Päivystyksessä 5 tuntia naula sormessa

Odottavan aika on pitkä - etenkin jos potilas joutuu jonottamaan hoitoonpääsyä tuskissaan tuntikausia. Näin kävi virolaiselle Silver Toomenurmille, jolle sattui tapaturma kesämökillä Hiittisten saaristossa lauantaina puolen päivän aikaan.

Toomenurm oli auttamassa remonttihommissa kaverinsa kesämökillä.

Remontti sujui hyvin, kunnes naulapyssy hajosi. Se laukesi vahingossa omia aikojaan ja ampui kaksi naulaa yhden sijaan.

Toinen naula tunkeutui Toomenurmin sormiluusta läpi ja jäi sojottamaan tiukasti remonttimiehen sormeen.

Miestä lähdettiin viemään välittömästi Salon aluesairaalaan.

Päivystykseen mies saatiin iltapäivällä. Siellä sormi röntgenkuvattiin, mutta hoitoa ei mies saanut moneen tuntiin.

- Kipu oli aluksi kovaa ja vähitellen sormi muuttui tunnottomaksi, Toomenurm kertoo.

Miehen mukaan hänelle tarjottiin kipulääkettä ja pyydettiin odottamaan.

- Siinä odottelin kolmen tuuman naula sormessa lähes viisi tuntia ennen kuin lääkäri otti minut vastaan, Toomenurm ihmettelee.

Odottelunsa aikana mies vaati useaan otteeseen hoitoon pääsyä ja myös hänen kaverinsa otti yhteyttä hoitohenkilökuntaan.

- Kyselimme useaan otteeseen, miksi en saa hoitoa, mutta minua pyydettiin vaan odottamaan.

Lopulta tuskaisen odotuksen jälkeen Toomenurm pääsi lääkärin pakeille, joka poisti naulan sormesta. Mies oli odottanut lähes viisi tuntia.

- Naula poistettiin pihdeillä. Se oli juuttunut tiukasti sormen luuhun. Ihmeellisen hidasta toimintaa, kun poisto kesti vain viisi minuuttia ja kaikkiaan lääkärin aikaa kului minuun 15 minuuttia.

Aluesairaalan päivystys ei eilen kommentoinut Toomnurmin pitkää odotusta.

JARI KUPIAINEN
[email protected]
2964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No niinpä. Virolainen raksamies oli auttamassa "kaverinsa" kesämökillä. Eli ts. veroja ei haluta yhteiskunnalle maksaa, mutta palveluista valitetaan silti.

Eipä silti, eihän suomalainen terveydenhoito ja hyvinvointiyhteiskunta muutenkaan ole kuin sitkeä myytti ja mantra mitä suomalaiset toistelevat itselleen. Pari kertaa olen muksun kanssa jonotellut Salon sairaalaan, mutta viimeksi hypättiin lopulta autoon ja ajettiin Turkuun yksityiselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihme ja kumma kirjoitti:

Odottavan aika on pitkä - etenkin jos potilas joutuu jonottamaan hoitoonpääsyä tuskissaan tuntikausia. Näin kävi virolaiselle Silver Toomenurmille, jolle sattui tapaturma kesämökillä Hiittisten saaristossa lauantaina puolen päivän aikaan.

Toomenurm oli auttamassa remonttihommissa kaverinsa kesämökillä.

Remontti sujui hyvin, kunnes naulapyssy hajosi. Se laukesi vahingossa omia aikojaan ja ampui kaksi naulaa yhden sijaan.

Toinen naula tunkeutui Toomenurmin sormiluusta läpi ja jäi sojottamaan tiukasti remonttimiehen sormeen.

Miestä lähdettiin viemään välittömästi Salon aluesairaalaan.

Päivystykseen mies saatiin iltapäivällä. Siellä sormi röntgenkuvattiin, mutta hoitoa ei mies saanut moneen tuntiin.

- Kipu oli aluksi kovaa ja vähitellen sormi muuttui tunnottomaksi, Toomenurm kertoo.

Miehen mukaan hänelle tarjottiin kipulääkettä ja pyydettiin odottamaan.

- Siinä odottelin kolmen tuuman naula sormessa lähes viisi tuntia ennen kuin lääkäri otti minut vastaan, Toomenurm ihmettelee.

Odottelunsa aikana mies vaati useaan otteeseen hoitoon pääsyä ja myös hänen kaverinsa otti yhteyttä hoitohenkilökuntaan.

- Kyselimme useaan otteeseen, miksi en saa hoitoa, mutta minua pyydettiin vaan odottamaan.

Lopulta tuskaisen odotuksen jälkeen Toomenurm pääsi lääkärin pakeille, joka poisti naulan sormesta. Mies oli odottanut lähes viisi tuntia.

- Naula poistettiin pihdeillä. Se oli juuttunut tiukasti sormen luuhun. Ihmeellisen hidasta toimintaa, kun poisto kesti vain viisi minuuttia ja kaikkiaan lääkärin aikaa kului minuun 15 minuuttia.

Aluesairaalan päivystys ei eilen kommentoinut Toomnurmin pitkää odotusta.

JARI KUPIAINEN
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu