Kimi Räikkönen Espoon ylpeys

Kimi osti 3,5 millin paatin. Hiljattain hän pisti 200 000 autoon, kiinteistöjä hän on ostanut eri puolilta maailmaa.
Ei uskoisi, että noin heikolta koulupohjalta on Suomessa syntynyt kansalainen päässyt noin pitkälle elämässään. Monet Kimin ikäiset ovat pahoissa veloissa ja ainaisessa rahapulassa, vaikka koulutukseen ja osaamiseen työelämässä on panostettu. Kimi sen sijaan tahkoaa rahaa valtavat määrät viisautensa ansiosta.
On se kumma juttu, kun katselee tätä lyhyenläntää lippalakkipäätä, mikä nero siellä mainoshaalareitten sisällä onkaan. Mies saa autonsa kiihtymään 300 kilometriin tunnissa ja kun tulee mutka vastaan, niin hän hidastaa nopeutta ja kääntää ohjauspyörää niin, että auto ohjautuu oikeaan suuntaan. Lisäksi hän tietää, että ajon aikana käydään varikolla. Uskomattoman älykäs mies auton ratissa tämä Kimi.
Mielestäni Sveitsin veroviranomaisten pitäisi räätälöidä Kimille erillinen verovapaus, jotta hän voisi rauhassa kartuttaa omaisuuttaan ja ostaa lisää veneitä ja asuntoja ja lentokoneenkin.
Suomessa käydessään Kimin tulisi nauttia korkean valtiovieraan huomiosta eli lentokentälle ministeritason vastaanotto, kun hän saapuu ja punaista mattoa on levitettävä aina siellä missä hän liikkuu.
Moottoriurheilu on nykyisten laskevien polttoainehintojen ja pienenevien liikenneruuhkien ansiosta tulossa suureen huutoon koko maailmassa ja siniristilippua hulmuttava ja sinivalkoisissa vaatteissa Suomea edustava Kimi tekee valtavan ansiokasta pr-työtä maallemme.
Moni on ihmetellyt sitä, mikseivät suomalaiset formulakuskit koskaan lahjoita mitään hyvään tarkoitukseen. Se on väärä syytös, sillä Mika Häkkinen on tiettävästi lahjoittanut vanhan ajokypäränsä huutokaupattavaksi ja Kimi saattaa joskus seurata esimerkkiä. Kimin ei ole pakko lahjoittaa vaivalla ansaitsemiaan rahoja kenellekään, jos ei halua.
Mielestäni Espoon kaupungin olisi syytä muistaa suurta poikaansa ja pystyttää Kimi -näköispatsas keskeiselle paikalle.
Kimi on sukupolvemme merkittävin suomalainen.
13760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

sen mm:n niin Espoon piti ihan oikeesti antaa joku tunnustus mut sit siitä ei kuulunu yhtään mitään. Saix kimi Espoolta jotain tai Suomelta tai joltain ? Tietääx kenkään ?

Mitä noihin rahoihin tulee niin täytyy ymmärtää, että urheilu ja erityisesti golf mutta myös nyrkkeily ja formulat ovat se syy miksi ihmiskunta tällä pallolla vaeltelee. Tavallisen työn tarkoitus on kerätä kasaan rahaa, jotta se raha voidaan kanavoida urheiluun. On hienoa, että myös suomalainen on huipulla toteuttamassa ihmiskunnan tarkoitusta.

Äänestä
  • Kusekkaan tänne päin..

    Äänestä

Kimihän näyttää lähinnä yläaste-ikäiseltä. Ei edes parta kunnolla kasva. Eihän poikaa meinattu jossain Italiassa edes uskoa täysi-ikäiseksi. Ehkä ulkomaanelävät ovat vain miehekkäämpiä kuin me suomalaiset babyfacet.

Äänestä

Tuo sarkastinen kirjoituksesi löyhkää kateudelta. Entäs sitten jos Kimi on saanut omaisuutensa helpolla? Onko se sinulta jotenkin pois?

Kimiä voisi tosiaan muistaa jotenkin. Itse ehdottaisin että Kimin entisiltä kotikulmilta (Karhusuoltako se nyt oli?) nimettäisiin hänen kunniakseen joku vähän isompi tie. Eikä edes maksaisi kaupungille mitään.

Äänestä

Miksi vain älykkäiden miesten pitäisi tässä yhteiskunnassa saada mahdollisuus rahantekoon?

Äänestä
  • Tätä palstaa lukemalla voi helposti keksiä syyn, miksi hieman ylimääräistä palkkaa saaneet muuttavat pois täältä. Voisitteko kaikki kateelliset uida meren yli saksaan? Ei ole niin väliä pääsettekö perille saakka.

    Äänestä

Kimin mieli on nyt maassa pilalle menneen kisan takia. Ehdotankin, että me suomalaiset suorittaisimme keräyksen Kimin hyväksi, 5 euroa/kansalainen Kimin pankkitilille lohdutukseksi. Espoolaisten maksuvelvoitteeksi määrittelisin 10 e/nuppi.
Kimi on tehnyt merkittävää työtä suomalaisuuden puolesta ympäri maailmaa. Ennen ei kukaan tiennyt Suomesta mitään, nyt tietävät kaikki. 6 mrd ihmistä katsoo hurmioituneina, kun Kimi ajaa kilpailun voitettuaan Suomen lippu liehuen sinivalkoisessa autossa kunniakierrosta.
Kimi on kooltaan pieni, mutta ajatuksiltaan suuri. Viisautta on ladattu hänen päähänsä huimat määrät. Monet ovatkin kateellisia hänen menestykselleen ja arvostelijat juoruilevat hänestä perättömiä juttuja liittyen hänen illanviettoihinsa tms. asioihin. Lapsenkasvoiseksi nappulaksikin on kutsuttu.

Kimin ansiot ovat loppujen lopuksi aika vaatimattomat, kun ottaa huomioon hänen rautaisen ammattitaitonsa ja suuret menonsa. Ei formula-auton ajaminen ilmaista ole.
Pistetään siis keräys pystyyn ja hankitaan Kimille lisävaroja, jotta hän selviää taloudellisista menetyksistä kunnialla ja saa lisää tarmoa voittaa osakilpailuja ja tuoda Espoolle kunniaa.

Äänestä
  • Mille tilille voin lahjoittaa tuon viisi euroa? ;-)

    Äänestä

Espoon pitäisi lahjoittaa Kimille 5000 neliön merenrantatontti, 100 metriä rantaviivaa.
Kimi on tuonut Espoon koko maailman tietoisuuteen ja se pitää palkita.
Kaikkien espoolaisten on lahjoitettava Kimin formularahastoon 50 euroa, jotta hanke toteutuisi.

Äänestä

Mielestäni Kimi tekee niin arvokasta työtä koko maailman hyväksi, että hänelle pitäisi yhteisvastuullisesti maksaa työstään palkkaa miljoona/viikko kulukorvaukset.
Kimi on maailman merkittävin ihminen 2000-luvulla ja sen takia hänen saavutuksensa pitää palkita ruhtinaallisesti.
Lisäksi Miljoona-Kimille pitää palkata vaipanvaihtaja, joka samalla myös huolehtii, että Kimillä on jatkuvasti uusi tikkunekku saatavana.
Kimille on hankittava Suomesta iso kartanotila, paljon maata ja merenrantahuvila. Kustannuksista vastaavat valtio ja Espoo yhdessä.

Äänestä
  • Hahahaa kun naurattaa lukea näitä teidän juttuja :D

    Kimi on jokaisen setelinsä ansainnut, onko se teiltä jotenkin pois että mies tienaa niin hyvin? Ei mitenkään. Suomessa veroja maksetaan muutenkin jo niin paljon ettei yhtään enempää tarvita. Sitäpaitsi jos Kimi ei asu täällä eikä tee työtään täällä niin miksi pitäisi edes maksaa? Kateellisten panettelua nää jutut täällä. Hankkikaa edes hyvä koulutus niin ei tartte luukulla käydä jotain tukia hakemassa ja kirjotella katkeraa shittiä tänne keskustelupalstoille kun oma elämä ei mennytkään kuin elokuvissa.

    Itse ainakin nautin Kimin menestyksestä. On siellä edes joku suomalainen maailmalla jolla on gutseja sanoa mielipiteensä asoista ja näyttää että Suomessa tehdään yhä kovia ukkoja maailman radoille. Let the money burn.

    Äänestä

  • Kimi on kyllä oikeasti tehnyt arvokasta työtä Suomen hyväksi, tuomalla Suomea tunnetuksi etenkin Euroopassa. Lisäksi hän on viihdyttänyt satoja tuhansia suomalaisia TV:n katsojia erinomaisilla ajotaidoillaan. Eikä hän ja koko harrastus ole saanut penniäkään valtion tukia veronmaksajioen kukkarosta. Toisin kuin hyvin pienen harrastajakähmijäjoukon ylipainoinen tissin vilauttaja oopperadiiva Marita Kattila. Joka on elänyt hyötyihin nähden Suomalaisten veronmaksajien kukkarolle käsittämättömän kalliin oopperaharrastuksen turvin. Saavuttaessaan jonkinasteista kuuluisuutta (Kimiin verrattuna hyvin pientä) ja ulkomaisia tuloja ilkesi siirtää kirjansa ulkomaille, joten Suomalainen yhteiskunta ei saa häneen ja hänen harrastukseen tuhlatuista sadoista miljoonista euroista verovaroina kuin muutaman roposen takaisin.

    Äänestä

kimi kävi leppävaaran amiksen autopuolen, ja ajeli sillon mattamustalla ladalla...
miten niin heikko koulupohja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näköispatsas heti! kirjoitti:

Kimi osti 3,5 millin paatin. Hiljattain hän pisti 200 000 autoon, kiinteistöjä hän on ostanut eri puolilta maailmaa.
Ei uskoisi, että noin heikolta koulupohjalta on Suomessa syntynyt kansalainen päässyt noin pitkälle elämässään. Monet Kimin ikäiset ovat pahoissa veloissa ja ainaisessa rahapulassa, vaikka koulutukseen ja osaamiseen työelämässä on panostettu. Kimi sen sijaan tahkoaa rahaa valtavat määrät viisautensa ansiosta.
On se kumma juttu, kun katselee tätä lyhyenläntää lippalakkipäätä, mikä nero siellä mainoshaalareitten sisällä onkaan. Mies saa autonsa kiihtymään 300 kilometriin tunnissa ja kun tulee mutka vastaan, niin hän hidastaa nopeutta ja kääntää ohjauspyörää niin, että auto ohjautuu oikeaan suuntaan. Lisäksi hän tietää, että ajon aikana käydään varikolla. Uskomattoman älykäs mies auton ratissa tämä Kimi.
Mielestäni Sveitsin veroviranomaisten pitäisi räätälöidä Kimille erillinen verovapaus, jotta hän voisi rauhassa kartuttaa omaisuuttaan ja ostaa lisää veneitä ja asuntoja ja lentokoneenkin.
Suomessa käydessään Kimin tulisi nauttia korkean valtiovieraan huomiosta eli lentokentälle ministeritason vastaanotto, kun hän saapuu ja punaista mattoa on levitettävä aina siellä missä hän liikkuu.
Moottoriurheilu on nykyisten laskevien polttoainehintojen ja pienenevien liikenneruuhkien ansiosta tulossa suureen huutoon koko maailmassa ja siniristilippua hulmuttava ja sinivalkoisissa vaatteissa Suomea edustava Kimi tekee valtavan ansiokasta pr-työtä maallemme.
Moni on ihmetellyt sitä, mikseivät suomalaiset formulakuskit koskaan lahjoita mitään hyvään tarkoitukseen. Se on väärä syytös, sillä Mika Häkkinen on tiettävästi lahjoittanut vanhan ajokypäränsä huutokaupattavaksi ja Kimi saattaa joskus seurata esimerkkiä. Kimin ei ole pakko lahjoittaa vaivalla ansaitsemiaan rahoja kenellekään, jos ei halua.
Mielestäni Espoon kaupungin olisi syytä muistaa suurta poikaansa ja pystyttää Kimi -näköispatsas keskeiselle paikalle.
Kimi on sukupolvemme merkittävin suomalainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu