Nyky-Venäjän olemus ratkaisee

Jotta tämä aprikoimiseni mahtuisi "Historia"-nimikkeen alle, lienee aiheellista mainita pieni episodi menneisyydestä. Jatkosodan aikana Moskovassa Stalin ja marsalkka (kenties siinä tilanteessa vielä kenraali) Ivan Konev keskustelivat Suomen kohtalosta sodan jälkeen. Konevin muistelmissa sanotaan (itse en ole lukenut), että Stalin olisi lausahtanut silloin sota-aikana yksikantaan: "Suomi on liian hyvä maa suomalaisten asuttavaksi". Kun Konev oli kysynyt, että mitä suomalaisille tehdään, niin Stalin oli todennut, että kaikki suomalaiset viedään Siperiaan. Jossain muussa yhteydessä on edelleen mainittu Lena-joen alajuoksun tienoot ikuisen roudan alueella suomalaisten uutena "kotipaikkana".

En ole varma, onko Stalin todella noin suunnitellut. Sinänsä niin saattaisi olla täysin mahdollista ja johdonmukaistakin. Siirtelihän Stalin tsetseenejä ja Krimin tataarejakin mielensä mukaan kuten monia muitakin kansallisuuksia. Toisin kuitenkin kävi meidän kohdallamme. Torjuntataistelumme pelasti meidät.

Tuo siis historiasta. Entä millaiseksi mahtanee nykyinen Venäjä hahmottua ja muotoutua? Nyky-Venäjä on meidän itäinen naapurimaamme ja sen olemus tulee ratkaisevasti vaikuttamaan meidän elämiseemme täällä Fennosarmatian pohjoisosan keskellä.

Asetelman tärkeysaste voidaan ilmaista niin, että ensimmäiseksi meidän olisi ajateltava huomisen Venäjän todellista olemusta. Edesmenneen Neuvostoliiton ja sitä aikaisemman tsaarien Venäjän edesottamukset eivät saisi yksin ratkaista meidän suhtautumistamme nykyiseen itäiseen naapurimaahamme.

Osuva esimerkki Venäjä-suhteemme tärkeydestä on Nato-jäsenyyttä koskeva debatti. Kaiken aikaa suhteemme Venäjään on Nato-jäsenyyteen liittyvissä kysymyksissä mukana. Ei ole viisasta ankkuroida Nato-keskustelua yksipuolisesti Neuvostoliiton aikakauteen sen enempää kuin tsaarien aikaankaan, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät jatkuvasti sotia reviiriensä laajentamiseksi.

Juuri nyt Nato-debatti pitäisi siirtää hyllylle ja meidän suomalaisten olisi keskityttävä nykyisen Venäjän kehkeytymässä olevan hahmon konkretisoimiseen. Sikäli mikäli Nyky-Venäjän kehitys etenee myönteiseen suuntaan, niin siinä tapauksessa meillä ei ole aihetta lähteä Nato-jäsenmaaksi ainakaan Venäjän takia. Minun mielestäni ei ole aihetta haksahtaa Nato-jäseneksi muutoinkaan.

4

404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • inkeriläiset Lenalle 1942

      Kyllä suomalaiset olisi Stalinin aikaan varmaan suurimmalta osalta kyyditetty Jakutiaaan, Lena-joen alajuoksulle ja Laptevinmeren saarille. Sitähän sota-aikaan oli huhuttu, että sinne tie kävisi, jos hävittäisiin. Ja juuri sinne joutuivat suomalaisten nimellä kulkeneet inkeriläiset Leningradin saarrosta talvella 1942, matkaan lähetetiin lähes 30 000 henkeä. Perille ei päässyt edes joka kolmas.
      Venäjä-suhdetta kannattaa arvioida silmät auki ja korvat tarkkana. Nato tuskin on mikään ratkaisu, hyvä ratkaisu ainakaan.

    • complex-partial74

      sanoneen jotenkin näin, että niin pieni kansa kuin suomalaiset, on tarpeentullen helppo uudelleensijoittaa. Vaikea sanoa tarkalleen kun en ollut paikalla. Onko legendaa vai ei, en osaa sanoa.

      Kyseiseltä velikullalta tuollainen lapsus on todellakin saattanut päästä. Olihan kyseessä hieman erilainen kaveri kuin esim. Gandhi.

      Valitettavasti olen skeptinen tulevan kehityksen suhteen. En tässä kuitenkaan ota kantaa mahdolliseen NATO asiaan. Pelkään, että molemmat vaihtoehdot ovat huonoja.(jäsenyys/ulkopuolisuus) Mitä siis tulisi tehdä??? Melkoinen pattitilanne.

      Taisinpa siis sittenkin ottaa kantaa, mitä tulee NATO:n suhteen.

    • mahdollisimman nopeasti.

      Venäjä ei kehity demokraattsiesti kuin huonompaan suuntaan. Suomen pitää mennä NATO:om. Jä äkkiä.

    • siperialainen

      ” suomalaisten olisi keskityttävä nykyisen Venäjän kehkeytymässä olevan hahmon konkretisoimiseen”


      Luulenpa, että Suomella olisikin kuukausi aikaa oikein kunnolla keskittyä omiin asioihinsa, koska Venäjällä itsellään on silläkin omien sisäisten ja ulkoisten asioidensa kanssa paljon tekemistä.

      Venäjän nykyjohtajilla presidentti Dmitrij Medvedevillä sekä pääministeri Vladimir Putinilla tuntuu todella pitävän kiirettä. Presidentti Medevedev matkusti ensimmäiseksi virkavalansa jälkeen Keski-Aasiaan ja Kiinaan. Häntä odotellaan kovasti myös Intiaan. Samalla presidentti, pääministeri ja talousministeri Kudrin ovat reissanneet jatkuvasti omaa laajaa maataan, etelässä ja pohjoisessa, idässä ja lännessä.

      Aasian maat ovat viime vuosikymmeninä olleet maapallomme voimakkaimmin kasvavia markkinoita, joilla Venäjän energialle, öljylle, kaasulle ja atomienergialle sekä aseteollisuudelle kysyntää tulee olemaan luultavasti riittämiin.

      Vastaavasti pääministeri Putin teki ’kontrahtin’ Valko-Venäjän Lukashenkon kanssa ja kävi Balkanilla, jossa kaasuputkihanke "Etelävirta" etenee suotuisasti Balkanin maiden ja Unkarin sosialistien Gyurcsány'n tuella samalla kun Itämeren "Pohjoisvirta" kokee voimakastakin poliittista vastustusta.

      Pääministeri Putin on vieraillutmyös Etelä-Euroopassa ja käynyt yhdessä Italian Berlusconin sekä Ranskan Dillonin ja Sarkozy'n kanssa neuvotteluja Pohjois-Afrikan öljyputki- ja kaasuputkisuunnitelmista ja muista vastaavista kiireellisistä taloudellisista hankkeista näiden maiden välillä.

      Pääministeri Putin tapaili Pariisissa myös siellä varsin vaikutusvaltaisia venäläisiä emigrantteja vapaamuotoisissa ja rentouttavissa yksityisluontoisissa tilaisuuksissa.

      Ranskasta tulee EU:n puheenjohtajamaa heinäkuun alusta ja varmaan siellä valmisteltiin myös tulevaa EU:n ja Venäjän välistä neuvottelukokousta (Summit) kesäkuun lopulla Hanti-Mansiassa – Siperiassa.

      - Tiukalle ottaa aikataulun ja monien päälle kasautuneiden asioidenkin kanssa pojilla.

      http://i.pravda.sk/07/122/skcl/P121fa5fd_Medvedev_Putin.jpg

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4159
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2624
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2355
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      115
      1406
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      953
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe