tämänkin golf yrittäjän olisi kannattanut tukea vanhasta

niin nyt olisi jo kenttä pystyssä. luultavasti tuollainen pieni golf kenttä saa vanhasen tuen 5000 eurolla

KHO torppasi hakemuksen Kirkkonummen golfkentästä
02.06.2008 16:16   

Korkein hallinto-oikeus (KHO) hylkäsi Kirkkonummelle golfkenttää ajaneen yhtiön hakemuksen. Hanke joutui jo alunperin vastatuuleen, kun alueen asukkaat vastustivat kenttää.Asukkaita huolestutti muun muassa lasten liikenneturvallisuus. He olivat näreissään myös siitä, että golfaajat olisivat kulkeneet pelipaikalle yksityistien poikki.

Asukkaiden vastustuksesta huolimatta Kirkkonummen kunta oli aiemmin myöntänyt golfhankkeelle suunnittelutarveratkaisun, jota haetaan yleensä silloin, kun suunnitellulla rakennusalueella ei ole voimassaolevaa asemakaavaa. Vasta tämän jälkeen yhtiölle olisi voitu myöntää varsinainen rakennuslupa.

Suunnittelutarveratkaisuun liitettiin kuitenkin erinäisiä ehtoja. Niiden mukaan alueella olisi muun muassa pitänyt ennen toimenpideluvan hakemista tehdä Museoviraston vaatimat koekaivaukset siltä varalta, että alueella on muinaisjäännöksiä. Myös vedenottoon läheisestä järvestä olisi pitänyt hakea erillinen lupa.

Kivikautisia löytöjä

KHO perusteli ratkaisuaan muun muassa Museoviraston lausunnolla. Sen mukaan golfkentän suunnitellulta alueelta tunnetaan kolme kivikautista asuinpaikkaa ja kahdeksan kivikautisten esineiden löytöpaikkaa, joista osa saattaa Museoviraston mielestä olla muinaisia asuinpaikkoja.

Lisäksi golfkenttä olisi KHO:n mukaan lohkaissut liian ison palan alueesta. KHO katsoi myös, että kentän ympäristövaikutuksesta annetut arviot ja selvitykset eivät olleet riittäviä.

Asiaa aiemmin käsitellyt Helsingin hallinto-oikeus jätti joitain asukkaiden valituksia käsittelemättä muun muassa siksi, että osa heistä oli vain vuokralaisina alueella. Helsingin hallinto-oikeus käsitteli kahden asukkaan ja yhden yhdistyksen valitukset, jotka kaikki hylättiin.

Asukkaat valittivat asiasta vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka ratkaisi asian asukkaiden hyväksi.
STT / Terhi Leiniö
1138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

kantakirja.sonni kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu