jos sinua ei olisi ollut niin ties missä olisin nyt...
- Olin kaverini kanssa uimahallissa, samassa missä tuossa ylimmässäkin. Leikimme erästä peliä altaassa. Kaverini sanoi, että "Vedä henkeä" mutta en kuullut sitä. Tämä leikki oli sellainen, että kaverini oli joku pahis ja yritti leikisti tappaa minut. Mutta en sitten kuullut, mitä kaverini sanoi. Hän lähti painamaan päätäni alas. Ja en tietenkään ollut ottanut henkeä. Nousin nopeasti ylös ja hiukan toruin kaveriani, mutta lepyin nopeasti koska hän oli varoittanut ja ei siinä kummemmin käynyt...
Tossa pari.
En ole sitä henkilökohtaisesti kokenut mutta sairaanhoitajan työssä yli 20vuotta -voin sanoa olleeni kuoleman kanssa läheisesti tekemisissä työni kautta.Joko läheltä piti-elvytyksissä tai potilaan kuollessa.
Niitä on niin paljon, etten kehtaa edes luetella.