Siunattu maa

Minkälaisia muutoksia on aiheutunut paikkaan, joka on siunattu? Entäpä jos paikan on siunannut kilpaileva lahko?

Vielä lisäkysymys kuinka laajalle alueelle esim. papin siunausvoima voi ulottua? Oletan, että siunausvoima on kuitenkin rajallinen, sillä muutoinhan olisi järkevää siunata joka kerralla koko maapallo. Olisi hienoa, jos täällä olisi joku, joka on suorittanut kyseisen toimenpiteen ja osaisi valaista asiaa tarkemmin. Kiinnostaisi myös tietää, tunteeko kyseinen henkilö itsensä väsyneeksi toimenpiteen jälkeen vai onko hän valmis siunaamaan vastaavankokoisia alueita rajattomasti. Oletetaan, että hän saa siunausten välissä riittävästi ruokaa ja lepoa. Jos tälläinen henkilö löytyy vastaamaan, niin hän voisi vielä lisätä omantunnon mukaan, että tuleeko joskus huteja ja maa jää vähän huonosti siunatuksi -ikäänkuin maanantaikappale. Jos tulee, niin onko niistä aiheutunut reklamaatioita?

Jos asiaa testattaisiin sokkotestillä siten, että luulevainen laitettaisiin saapastelmaan eri alueilla, joista jokin olisi siunattu hänen tietämättään. Tulisiko tunnistamisprosentiksi parempi kuin 1/n , jossa n on alueiden määrä?

Vai onko tätä peräti testattu? Rukouksiahan on tieteellisesti testattu ja todettu, että niillä ei ole ollut mitään vaikutusta.

Mielenkiinnolla jään odottamaan taas valtavaa vastausryöppyä. Mikäli palstan luulevaisilta ei löydy asiantuntemusta, niin voisitteko opastaa minut jollekin muulle palstalle, josta löytyisi vastaus. En seuraa muutoin muita palstoja. Mikäli päädyn siirtämään kysymyksen toiselle palstalle, niin korjaan tietysti sanan luulevainen, esim. kristitty, muslimi, juutalainen, wiccalainen jne. tarpeen mukaan.

En tiedä muista mutta jos minulle jää tämänkaltaiset kysymykset avoimiksi, niin minulle jää mielikuva, että koko siunaaminen on aivan huuhaata.
14562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tuollahan on joskus kauan kauan sitten jollakin palstalla etsitty uusia siunauskohteita.
Silloin oli Saimaan laivaliikenne siunattu kesää varten.
Siitähän lähti valtava siunauskohteiden etsimisvyöry käyntiin.

Toivon, että saat edes joitakin järkeviä vastauksia, itse en pysty niitä antamaan koska kössönöm on diagnoosin tehtyään todennut minut höpsöksi.
Joten minulta on turha odottaa mitään, parempi kylmästi sivuuttaa, kun nimeni näkee.

Äänestä
  • vaan valistunut mielipide:)

    Kyllä ne papit siunailee milloin mitäkin. Mitähän mahtoivat koirat männävuonna miettiä, kun Helsingissä niitä kadulla liperilasset ja-lissut siunailivat?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    vaan valistunut mielipide:)

    Kyllä ne papit siunailee milloin mitäkin. Mitähän mahtoivat koirat männävuonna miettiä, kun Helsingissä niitä kadulla liperilasset ja-lissut siunailivat?

    onko hullumpaa kuultu?

    Sinulla ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla minusta minkäänlaista mielipidettä.
    Emmehän me edes tunne toisiamme, onneksi ehkä?

    Koirat nyt ei ajattele muuta kuin ruokaa ja uroskoirat haarojensa nuolemista.

    Jos siunaileva pastori olisi heittänyt siankorvia niin sitten olisi voinut syntyä säpinää.

    Äänestä

  • tinnarella kirjoitti:

    Ei ihmistä tarvitse naamakkain nähdä, jotta voi olla mielipide.

    Äänestä

... muistaakseni siunasi telkkarissa joskus jonkin kilpa-autonkin, voittikohan se sitten sen kilpailun...

Entäs tuo kodin siunaaminen? Minun kotiani ei ole siunattu mitenkään. Pitäisikö huolestua?

Mielenkiintoinen kysymys, kiitos, Nisupulla: toivottavasti joku asiantuntija vastaa.

Äänestä

Siunaukset eivät ole muuta kuin hyvän toivotuksia, kun ei voi ketään pahasti siunata. Sen sijaan kiinnittäisiin huomiota enemmänkin taputtamiseen. Taputtamisen tarkoitus on ajaa esiintyjän ympäriltä pois kateelliset pahat henget. Koska taputusta harrastetaan ympäri maailmaan uskonnosta riippumatta, ehdotan että haudalla taputtaminen on tehokkaampaa kuin siunaaminen. Pahat henget siirtyvät naapurin haudalle.

Äänestä
  • seuraavissa hautajaisissa minä ainakin taputan raivokkaasti ja kerron sillä karkoittavani pahoja henkiä.

    Luultavasti hiukkasen huomiota herätän, mutta ei se ihan vähäistä ole ollut tähänkään asti.

    Äänestä

Jos minulta kysytään, ja sanahan on vapaa, niin kannatan siunausrajotteita. Rajotetaan yleisluonteiset siunaukset pois, kuten rakennukset ja maat, keskittyen esimerkiksi niiden siunaamiseen joilla menee oikeasti huonosti. Liiasta yleistämisestä siunaajat saavat täysin vastikkeetonta etua väittäessään että "siunaushan toimi, kun tämäkään rakennus ei ole vielä palanut".

Siunausrajotteet olisivat myös kirkon edun mukaisia, mikäli kirkon opetukset ovat totta. Liioissa yleistyksissä on huijareiden mentävä aukko ja sitä käytetään ahkerasti.

Äänestä
  • että pysyisit erossa siitä viinapullosta.
    Minä voin tulla pirskottelemaan pyhää vettäni sinun päällesi se varmasti tehoaisi moiseen paheeseen.

    Äänestä

  • rouvashenkilö kirjoitti:

    että pysyisit erossa siitä viinapullosta.
    Minä voin tulla pirskottelemaan pyhää vettäni sinun päällesi se varmasti tehoaisi moiseen paheeseen.

    "pyhät vetesi" tiedän. En yhtään epäile ettet tykkäisi "pyhän vetesi" pirskottelusta päälleni...ja kukaties, ehkä minä voisin jopa pitää siitä.

    Äänestä

  • Herrashenkilö kirjoitti:

    "pyhät vetesi" tiedän. En yhtään epäile ettet tykkäisi "pyhän vetesi" pirskottelusta päälleni...ja kukaties, ehkä minä voisin jopa pitää siitä.

    näin vanha ihminen harvoi enää pääsee pyhää vettään pirskottelemaan joten tilaisuudesta täytyy ottaa vaari.
    Olen sitä yrittänyt, mutta ne vaarit ovat olleet liian ketteräjalkaisia minulle, astma nääs välillä vaivaa ja alkaa ahdistaa kun juoksee kovaa.

    Äänestä

Sen sijaan kopsasin Ev.lut kirkon sivuilta heidän siunaukselle antamansa merkityksen (www.evl.fi)

"Siunaus
Kristillisen käsityksen mukaan siunaus on Jumalan läsnäoloa ja huolenpitoa tässä maailmassa. Kristillisessä kirkossa siunaus liittyy tapahtumiin, joissa Jumalan rakkaus erityisesti näkyy maailmassa. Jumala siunasi ihmisen, kaiken elollisen ja koko luomakunnan sen jälkeen, kun hän oli päättänyt luomistyönsä."

Tässä näkyy jälleen aivan käsittämätön ristiriita kristinuskon opeissa ja pyhissä kirjoituksissa.
Sitten vielä minulle eräs uskovainen tällä palstalla teroitti, että usko = totuus. Noh, onnea vain jumalanne kanssa.

Vinkkinä ajatuksilleni voin antaa tämän: Siunauksen mukaan "Jumalan läsnäoloa ja huolenpitoa" ---> Päätti sitten Jumala antaa huolenpitoa hukuttamalla maailman ja myöhemmin suoritti kansanmurhan.

Äänestä

saanut vastausta tuohon.

"En tiedä muista mutta jos minulle jää tämänkaltaiset kysymykset avoimiksi, niin minulle jää mielikuva, että koko siunaaminen on aivan huuhaata."

- Pitäisiköhaän laittaa Paarmalle sähköpostia. Jos vaikka vastaisi. Jumalanhullu tosin sanoi, että hän on pommittanut Paarmaa useinkin sähköpostitse, mutta tämä ei vaan vastaa.

Äänestä

Minulla oli mahdollisuus vierailla pari vuosikymmentä sitten Puolassa. Silloin eletttin vielä rautaisen esiripun aikaa. Kevät oli kauneimmillaan. Maa vihreänä, kukat kukkivat, linnut lauloivat ja kaikkialla oli kevään tuoksua. Kiersimme kirkot, museot, nähtävyydet niin kylissä kuin kaupungeissakin.

Erityisen mieleenpainuvaa oli vierailla keskitysleirillä ja nähdä ihmisen pahuus vieläkin selvästi aistittavana. Yhtäkkiä vaimoni hämmästeli yhtä asiaa, jota itse en ollut ollenkaan havainnut: "Miksi täällä ei linnut laula ja perhoset lentele?" Lähietäisyydellä olleessa kirkkopuistossa olimme juuri ihailleet mustarastaan ja muiden lintujen laulua. Keskitysleirin ympäristökin oli aivan hiljainen, ikäänkuin luonto vieläkin karttoi paikkaa, missä pahuus oli riehunut raaimmalla tavalla. Jumalan omaisuuskansaa oli raiskattu ja tapettu. Jumalan antaman elämän lahjaa oli tieten tahtoen vähätelty ja poljettu sen arvo maan lokaan.

Siellä ei edes linnut laulaneet eikä perhoset lennelleet!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nisupulla kirjoitti:

Minkälaisia muutoksia on aiheutunut paikkaan, joka on siunattu? Entäpä jos paikan on siunannut kilpaileva lahko?

Vielä lisäkysymys kuinka laajalle alueelle esim. papin siunausvoima voi ulottua? Oletan, että siunausvoima on kuitenkin rajallinen, sillä muutoinhan olisi järkevää siunata joka kerralla koko maapallo. Olisi hienoa, jos täällä olisi joku, joka on suorittanut kyseisen toimenpiteen ja osaisi valaista asiaa tarkemmin. Kiinnostaisi myös tietää, tunteeko kyseinen henkilö itsensä väsyneeksi toimenpiteen jälkeen vai onko hän valmis siunaamaan vastaavankokoisia alueita rajattomasti. Oletetaan, että hän saa siunausten välissä riittävästi ruokaa ja lepoa. Jos tälläinen henkilö löytyy vastaamaan, niin hän voisi vielä lisätä omantunnon mukaan, että tuleeko joskus huteja ja maa jää vähän huonosti siunatuksi -ikäänkuin maanantaikappale. Jos tulee, niin onko niistä aiheutunut reklamaatioita?

Jos asiaa testattaisiin sokkotestillä siten, että luulevainen laitettaisiin saapastelmaan eri alueilla, joista jokin olisi siunattu hänen tietämättään. Tulisiko tunnistamisprosentiksi parempi kuin 1/n , jossa n on alueiden määrä?

Vai onko tätä peräti testattu? Rukouksiahan on tieteellisesti testattu ja todettu, että niillä ei ole ollut mitään vaikutusta.

Mielenkiinnolla jään odottamaan taas valtavaa vastausryöppyä. Mikäli palstan luulevaisilta ei löydy asiantuntemusta, niin voisitteko opastaa minut jollekin muulle palstalle, josta löytyisi vastaus. En seuraa muutoin muita palstoja. Mikäli päädyn siirtämään kysymyksen toiselle palstalle, niin korjaan tietysti sanan luulevainen, esim. kristitty, muslimi, juutalainen, wiccalainen jne. tarpeen mukaan.

En tiedä muista mutta jos minulle jää tämänkaltaiset kysymykset avoimiksi, niin minulle jää mielikuva, että koko siunaaminen on aivan huuhaata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu