Raju eksytys

1 Joh 2:18

Lapseni, viimeinen aika on käsillä. Te olette kuulleet, että on tulossa Antikristus, JA NIIN ONKIN MONIA ANTIKRISTUKSIA ILMAANTUNUT. Tästä me tiedämme, että viimeinen aika on käsillä.

2. Tessalonikalaisille

Vääryyden salainen vaikutus ON JO OLEMASSA. Sen, joka sitä on vielä pidättämässä, on vain ensin poistuttava tieltä; silloin ilmestyy tuo vääryyden ihminen, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemisensa kirkkaudella.
Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät. Siksi Jumala lähettää RAJUN EKSYTYKSEN, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden.

Minuakin on sanottu yhdeksi näistä lopun ajan eksyttäjistä. Siinä kylla huomaa miten Saatana saa käännettyä asiat täysin päälaelleen ja ihmiset vielä uskovat sitä. Jos noistakaan Raamatun kohdista mitä laitoin ei kukaan pysty ymmärtämään miten pitkään, mistä lähtien se RAJU EKSYTYS on ollut niin todella Saatana on teidät sokaissut.
30755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Kun Paavali nuokin sanat kirjoitti.

Mutta nyt se ei ole salainen, mutta nämä Jumalan paaduttamat ihmiset,
joilla on hirsi silmässä ja sen päällä vielä vahva peite, eivät enää
pysty millään tunnustamaan, että heidän pilkkaamiaan sunilaisia
johdattaa todella Kristuksen Pyhä eli Totuuden Henki.

Äänestä
  • >>Jumalan paaduttamat ihmiset,

    Äänestä

  • Pekka K. kirjoitti:

    >>Jumalan paaduttamat ihmiset,

    sanoo Jumalan pilkkaamiseksi.

    Jo Vanhan liiton ajoista lähtien on Jumala jokaisen totuudesta
    luopuneen sydämen paaduttanut - niin sinunkin.

    Lue todistukseksi Jesajan 6. luku.

    Äänestä

  • Pekka K. kirjoitti:

    >>Jumalan paaduttamat ihmiset,

    Jesaja 6:9-10

    Hän sanoi:
    - Mene ja sano tälle kansalle:
    Kuulemalla kuulkaa
    älkääkä käsittäkö.
    Katsomalla katsokaa
    älkääkä ymmärtäkö.
    Paaduta tämän kansan sydän,
    sulje sen korvat,
    sokaise sen silmät,
    ettei se silmillään näkisi,
    ei korvillaan kuulisi
    eikä sydämellään ymmärtäisi -
    ettei se kääntyisi ja tulisi terveeksi.

    Äänestä

  • Pekka K. kirjoitti:

    >>Jumalan paaduttamat ihmiset,

    Markus 4:11-12

    Hän sanoi heille: Teille on uskottu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta nuo ulkopuoliset kuulevat kaiken vain vertauksina,
    jotta he nähdessäänkään eivät näkisi
    eivätkä huomaisi,
    jotta he kuullessaankaan eivät
    kuulisi eivätkä ymmärtäisi,
    eivät kääntyisi eivätkä saisi anteeksi

    Äänestä

  • Pekka K. kirjoitti:

    >>Jumalan paaduttamat ihmiset,

    Johannes 12:40

    Hän on sokaissut heidän silmänsä
    ja paaduttanut heidän sydämensä,
    jotta he eivät silmillään näkisi
    eivätkä sydämellään ymmärtäisi
    jotta he eivät kääntyisi
    enkä minä parantaisi heitä.

    Äänestä

  • Pekka K. kirjoitti:

    >>Jumalan paaduttamat ihmiset,

    Kirje Roomalaisille 11:7-8

    Israel ei ole siis ole saavuttanut sitä, mitä se on tavoitellut; vain valitut ovat sen saaneet.
    Muut ovat paatuneet,
    niin kuin on kirjoitettu:
    - Jumala on antanut heille turtuneen hengen,
    silmät, jotka eivät näe, ja korvat
    jotka eivät kuule.
    Näin on yhä vielä.

    Äänestä

>>>Minuakin on sanottu yhdeksi näistä lopun ajan eksyttäjistä. Siinä kylla huomaa miten Saatana saa käännettyä asiat täysin päälaelleen ja ihmiset vielä uskovat sitä. Jos noistakaan Raamatun kohdista mitä laitoin ei kukaan pysty ymmärtämään miten pitkään, mistä lähtien se RAJU EKSYTYS on ollut niin todella Saatana on teidät sokaissut.

Äänestä

Sillä olet nielaissut antikristuksen syötin karvoineen kaikkineen! Eikö sinua yhtään hämästytä tuo nekatiivinen lataus, joka siitä vääränprofeetan eksytyksestä nousee? Siitä sanomasta on rakkaus kaukana. Tulee vain paha olo! Sensijaan Jeesus sanoi: "En minä anna teille niinkuin maailma antaa, minun RAUHANI, sen minä jätän teille!" Onko sinulla seesteinen Kristuksen rauha ja ilo sydämessäsi, vai pitääkö sinun kokoajan taistella kynsin hapain Jeesusta ja Hänen todellisia seuraajiaan vastaan? Suni on eksytyksessä ja eksyttäjä, hänellä ei ole tuotavana pelastuksen ILOSANOMAA, jota Jeesus käski saarnata. Hän kylvää vain vihaa ja kadotusta ympärilleen.

Äänestä
  • Näin ne toimivat alkuseurakunnan aikana:

    "Tosin joukkoomme oli tullut eräitä valeveljiä urkkimaan,
    millaista on se vapaus, jonka olemme Kristukselta
    Jeesukselta saaneet. Heidän tarkoituksenaan oli saattaa
    meidät lain orjuuteen.

    Mutta me emme hetkeksikään antaneet heille periksi, jotta
    evankeliumin totuus säilyisi heille puhtaana."

    Huomatkaa: ei evankeliumi vaan evankeliumin totuus.

    Tänä aikana nämä valeveljet kuin nyt myös valesisaret ovat
    täällä urkkimassa minkälaista on nimenomaan se totuus,
    jonka valitut ovat Jeesukselta Kristukselta saaneet. Ja kun
    se ei täsmää porttoseurakuntien ihmisoppien kanssa, niin
    heidän tarkoituksenaan on saattaa meidät toisen kasteen
    kautta samaan valheen henkeen, kuin itsekin ovat.

    He syyttävät meitä koviksi ja sydämettömiksi, kun eivät saakaan
    meiltä sitä samaa porton rakkautta, joilla Saatana on heidät
    omikseen saanut. Ja ilokseni olen saanut huomata, että nekin
    veljet ja sisaret, jotka vasta äsken ovat totuuden tien löytäneet
    ovat jo Pyhän Hengen johdatuksessa saaneet nähdä, minkä
    jumalan hallussa rakkauden kaksoiskäskykin on, ja miten
    helposti sillä Saatana laumaansa kasvattaa.

    Olen jo aikaisemmin kirjoittanut siitä, miten Jeesus taivaasta
    Henkensä kautta jo alkuseurakunnan aikana päivitti monta
    ilmoitustaan uusiksi, kun näki minkälaiseen valtaan Saatana
    omassa maailmassaan nousi. Siksi Paavalikin vain reilut 20
    vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen kirjoitti:

    "Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän
    on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari
    tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää
    edes aterioiko tällaisen kanssa."

    Samanlaisiin riitoihin ja kahnauksiin, kuin mitä tälläkin palstalla
    on, jopa tappouhkauksia myöten, Paavalikin joutui näiden totuutta
    vainoavien valeveljien tähden:

    "Olen yhtenään ollut matkoilla, olen ollut vaarassa hukkua jokiin
    ja joutua rosvojen käsiin, vaarassa niin maanmiesteni kuin
    vierasheimoisten joukossa, vaarassa kaupungissa ja autiomaassa,
    vaarassa merellä, vaarassa valeveljien parissa."

    Naomi sai lihassaan kokea, mihin se johti, kun oman lihan
    tuntemuksen vallassa lähti porton lapsille rakkautta julistamaan.
    Mutta onneksi hänellä oli ainakin vielä yksi Jumalan kutsu jäljellä,
    joten Pyhä Henki pystyi johdattamaan hänet takaisin sille totuuden
    tielle, minkä hän syksyllä 2006 löysi..

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Näin ne toimivat alkuseurakunnan aikana:

    voi enää auttaa:

    4 Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä,
    5 nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia
    6 mutta luopuneet uskostaan. Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen -- niitä, jotka nyt itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja nostavat hänet kaikkien pilkattavaksi!

    Äänestä

  • Sen Jeesuksen rauhan ovat saaneet, saavat maailman taholta aina samanlaisen kohtelun eli pääasiassa herjaa ja vihaa.

    Luukas 6:22

    Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin.
    Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille.

    Johannes 15:18

    Jos maailma vihaa teitä, muistakaa että ennen teitä se on vihannut minua.
    Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, SE RAKASTAISI teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä.
    Muistakaa, mitä teille sanoin: Ei palvelija ole Herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne.
    Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.

    Tämä ainakin on huomattavissa tällä palstalla.

    Jeesuksen todelliset seuraajat, keitä he mielestäsi ovat?

    Eikö sinua hämmästytä yhtään se, että tätä sanomaa mitä muutama Jumalan valittu tuo tänne pidetään rajuna eksytyksenä. Jos Jumala sanoo jotain RAJUKSI niin eiköhänse mittakaava ole jotain ihan muuta kuin muutaman ihmisen tuoma sanoma.

    Et muutenkaan ottanut kantaa tuohon aloitukseen vaan kävit minun kimppuuni.

    Kirjauduin tässä kirjoittaessani ulos. Tämä tulee rekisteröimättömänä. Jatkossa ei.

    Äänestä

  • nimierkki. kirjoitti:

    voi enää auttaa:

    4 Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä,
    5 nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia
    6 mutta luopuneet uskostaan. Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen -- niitä, jotka nyt itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja nostavat hänet kaikkien pilkattavaksi!

    kun hän totuuden tien hylkäsi. Mutta Jumalalle on kaikki mahdollista:

    "Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja toinen ohjaa hänet takaisin,
    niin tietäkää tämä: joka palauttaa syntisen harhatieltä,
    pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit."

    20 Jos he ovat päässeet eroon maailman saastasta tullessaan tuntemaan meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen mutta sitten taas vajoavat siihen ja joutuvat sen valtaan, heidän tilansa on lopussa pahempi kuin alussa.
    21 Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi lainkaan oppineet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että he sen opittuaan kääntävät selkänsä pyhälle käskylle, jonka ovat vastaanottaneet.
    22 Heidän on käynyt juuri niin kuin sananlaskussa sanotaan: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa."

    Äänestä

  • nimierkki. kirjoitti:

    voi enää auttaa:

    4 Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä,
    5 nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia
    6 mutta luopuneet uskostaan. Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen -- niitä, jotka nyt itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja nostavat hänet kaikkien pilkattavaksi!

    Raamatun kohta tuo on, siis mistä? Etsin sitä mutten löytänyt.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Raamatun kohta tuo on, siis mistä? Etsin sitä mutten löytänyt.

    ...

    Äänestä

  • Todellisuudessa olette. Autakaa alkoholismiin vaipuneita takaisin tielle. Auttakaa huumeiden orjia palaamaan todellisuuteen. Tätä tarkoittaa todellinen Evankeliumi. Turhat kauniit sanat eivät ketään lämmitä. Alas vajonneet haluavat palata takaisin yhteikuntaan. Tässä on nSunille todellinen haaste. Kurja huutavat apua pelastakaa te heidät. Pelkät sanat ovat vain kulkusten helinää. Siis tuumasta toimeen. Jeesus ei kysellyt auttaessaan seurakuntia, vaan hän auttoi kaikkia ylirajojen?!!!

    Äänestä

  • salama16 kirjoitti:

    Todellisuudessa olette. Autakaa alkoholismiin vaipuneita takaisin tielle. Auttakaa huumeiden orjia palaamaan todellisuuteen. Tätä tarkoittaa todellinen Evankeliumi. Turhat kauniit sanat eivät ketään lämmitä. Alas vajonneet haluavat palata takaisin yhteikuntaan. Tässä on nSunille todellinen haaste. Kurja huutavat apua pelastakaa te heidät. Pelkät sanat ovat vain kulkusten helinää. Siis tuumasta toimeen. Jeesus ei kysellyt auttaessaan seurakuntia, vaan hän auttoi kaikkia ylirajojen?!!!

    vaan ainoastaan sitä, mihin Pyhä Henki johdattaa.

    Äänestä

Eksyneitä on turha enään eksyttää.

Äänestä
  • "Koska he eivät rakastaneet totuutta, joka olisi heidätkin pelastanut."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    "Koska he eivät rakastaneet totuutta, joka olisi heidätkin pelastanut."

    Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, mutta autuas se, joka kurjia armahtaa!

    Eivätkö eksy ne, jotka hankitsevat pahaa? Mutta armo ja totuus niille, jotka hankitsevat hyvää!

    San.14:21-22

    Äänestä

  • jotka hankitsevat pahaa? kirjoitti:

    Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, mutta autuas se, joka kurjia armahtaa!

    Eivätkö eksy ne, jotka hankitsevat pahaa? Mutta armo ja totuus niille, jotka hankitsevat hyvää!

    San.14:21-22

    etten ole yhtä ainoaa totuuden sanaa sinulle
    sanonut, vaan pitänyt kaiken omana tietonani?

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    etten ole yhtä ainoaa totuuden sanaa sinulle
    sanonut, vaan pitänyt kaiken omana tietonani?

    mutta hautoo petosta sydämessänsä.

    Jos hän muuttaa suloiseksi äänensä, älä häntä usko, sillä seitsemän kauhistusta hänellä on sydämessä.

    San. 26:24-25

    Äänestä

  • huulillaan, kirjoitti:

    mutta hautoo petosta sydämessänsä.

    Jos hän muuttaa suloiseksi äänensä, älä häntä usko, sillä seitsemän kauhistusta hänellä on sydämessä.

    San. 26:24-25

    sinusta suloista ääntä, joka hautoo vain petosta?

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    sinusta suloista ääntä, joka hautoo vain petosta?

    mutta ymmärtäväinen mies ne ammentaa esiin.

    San.20:5

    Äänestä

  • sydämen aivoitukset, kirjoitti:

    mutta ymmärtäväinen mies ne ammentaa esiin.

    San.20:5

    Olenko ymmärtäväinen mies, ja ammennan elävän veden lähteestä totuutta?

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Olenko ymmärtäväinen mies, ja ammennan elävän veden lähteestä totuutta?

    saa kyllikseen huultensa satoa.

    Kielellä on vallassansa kuolema ja elämä; jotka sitä rakastavat, saavat syödä sen hedelmää.

    San.18:20-21

    Äänestä

En todella ilkeile, mutta kysyn vain.
Kun rukoilet yksinäisyydessä niin mikä nimi on se jota käytät eniten rukouksessasi.

Äänestä
  • hän kirjoittaa ihan toisin.

    "   Minun ei tarvitse enää rukoilla.
    Kirjoittanut: TeuvoSuni 20.4.2008 klo 16.26"

    Onko jo mennyt Jeesuksenkin yläpuolelle? Jeesuskin joutui rukoilemaan.

    Äänestä

  • koski porttokirkkoja, ja tuli joulukuussa 1994, heti sen jälkeen,
    kun olin lukenut oikeuskanslerinviraston kannanoton tuomiokapitulin
    päätöksestä piispan kirkkolainrikkomiseen.

    "Kun kirkkoherra ei puutu alaistensa vääryyksiin, eikä piispa kirkkoherran vääryyksiin,
    eikä tuomiokapituli piispan vääryyksiin, ei oikeuskanslerinvirastokaan katso
    aiheelliseksi puuttua tuomiokapitulin päätöksiin."

    Näin Saatana esivallan kautta toimiva hyvävelijärjestelmä
    toimii tämän lopun ajan rajun eksytyksen keskellä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hssu kirjoitti:

1 Joh 2:18

Lapseni, viimeinen aika on käsillä. Te olette kuulleet, että on tulossa Antikristus, JA NIIN ONKIN MONIA ANTIKRISTUKSIA ILMAANTUNUT. Tästä me tiedämme, että viimeinen aika on käsillä.

2. Tessalonikalaisille

Vääryyden salainen vaikutus ON JO OLEMASSA. Sen, joka sitä on vielä pidättämässä, on vain ensin poistuttava tieltä; silloin ilmestyy tuo vääryyden ihminen, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemisensa kirkkaudella.
Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät. Siksi Jumala lähettää RAJUN EKSYTYKSEN, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden.

Minuakin on sanottu yhdeksi näistä lopun ajan eksyttäjistä. Siinä kylla huomaa miten Saatana saa käännettyä asiat täysin päälaelleen ja ihmiset vielä uskovat sitä. Jos noistakaan Raamatun kohdista mitä laitoin ei kukaan pysty ymmärtämään miten pitkään, mistä lähtien se RAJU EKSYTYS on ollut niin todella Saatana on teidät sokaissut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu