Vajaatoimintaa vai jotain muuta?

Olin koko viime syksyn "väsynyt, mutta onnellinen", eli mieliala oli korkealla ja sosiofobiakin alkoi helpottaa, mutta mitään en saanut aikaiseksi. Töissä kävin normaalisti, vaikka varsinkin aamuisin väsymys olikin kova, mutta esim. kotityöt jäivät täysin retuperälle.
Sitten loppuvuodesta kävin kilpirauhastesteissä ja arvot olivat TSH=9 ja T4V=15, joten sain koelääkityksen 0,25 mikrogrammaa. Sen jälkeen väsymys hieman helpotti, mutta vastaavasti alkoi tulla sumuisuutta. Parin kuukauden päästä arvot olivat TSH=5 ja T4V=17, joten annostusta ei korjattu ja seuraava kontrolli sovittiin puolen vuoden päähän. Sen jälkeen sumuisuus on vaan jatkunut ja korostuu varsinkin jos ottaa esim. vähänkin alkoholia. Myös mielialan kanssa on vähän niin ja näin. Toisaalta annoskoko on sen verran pieni, että tekisi mieli ottaa 2 tablettia kerralla, toisaalta voisin lopettaa lääkityksen vaikka kokonaan, koska siitä tuntuu olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Mitä mieltä olette?
Muutenkin vähän mietityttää, että onkohan taustalla vielä jotain muutakin sairautta, sillä esim. hemoglobiini oli 170, joka ei kai oikein sovi kilpirauhasen vajaatoimintaan? (olen 30v mies, enkä harrasta liikuntaa) Sukurasitteena on useitakin autoimmuunisairauksia ja itsellänikin on esim. veren sokeri ollut vähän koholla, joten voisikohan esim. diabeteksella olla jotain tekemistä asian kanssa?
3695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Annostasi olisi kontrollien perusteella pitänyt nostaa - 25 mikroa ei ole edes mikään "oikea annos" - liekö äärimmäisen harvoin, että riittää ylläpitoannokseksi (käsi ylös jos jollain riittää!). Ylläpitoannokset on yleensä jotain 0,1 mg:n tabun luokkaa tai enemmän.

2 tablettia vois tehdä hyvää tässä vaiheessa ja taas parin kk:n päästä labrat ja nostoa, jos vielä oireita. Lääkityksen sä joka tapauksessa tarviit eikä tämän perusteella kannata iskeä vielä hanskoja tiskiin.

Äänestä

Kannattaa käydä verensokeritesteissä. Veljellä näkö häipyi. Kävi silmäpolilla ja vaikka missä - ei mitään vikaa. Kunnes joku fiksu hoitsu huomasi, että vois olla diabetes. Ja oli, sillä hetkellä mitattaessa verensokeri 28.

Äänestä

Varminta on toki nostaa ensin kahteen tablettiin ja käydä sitten kokeissa. Mutta voisit myös nostaa ensin kahteen, ja jos ei tule liikatoiminnan oireita (tykytykset, hengenahdistus jne.) niin parin viikon päästä kolmeen tablettiin. Jos vieläkään ei tule liikisoireita niin miksei taas parin viikon päästä neljään. Sitten 6-8 viikon päästä kokeisiin. En sinuna tuhlaisi aikaa kituuttamiseen.

Vajaa- ja liikatoiminnan oireet ovat kyllä usein samankaltaisia, joten voi olla vaikea tietää ottaako liikaa vai liian vähän lääkettä.

Sokerirasituskoe olisi paikallaan. Voit kysäistä lääkäriltä, mutta sitä on varmaan vaikea saada jos ei ole raskaana tai arvot persiillään pitemmän aikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tällainen tapaus. kirjoitti:

Olin koko viime syksyn "väsynyt, mutta onnellinen", eli mieliala oli korkealla ja sosiofobiakin alkoi helpottaa, mutta mitään en saanut aikaiseksi. Töissä kävin normaalisti, vaikka varsinkin aamuisin väsymys olikin kova, mutta esim. kotityöt jäivät täysin retuperälle.
Sitten loppuvuodesta kävin kilpirauhastesteissä ja arvot olivat TSH=9 ja T4V=15, joten sain koelääkityksen 0,25 mikrogrammaa. Sen jälkeen väsymys hieman helpotti, mutta vastaavasti alkoi tulla sumuisuutta. Parin kuukauden päästä arvot olivat TSH=5 ja T4V=17, joten annostusta ei korjattu ja seuraava kontrolli sovittiin puolen vuoden päähän. Sen jälkeen sumuisuus on vaan jatkunut ja korostuu varsinkin jos ottaa esim. vähänkin alkoholia. Myös mielialan kanssa on vähän niin ja näin. Toisaalta annoskoko on sen verran pieni, että tekisi mieli ottaa 2 tablettia kerralla, toisaalta voisin lopettaa lääkityksen vaikka kokonaan, koska siitä tuntuu olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Mitä mieltä olette?
Muutenkin vähän mietityttää, että onkohan taustalla vielä jotain muutakin sairautta, sillä esim. hemoglobiini oli 170, joka ei kai oikein sovi kilpirauhasen vajaatoimintaan? (olen 30v mies, enkä harrasta liikuntaa) Sukurasitteena on useitakin autoimmuunisairauksia ja itsellänikin on esim. veren sokeri ollut vähän koholla, joten voisikohan esim. diabeteksella olla jotain tekemistä asian kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu