SEURAKUNTA

on Jumalan suunnitelma.
Seurakuntia on kaksi.
Näkymätön seurakunta joka on universaali.
Näkyvä seurakunta joka on paikallisseurakunta.
Näkymätön seurakunta on se kristuksen ruumis, jota Jumala katsoo kokonaisuutena.
Kaikki uskovaiset kuuluvat siihen yli kirkkokunta rajojen.
Kuulut siihen vaikka et kuuluisi paikallisseurakuntaan, jos vain olet uudestisyntynyt ja seuraat Jeesusta.
Onko meidän tarpeen kuulua paikallisseurakuntaan?
Mitä hyötyä siitä on?
Raamatussa on annettu paljon tietoa seurakunnan merkityksestä.
Seurakunta on se paikka jossa me voimme rakentua uskossamme.
Se on myös se kanava jonka kautta evankeliumia levitetään.
Lisäksi seurakunta on suuri siunauksen lähde meidän elämäämme.
Siellä me palvelemme toinen toisiamme ja jokaisella on jotain annettavaa aivan niinkuin Raamattu opettaakin.
Se on myös kasvun paikka meille jokaiselle, koska Raamattu kehoittaa meitä rakastamaan toisiamme ja siitä meidät vieläpä tunnetaankin, kun me rakastamme toisiamme.
Seurakuntaan kuuluminen ja siellä kasvaminen on yksi kuuliaisuuden askel meidän uskossamme.
Aivan samalla tavalla, kun meitä on kehoitettu Raamatussa ottamaan vastaan sana, käymään kasteella, olemaan kuuliaisia sanalle ja rakastamaan toisiamme on meitä kehoitettu pysymään seurakunta yhteydessä.
Älkää jättäkö oman seurakuntanne kokousta niikuin toisilla teistä on tapana....
Tämä on aivan selvää Raamatun opetusta ja sanaa.
Jos me laiminlyömme Raamatun tässä kohdin, me jäämme vaille monista siunauksista jotka liittyvät seurakunta yhteyteen.
Lisäksi meidän hengellien kasvumme voi tyrehtyä ja suurella todennäköisyydellä olemme helppo saalis sielun viholliselle.
Raamattu kertoo, että se käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura ja odottaa kenet saisi niellä.
Emme sitä aina kuitenkaan huomaa, kuinka salakavalasti se hiipii aivan lähelle ennekuin iskee kiinni.
Seurakunta on suuri varjelus meidän elämässämme.
Katkeruus, erilaiset kieroutumat opissa ja rakkaus maailman, joku näistä, tai kaikki ovat monesti seurausta siitä, että me luovumme seurakunta yhteydestä.
Mielstäni yksi suurimpia menetyksiä meille on se, että Jumalan suunnitelmat eivät pääse toteutumaan sellaisen ihmisen kautta joka on luopunut seurakunnasta.
Miksi? Siksi koska Jumala toimii vain seurakuntansa kautta ja seurakunnassa.
Turha yrittää sooloilla.
Jumala itse valvoo sanansa toteutumista ja Raamattu antaa selvän opetuksen siitä, kuinka seurakunta juuri on se, johon Jumala antaa voimansa ja joka lähettää.
En ole löytänyt yhtään pappis virkaa Raamatusta ilman seurakuntaa.
Armolahjakin ovat tarkoitettu yhteiseksi parhaaksi ja rakentamaan seurakuntaa.
Paljosta jäät paitsi, jos seurakunnasta luovut.
Lisäksi olet suuremmassa vaarassa joutua eroon Jumalasta, kuin se joka seurakuntaan kuuluu.
371114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

ei ole Jumalan Seurakunta,eikä ole kuin yksi vaihtoehto, jotenka se sinun mainitsemasi, niinsanottu "näkymätön seurakunta" on Saatanan talutusnuorassa.

Äänestä
  • näkymättömällä seurakunnalla sitä seurakuntaa, johon kaikki uskovat kuuluvat.
    En minä sitä tuonut yhtenä vaihtoehtona.
    Pikemminkin yritin perustella miksi kannattaa liittyä paikallisseurakuntaan.
    Universaali seurakunta ovat ne, jotka ovat uudestisyntyneet.
    Heti, kun tulet uskoon kuulut tähän näkymättömään universaaliin seurakuntaan.
    Siis Jumalan edessä olet oksastettu Kristukseen, joka on tämä viinipuu.(tämä on universaali seurakunta).
    Kuulut siihen heti, kun otat Jeesuksen vastaan.
    Tämän jälkeen liitytään näkyvään eli paikallisseurakuntaan.
    Tietenkin meidän tulee liittyä seurakuntaan.
    Tällä palstalla kirjoittaa monia, jotka eivät kuulu seurakuntaan ja pitävät sitä oikeana.
    He ovat väärässä ja tavallaan olet oikeassa siinä, että ovat saatanan talutusnuorassa tavallaan et.
    He ovat suuressa vaarassa uskonsa suhteen ja helppo saalis saatanalle.
    Saatanan voimaa ja taitoa eksyttää ei ole syytä aliarvioida.
    Mutta siinä mielessä he eivät ole saatanan talutusnuorassa, että saatanalle ei ole valtaa ihmiseen, joka on uudestisyntynyt.
    Toisin sanoen, jos uskovainen eroaa seurakunnasta ei se tarkoita sitä, että yhteys Jumalaan katkeaisi siihen ja joutuisi kadotukseen.
    Tämä näkymätön seurakunta oli tälläinen teologinen termi.
    Älä anna sen liikaa häiritä.
    En ole mitään uutta oppia löytänyt.
    Siunausta.

    Äänestä

  • Tarkoitatko tosiaan että Kristuksen ruummis on sieluvihollisen talutusnuorassa.

    Äänestä

  • hätänumero112 kirjoitti:

    näkymättömällä seurakunnalla sitä seurakuntaa, johon kaikki uskovat kuuluvat.

    -----

    Tuoppa yksi Raamatun jae, jossa ilmennetään miten uudestisyntynyt ihminen olisi vielä liittynyt jonkin puolueeseen/yhteisöön.Tämä opetus on aivan vierasta ilmoitusta, vaikkakin syvälle iskostettu ihmisten mieliin.

    Äänestä

  • hätänumero112 kirjoitti:

    näkymättömällä seurakunnalla sitä seurakuntaa, johon kaikki uskovat kuuluvat.
    En minä sitä tuonut yhtenä vaihtoehtona.
    Pikemminkin yritin perustella miksi kannattaa liittyä paikallisseurakuntaan.
    Universaali seurakunta ovat ne, jotka ovat uudestisyntyneet.
    Heti, kun tulet uskoon kuulut tähän näkymättömään universaaliin seurakuntaan.
    Siis Jumalan edessä olet oksastettu Kristukseen, joka on tämä viinipuu.(tämä on universaali seurakunta).
    Kuulut siihen heti, kun otat Jeesuksen vastaan.
    Tämän jälkeen liitytään näkyvään eli paikallisseurakuntaan.
    Tietenkin meidän tulee liittyä seurakuntaan.
    Tällä palstalla kirjoittaa monia, jotka eivät kuulu seurakuntaan ja pitävät sitä oikeana.
    He ovat väärässä ja tavallaan olet oikeassa siinä, että ovat saatanan talutusnuorassa tavallaan et.
    He ovat suuressa vaarassa uskonsa suhteen ja helppo saalis saatanalle.
    Saatanan voimaa ja taitoa eksyttää ei ole syytä aliarvioida.
    Mutta siinä mielessä he eivät ole saatanan talutusnuorassa, että saatanalle ei ole valtaa ihmiseen, joka on uudestisyntynyt.
    Toisin sanoen, jos uskovainen eroaa seurakunnasta ei se tarkoita sitä, että yhteys Jumalaan katkeaisi siihen ja joutuisi kadotukseen.
    Tämä näkymätön seurakunta oli tälläinen teologinen termi.
    Älä anna sen liikaa häiritä.
    En ole mitään uutta oppia löytänyt.
    Siunausta.

    #jankuttanut", että paikallisseurakunta on uskovaisen koti, muutoin kuulumme , aivan niikuin sanot, maailamalaajuiseen kaistakansoista kielistä heimoista, ikään sukupuoleen väriin rotuun kansllisuuteen, kaikki kuulluvat tähän " näkymättömään" universaalisen seurakuntaan, joka Jeesusken tullessa temmataan yläilmoihin, kaikki uskoavt ympäri maailmaan.
    * aatena ei silloin ole onko jonkun seurakunan jäsen vaiko ei, vaan ainoastaan se, että sinulla ja minulla on veren merkki sydämessä, siitä Jeesus tuntee omanasa. Ja se on jokaisella uudestisyntyneellä, jota merkkiä ei tosin saada vauvakasteessa.
    * Se on se pelastusvarmuus, jossa Henki rinnassa todistaa, sinut/minut Jumalan lapseksi, se on se verenmerkki.
    * Ja jokainen uudestisyntynyt sen tietää ja kokee todeksi. Se ei perustu tietoon, eikä tunteeseen, vaan kokemukseen sisimmässsään. Joka sitten vaikuttaa sen, että tiedämme olevamme uskossa Jeesukseen!
    * En itsekkään juurikaan käy paikalliseurakunnan tilaisuuksissa, mutta en sillä perusteella kehoita ketään olemaan menemättä kokouksiin, vaan menkää rakkaat sisaret ja veljet, jos vain suinkin on mahdollisutta, menkää kokouksiin, niin usein kuin vain voitte!
    * Itse ikävöin veljesyhteyttä, kaipaan saada olla uskovienyhteydessä, sitä ei korvaa mikään muu sen on korvaamatonta yhteyttä.
    * Ja olen iloinen ja onnellinnen, että tuo kaipuu olla seurakunnana yhteydessä, on säilynyt , se kertoo minulle paljon, ja Herra tämän tietää, ja tietää kaiken,ihan tarkkaan . siksi olen turvallisella mielellä joka päivä.
    * Älä kysy?
    * Ja Herran ilmestyessä, me saamme uuden armon siinä hetkessä. Olen sanonutkin sitä ylöstempauksen armoksi.
    * Pietari sen on kirjoittanut Herran sanana muistiin, ja se on rohkaiseva tieto!

    Äänestä

siihen ei tarvita muuta kuin kaksi osakasta ja siellä on Kristus keskellämme.En tarvitse rakentuakseni mitää suuria organisaatioita,enkä varsinkaan helluntai seurakunnan tapaista laitosta jonka johtajistossa piileksii jotain röröstelijöitä.
Tarvitsen kavaakseni raitista oppia raamatun sivuilta enkä mitää Jenkki hömppää ja selittämättä jääneitä kielillä huutamista.Hiljentyminen ja armo riittää minulle,niinkuin useimmille muillekkin.

Äänestä
  • ei lamppua saa laittaa vakan alle piiloon, eikä ylhäällä vuorella oleva kaupunki voi olla piilossa, en tosiaankaan ymmärrä "näkymätönseurakunta" onkohan niiten puuhat jotain "hämäräpuuhia?" kun eivät uskalla tulla valkeuteen? Jeesus sanoi itsestään " Minä olen mailman valkeus"

    Äänestä

En ole ennen lukenut kirjoituksiasi ja nyt päätin katsoa yhden.
Harvinaisen hyvä ja osuva kirjoitus.
Noinhan se asia on.

Äänestä
  • :))

    Äänestä

Seurakuntia on kaksi.
Näkymätön seurakunta joka on universaali.
Näkyvä seurakunta joka on paikallisseurakunta.
Näkymätön seurakunta on se kristuksen ruumis, jota Jumala katsoo kokonaisuutena.
Kaikki uskovaiset kuuluvat siihen yli kirkkokunta rajojen.
Kuulut siihen vaikka et kuuluisi paikallisseurakuntaan, jos vain olet uudestisyntynyt ja seuraat Jeesusta.
Onko meidän tarpeen kuulua paikallisseurakuntaan?
Mitä hyötyä siitä on?
----------

Jos Raamattuun on uskominen, niin Jumalalla on vain yksi seurakunta, joka on näkyvä ja ihmiselle hallitsematon.

Ihminen uudestisyntyessään syntyy tähän seurakuntaan.Siis kaikki paikkakunnan uudestisyntyneet ihmiset muodostavat sen paikallisseurakunnan.Raamatussa ei ole mainintaa miten ihminen olisi muutoin liittynyt mihinkään puolueeseen/yhteisöön tms.

Taas Jumalan seurakunta ei muodostu näistä yhteisöistä/puolueista, vaan niissä olevista uudestisyntyneistä ihmisistä.

Siis uudestisyntynyt ihminen AINA kuuluu paikallisseurakuntaan.Taas seurakuntayhteys on jo toinen käsite.

Äänestä
  • mitä.
    Ihan en meinaa saada selvyyttä.
    Mutta, jos tarkoitit sitä, että seurakunta muodostuu ihmisistä ole siinä oikeassa.
    Ei seurakunta mikään orkanisaatio ole, vaikka se sellaisen tarvitseekin.
    Ei se ole myöskään rakennus, vaikka senkin se tarvitsee.
    Paikallisseurakunta käsitettäsi en ihan ymmärtänyt.
    Kyllä Raamattu puhuu siitä, että ihmisiä liittyi ja liitettin ja jopa erotettiin seurakunnasta.
    Paikallisseurakuntaan joko kuulutaan, tai sitten ei kuuluta ei se mikään automaatio ole.
    Universaali(näkymätön) seurakunta on taas se, kun meidät oksastetaan viinipuuhun, joka on Kristus.
    Silloin me uudestisynnymme Jumalan suureen perheeseen vaikka emme vielä olisikkaan paikallisseurakunnan jäseniä.
    Lukase vaikka vähän apostolin teoista ja Paavalin kirjeistä seurakunnille.

    Äänestä

Lisäisin vielä, miten paikkakunalla on siis aina vain yksi seurakunta/Kristuksen ruumis.Raamatussa aina puhutaan samalla paikkakunnista kun ilmennetään Jumalan seurakuntaa.

Raamatussa ei ole yhtään jaetta, joka tukisi tämän ajan "seurakuntaa" eli se olisi osioitu Helluntai, Babtisti, Vapaasrk, Jehovan todistajat, Lutkirkko jne....

Edustavat parhaimmillaan ihmisen tekemiä kyhäelmiä, jotka aktivoivat oppiriitoja.

Äänestä
  • ole osioitu eri oppisia seurakuntia.
    Mutta Raamatussa oli monia seurakuntia, joissa sitten oli sama oppi.
    Se, että ne oli nimetty paikkakunan mukaan ei tarkoita mitään opillista juttua.
    Ei meidän tarvitse puhua helsingin seurakunnasta ja rovaniemen seurakunnasta.
    Eikä se tarkoita sitä, että samalla paikkakunnala ei saisi olla muita seurakuntia.

    Äänestä

  • hätänumero112 kirjoitti:

    ole osioitu eri oppisia seurakuntia.

    Eikä se tarkoita sitä, että samalla paikkakunnalla ei saisi olla muita seurakuntia.
    ----

    Mutta, Raamatussa ilmoitettu seurakunta on Kristuksen ruumis ja siten paikkakunnalla EI VOI OLLA useampia Kristuksen ruumiita.Siis on vain,- kuten Raamatussa on ilmoitettu, vain yksi seurakunta eli se paikallisseurakunta.

    Niin, kerroppa Raamatun ilmoitus, jossa ilmentyy miten samalla paikkakunnalla olisi ollut kaksi Kristuksen ruumista eli seurakuntaa.

    Kirjoitit
    >>Eikä se tarkoita sitä, että samalla paikkakunnala ei saisi olla muita seurakuntia

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    En huomannut lukea kirjoitustasi ja kyselin samaa alempana.

    Raamatusta emme löydä vähäisintäkään tukea ajatukselle, että jollakin paikkakunnalla olisi ollut useampi kuin yksi Kristuksen paikallisseurakunta. Ja nehän nimettiin alueensa mukaan (Korinton seurakunta, Jerusalemin seurakunta, Efeson seurakunta jne).

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    kerrotakkaan.
    Ei Raamattu kuitenkaan sitä kielläkään.
    Olen samaa mieltä siinä, että Jumalan ykkössuunnitelma on varmasti se, että olisi vain yksi seurakunta yhdellä paikkakunnalla.
    Ei tästä tarvitse tehdä kuitenkaan liian isoa ongelmaa.
    Missä kaksi tai kolem on koolla....

    kiellä tervaamasta lapsiikaan...

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    En huomannut lukea kirjoitustasi ja kyselin samaa alempana.

    Raamatusta emme löydä vähäisintäkään tukea ajatukselle, että jollakin paikkakunnalla olisi ollut useampi kuin yksi Kristuksen paikallisseurakunta. Ja nehän nimettiin alueensa mukaan (Korinton seurakunta, Jerusalemin seurakunta, Efeson seurakunta jne).

    nyt kompastuko tälläiseen asiaan.
    Ei meidän tarvitse nimetä seurakuntia paikkakuntien mukaan.
    Ei tästä ole mitään ohjetta Raamattuun annettu.
    Jos sitten on eri seurakuntia samalla paikkakunnalla, vaikka vähäisten oppierojen takia,(en tarkoita jehovantodistajia) niin ei se kyseistä seurakuntaa romuta.
    Kyllä se voi toimia ja ruokkia omaa pientä laumaansa ihan vapaasti.
    Ainahan se olisi parempi, jos saman katon alla viihdyttäisiin ja varmasti olisi Jumalan ykkössuunnitelma.

    Äänestä

  • Kuule, ei raamattu kirjoitti:

    kiellä tervaamasta lapsiikaan...

    eri asia.

    Äänestä

  • hätänumero112 kirjoitti:

    nyt kompastuko tälläiseen asiaan.
    Ei meidän tarvitse nimetä seurakuntia paikkakuntien mukaan.
    Ei tästä ole mitään ohjetta Raamattuun annettu.
    Jos sitten on eri seurakuntia samalla paikkakunnalla, vaikka vähäisten oppierojen takia,(en tarkoita jehovantodistajia) niin ei se kyseistä seurakuntaa romuta.
    Kyllä se voi toimia ja ruokkia omaa pientä laumaansa ihan vapaasti.
    Ainahan se olisi parempi, jos saman katon alla viihdyttäisiin ja varmasti olisi Jumalan ykkössuunnitelma.

    Ymmärrätkö mikä ongelmallisuus/ristiriitaisuus liittyy näihin ihmisen kyhäelmiin yhteisöihin ja niiden vaikutus Jumalan seurakunnassa eli uskovien yhteyteen.

    Jumalahan tahtoo, että me kaikki uskovat olisimme yhtä ja tämä ei mahdollistu toteutumaan tämän ajan opetuksessa.Kokeileppa mitä tapahtuu uskovien yhteydessä kun eroat Helluntai yhteisöstä.Se paljastaa kuka oli uskonkautta veljiä ja sisaria ja ketä yhdisti Helluntalaisuus.Siis aivan sama ongelma kaikissa puolueissa.

    Ettei asia hämärtyisi, niin on syytä ymmärtää, miten tämäkin aikana on ja toimii Jumalan seurakunta.Siis ihmisen sydämentila on se tärkein tekijä/paikka, joka määrittelee ja ohjaa käyttäytymistämme tässäkin asiassa.

    Juuri tämä aika koettelee uskovia sisaria ja veljiä onko hän sydämessään samalla tasolla kaikkiin paikkakunnan uskoviin sisariin ja veljiin, vai eri arvoistaako hän toisen puolueen sisaret ja veljet.

    Esim. minulle on aivan sama mihin sisaret ja veljet kuuluvat.Se on "heidän päänsärkynsä" ja vaaransa.Siis sydämentila on se tärkein tekijä eli asenteet ja käyttäytyminen.Siis KAIKKI Raamatun opetus tulisi kohdentua KAIKKIIN sisariin ja veljiin, eikä omaan puolueen sisälle.

    Onneksi tänäkin aikana on,- lähes joka yhteisössä/puolueessa paimenia, jotka keräävät ihmisiä Jeesuksen ympärille/seurakuntaan, eikä itsensä tai puolueensa ympärille.

    Siis on aivan eri käsite,jos paimen kerää jäseniä puolueeseensa, että rahatilanne tai sen toiminta olisi pitkäkestoista tms.Tänä aikanahan suri huolenaihe onkin, miten saada puolueen jäsenmäärä kasvuun, hinnalla millä hyvänsä.

    Äänestä

  • hätänumero112 kirjoitti:

    nyt kompastuko tälläiseen asiaan.
    Ei meidän tarvitse nimetä seurakuntia paikkakuntien mukaan.
    Ei tästä ole mitään ohjetta Raamattuun annettu.
    Jos sitten on eri seurakuntia samalla paikkakunnalla, vaikka vähäisten oppierojen takia,(en tarkoita jehovantodistajia) niin ei se kyseistä seurakuntaa romuta.
    Kyllä se voi toimia ja ruokkia omaa pientä laumaansa ihan vapaasti.
    Ainahan se olisi parempi, jos saman katon alla viihdyttäisiin ja varmasti olisi Jumalan ykkössuunnitelma.

    Viitatessasi paikallisseurakuntien nimeämiseen toteat
    >>Ei tästä ole mitään ohjetta Raamattuun annettu>Ainahan se olisi parempi, jos saman katon alla viihdyttäisiin ja varmasti olisi Jumalan ykkössuunnitelma

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Viitatessasi paikallisseurakuntien nimeämiseen toteat
    >>Ei tästä ole mitään ohjetta Raamattuun annettu>Ainahan se olisi parempi, jos saman katon alla viihdyttäisiin ja varmasti olisi Jumalan ykkössuunnitelma

    Kyllä nyt täytyy sanoa, että sinulle ei ole ihan auennut tämä seurakunta asia.
    Tottakai meillä on Raamatussa ohjeena myös se malli joka siellä on annettu.
    Toisaalta on aika naivia ajatella, että Jumalan suunnittelema seurakunta olisi kaatunut siinä vaiheessa, kun alkoi eri tulla nimisiä seurakuntia.
    En kertakaikkiaan jaksa ymmärtää näin yksioikoista tapaa ajatella.
    Ei Jumala aikoinaan ollut tyytyväinen siihenkään, kun israel halusi kuninkaan.
    Ei se olut Jumalan ykkössuunnitelma.
    Mutta pysähtyikö Jumala tähän.
    Käänsikö hän selkänsä ja sanoi, että koko systeemi on saatanasta.
    Ei!
    Hän pyrki siunaamaan kansaa ja lisäksi hän vahvisti kuninkuuden antoi siihen säännöt, oli mukana valitsemassa kuningasta, käski profeettojen voidella kuninkaat ja tuki kuninkaita.
    Ei Jumala ole hylännyt seurakuntiaan siksi, että ne eivät sovi saman katon alle tai siksi, että on tiettyjä painotus eroja eri seurakunnissa.
    Kyllä Jumala toimii edelleen vajavaisenkin seurakunnan kautta ja pyrkii siunaamaan seurakuntaa.
    Edeleen Raamattu opettaa meitä toimimaan seurakunnassa ja seurakunnasta käsin.
    Ei Raamatu ole tyhjiin rauennut näiltä osin.
    Apostolien aikainen seurakunta malli on ihanne, mutta me emme valitettavasti siihen pääse ja silti Jumalan tahto on, että me kuulumme omaan seurakuntaamme, käymme siellä ja palvelemme siellä.
    Turhaa on evankeliointi, jos meillä ei ole paikkaa johon me vastauskoontulleet tuomme kuulemaan opetusta.
    Edelleen seurakunta lähettää ja edeleen seurakunta rakentuu ja rakentaa meitä.
    En ole kirjoituksillani tarkoittanut tuomita seurakunnattomia.
    Olen vain halunnut tuoda esiin tärkeän asian, jossa mielestäni monilla olisi miettimisen aihetta.
    Seurakunta on suuri siunaus.
    Mietippä tätä asiaa vielä uudemman kerran.

    >>Ei Jumala ole hylännyt seurakuntiaan siksi, että ne eivät sovi saman katon alle tai siksi, että on tiettyjä painotus eroja eri seurakunnissa

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Kirjoitit
    >>Ei Jumala ole hylännyt seurakuntiaan siksi, että ne eivät sovi saman katon alle tai siksi, että on tiettyjä painotus eroja eri seurakunnissa

    Ajattelin jostain syystä, että pidät seurakuntaa jotenkin turhana, tai jopa vaarallisena tänäpäivänä, kun ei kerran ole ihan samannäköinen kuin eka oli.
    Pidän seurakuntaa yhtenä osana hengellistä elämää ja vaellusta.
    Se on liian suuri pala puuttumaan Jumalan suunnitelmista yksilön kohdalla.
    Olen nähnyt miten tällä palstalla arvostellaan ja pilkataan eri seurakuntia ja niiden työntekijöitä.
    Täällä kirjoittavat monet sellaiset, jotka eivät kuulu seurakuntaan opettaen, että meidän pitäisi lähteä seurakunnasta, koska se on tavalla ja toisella pilaantunut ja harhaantunut.
    Sanon vain sen, että joka seurakunan hylkää lähtee sellaiselle tielle, joka ennen pitkää johtaa "syrjäpoluille".
    Lisäksi he hylkäävät Jumalan suunnitelman ja tahdon elämässään siltä osin.
    Mutta tämä kirjoituksesi kyllä valaisi minulle sen mitä sinä ajattelet seurakunnasta.
    Ehkä tosiaan ymmärsimme toisiamme väärin.
    Pidän kirjoituksistasi ja olet valopilkku tämän palstan kirjoittajien joukossa.
    Herra sinun askeleitasi johdattakoon.

    Kiitos lämminhenkisestä vastauksestasi ja hyvää maanantaipäivää.

    Äänestä

Kirjoitit
>>Seurakunta on suuri varjelus meidän elämässämme

Äänestä
  • Tämä ongelma on todella vaikea, kun uskoon tulleen pitää rukoilla ja etsiä "sitä oikeaa seurakuntaa" asuinpaikkakunnallansa.
    --------

    Ihminen, joka on todella uudestisyntynyt, niin hakeutuu Pyhän Hengen ohjauksen avulla uskovien seuraan paikkakunnallaan.

    Jumalahan todella haluaa, että hän näkisi ja kokisi KAIKKI kohtaamansa uskovat sisariksi ja veljiksi kuten Raamattu opettaa.Jo tästä tilanteesta lähtee käsite valvominen. "Valvo itseäsi ja opetustasi".

    On luonnollista, miten,- ainakin suuremmilla paikkaklunnilla uskovat kokoontuvat useissa paikoissa tai jopa kodeissa.Siis sydämen asenne ja ymmärrys seurakunnasta on tärkeä.

    Monasti suurena vaarana onkin, miten puolue onkin yhdistävänä tekijänä,m eikä usko Jeesukseen.Jos eroat puolueesta, niin samalla katkeaa uskovien yhteys.Näin ei tulisi olla, vaan uskovia tulisi yhdistää ja virkistää yhteinen usko Jumalaan/Jeesukseen.

    Äänestä

  • kyllä tämän ongelman.
    Ja varsinkin sellainen ihminen joka on niinsanotusti "pystymetsästä" tullut uskoon on aika vaikean kysymyksen edessä.
    Ongelmaa vielä lisää se, että yksi sanoo yhtä ja toinen toista.
    Yritä siinä sitten löytää oikea.
    Mutta toisaalta olen hiukan tutkinut näitä Raamatunkin seurakuntia.
    Eivät olleet ongelmattomia nekään ja kuitenkin Raamattu opettaa seurakunta yhteyden tärkeyttä.
    Korinton seurakunta oli suurissa ongelmissa moraali oli pohjalukemissa ja seurakunta kuri/järjestys hakusassa.
    Kuitenkin tässäkin tilanteessa, vaikka seurakunnalla oli näin vaikeaa, Jumala selvästi vei sitä eteenpäin ja pyrki pyhittämään ja käyttämään.
    Paavali kirjoitti korinton seurakunnalle ja kutsui heitä pyhiksi.
    Toisaalta Paavali joutuu alituisesti vartiomaan seurakuntia harhaopeilta.
    Lisäksi sieltä löytyi johtajia jotka olivat paisuneita, tai muutenvaan maallistuneita.
    No voi tätä jatkaa, mutta ymmärrät varmaan mitä ajan takaa.
    Meidän täytyy tänä aikana oppia ottamaan seurakunnasta se mikä on hyvää ja lisäksi meidän tulisi itse olla tuomassa sitä raittiutta ja tervettä opetusta seurakuntiin.
    Se vaan ei ole mahdollista, jos emme käy seurakunnassa.
    Seurakuta on Jumalan suunnitelma ja sitä ei saa murentaa.
    Olen lukenut sinun kirjoituksiasi ja huomannut, että niistä huokuu sellainen paimenen ääni.
    Jumalalla on varmasti suunnitelmia ja ajatuksia sinun varallesi.
    Siunasta sinulle Jukka.

    Äänestä

  • hätänumero112 kirjoitti:

    kyllä tämän ongelman.

    -------

    Ymmärrän asian juuri päin vastoin.Aikoinaan uudestisynnyttyäni Pyhä Henki juuri ohjasi minut uskovien yhteyteen.Siis ilman toisen ihmisen kehoitusta tms.Suurin ongelmallisuus olikin kun kuulin toista opetusta, jota en ymmärtänyt Raamattua lukiessani.Esim. Kaste ja oikea Jumalan seurakunta.

    Jos todella ihminen tulee uskoon ns pystymetsästä ja lukee ja uskoo vain Raamatun ilmoituksia.Siis sijoittaa itsensä kuulijoiden joukkoon kuin eläisi sitä aikaa jolloin ne oli puhuttu.

    Niin kaste ja seurakunta ja muutkin asiat selkiintyvät Pyhän Hengen opetuksen kautta,-ei ihmisen.Juuri tämän ajan sekavuus, jopa eksytys koettelee kumpaa opetusta uskoa.Raamatun vai ihmisen kyhäelmiä.

    Äänestä

toisianne...
"Se on myös kasvun paikka meille jokaiselle, koska Raamattu kehoittaa meitä rakastamaan toisiamme ja siitä meidät vieläpä tunnetaankin, kun me rakastamme toisiamme. "

En ole tavannut vielä yhtään uskovaa josta huokuisi
rakkaus lähimmäiseen, mutta käsky tuntuukin liittyvän vain seurakuntalaisiin.

Äänestä
  • uskovaisten kanssa, kun noin varmana kirjoitat?

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    uskovaisten kanssa, kun noin varmana kirjoitat?

    lähimmäisen rakkauden perään, se kun tuntuu vaikuttavan joidenkin mielestä vain kaltaistensa uskovien parissa ja yhteisöissä.

    En tietenkään kiellä sitä seikkaa, että uskomatonkin voisi vaikuttaa ujoihin uskoviin positiivisesti.

    Äänestä

Tuohon ei voi sanoa muuta kuin aamenen.
Aamen.

Äänestä
  • :)))

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hätänumero112 kirjoitti:

on Jumalan suunnitelma.
Seurakuntia on kaksi.
Näkymätön seurakunta joka on universaali.
Näkyvä seurakunta joka on paikallisseurakunta.
Näkymätön seurakunta on se kristuksen ruumis, jota Jumala katsoo kokonaisuutena.
Kaikki uskovaiset kuuluvat siihen yli kirkkokunta rajojen.
Kuulut siihen vaikka et kuuluisi paikallisseurakuntaan, jos vain olet uudestisyntynyt ja seuraat Jeesusta.
Onko meidän tarpeen kuulua paikallisseurakuntaan?
Mitä hyötyä siitä on?
Raamatussa on annettu paljon tietoa seurakunnan merkityksestä.
Seurakunta on se paikka jossa me voimme rakentua uskossamme.
Se on myös se kanava jonka kautta evankeliumia levitetään.
Lisäksi seurakunta on suuri siunauksen lähde meidän elämäämme.
Siellä me palvelemme toinen toisiamme ja jokaisella on jotain annettavaa aivan niinkuin Raamattu opettaakin.
Se on myös kasvun paikka meille jokaiselle, koska Raamattu kehoittaa meitä rakastamaan toisiamme ja siitä meidät vieläpä tunnetaankin, kun me rakastamme toisiamme.
Seurakuntaan kuuluminen ja siellä kasvaminen on yksi kuuliaisuuden askel meidän uskossamme.
Aivan samalla tavalla, kun meitä on kehoitettu Raamatussa ottamaan vastaan sana, käymään kasteella, olemaan kuuliaisia sanalle ja rakastamaan toisiamme on meitä kehoitettu pysymään seurakunta yhteydessä.
Älkää jättäkö oman seurakuntanne kokousta niikuin toisilla teistä on tapana....
Tämä on aivan selvää Raamatun opetusta ja sanaa.
Jos me laiminlyömme Raamatun tässä kohdin, me jäämme vaille monista siunauksista jotka liittyvät seurakunta yhteyteen.
Lisäksi meidän hengellien kasvumme voi tyrehtyä ja suurella todennäköisyydellä olemme helppo saalis sielun viholliselle.
Raamattu kertoo, että se käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura ja odottaa kenet saisi niellä.
Emme sitä aina kuitenkaan huomaa, kuinka salakavalasti se hiipii aivan lähelle ennekuin iskee kiinni.
Seurakunta on suuri varjelus meidän elämässämme.
Katkeruus, erilaiset kieroutumat opissa ja rakkaus maailman, joku näistä, tai kaikki ovat monesti seurausta siitä, että me luovumme seurakunta yhteydestä.
Mielstäni yksi suurimpia menetyksiä meille on se, että Jumalan suunnitelmat eivät pääse toteutumaan sellaisen ihmisen kautta joka on luopunut seurakunnasta.
Miksi? Siksi koska Jumala toimii vain seurakuntansa kautta ja seurakunnassa.
Turha yrittää sooloilla.
Jumala itse valvoo sanansa toteutumista ja Raamattu antaa selvän opetuksen siitä, kuinka seurakunta juuri on se, johon Jumala antaa voimansa ja joka lähettää.
En ole löytänyt yhtään pappis virkaa Raamatusta ilman seurakuntaa.
Armolahjakin ovat tarkoitettu yhteiseksi parhaaksi ja rakentamaan seurakuntaa.
Paljosta jäät paitsi, jos seurakunnasta luovut.
Lisäksi olet suuremmassa vaarassa joutua eroon Jumalasta, kuin se joka seurakuntaan kuuluu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu