Ei Natolle

Suomen syytä olla puolueeton. Venäjän kanssa on niin pitkä raja, että turha haastaa riitaa ja alkaa näkyväksi vihamieheksi.

Usa pyrkii koko ajan maailman herruuteen! Vieläpä Usan ja Naton syynä päästä Venäjän läheisyyteen on ainoastaan Venäjän luonnonvarat, siis ahneus.

Olisi eri asia liittyä pienten maitten väliseen liittoon. Mutta Nato = Usa. Joten siinähän se Suomen itsenäisyys lopulta menisi.
7268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Meidän on oltava Natossa. Saksakin kuuluu Natoon!
Kaikki upeat maat kuuluvat Natoon. EU:n turvajärjestely on Nato.

Meidän on oltava puolueettomassa Natossa. Yli 800 miljoonaa ihmistä turvataan Natossa ja kaikki ovat meidän ystäviä.

Nato on itsestäänselvyys kaikille täällä kotona Lännessä, emme milloinkaan ole kyy-ryssä, emmekä koskaan pilaa Suomea putinistin ohjeilla, meillä on oikeus olla normaali länsimaa Natossa.

Äänestä

Ei natolle sanoo kaikki ymmärtämättömät tomppelit.

Äänestä
  • Eilinen Tuomio-ohjelma oli kattomisen arvoinen. Tosi hyviä kommentteja.

    Esim. liittoutumista ei ole ennenkään ollut Suomelle apua. Suomelta on kylläkin apua pyydetty.

    Natovillitys nykyisin taitaa olla talvisotaromantiikan peruja. Ennemmin realismia ku romantiikkaa. Kannattaa miettiä miksi Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen -39 vuonna. Pelkäsivät Saksan hyökkäävän Suomen kautta.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Eilinen Tuomio-ohjelma oli kattomisen arvoinen. Tosi hyviä kommentteja.

    Esim. liittoutumista ei ole ennenkään ollut Suomelle apua. Suomelta on kylläkin apua pyydetty.

    Natovillitys nykyisin taitaa olla talvisotaromantiikan peruja. Ennemmin realismia ku romantiikkaa. Kannattaa miettiä miksi Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen -39 vuonna. Pelkäsivät Saksan hyökkäävän Suomen kautta.

    "Esim. liittoutumista ei ole ennenkään ollut Suomelle apua." Mitä nyt saksan liitosta sen verran apua oli, että Saksan antaman avun ansiosta Neuvostoliitto ei vallannut Suomea ja Suomi välttyi Viron kohtalolta. Neljäsosa Virolaisista tapettiin. Mikäli Saksaliittoa ei olisi ollut, olisi Neuvostoliitto murtautunut Suomen puolustuksen läpi, joka juuri ja juuri kesti ja Suomi menettänyt itsenäisyyden ja miljoona Suomalaista Viron kohtalon mukaisesti menettänyt henkensä Siperiassa ja teloituksissa.
    Jos apua ei olisi ollut tai jos Neuvostoliitto olisi hyökännyt vielä muutaman päivän olisi Suomi vallattu ja nyt kaikki punikit ym. historiaa tuntemattomat kannattaisivat natoa.
    Tuomioja ja Halonen on läjä kikkuraa.

    Äänestä

  • .....,,,,, kirjoitti:

    "Kannattaa miettiä miksi Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen -39 vuonna. Pelkäsivät Saksan hyökkäävän Suomen kautta."
    Niin ja Venäjä hyökkäsi myös vähän joka maahan verukkeella "ettei Saksa hyökkää". Onko se oikeutettu syy mennä naapurimaahan valloittamaan ja tappamaan jos alueen kautta voi joku hyökätä.

    Äänestä

  • .....,,,,, kirjoitti:

    "Esim. liittoutumista ei ole ennenkään ollut Suomelle apua." Mitä nyt saksan liitosta sen verran apua oli, että Saksan antaman avun ansiosta Neuvostoliitto ei vallannut Suomea ja Suomi välttyi Viron kohtalolta. Neljäsosa Virolaisista tapettiin. Mikäli Saksaliittoa ei olisi ollut, olisi Neuvostoliitto murtautunut Suomen puolustuksen läpi, joka juuri ja juuri kesti ja Suomi menettänyt itsenäisyyden ja miljoona Suomalaista Viron kohtalon mukaisesti menettänyt henkensä Siperiassa ja teloituksissa.
    Jos apua ei olisi ollut tai jos Neuvostoliitto olisi hyökännyt vielä muutaman päivän olisi Suomi vallattu ja nyt kaikki punikit ym. historiaa tuntemattomat kannattaisivat natoa.
    Tuomioja ja Halonen on läjä kikkuraa.

    Saksa enemmänkin hyväkskäytti Suomea omiin tarkoituksiinsa. Miksiköhän oli jatkosota tai miksi Suomalaiset osallistuivat Leningradin piiritykseen?

    Viro ja Suomi ovat täysin eri asia. Viro on esim. lähempänä Saksaa. Tällä hetkellä Virossa on uusnatsismi kovasti muodissa, joten jostain ne Venäjän ja Viron huonot välit johtuu?

    Se meidän sotamme oli Neuvostoliittoa vastaan. Venäjä on eri asia ja Venäjästä olis meille paljon hyötyä esim. kaupankäynnissä, joten oiskohan syytä pitää välit hyvinä???

    Äänestä

Mitäs pahaa siinäolisi jos Jenkit olisivat johtajiamme. Homma pelaa ja on rehellistä! Vai mitä punikki?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

....... kirjoitti:

Suomen syytä olla puolueeton. Venäjän kanssa on niin pitkä raja, että turha haastaa riitaa ja alkaa näkyväksi vihamieheksi.

Usa pyrkii koko ajan maailman herruuteen! Vieläpä Usan ja Naton syynä päästä Venäjän läheisyyteen on ainoastaan Venäjän luonnonvarat, siis ahneus.

Olisi eri asia liittyä pienten maitten väliseen liittoon. Mutta Nato = Usa. Joten siinähän se Suomen itsenäisyys lopulta menisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu